Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on sekä mieheni yrityksen että meidän yksityiset vakuutukset IF:ssä. Syntymättömän lapsen vakuutusta If:stä ei näköjään saa. Onko teillä tietoa, saako jostain vakuutusyhtiöstä pelkästään tuon em. vakuutuksen? Lisäksi huomioitavaa vielä se, että laskettuun aikaan on enää vain reilu 2 kk.



neronja rv 30+4

Kommentit (20)

Itse painin joku aika sitten samojen asioiden parissa ja mielestäni vakuutusyhtiö Turva on ainut, jossa myönnetään vakuutus silloin kun laskettuun aikaan on enää kaksi kuukautta.

Olkaa ehdoissa tarkkoina.



Oman kokemukseni mukaan suosittelisin näin jälkiviisaana ainakin Tapiolaa. Meillä otettiin Pohjantähdestä syntymättömän lapsen vakuutus ja hinta tuntui silloin kohtuulliselta. Myyjä selitti vuolaasti kuinka omavastuu 50¿ on sairautta kohden, ja hänen mukaansa kun on ollut kerran korvatulehdus niin sitten se korvataan aina. Maitoallergiakin ainoana korvataan.. Eipä ole ihan näin yksinkertaista. Korvausrahatkin kestävät aina vähintään neljä viikkoa vaikka viikossa luvattiin tilille.



Tyttömme on vuoden alusta ollut lääkärissä varmaan kymmenisen kertaa ja korvatulehduksiakin on ollut pari, mutta ne katsotaan eri sairauskerroiksi. Itse asiassa meillä on mennyt n. 600 eur pelkkiin omavastuu osuuksiin, ja niitä vakuutus ei kata. Sairaudet kun katsotaan erillisiksi ja osa eri sairauksiksi. Tulevan syksyn osalta on kuulemma mahdollisen uuden korvatulehduksen osalta jälleen uusi omavastuu maksu, jos käytämme yksityistä lääkäripalvelua. Se kun katsotaan uudeksi sairaudeksi.



Tapiolaan tai muihin sellaisiin vakuutusyhtiöihin verrattuna, jotka myöntävät omavastuun / hakukerta, tämä omavastuu/sairaus on kallis. Jos olisimme valinneet Tapiolan korvaus / hakukerta maksaisimme esim. 84¿ vuodessa ja sen jälkeen kaikki lääkärikäynnit labroineen vaikka millaisilla eri perusflunssa sairauksilla olisi ollut ilmaista. Ainoa huono puoli on vakuutusyhtiön luotottaminen. Tietty jos jokin leikkaus on kallis ja haluaa maksusitoumuksella rahnat aikaisemmin tilille se maksaa toiset 84¿.



Niin ja jos oikein kaivellaan, niin yllätys yllätys Tapiola olisi kahdelle lapselle halvempikin!! Kotivakuutus kytköksestä saatava -30% ale lapsivakuutukselle, asiakasomistaja -5% ale ja vielä S-ryhmän parin prossan bonukset ja koko roska laajemmalla kotivakuutuksella olisi ollut n. 80¿ halvempi (+ ne bonukset eli n.10¿ ruokakassi) kuin Pohjantähti, joka näyttää ainakin uusimman Vauva lehden listan mukaan ihan kohtuu hintaiselta.

Tapiolan ongelmana on vain surkea laskutuloste.. 30% ale ei näy automaattisesti, joten hinnoissa voi hämääntyä.



Lyhyesti sanoen jos olisi valittu toinen yhtiö toinen meistä olisi päässyt sillä rahalla etelään viikoksi.. pännii. Taidamme vaihtaa yhtiötä senkin uhalla, että tulee sanktioita ensimmäiselle lapselle jo sairastetuista korvista. Tulee silti halvemmaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuohan ylittää jo hoitomaksukatonkin...



flamingo:

Lainaus:


Tyttömme on vuoden alusta ollut lääkärissä varmaan kymmenisen kertaa ja korvatulehduksiakin on ollut pari, mutta ne katsotaan eri sairauskerroiksi. Itse asiassa meillä on mennyt n. 600 eur pelkkiin omavastuu osuuksiin, ja niitä vakuutus ei kata. Sairaudet kun katsotaan erillisiksi ja osa eri sairauksiksi. Tulevan syksyn osalta on kuulemma mahdollisen uuden korvatulehduksen osalta jälleen uusi omavastuu maksu, jos käytämme yksityistä lääkäripalvelua. Se kun katsotaan uudeksi sairaudeksi.

Turvasta näkyy tosiaan saavan syntymättömän lapsen vakuutuksen viimeistään 2 kk ennen LA:ta, mutta ongelma on sitten siinä, että kotivakuutus pitäisi näköjään olla myös Turvassa, että saisi mitään henkilövakuutuksia. Saattaapi siis käydä, että otetaan vakuutus vasta syntymän jälkeen kuten muillekin lapsillemme. Tässä raskaudessa olen joutunut käyttämään lääkitystä tukostaipumuksen takia, joten siitä syystä tuntui, että voisi olla hyvä olla vakuutus jo ennen syntymää.



neronja rv 30+5

Mulla on hoitokuluvakuutus sekarotuiselle koiralleni ja muutaman sadan euron arvoiselle hevoselleni, joten eiköhän se ole itsestään selvää että lapsellekin se otetaan :) Kaverini on farmaseuttina apteekissa ja tietää työnsä puolesta aika hyvin eri vakuutusyhtiöistä ja mitä kaikkea ne korvaavat. Hän suositteli Tapiolaa ja varmaan siihen päädymmekin.

Pähkäilin todella kauan, etä ottaako vakuutus vai ei. Päädyin vakuutukseen juteltuani useiden ihmisten kanssa niin oman ikäisten kun vanhempienkin. Voihan vakuutuksen ottaa nyt ja muuttaa sen syntymän jälkeen halvempaan vaihtoehtoon. Ajattelin asiaa siten, että olemme vakuuttaneet asunnon,autot ja itsemme ja vauvakin varmasti syntymän jälkeen olisi vakuutettu, mutta kun ottaa vakuutuksen ennen syntymää sulkee pois sen, ettei esimerkiksi niille korvatulehduksille tai muulle vaivalle, jonka lapsi saisi kenties jo synnytyksessä, saisi enää vakuutusta.

Vaikka vakuutuksen ottaa " ajoissa" sen voi toki peruuttaa jos jotain tuommoista sattuu siis menee kesken tai vastaavaa...



Miksi ennen syntymää?



koskaanhan ei tiedä mitä synnytyksessä voi sattua, monta monituista asiaa voi ns. " mennä pieleen" ettei sitten vakuutusta saakkaan syntymän jälkeen...



Ja Tapiolasta vielä edelliseen kirjoittajaan viitaten:

Tapiola on ainoa yhtiö josta saa tällä hetkellä maksusitoumuksen isompiin leikkauksiin, putkituksiin, yms...



Pohjantähdestä kehoittivat hankkimaan luottokortin tätä varten!!! Onko minulla siksi vakuutus että otan luottokortin, just joo =)

flamingolle:



Meilläkin syntymättömän lapsen vakuutus Pohjantähdestä, otettu v.2004. Pojalla oli ensin yksittäisiä korvatulehduksia erilaisilla väliajoilla, kaikki katsottiin samaksi sairaudeksi. On siis mennyt vain yksi omavastuu. Lisäksi myöhemmin ilman mukinoita ovat korvanneet korvien putkituksen ja kitarisan poiston. Se tosin piti maksaa etukäteen, mutta rahat tuli mielestäni nopsaan 1-2 viikossa.



Ensimmäinen silmätulehdus oli parin viikon iässä ja nyt viimeisin kevään aikana hieman alta 2v -> ei uutta omavastuuta.



Sinuna ottaisin yhtettä ja kyselisin hieman tarkemmin asiaa. Sellainen vielä, että siihen korvaushakemukseen olen aina laittanut, että lapsi on aiemmin sairastanut saman sairauden kohtaan missä sitä kysytään, vaikka lapsi välillä olisi terve ollutkin...



Meille tulee vauva marraskuussa ja hän saa myös vakuutuksen itselleen Pohjantähdestä!



Piqu

Pohjolasta on myös mahdollista ottaa hoitokuluvakuutus syntymättömälle lapselle ilman kotivakuutuksen siirtämistä sinne. Vakuutus pitää ottaa viimeistään raskausviikolla 28. Jos kotivakuutus ei ole Pohjolassa, ekan vuoden vuosimaksu on 650e. Jos kotivakuutus on Pohjolassa, vuosimaksu on 390e, eli tosi paljon kalliimmaksi tulee jos ei ole, mutta tuosta voi ainakin laskeskella...

Mulla on ollut kuopuksen jälkeen neljä km:a: rv12+, rv12+, rv9+ ja rv6+. Noinkin monen km:n jälkeen tämä raskaus on ollut aivan erilainen kuin km:ja edeltäneet onnistuneet (4) ja ah niin huolettomat raskaudet. Sydänääniäkin piti käydä np-ultran jälkeen kuunteluttamassa viikon välein, kun aina alkoi huoli kalvaa mieltä, että onko siellä kohdussa enää elämää. Rv18 alkoi helpottaa, kun liikkeet alkoi tuntua päivittäin, mutta oikeastaan vasta ihan viime aikoina on alkanut pystyä asennoitumaan siihen, että meille varmaankin syntyy ihan oikeasti vauva. Kaikki raskaudet ei vaan aina ole niin onnellisia ja auvoisia. Turvakaukalonkin uskalsin käydä ostamassa vasta tällä viikolla ja silloinkin vielä mietitytti, että onkohan tämä nyt varmasti ihan viisasta. Että näin meillä.



neronja rv 30+5

Pohjantähdestä, johon silloin siirsimme Ifistä myös kotivakuutuksen (tämä oli ehtona). Kyllä on kannattanut! Pohjantähdestä olemme saaneet henkilökohtaista palvelua toisin kuin Ifistä. Korvausasiat toimineet hyvin ja nopeasti.

Miksi vakuutus pitäisi siis olla jo odotusaikana? Esim. kaveripiiristä: ei vakuutusta, vauva sai ekan korvatulehduksen viikon vanhana. Sitten otettiin vakuutus, joka kattaa kyllä muun, mutta EI korvatulehduksia (koska sellainen oli jo sairastettu). Joten: kun lasta on putkitettu ja käytetty miljoonaan kertaan yksityisellä korvien takia, kaikki on pitänyt maksaa itse.

Miksei sitten julkiselle? Siksi, että siellä on usein jonoja, aikaa ei saa silloin kun sen akuutisti tarvitsisi ja hoito voi olla mitä on.

Meillä on ollut perusterve 4v, jota kuitenkin on jouduttu käyttämään niin useasti lääkärillä, että vuoden vakuutusmaksut ovat kuittaantuneet mennen tullen sillä, ettei yksityiselle tarvitse maksaa. Meillä vakuutus on tosin täysin vailla omavastuuta. Niitä ei vain taida enää saada?

Raha ei ole ainoa syy vakuutuksen ottamiseen, mutta kannattaa selvittää ehdot tosi tarkkaan ja kilpailuttaa yhtiöitä. Omasta ja tuttavien kokemuksesta tiedän, että jos raskaudessa on (ollut) häikkää, vakuutus voidaan helposti evätä. Kaikilla ei siis ole valinnanvapautta, ottaako vakuutus.



Joillakin paikkakunnilla hoitoon pääsy voi olla hankalaa. Meillä lääkäriaika on järjestynyt samana päivänä ja päivystävänä " terveysasemana" on Lastenklinikka. Yksityiset lääkäriasemat eivät ole aina 24 h/vrk auki; kannattaa ottaa selvää. Osa kunnallisen puolen lääkäreistä tekee keikkaa yksityisillä asemilla, joten asiantuntemus saattaa olla ihan yhtä hyvä.



Vuosimaksun lisäksi kannattaa selvittää, meneekö omavastuu jokaisesta korvausten hakukerrasta tai voiko kustannuksia " kerätä" ja hakea sitten kerralla korvaukset. Samoin kannattaa selvittää, mitä vakuutus _ei_ korvaa: matka- ja majoituskuluja, apuvälineitä, terapioita, ravintovalmisteita ja erityiskorvikkeita jne. Osa korvaa, osa ei. Vakuutusyhtiöt eivät yleensä halua mainostaa hoito- ja lääkemaksukattoa tai alle 18-vuotiaiden alennettuja hoitomaksuja (maksu 7 vrk:n ajalta).





Meillä kanssa vakuutukset If:ssä ja samaa asiaa siis pähkitään. Esikoisen aikaan vakuutukset oli vielä Pohjolassa eli ei ollut tätä ongelmaa.



Meillä la:han vielä yli 3kk (marraskuussa), mielelläni minäkin kaipaisin vinkkiä, mitkä vakutuusyhtiöt/pankit tarjoavat vakuutusta syntymättömälle lapselle ilman kotivakuutus- tms. kytkentää.

Miehen kanssa ollaan asiaa pohdittu myöskin, enkä ole aivan vakuuttunut miksi syntymätön lapsi tarvitsee vakuutuksen? Ensimmäistä odotan, joten en kyllä tiedäkään vielä mitä tuleman pitää. Tähän mennessä kuitenkin neuvola, uä yms ovat olleet todella ammattimaisia ja kaikkiin asioihin on apu tullut.



Onko vakuutus oleellisempi jos asuu syrjäseudulla? Pääkaupunkiseudulla asuvana luotan Naistenklinikkaan ja heidän hoitoonsa. Ei meillä sellaista yksityistä ole, missä parempi osaaminen olisi kuin siellä. Missä tilanteessa vakuutus voisi tuoda sellaista etua, jota ei muutoin saisi?



En nyt välttämättä halua kuulla kaikkia kauhuskenaarioita, mutta minkä koette syyksi/tarpeeksi syntymättömän lapsen vakuutukselle?

Olen ihan avoin ajatukselle jos se todella luo paremman turvan.



leppis rv 13+3

Katselin noitten mainitsemiesi vakuutusyhtiöiden nettisivuja ja vakuutuksen ottoraja näkyy olevan tuo 3 kk ennen la:ta (paitsi Fennian sivut ei tosin auenneet, mutta varmaan sama juttu sielläkin). Lisäksi esim. Veritaksen sivuilla sanottiin näin: " Vakuutusvaraus syntyvälle lapselle on kuitenkin tehtävä viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua synnytysaikaa edellyttäen, että äiti on lapsen syntyessä alle 40-vuotias ja täysin terve. Samoin edellytetään, että raskaus sekä mahdolliset aikaisemmat raskaudet ovat sujuneet normaalisti." Eli äidin täytyy olla _täysin terve_. Myöhässähän minä tässä joka tapauksessa olen, mutta voi hyvin olla, ettei sitä vakuutusta olis edes myönnetty meidän vauvalle, kun mulla on tuo tukostaipumusdiagnoosi.



No, ei auta kuin toivoa, että kaikki menisi synnytyksessä hyvin ja vauva olisi terve. Täytyy ottaa sitten IF:stä syntymän jälkeen vakuutus.



neronja rv 30+5

Olen viikolla 8 ja vakuutus ollut jo kunnossa pari viikkkoa!



Mitä pidemmällä raskaus on sitä enemmän esteitä voi tulla sen saamisen suhteen =)



Ja tuo raja on koska, vakuutus pitää keretä käsitellä ennen lapsen syntymää... ja noita hakemuksiahan on paljon =)



Ensin tuosta hakurajasta: suurin osa vakuutuksista pitää tosiaan ottaa 3 kk ennen LA:ta (mitä en kyllä ymmärrä, koska luulisi vakuutusyhtiön riskien vähenevän mitä pidemmälle raskaus etenee!). Voithan Neronja kuitenkin kysyä, josko saisit vielä vakuutuksen vaikka 3kk:n raja onkin mennyt umpeen. En sit tiedä, miten tarkkoja yhtiöt on myöntämään vakuutusta, kun sulla on kerran tuo tukostaipumusdiagnoosi (eli voiko se jopa estää vakuutuksen saannin).



Mutta, meilläkin on kaikki vakuutukset IF:ssä ja v.2003 saatiin sieltä esikoiselle syntymättömän vauvan vakuutuskin. Nyt olikin ongelma edessä, kun IF ei enää myönnä kyseistä vakuutusta ja olemme suht sidottuja IFiin (esikoisen vakuutusta ei kannata siirtää allergiaepäilyjen takia ja kotivakuutus on siten myös siellä). Okei, vakuutuksia kilpailtaessa IF oli meille onneksi myös muuten edullisin, joten suurta harmia tuo sitoutuneisuus ei aiheuta.



Nyt tälle kakkoselle kilpailutin syntymättömän vauvan vakuutuksen niistä yhtiöistä, jotka ei vaadi kotivakuutusta: otettiin vakuutus Lähivakuutuksesta, lisäksi ainakin Veritas ja oisko ollut Fennia myöntää vakuutuksen ilman kotivakuutusta (maksu on vaan suurempi, kun ei ole kyljessä kotivakuutusta). Mielessä on käynyt nyt se, että jos synnytys ja ekat 2kk menee ok, ei makseta varsinaista vakuutusmaksua (kärsitään siis vain varausmaksu 90 ¿) ja otetaan IFistä tavallinen vauvavakuutus 2kk->.



Yhden vinkin sainPohjantähdestä: voisi ottaa toisen kotivakuutuksen esim. minimisummalle ja sitten saisi sinne myös synt.lapsen vakuutuksen. Tätä voisit Neronja kyllä miettiä, jos vakuutus tuntuu tarpeelliselta!



Kerttukasperi rv32+3

Jos jostain saat syntymättömän lapsen vakuutuksen, laitatko tietoa, mistä yhtiöstä. Keskospiireissä vakuutusyhtiöiden käytännöt ja lääkäreiden tulkinnat kiinnostavat kovasti.



neronja:

Lainaus:


Mulla on ollut kuopuksen jälkeen neljä km:a: rv12+, rv12+, rv9+ ja rv6+. Noinkin monen km:n jälkeen tämä raskaus on ollut aivan erilainen kuin km:ja edeltäneet onnistuneet (4) ja ah niin huolettomat raskaudet. Sydänääniäkin piti käydä np-ultran jälkeen kuunteluttamassa viikon välein, kun aina alkoi huoli kalvaa mieltä, että onko siellä kohdussa enää elämää.

neronja rv 30+5

Meillä on molemmilla lapsilla vakuutus ja kuopukselle otettiin syntymättömän lapsen vakuutus (esikoisen aikana ei ollut mahdollista) Syynä olivat mahdolliset synnynäiset sairaudet, jos ne eivät jostain syystä olisi näkyneet ultrassa. Syntymättömän lapsen vakuutus korvaisi nämä sairaudet, mutta jos ei olisi vakuutusta tämä sairaus suljettaisiin korvattavista sairauksista. Eli varatoimenpide oli ottaa syntymättömälle lapselle vakuutus ja toisaalta ei tarvitse huolehtia siitä kun vauva on syntynyt, eli yksi hoidettava asia vähemmän.



mareila+pojat

Esikoisella on vakuutus turvassa ja sitä on kyllä käytetty reippaasti, joten tullaan tällekin vauvelille vakuutus ottamaan.



Aina puhutaan milloin viimeistään voi hakea vakuutusta, mutta koska aikaisintaan?



- tiklu

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat