Seuraa 

Hei,



mieltäni vaivaa eräs kysymys.

Ystäväni on kärsinyt lapsettomuudesta ja epäonnistuneista hoidoista jo monen vuoden ajan. Minä puolestani olen saanut kaksi lasta helposti ja odotan nyt kolmatta. Ongelma on, etten uskalla ilmoittaa asiasta tälle ystävälleni vaan pelkään hänen reaktiotaan.

Haluaisin kovasti jakaa asiaan hänen kanssaan, mutta luulen, ettei hänellä enää riitä myötäelämisen kykyä. Hän haluaisi jo oman lapsen kuumeisesti...koetan eläytyä hänen ajatuksiin.



Onko lapsettomuudesta kärsivien vaikeaa suhtautua vilpittömästi muiden raskauksiin tai perheongelmiin yms. Tuleeko siinä helposti olo, että " älä valita, sinulla sentään on lapsia" ?

Kommentit (14)

Erittäin hyvä ystäväni kertoi minulle tällä viikolla olevansa raskaana, yhdeksäs viikko menossa. Hän oli huolissaan, miten otan tilanteen ja jotenkin enemmän surullinen puolestani kuin minä itse?!



Myönnetään. Ensimmäinen ajatus oli, että elämä on toisinaan todella persiistä, mutta hetken sulateltuani luulen osaavani suhtautua asiaan. Onhan se ihanaa, että he saavat lapsen. Ja heidän suhtautumisensa meihin ja meidän tilanteeseemme ovat olleet loistavia. He kertoivat meille ensimmäisenä (!) juuri siitä syystä, ettemme kuule sitten muualta ja saa sellaista käsitystä, että he jotenkin välttelevät meille kertomista. Muutenkin he ovat suhtautuneet todella ihanasti ja olleet aina olkapäänä kun sitä on tarvittu.



Ja silti. Life sucks. Aina toisinaan.

Monet ystävät ja tutut ovat tulleet raskaaksi ja synnyttäneet yritysaikanamme.

Jos voisin toivoa niin toiveeni olisi että saisin kuulla raskaudesta ihan niin kuin muutkin ja mielummin kuulla itse raskaana olevalta eikä silleen et joku tuttu soittaa vaan et " hei soitin ja kerroin sulle, ettei tuu paha mieli kun näät kasvaneen mahan, kn ei se raskaana oleva itse uskalla kertoa."

Vauvan synnyttyä, kyllä rehellisesti sanottuna tulee mieleen et ei helv... miksi nuo miksei me, mutta asiaa on joka kerta auttanut kun on saanut hoitaa vauvaa ja pitää sylissä ynm... MItä enemmän olen vauvaa hoitanut sitä helpompi on ollut asia sulattaa.

Kaikille se ei varmastikaan auta mutta itselleni vauvanhoitaminen on ollut parasta terapiaa. Kai se on joku sellainenkin ajatus et vaik kroppa pettää lapsen odottamisen niin hoitamisen se ainakin osaa. Vauvat kun ovat minulle myös työni puolesta tuttuja.



Muutenkin raskausaikana haluaisin olla jakamassa odotuksen kokemuksia ystävien kanssa ja ihan niitä perheongelmiakin. Haluaisin olla ja elää ihan kuin itsellänikin olisi lapsia, ettei minua sen takia tiputeta pois keskusteluista. Eihän mielenkiintoni esim. lastenhoitoon ja lasten tavaroihin ynm ole muuttunut vaikka itse vasta lasta toivonkin.

Keskustelen mielelläni ja hyvien ystävien kanssa voi myös oikeasti ääneen sanoa että milloin tekee pahaa ja milloin voi jauhaa asioita mielin määrin.



On aikoja jolloin itkettää, mut jotenkin oon vaan päättänyt et itku ei mailmaa kaada ja suru ei lähde pois kuin itkemällä.



[color=blue] Vanhempien sukulaisten kommentit on sitten asia aivan erikseen ja kaikki sellainen hieno päteminen. [/color]

(color=red] " Te ette yritä tarpeeksi" " te olette vielä niin nuoria" " teille ei viel jumala suo lasta kun ootte niin nuoria " ynm...[/color]

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei!



Aluksia haluan sanoa Sinulle, että on hienoa että ajattelet ystävääsi ja tulet tänne kysymään neuvoa =))) KAIKKI EIVÄT OLE YHTÄ FIKSUJA!

Toiset päättävät omassa päässääs " mikä on hänelle parasta" ja tekevät kaiken mullin mallin.....



Meillä takana vuosien lapsettomuus lukuisine hoitoineen. Niiden vuosien aikana ehti tulla monia raskausuutisia. Niihin tuli reagoitua eri lailla oman kriisin vaiheesta riippuen. Toisinaan pystyin iloitsemaan heti toisinaan tarvitsin aikaa surra hetken jonka jälkeen kaikki sujui hyvin. Näiden vuosien aikana minulla oli YKSI ystävä joka onnistui tekemään " kaiken mahdollisimman väärin" . Ensin hän SALASI raskauttaan h16 asti vaikka muille avoimesti oli asiasta puhuttu heti testin jälkeen. Lisäksi hän oli KERTOMASSA ASIAA SUURESSA VÄKIJOUKOSSA josta olisi myös seurannut katastrofi... Lopuksi hän ei YMMÄRTÄNYT OLLENKAAN että tarvitsin hieman aikaa asian sulatteluun, varsinkin näiden töppäilyjen jälkeen ja SULKI MINUT KOKONAAN POIS ELÄMÄSTÄÄN " koska en pystynyt heti iloitsemaan hänen raskaudestaan" Tämän lisäksi hän oli POHTINUT KAVEREIDEMME KANSSA KUINKA ON NIIN VAIKEAA KERTOA, olin nimen omaan sanonut että en halua lapsettomuudestamme puhuttavan meidän poissaollessamme! Joten koko pakka päin honkia.....



Tämän seurauksena välimme ovat olleet poikki kohta kolme vuotta. Ja vain siksi että minä halusin puhua tunteistani avoimesti ja näyttää hänelle suruni kohdatessani hänet ensimmäisen kerran, jotta sen jälkeen olisin voinut iloita hänen kanssaan. Halaus ja pieni yhteinen itku, se oli liikaa vaadittu, se maksoi 16 vuotisen ystävyytemme.... (tosin pakko mainita että alla oli yksi selvittämätön riita ennenstään, koska hän ei pysty selvittämään asioita, ollaan vaan kuin kaikki olisi hyvin).



Meillä on paljon ystäviä jotka tietävät lapsettomuudestamme. Muiden kanssa ei ole ollut samaa ongelmaa. Osa on jopa kysynyt, miten haluaisin kuulla raskausuutisen (jokus tulevaisuudessa kun he mahdollisesti ovat raskaana) =' ) se lämmitti mieltäni.



Toki monet kokevat asian eri lailla minua satutti raskausuutiset, mieheni reagoi selkeästi enemmän lapsien syntyessä....



Ei ollenkaan huono idea puhua asiasta avoimesti jo ennen niitä omia raskausuutisia =)

(tietysti kohdallasi jo 2 aiempa kertomista,mutta vinkiksi toisillekin lukijoille!)



Pahinta minusta on: salaaminen, asiasta muiden kanssa keskustelu ja se että ei anneta aikaa surra hetken ja hypätä onnittelijoiden joukkoon hieman jälkijunassa....



Asian kertomiselle ei ole koskaan oikeaa hetkeä, on helpompia hetkiä ja vaikeampia hetkiä. Sinä et aina voi tietää missä ystäväsi suru kulkee, luulen hänen kuitenkin arvostavan varhaista kertomista. Ja avoimuus! Kysyminen ja LUPA OLLA HETKEN VIHAINEN JA SURRA sitä minä tarvitsin =) Tunsin syyllisyyttä siitä etten aina hyppinyt heti kattoon uutisista, ne jotka antoivat aikaa ja eivät hävinneet elämästämme tästä huolimatta ovat tulleet läheisimmiksi ystäviksemme =)



Nyt olen onnellisesti raskaana yllätyksellisesti ensimmäistä kertaa elämässäni =) Olen itse tilanteessa, jossa joudumme kertomaan lapsettomuudesta kärsiville hyville ystävillemme raskaudestamme(heidän tilanteensa vaikeampi kuin meidän). Se ei ole helppoa ei todella! Mutta nyt molemmilla puolilla olleena on pakko todeta että toisella puolella oleminen on pahempaa..... Muista kertoessasi että sinulla on asiat hyvin ja hänellä huonosti- silloin se menee varmasti hyvin. Sano hänelle ääneen, ettei haittaa vaikka hän on aluksi surullinen ole avoin ja näytä että suret hänen kanssaan se ainakin auttoi minua.



Onnea matkaan =) Uskon että hän lopulta pystyy olemaan onnellinen kanssasi, omassa tahdissaan =)



juu takana on juuri nega pas:ista.... itkettää ja masentaa...



ja siihen samaan syssyyn saan kuulla toisten juuri syntyneestä vauvasta ja toinen ilmoittaa että on raskaana kolmatta kertaa eikä niinkään iloinen asiasta...



se mikä ärsyttää on se ettei omalle surulle ja murheelle koskaan anneta tilaa... aina pitäisi olla onnelline juuri toisen raskaudesta tai vauvasta tai on jotenkin outo..milloin joku on surullinen minun vuokseni oikein oikeasti???



mutta miettikääpä sitä kuka tulee sanomaan esim isänsä tai ukkinsa menettäneelle että " koeta nyt nauttia siitä että sulla sentään oli isä" tms.... se ei kenenkään surua pienennä! ja tämä on vituttanut mua aina!



meillä takana 4 IVFäää ja tuloksena yksi vauva joka on maailman ihanin... jo epäonnistuneiden hoitojen aikana monet sanoi että " niin olkaa onnellisia että teillä on toisenne ja voitte vaikka matkustella jne" .. niin mutta minä olin juuri menettänyt kaiken toivon kahdne kuukauden pituisen hoitputken jälkeen.. se ei ole sama kun jos ei tärppää yhdessä luomukierrossa.. olin saanut piikkiä ja popsinut pillereitä ja ollut " raskaana" ilman vauvaa eli kieltäytynyt kaikista juhlista tai juonut vaan limua.... siis laittanut kaiken peliin. ja se suru ja murhe... ei se ole maailman loppu mutta miksi ei saa surra ede kahta päivää kun heti pitäisi ajatella positiivisesti ja olla onnellinen muiden puolesta?



olen onnellinen sitten kun jaksan mutta nyt haluan rauhassa surra... ja se ei ole poissa muiden onnesta ja MINUN EI TARVITSE NYT OLLA ONNELLINEN MUIDEN PUOLESTA! se tiedoksi kysyjille ;)



IIIIIIHANAA KESÄÄ jne...kyllä tää tästä taa kahden viikon kuluttua!



Itse olen yrittänyt lasta 3v. Hoidossa olemme olleet nyt 2v, enkä ole koskaan saanut kahta viivaa tikkuun :( Siitä huolimatta olen vilpittömästi onnellinen ystäväni raskaudesta. Alussa se satutti, varsinkin kun heillä on molemmat lapset tärpänneet " ekasta kierrosta" . Mutta eihän se minulta ole pois. Sen ymmärsin vasta jälkeenpäin. Ainoa mikä minua satutti oli se, ettei ystäväni uskaltanut kertoa toisesta odotuksestaan lainkaan... sain itse arvuutella, kun hänen masunsa alkoi kasvaa. Tämä oli minusta loukaavaa. Ymmärrän toki pointin --> hän tietää tilanteestamme ja ehkä ajatteli samalla lailla kuin Sinä. Että kertominen loukkaisi. Kertomattomuus loukkasi minua kuitenkin enemmän. Kaikki muut jo tiesivät, mutta minulle ei saanut kertoa etten pahastuisi ;o( Tuntui, että minut oli lapsettomuuteni takia lokeroitu koko kaveripiiristä ulos. Kaikki eivät välttämättä koe asioita samoin, tässä kuitenkin minun mielipiteeni. Onnea Sinulle & plussatuulia kuumeilijoille!

Itse asiassa juuri tällä hetkellä on vitutuskäyrä (anteeksi voimasana, mutta kun todella on) todella korkealla. Syystä että loukkaannuin kovasti kun katsellessani tuttavani nukkuvaa vauvaa, tuore äiti kielsi ikävään äänensävyyn herättämästä lasta. Niin! Aikomuksenahani oli tietenkin ottaa lapsi istuimestaan ja alkaa riepottelemaan ja kääntelemään sitä ympäriinsä. En siis edes koskenut lapseen, enkä puhunut tms, katsoin vain.

Noh, avauduin tämän tapauksen tiimoilta sitten eräälle toiselle, lapsettomuudestamme tietävälle äidille. Hän sanoi vain, että tuore äiti käy hormonien vuoksi niin ylikierroksilla, että sitä täytyy ymmärtää, jos se noin sanoo.

Voi prkl!! IHAN KUN TÄSSÄ EI ITSE KÄVISI YLIKIERROKSILLA KAIKKIEN HORMONIEN VUOKSI, JOITA KEHOOSI PUMPPAAT!!???!!! Ja kun vähintään kerran päivässä itket asian vuoksi, kun omaa vauvaa ei kuulu, niin sitten meidän pitäisi vain asettua siihen ymmärtäjän rooliin, vain sen takia, että meillä ei (sattuneesta syystä) ole omia lapsia.



Alkuperäiselle: Tästä taisi tulla jonkinmoinen purkautumisketju ;)

Mutta kannatta tosiaan kertoa lapsettomalle ystävällesi raskaudesta itse ja varhaisessa vaiheessa. Siis tietenkin silloin, kun asiasta muutenkin tulee " julkinen" .

Yleensä regoin niin, että ensin olen aidosti iloinen uuden vauvan tulemisesta lähipiiriini, mutta sitten tulee masennus ja kateus ja ahdistus ja yleensä myös itku. En ole lapsetomuudestani puhunut kenellekään, vaikka jotkut ystävät ehkä jo arvaavatkin. Haluan silti, että minulle kerrottaisiin asia siinä missä kaikille muillekin, sillä en halua mitään erikoiskohtelua. Kamalinta olisi juuri se, että ei kerrota vaan suljettaisiin sisarusten tai ystävien tärkeiden ja hienojen elämäntilanteiden ulkopuolelle. Elämä on kuitenkin otettava sellaisena kuin se tulee. Ehkä turha mässäily kannattaa kuitenkin jättää vähemmälle, jos tietää kaverin lapsettomuudesta.

Ristiriitaisia tunteitahan se hrättää ja mieleen nousee omat pettymykset. Se että reagoi vauva-auutiseen oudosti ei välttämättä tarkoita, että kokee toisen raskauden negatiivisena. Sen vain kokee henkilökohtaisena. Varmaan itselläkin kävisi kaverin lottovoittouutisesta kuultuasi mielessä, että voi hitsi. Mielessä olis varmaan myös mm. miks ei mulle, ku mäkin oon joka viikko lotannu jo monta vuotta. Ja miks just noille, ku niillä on rahaa niin paljon jo muutenki. Tää nyt oli tämmönen höpsö vertaus, mut kuiteski... Sitä ne ristiriitaset fiilarit on.

Toivottavasti ystävyydessänne on tilaa kaikenlaisille tunteille.

Itselläni ainakin kaikki raskausuutiset tuntuu pahalta ja hyvältä. Tunteista voi puhua. Ystävyys- ja sisaruussuhteeni ovat kestäneet raskaudet ja lapsiperheen asiat. Riippuu, missä vaiheessa kaveri kriisi on menossa, mutta ajoittain hänestä voi tuntua yhtä pahalta kuin hänen kaikki lapset olisivat kuolleet. Lapsetonhan on kerinnyt virittäytyä äitiyteen. ja kuvitellut lapsensa ja perheensä sen myötä.

Toivon voimia molemmille.

Olen paljon suopeampi sellaisille raskausuutisille, joissa tiedän takana olleen pitkän yrityksen tai jopa hoitoputken. Enkä voi mitään, että ärsyttää, kun jotkut raskautuvat tosta vain. Usein nämä on myös juuri niitä, joille ei koskaan käy mitään, ei keskenmenoja tai muuta, saavat vain terveitä lapsia... Ei sillä, ettäkö mitään hankaluuksia kenellekään toivoisi, mutta usein se vaan on niin, että avarakatseisuus hieman lisääntyy, kun on itse kokenut yllättäviä, negatiivisia asioita. Itsellä kun on yksi hoidoilla saatu lapsi ja juttelen paljon äitien kanssa, mua alkaa hyvin pian ottaa hermoon äidit, jotka narisevat turhista!



Hyvin sanottu, että kummaa stressata häistä, jos lapsettomuudesta ei saisi!! :-O

Olen kaneliomena -72:n kanssa samoilla linjoilla. N. vuosi sitten ystäväni kertoi olevansa raskaana ja kaikista pahimmalta minusta tuntui että hän oli jo tiennyt asiasta kauan ja puhunut muiden kanssa siitä miten mulle pitäisi kertoa. Tässä tilanteessa kyllä tuntui pahalta myös se että lapsi oli vahinko, itse en ainakaan haluaisi tietää jos raskaus alkaa " vahingossa" silloin tulee TODELLA katkera olo.

Kirjoitin jo aiemmin tänne ja nyt kun luen omaa tekstiäni niin kyllä joskus asia on todella niin mutta ei todellakaan aina.

On päiviä jolloin todella ottaa päähän ja itku tulee monta kertaa päivässä.

Useimiten tuskan aiheuttaa kierron epäonnistuminen tai ihan tuntemattomat vauvat äiteineen.

Tilanteissa joissa vauvaa kohdellaan huonosti, niin tulee kyllä epäreilu olo ja itku on tullut monen monta kertaa.

Esim. Ulkomaan lomallamme näimme n. 15 vuotiaan tytön kerjäämässä pienen pieni vauva sylissä ja oppaamme kertoi kuinka kerjäläiset huumaavat milloin milläkin myrkyllä vauvan että nukkuu ja on hiljaa, silloin saa enemmän rahaa. Teki TODELLA pahaa, kuinka joku voi olla niin inhottava pientä vauvaa kohtaan. Tiedän että kyse on elämässä selviämisestä ja siksi kerjäävät ja tekevät kaikkensa, mutta silti vauva olisi ansainnut paremman kohtelun.

Rehellisesti sanottuna teki mieli kaapata koko lapsi ja " salakuljettaa" pois.. Siis vain mielessä ei todellisesssa elämässä.



Toinen tapaus oli kaupassa kun kaksi nuorta neitiä shoppaili ja vauva huusi vaunuissa kurkku suorana. Äiti vain kirosi et kun pentu vaan rääkyy. Vauva ei ollut edes kovin vanha.

Loppujen lopuksi kun vauva oli huutanut yli 15min vaunuissa niin toinen neideistä nosti vauvan syliin ja totesi et kai sil on nälkä ja se vaippakin kaipaa vaihtamista. Johon vauvan oletettu äiti vaan totes et hei mä meen sovittaa näit vaatteita niin viittik sä hoitaa.

Kyllä teki mieleni sanoa et mä voisin kyl ottaa ja hoitaa.



Nää nyt poikkee aika paljon AP:n kysymyksestä, mut mieli teki vain purkaa niitä tänne...

Onko muilla samoja tunteita vain olenko todella ainut jota tapaukset ahdistaa.

Kun joku hyvä ystävä raskautuu, olen iloinen hänen puolestaan. Jos joku tuntemattomampi puolituttu raskautuu, herättää se minussa ärtymystä. Puolituttuun on helpompi kohdistaa " vihan ja kateuden" tunteita.



Eniten minua ärsyttää se, että minulla on ystäviä, jotka voimakkaasti aavistavat, että kärsimme lapsettomuudesta (olen heille muutama vuosi sitten innostuksissani möläyttänyt, että toinen vauva olisi tervetullut ja mitään ei kuulu...kenties siitä voisi laskea 1+1=2) ja kun he raskautuvat, he saattavat puhua tuntikaupalla puhelimessa omasta raskaudestaan ja olotilastaan. Silloin tekisi mieli huutaa, että " etkö ymmärrä, että ei pitäisi kääntää veistä toisen haavassa!" Voimme keskustella toki hetken heidän tilastaan, mutta en jaksa olla kiinnostunut heidän jokaisesta hintavertailustaan eri turvaistuinten välillä....kun nyt täytyy ostaa kaikki uusiksi toiselle. Se tekee minut aina kovin surulliseksi.



En kuitenkaan toivo, että minun ympärilläni hyssyteltäisiin raskauksista. Kaikki hyvän maun rajoissa. Jos olen ostamassa uutta autoa, en kyllästytä heitä soittamalla heille tunnin puheluja kertomalla hintavertailuja joka mallista ja varusteista...varsinkin, jos tiedän, että heillä on taloudellisesti tiukkaa. Totean, että aion vaihtaa autoni, mutta se y´ksityiskohdat jääköön minun tietooni.


Tähän asti olen ollut aidosti onnellinen jokaisesta raskausuutisesta. Ne jotenkin antavat itsellekin toivoa...



Tulin kuitenkin surulliseksi, kun vihjasin sivulauseessa raskaana olevalle ystävälle, että meillekin saa lapsi tulla (en siis kertonut, kuinka pahasta vauvakuumeesta ja kuinka pitkästä epätoivoisesta yrityksestä on kyse). Hän totesi sen illan aikana useaan kertaan: " ei kannata stressata" ja halveksui oma-aloitteisesti ovulaatiotesteihin turvautujia. Hänellä itsellään kun tärppäsi toisesta yrityskierrosta. Minua ei ollenkaan auta, että joku raskaana oleva hokee: " ei kannata stressata" . Niin kuin lapsettomuus olisi rentoudesta kiinni. Mietinpä vain, että miksi hän itse sai esimerkiksi stressata typeriä häitään monta vuotta, mutta minun pitää ottaa rennon coolisti lapsettomuus?!



Aihe on siis kipeä, ja tietyssä tilanteessa ihan pienikin lausahdus voi pahoittaa toisen mielen.

Aivan kaikista läheisimpien raskausuutiset haluaisin kuulla suoraan ja varhaisessa vaiheessa yksityisesti (ei väkijoukossa!!!), koska he tietävät tilanteemme ja osaavat siksi suhtautua reaktioihini ja antavat tilaa surulle ja pettymykselle ilon rinnalla.

Mutta olen huomannut, että minulle on parasta jos saan kuulla muut raskausuutiset kautta rantain, että saan tottua asiaan ja sulatella niitä ensin ja pahimman surun ja vihan mentyä ohi voin ehkä olla onnellinen. Se kuitenkin on niin, että jokainen raskausuutinen on kaikessa iloisuudessaan aluksi hetken painajainen. Vaikka kuinka iloitsisin toisen vauvasta, rehellinen ilo ei voi tulla ennen kun olen saanut käydä rauhassa läpi ne pettymyksen tunteet.

Minulle ei myöskään kannata tulla kertomaan sen ja sen tutun serkun vaimon siskon raskauksista jotka eivät suoraan elämääni kosketa. Se vain sattuu.



Pähkinänkuoressa: Jos olet läheinen, kerro ajoissa, mieluiten kahden kesken, mutta älä odota riemunkiljahduksia heti. Anna ystäväsi surra ja tottua ajatukseen - ajallaan hän iloitsee kanssasi kun on siihen valmis.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat