Vierailija

Eli ongelmana se, että sektion jälkeen meni kauan ennenkuin pystyin tuntemaan mitään seksuaalista mielihyvää koko alapäälläni. Tunne oli tosi turhauttava, koska vaikka olisin halunnut " pään sisäisesti" seksiä tosi paljon, se ei tuntunut missään. Pystyin saamaan orgasmin, mutta se tuntusi pelkältä lihaskouristelulta, ei siis mitenkään järisyttävän miellyttävältä.



Nyt sektiosta on kulunut jo monta vuotta, mutta tietynlaiset orgasmivaikeudet (jotka tulivat ilmi heti sektiopäivän jälkeen) ovat jääneet.



Aikaisemmin esim. pystyin todella helposti masturboimaan itselleni orgasmin yhdynnässä, mutta sektion jälkeen se on ollut täysin mahdotonta. Usein minulla on vaikeuksia myös ihan ilman miehen läsnäoloa - sekin on turhauttavaa, koska ennen sain niin helposti.



Suurimmaksi osaksi seksi on toki muutakin kuin pelkkä orkku ja henkisesti se tuntuu edelleen miellyttävältä. Siltikään en ole oikein sopeutunut tähän muutokseen ja pelkään, että jos joskus joudun toiseen sektioon, ongelma pahenee tai palaa entiselleen (eli 3 vuotta tunnottomuutta).



Onko minulla lainkaan kohtalotovereita? Keksisikö kukaan apua? Onko enää toivoa, että jos kyse on jostain katkenneista hermoyhteyksistä, ne vielä tämänkin ajan kuluttua (reilu 4v kulunut) kasvaisivat takaisin?



Help?

Kommentit (2)

Enkä huomannut aikoinaan imetyksen lopettamisen vaikuttaneen tunnon palautumiseen millään lailla. Kuivuuteen se kyllä vaikutti.



Kiitos nyt kuitenkin.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat