Seuraa 

Hei!



Minun oli aivan pakko päästä purkamaan suruani tännekin. Viikko sitten perjantaina menetimme ainoan niin rakastetun lapsemme. Olin viikolla 34, ja silloin synnytin kuolleen pikku-prinsessa enkelimme...



Olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta jo 3 vuotta, epätoivohan siinä oli jo iskenyt kun 4 keskenmenoa takana. Vihdoin n. 8kk sitten tärppäsi.. Olimme niin onnelisia kuin olla saattoi (no arvaahan sen) Kaikki meni hyvin kunnes... ultrassa ei enää nähnyt että lapsi olisi liikkunut ja sydänääniäkään emme kuullet, lapsi oli kuollut. Päivä ultran jälkeen synnytin kätilöiden avulla enkelimme. Nyt hän on taivaassa, muiden pikku-enkeleiden tavoin. Tyttäremme muisto on aina sydämmissämme, muistan aina kuinka innolla valmistelimme hänen tuloaan ja kokeilimme hellästi kädellä kuinka hän liikkui ja potki masussa. Kaikki oli valmista vauvan tuloa varten, herra kuitenkin päätti että prinsessamme paikka on jossain muualla.



Saimme myös pitää lastamme sylissä viettää hänen kanssaan sen ainoan hetken täällä.



Nyt sitä hautajaisia järjestellään. Kaikki on niin sekaisin.. olen surullinen, vihainen ja onnellinen.



Elämä jatkuu, mutta mikään ei ole samoin kuin ennen, jotain puuttuu





ikuisesti rakasta tytärtään rakastaen ja kaivaten, Lahja Helmi Orvokin äiti ja isä *huokaus ja halaus*

Kommentit (20)

Hei!



Otan osaa suruusi todella paljon. Itse olen vkolla 29+6 syntyneen keskostytön äiti (joka kylläkin on jo melkein 3-vuotias neiti), mutta aihe koskettaa sen verran läheisesti että oli pakko vastata.



Serkkujeni äiti synnytti vuonna 2004 ihan täysiaikaisen vauvan, jolla oli ihan samanlainen kohtalo, kaikki hyvin kunnes ei enää sydänääniä kuulunut eikä liikettä näkynyt ultrassa(synnytys käynnistyi normaalisti, mutta istukka oli niin huonokuntoinen, että vauva ei enää selviytynyt supistusten alkaessa). En voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta tiedän mistä voisit saada itsellesi vertaistukea ja apua suureen suruusi tai paremminkin suruunne. Jos vain jaksat, niin käy käpy ry:n nettisivuilla, josta löytyy myös kohtukuoleman kohdanneille vanhemmille vertaistuki sivut ja jopa puhelinnumero, jos tarvii keskusteluapua tai ymmärtävää kuulevaa korvaa. Eli www.kapy.fi (en ole varma olisiko siellä jotakin ihan käytännön järjestelyihinkin liittyvää tietoa).



Voimahalit minulta ja oikein paljon jaksamista!



-Henna-

Koittakaa jaksaa, vaikka varmaan kaikki tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä! Itsekin oman lapsen menettäneenä, tiedän, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Vielä kerran voimia ja jaksamisia teille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen niin kovin pahoillani että tällaista tapahtuu. Ei voi pieni ihminen ymmärtää miksi niin viaton olento meiltä otetaan pois.

Meidän enkelipoikamme syntymästä on nyt n. 1,5 vuotta.

Kaikki oli meilläkin hyvin kunnes rv 37 ei neuvolassa enää sydänääniä löytynyt. Syyksi selvisi kiristynyt solmu napanuorassa.

Me aloimme samantien uutta yrittämään ja luulen että se jollain tavoin auttoi selviämään. 11kk saimme kuitenkin yrittää ja nyt onnellisesti rv29.



Jaksamista ja voimarutistus!

Mekin olemme joutuneet kokea lapsen pois menon :' ( Vauvamme oli silloin jo 5kk ikäinen, kun hänelle " tuli" kätkykuolema :( se oli aivan hirveää.. ei sitä voi käsittää. Nyt meillä on jo uusi vaaveli pian 2kk. Ja olihan meillä ennestäänkin jo 3-vuotias tyttö. Rakkaamme, Jaana Helena on aina sydämmissämme. Ymmärrän kyllä kuinka kamalaa tuo on. Voimia ja iiso halaus!



Juxupuxu. Janita, Jaana-enkeli ja vauva.

Muuta en osaa sanoa. Surusi on suuri... En osaa edes kuvitellakaan. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi! Aika parantaa haavat, ehkä... vaikka unohtaa ei koskaan voi!



liityn minäkin joukkoon mukaan,meillä meni kaksoset,toinen jo mahassa viikolla25,5,sisko syntyi viikolla33,5 ja kuoli 2kk päästä,neidit olisi ollut identtisiä ja siitä nämä ongelmat johtui.välillä elämä rankkaa mutta onneksi ei olleet ensimäiset lapsemme niin on ollut " mentävä" eteenpäin !nyt tapahtuneesta pari kuukautta voimme käydä haudalla itkemättä.

Oman vauvani kuolemasta tulee nyt syyskuussa vuosi. Hän syntyi rv:lla 38+3 ja eli vain kymmenen minuuttia:(

Aluksi oli kamala ikävä päällimmäinen tunne.

Tuntui että raskaus oli jäänyt pahasti kesken kun maha katosi mutta vauvaa ei tullutkaan. Kävimme miehen kanssa joka päivä haudalla, siellä tunsimme olevamme lähellä enkelityttöämme.



Nyt suru on helpottanut, mutta tulee päiviä jolloin mietin vauvaamme ja kaikki muistot vyöryy aallon lailla ja silloin itkettää. Tuo kuitenkin kuuluu toipumiseen eikä vauvaamme ole tarkoitus ikinä unohtaa. Olemme ottaneet enkelivauvamme 3-vuotiaan esikoisemmekin ajatuksiin ja käymme yhdessä haudalla.



Kyllähän sitä miettii että oliko tämä joku rangaistus meille. Ollaanko tehty jotain niin pahaa että näin piti käydä, mutta ei kai se niin mene. Ikäviä asioita tapahtuu yllättävän paljon ja joskus se osuu omalle kohdalle. Täytyy vain rukoilla että kaikilla lapsensa menettäneillä olisi nyt oma suojelusenkeli vartioimassa ettei enää kävisi samoin;)

Itselläni tuli juuri viikko sitten maanantaina 26.6 vuosi tyttäreni kuolemasta (vko:lla 36) ja torstaina 29.6 oli hänen syntymäpäivänsä. Meillä meni siis kolme päivää ennen kun synnytys vihdoin kunnolla käynnistyi. Olen täällä jo tarinamme useaan otteeseen kertonutkin ja meidän kohdallammehan oli kyse hoitovirheestä. Nyt on päätökset molemmista paikoista tulleet ja hoitovirhe todettu tapahtuneeksi. Se ei tosin tuo tytärtämme takaisin, mutta motiivimme lähteä viemään asiaa eteenpäin oli se ettei näin kävisi meille tulevaisuudessa enää tai jollekkin muulle.



En osaa muuta sanoa kun että aika parantaa haavoja. Itse saimme heti apua paikkakuntamme sairaalasta ja olemmekin siellä käynneet terapiassa ja meitä se on ainakin helpottanut. Suosittelisin sitä ainakin kokeilemaan.



Voimia todella paljon..

Nuo vahvat tunteet ovat vielä vahvasti muistoissani. Enkelipoikamme kuolemasta tuli 19.6 kuluneeksi vuosi, mutta joka päivä hän on ajatuksissamme. Hän oli kuollessaan kuuden viikon.

Se hirvittävä suru, kaipuu. Minulla itselläni meni tammikuuhun asti huonosti, suurin suru oli vahvimmillaan. Sitten menin/pääsin töihin ja sain hieman ajatuksiani koottua ja se oli ehkä minun mielenterveyteni pelastus. Kaipaan hirveästi lastamme, mutta nyt on jo helpottanut sen suurimman surun kanssa.

Toivon teille paljon voimia ja tukekaa toisianne. Ja muista että tukea saa myös ammattiauttajilta jos elämä käy liian raskaaksi. Niin minäkin sain.

Elmersson.

syytä lapsen kuolemalle ei löytynyt, olen sitä monesti miettinyt kyllä. En vain keksi mitään järkevää syytä miksi juuri meille kävi näin :' (. Onhan niitä muitakin lapsensa menettäineitä, ja valitettavasti paljon jotka miettivät samaa.



Miten kurjaa, että olet joutunut kokemaan oman lapsen menetyksen.



Meille kävi samoin viime maaliskuussa. Rv 38+0 minulle tuli kohdunsisäinen verenvuoto ja ihan terve poikavauvani menehtyi kohtuun. Synnytin hänet seuraavana päivänä.



Ensimmäiset kuukaudet menivät ihan sumussa, olin kotona ja surin lastani. Nyt, 5 kk jälkeen, voin jo sanoa että elämä voittaa. Olen uudestaan raskaana, ja vaikka pelko uudesta menetyksestä on iso, olen silti myös onnellinen.



Rakas poikamme ei unohdu koskaan. Minä ajattelen, että hän on meidän perheemme suojelusenkeli taivaassa. Omakaan kuolema (sitten joskus vanhana, toivottavasti) ei enää pelota kun uskon, että silloin saan taas tavata pikku poikani.



Voimia sinulle. Minulle oli suurta apua Käpy ry:n tukipaketeista sekä sairaalasta saamastani tuesta. Synnytin Jorvissa ja siellä on ihan oma tukiryhmänsä tälläisille kriiseille, Sylkky-tiimi. Hae ihmeessä tukea ja apua, minä en olisi selvinnyt ilman ihanaa terapeuttiani!



Sabni

muuta ei voi sanoa saman läpikäyneenä, vuosipäivää ehdimme juuri viettää. toivottavasti teillä myöhemmin selviää syy menetykseen, ainakin meillä syyn tietäminen helpotti oloa huomattavasti. mutta sumussa saatte jonkin aikaa kulkea, voimia hautajaisiin.

olen pahoillani,että jouduitte niin kovan surun kohtaamaan.meille kävi samoin 2003 heinäkuussa,kun menetimme pienen pojan rv 33.syytä ei löytynyt..jos haluat on meitä varten oma postituslista,joka löytyy googlesta hakusanalla tuntematonenkeli,se on yahoon lista ja sinne pitää sitten rekisteröityä.käy ensin avaamassa kyseinen sivu niin siellä on sitten ohjeet.mua ainakin auttoi tälläinen vertaistuki.

En voi ymmärtää miksi sinulta on viety pois jotain niin suurta.Suurempaa haavetta ja rakkautta ei ole.Olen päivän tai tosiasiassa kaksi itkenyt puolestasi oma tytär (2,5kk) sylissäni mietiskellen sitä suurta tuskaa joka sinulla/teillä on.En vaan voi ymmärtää.Elämä on hirveää.En vaan voi ymmärtää miten suuri suru sinulla on, koska en ole sitä itse kokenut, mutta oli ihanaa kun kerrot siitä muille täällä.Olen ylpeä sinusta, että olet päässyt siitä näinkin hyvin yli, että pystyt julkisesti puhumaan asiasta, moni ystäväni ei ole siihen pystynyt. Läheiseni menetti lapsensa rv.38, kun synnytyksessä todettiin lapsen olevan menehtynyt ja syytä siihen en koskaan kuullut, kun kaksi viikkoa lapsen menettämisen jälkeen päätti läheiseni suuren tuskan ja menetyksen takia olla jatkamatta omaa elämäänsä ja suruviestin jättäen hän päätti tehdä itsemurhan.Menetin kaksi rakasta samaan aikaan ja tuska on kova. Elämä koettelee meitä kutakin omalla tavalla, mutta toivon teille kaikkea hyvää ja koittakaa jaksaa, vaikka varmasti vaikeaa onkin ja muistakaa aina että ette ole yksin!!!

Oi Herra, tee taivaallisiin asuntoihin, valoisaan lepoon ja vanhurskaitten pyhimpään joukkoon osalliseksi tämä puhtain lapsi,jonka Sinä, Vapahtaja, katsoit hyväksi täältä otta!

Lämpimästi suosittelen liittyä tuntematon enkeli palstalle, joka löytyy www.groups.yahoo.com osoitteesta.Se on ollut hyvä tukiryhmä minulle. Itse menetin poikani rv:lla 33+3, ja parin päivän päästä synnytyksen käynnistymisestä rv:ll 33+5 Johannes -enkeli syntyi. Mitään syytä kuolemalle ei löytynyt. Taidan olla saman ikäinen kuin sinä, olen myöskin syntynyt vuona 80. Ennen kun tulin raskaaksi Johanneksen kanssa minullakin oli lukuisia keskenmenoja( 3 tai 4, kaikki rv 6-8 välillä). 8 kk päästä Johannes-enkelin syntymästä tulin raskaaksi ja keskeen taas meni, luopuin jo siinä vaiheessa ajatuksesta että meille tulisi lisää lapsia.... Ihmeitä tapahtuu, nyt olen rv:lla 20 ja koko ajan on pelko takaraivossa että tämäkin kuolee, mutta yritän vain elää päivää kerrallan. Voimia sinulle, ja muista että pieni lapsesi on aina sydämessäsi ja sinun elämäsi jatkuu, vaikka joskus tuntuu siltä että et jaksa elää. Lammin halaus!!!

Tyttäremme kuoli kohtuuni ja syntyi rv30+1 maaliskuussa -06. Voin kuvitella, mitä käyt nyt läpi. Tie on vaikea ja takkuinen, mutta siitä selviää.



Charlotte ja poika 1,3-v., enkelityttö 03/06 ja rv14+6

Osanottoni poikasi kuoleman vuoksi!



Jorvin Sylkky-tiimi on tietääkseni ensisijaisesti tarkoitettu vauvaperheiden kriisejä varten, mutta jostain syystä minäkin pääsin sinne, vaikka ilman vauvaa. Se on viralliselta nimeltään Jorvin sairaalan lastenpsykiatrinen poliklinikka, Sylkky-vauvatiimi. Soita ihmeessä Jorviin ja kysy!



Vaikka vauvasi menetyksestä olisi jo aikaa, voi silti olla hyvä soittaa. He kun tukevat esim. seuraavan raskauden aikana, kun se on henkisesti tietysti rankkaa edellisen kokemuksen jälkeen.



Toivottavasti saat apua!

Sabni

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat