Vierailija

Onko muita samassa tilanteessa? Voi jestas, että meinaa välillä ottaa koville ymmärtää miehen käytöstä!



Nainen kun hyvin usein puhuu antaen vinkkejä ja vihjailemalla omista tarpeistaan, eipä onnistu AS:n kanssa...

Sivut

Kommentit (28)

vieraita (perhettä/sukua). En ole tunnistanut kyllä sellaista yltiöjärjestelmällisyyttä tai pakonomaista toimintaa, kuten että asiat pitää tehdä vain tietyllä tavalla. Miten saisi selvyyden onko kyse as:stä vaiko vain pelkästä " miesgeenistä" ??? KErtokaa....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tekee kaikkensa naisen nautinnon eteen. Ja kun asperger usein on erittäin intuitiivinen ja kinesteettinen, hän arvaa tai tunnistaa, mikä toisesta tuntuu hyvältä. Mutta hän saattaa unohtaa koko jutun pitkiksi ajoiksi ja uppoutua harrastuksiinsa.

Eli kyllä siihen ihan ammattilaiset tarvitaan arvioimaan. Jokaisesta ihmisestä kun löytyy piirteitä jotka sopivat esim aspergeriin, ADHD:hen tai vastaaviin.

Hänessä on kuitenkin se hyvä puoli, että hän ei jätä - siis katkaise suhdetta - tällaisen " vamman" takia. Ensimmäinen aviomieheni oli n.s. normaali, ja kun masennuin, hän tulkitsi, että hänen saamansa palvelu heikkeni/poistui, joten kun hän ei saa liitosta tarvitsemaansa, hän on vapaa etsimään iloisempaa seuraa muualta. Asperger ei koskaan toimisi niin - ei ainakaan tämä minun mieheni.



Aspergermieheni on äärimmäisen kärsivällinen ja lojaali isoissa asioissa, mutta ei osaa oma-aloitteisesti tukea arjessa. Jos haluaa syliin tai päänsilitystä, sitä on erikseen pyydettävä. Tai tungettava vain. Ja masentuneena sitä ei oikein jaksa anella.



Olenkin etsinyt tukea muualta, käynyt mm. omarahoitteisesti terapeutilla.



Saan pitää pahan mieleni ihan yksin. Eikä asiaa todellaakaan auta se, että vuosien takainen masennukseni uusiutui kevään aikana ja olen aika huonossa kunnossa sen takia..

Niin se on tavismiestenkin kanssa, naisen täytyy opetella sanomaan suoraan mitä haluaa/tarvitsee. Eipä ne tavismiehetkään kovin usein vinkeistä ja vihjailuista ota vaarin.



Vierailija:

Lainaus:


Minä vain en yksinkertaisesti osaa sanoa, että minä haluan tai minä vaadin jotain.




Meillä tuota omiin juttuihin uppotumista helpottaa se, että mies on myös poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas omalla alallaan (kuten Aspergerit yleensäkin) ja ihailen hänen työtään.



Mies on oppinut lasten myötä myös arvostamaan minua ja perhe elämää enemmän.

Tekee varmasti ihan kaikkensa perheensä eteen ja osallistuu ja " toimii" oikein jos vaan antaa selkeät ja tarkat ohjeet.





Parasta miehessäni on kuitenkin rehellisyys,

ei valehtele, ei petä.

Ei kylläkään myöskään kaunistele totuutta, mutta pidän siitä.



Yhteistä meillä on huumorintaju,

joka kyllä helpottaa monia asioita.

Onneksi mies osaa nauraa myös omille " kummallisuuksilleen" !

joskus emme vaan ymmärrä asioita tai ennemminkin ihmisten tuntemuksia. Itse olen as, ja työskentelen hoitoalalla ja olen osastomme pidetyimpiä työntekijöitä, potilaiden keskuudessa. lääkäreiden kanssa menee myös hyvin, mutta naisvaltaisessa työyhteisössä olen ihan pihalla.

Potilaiden tilanteeseen pystyn samaistumaan jollain tasolla, ja ilmeisimmin siis oikealla tasolla, koska työ sujuu niin hyvin, mutta kahvihuoneessa olen kuin marsilainen, ja sekös siellä ärsyttää.

Minun oma juttuni on juuri tämä työ, siksi se ehkä sujuukin niin, olen työlle todella " antautunut" , perhe-elämä ei sitten taas ole minun juttuni oikein ollenkaan. Ja tätä vauvan nettiä lukiessa olen ymmärtänyt, että taitaa olla ihan hyvä, etten ala sellaista edes yrittämään.

Hän väittää lapsena olleensa ihan täys-asperger. Diagnoosia hänellä ei ole, olemme päätyneet aspergeriin kirjojen ja as-nettisivujen perusteella. Mihinkäpä hän diagnoosia tarvitsisikaan, kun hoitoakana ei ole. Eikä edes tarvitse.



Hän on monessa suhteessa tosi ihana verrattuna normaalimieheen, mutta välillä sitten ällistyttävän sulkeutunut ja tunnekylmä. Otan useimmat hänen kummallisuutensa huumorilla ja kyselen käytöksen taustoja. Hänen mielestään on ihanaa, kun olen kiinnostunut hänen ajattelutavastaan ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.



Vaikeinta on hyväksyä ajatusta, että niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin, on suhtessamme kaikki hyvin. Hänen mielestään siis suhteemme muodostuu pelkästään hänen tunne-elämästään. Jos minulla on hätä, ei se tarkoita, että suhteessamme olisi mitään vialla tai että hänen pitäisi tehdä jotain. Minun hätäni on minun yksityisongelmani, vaikka se johtuisi suoraan suhteestamme tai hänestä. Ja mitä isompi hätä minulla on, sitä todennäköisempää, että hän jättää minut yksin. Hänen mielestään hätätilassa pitää vetäytyä yksin miettimään tilannetta ja siksi hän antaa minulle mahdollisuuden tehdä niin. Hänelle ei tule mieleen, että voisin tarvita lohtua tai juttelua.



Mutta sellaisia kai monet normaalimiehetkin ovat ;)

Vierailija:

Lainaus:


Hän väittää lapsena olleensa ihan täys-asperger. Diagnoosia hänellä ei ole, olemme päätyneet aspergeriin kirjojen ja as-nettisivujen perusteella. Mihinkäpä hän diagnoosia tarvitsisikaan, kun hoitoakana ei ole. Eikä edes tarvitse.



Hän on monessa suhteessa tosi ihana verrattuna normaalimieheen, mutta välillä sitten ällistyttävän sulkeutunut ja tunnekylmä. Otan useimmat hänen kummallisuutensa huumorilla ja kyselen käytöksen taustoja. Hänen mielestään on ihanaa, kun olen kiinnostunut hänen ajattelutavastaan ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.



Vaikeinta on hyväksyä ajatusta, että niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin, on suhtessamme kaikki hyvin. Hänen mielestään siis suhteemme muodostuu pelkästään hänen tunne-elämästään. Jos minulla on hätä, ei se tarkoita, että suhteessamme olisi mitään vialla tai että hänen pitäisi tehdä jotain. Minun hätäni on minun yksityisongelmani, vaikka se johtuisi suoraan suhteestamme tai hänestä. Ja mitä isompi hätä minulla on, sitä todennäköisempää, että hän jättää minut yksin. Hänen mielestään hätätilassa pitää vetäytyä yksin miettimään tilannetta ja siksi hän antaa minulle mahdollisuuden tehdä niin. Hänelle ei tule mieleen, että voisin tarvita lohtua tai juttelua.



Mutta sellaisia kai monet normaalimiehetkin ovat ;)

Nehän on ihan hulluja murhaajia, jotka sitten katsotaan syyntakeettomiksi, kun ei tajua tekojaan.

Miten kenestäkään sellaisesta voi tulla hyvä isä tai puoliso? ja jos se on vielä periytyvää, niin ei kiitos todellakaan.

mikään aikataulu ei koskaan pitänyt, hän saattoi tulla neljä tuntia myöhässä ja asiasta ei saanut huomauttaa eikä varsinkaan loukkaantua. Puhelimeenkaan ei vastannut jos se ei sattunut huvittamaan, mikä tarkoitti että häntä ei voinut ottaa esimerkiksi kuskiksi mihinkään vaikka usein tarjoutui, sillä kyydin saapuminen oli aina epävarmaa, lähinnä se, saapuiko se kyyti mihin aikaan.

Ja syy sille myöhästymiselle saattoi olla mm se että hänen piti käydä suihkussa tai häntä väsytti ja hän lepäsi, eikä hänen mielestään siitä tarvinnut ilmoittaa niille jotka odottivat...



Omasta mielestään hän on myöskin täydellinen, mm autolla ajaessa hän ei tee virheitä, mikä käytännössä tarkoitti että kun kerran esimerkiksi erehdyin talvella huomauttamaan että hän ajaa liian lujaa ja mua pelottaa sen takia, mä sain kuunnella tuntikausia kestäviä syytöksiä siitä kuinka mä haukun hänen ajotaitoaan... poiskaan tilanteesta en päässyt sillä mies ei päästänyt mua ulos autosta enkä liikkuvasta autosta uskaltanut hypätäkään. Sillä hänellä oli mulle silloin asiaa ja sillä perusteella mua ei tarvinnut päästää autosta ulos ennen kuin hän on sanonut sanottavansa. Ajaen samalla kahdeksaakymppiä neljänkympin alueella jäisellä tiellä, ja tiesi kyllä varsin hyvin että mä pelkäsin että kohta lähtee henki kun auto ei pysy tiellä.



Lisäksi ne neuroosit muuttuivat koko ajan sietämättömämmiksi, joka päivä miehen piti esimerkiksi saada syödä tietyssä ravintolassa sama ruoka-annos. Jos miehen teki mieli pizzaa klo 3 yöllä, sitä oli pakko lähteä hakemaan vaikka kymmenen kilometrin päästä. Mikään muu vaihtoehto ei kelvannut, esim jos lähellä olisi ollut avoi mäkkäri, ruokaa ei sieltä voinut hakea, sillä hän haluaa nyt pizzaa.



Myös jatkuva käsienpesu ja varsinkin suihkussakäyminen alkoivat olla todella rasittavia juttuja, mies kun läträsi suihkussa aina vähintään 1,5 tuntia kerrallaan pesten itsensä harjalla niin että iho muuttui tulipunaiseksi, muuten on kuulemma likainen. Sama käsipesussa, puoli tuntia käsien jynssäystä kynsiharjalla... Kodin siisteydestä hän taas ei piitannut tippaakaan, keittiö oli täynnä mäkkäriruokien laatikoita, pizzalaatikoita, muruja, homeisia ruuanjämiä jne, ja muukin asunto hirveässä kaaoksessa. Mies ei esim ollut imuroinut tai mitenkään siivonnut asuntoaan kahteen vuoteen.



Siinä vaiheessa kun mä jätin sen miehen, sain haukut miehen sukulaisilta koskien sitä etten ymmärrä että miehellä on ongelmia. Olkoon vaan, mutta mä en jaksa niitä sen ongelmia katsella. Jättäessäni miehen musta tuli sen yleinen kiinnostuksen kohde, ja viimeiset kolme vuotta se on vainonnut mua käymällä vähintään pari kertaa päivässä mun pihalla, seisoo siellä ja polttelee tupakkaa ja tuijottaa mun asuntoon päin... muuttaminen ei auta, kahdesti olen muuttanut ja aina se saa jostain selville mun uuden osoitteen.

Tosin yksi syy tuohon jättämiseen oli aiemminkin myös se että mies kävi kyttäämässä mun menoja, esim että onko mun asunnossa valot silloin kun olen sanonut olevani kotona ja muuta vastaavaa. Se vaan ei roon loppunut.





...tosin haastavia puolisoina. Oma mieheni on kanssa huippusosiaalinen ja toiminut monelle ihmiselle suorastaan psykologina. Se on jännä juttu että vaikka kuinka tuota ihmistä välillä vihaakin(kun jättää minut märehtimään huolineen yms)niin kuitenkin tajuaa että hän on oikeasti todella kiltti ja hyväntahtoinen, vaikkakin itsekkäämpi tahtomattaan.

Meilläkin on miehellä " ammattina" musiikki...Siihen panostanut koko suhteemme ajan ja menee kyllä selkeästi perheen edelle tuo intohimo, mutta mitäs sitä miestä pitelemään kun kuiteskin hyvä isä on muutoin. Eniten ehkä välillä huolestuttaa kun mieheni meinaa perustaa elämänsä musiikille ja jonkun sortin studiota pystyttämässä...niin osaako hän sitten todella ottaa huomioon kaikki takaiskut ja varautua täydelliseen tappioon? Tuntuu että koko ajan liihottelee enemmän tai vähemmän omissa pilvilinnoissa ja uskoo " maailmanvalloitukseensa" , mutta sen kuuloista musiikkia tosin että ihastelen koko ajan sitä nerokkuutta ja se saa minut heltymään ja uskomaan hänen valloituksiinsa jonakin päivänä. Sen köyhyydenkin sietää kun vaan toista rakastaa. ;) Olenhan itsekin taiteilijapersoona. Haluan tehdä mikä tuntuu sydämessä oikealta koska muuhun en kykenisi. Minussakin hiukka aspergeria varmaan...

Silloin ei ollut vielä diagnosoitu, vaan vasta eromme jälkeen. Moni asia loksahti paikoilleen, mutta emme palanneet yhteen.

Empatiaa tai tunneälyä oli turha odottaa. Jos hän antautui harrastuksensa pariin, kaikki muu oli ilmaa. Käytöstapoja ei kylässä käydessä ollut (saattoi lukea lehteä koko reissun, töksäyttää jotakin jne.).

Hän oli älykäs keskustelija, hyvää bileseuraa ja kun tajusi helliä, niin osasi sen hyvin.

Hän on aikuinen ja olen usein miettinyt minkälainen puoliso hänestä tulee! Parinhakukaan ei ole niitä yksinkertaisimpia asioita, tarvitaan rutkasti ymmärtämystä vastapuolelta!

Minä vain en yksinkertaisesti osaa sanoa, että minä haluan tai minä vaadin jotain.



En myöskään ole koskaan kieltänyt miestä lähtemästä mihinkään, sanon vain, että hän itse tietää haluaako mennä. Ja mies menee juuri silloin, kun häntä eniten tarvitsen, ymmärtämättä lainkaan, että oli kyseessä hetki, jolloin olisi pitänyt jäädä..

ap



ps. kaikkien mahdollisten testien mukaan on aivan selvä AS

ps.2 ei tule tapahtumaan, että mies keskustelisi parisuhteestaan kenenkään ulkopuolisen kanssa!!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat