Seuraa 

2,5 v. poikamme on aivan pitelemätön. Hyppii korkeilta paikoilta, juoksee keppien kanssa, etsii laatikoistamme leikkeihinsä kaikkea vaarallista, esim. veitset kiinnostaa. Mukiloi veljeään, puree kaikkea mikä liikkuu, raivoaa joka päivä monta kertaa. Eikä tässä varmaan ollut vielä kaikki...

Meneekö muilla äideillä hermot? Tuntuu, että karjun päivästä toiseen lapselleni. Nytkin nukuttaessa päiväunille taas pimahti. Koko ajan yritti pois sängystä, vähtäsi ja väänsi, repi veljeä, äitiä, pureskeli kaikki pehmolelut märiksi ym. Sain totaalisen raivarin ja tempaisin muksun pois sängystä. Mielestäni liian rajusti. Mitään vahinkoa ei sattunut pojalle, mutta selvästi pelästyi ja pelästyin reaktiotani itsekin. Miehelle kun asiasta kerroin ei ollut millänsäkään, itseä juttu harmittaa. Kovasti pyytelin pojalta anteeksi ja yritin selittää miksi äiti TAAS suuttui, sopuisasti meni nukkumaan. Mutta silti harmittaa, kiukustuin tosi paljon. Miten muut äidit hillitsette itsenne? Minulla pinna riittää yleensä aika pitkään, mutta nyt pojalla on tosi vaikea kausi ja itsellä univelkaa.

Poika jättänyt tutin pois ihan viikon sisällä, se ennen vähän rauhoitti menoa. Vinkkejä?

Kommentit (12)

joka on kieltämättä melkoisen villi.

Kiipeilee (vaarallisesti) useita kertoja päivässä, hyppii ties minne ja ties mistä, juoksee ja temppuilee muutoinkin.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis piisaa ;O



Puree, raapii, läpsii, potkii kimpaantuessaan, ja joskus myös riehaantuessaankin.

Tonkii kaappeja ja laatikoita, eikä mikään tavara säily ehjänä tai omalla paikallaan.

Veitset ja sakset ym. terävät jutut meillä ollaan suosiolla nostettu kädenulottumattomiin.

Kaikkea räpeltää ja tunkee suuhunsa kun silmä välttää.

Sylkee juomia suustaan vaatteilleen ja lattioille, ja nauraa höröttää päälle kun kieltää :/



Kiltin näköinen poika on ;), mutta tulinen ja kiivasluontoinen on kyllä, ei ihan heti uskoisi ;)



Osaa olla tosi kiltti ja reipaskin poika, kun sille päälle sattuu.

Useinmiten huomaan pojan käyttäytyvän villisti ollessaan väsynyt (ei suostu enää nukkumaan päiväunia) tai kaivatessaan huomiota.



Hänellä pian 4 v täyttävä isoveli (joka rauhallisuuden perikuva) ja pian 16 v isosisko (rauhallinen hänkin), jonka kanssa kyllä kinaa tuon tuosta, mutta leikkivät onneksi välillä sopuisastikin yhdessä.



Olen huomannut monesti viettäessäni aikaa kuopuksemme kanssa kaksisteen, että on täysin erilainen kuin esim. veljensä ollessa läsnä.

Kysyin vasta lääkärillä käydessämme (muiden asioiden tiimoilta), että " voiko tämä vilkkaus olla normaalia?" , lääkäri tuumasi, että " ei mitään tavatonta, ihan normaalilta pojalta vaikuttaa, en olisi huolissani..." , joten uskottava kait se on, että on vaan luonteeltaan sisaruksiaan kiivaampi, ja uhmaakin on ilmassa.



Kyllä pitkää pinnaa kysytään, ja välillä pitää kyllä ääntä korottaa, tai siirtää pojan huomiota johonkin rauhallisempaan toimintaan.



Toisaalta ihana, että on eloisa tapaus, mutta tuo kiivaus on kahden rauhallisen sisaruksen jälkeen ollut melkoisen " yllättävää" .



Hermot siis menevät välillä, näen punaista ja huudan " argh, ei saa!" , " ei sinne!" , " tule tänne!" , " istu siinä!" , yms.

Enemmän kuin kerran päivässä kuultuja fraaseja meidän huushollissa! ;D



Meillä on ihan sama homma ja jatkunut jo yli vuoden. Näyttää siis siltä, että meidän vauhdikkaan ja äkkipikaisen pojan viikarin kaltaisia on muita.

Olen pohtinut pokamme tunteiden vuoristorataa, joka vaihtelee todella nopeasti, välillä valtavasta hellyydestä - vaaralliseen lyömiseen. Poikamme 3½v on todellinen esimerkki vauhdista ja vaarallisista tilanteista + vielä kun mukava menossa kulkee 1½v pikku sisko.



Olen siis huomannut, että pahimmat uhmat/kiukut/pahanteot poikamme saa kun hänellä on esim; nälkä, paha olo, kipua (korvassa), väsy, voimakas hallitsematon tunne, kuten; kateus, riita, mustasukkaisuus, arjen epäsäännöllisyys, jännitys tulevasta, uusia ihmisiä, yms. Eli olen pyrkinyt ennakoimaan kaiken tämän ja paljon muuta, että monelta kommellukselta vältyttäisiin.



Eipä sekään aina riitä. Silti kaikkea sattuu. Olen todennut, että POJAT ON POIKIA ja luonteessa sen täytyy olla kun ei kasvatuskaan pure. Olemme kopeilleet kaikkea rutkasta rakastamisesta ja hellästä sylisisäpitämisestä, kiinnipitämisestä, jäähyttämiseen ja inhimillisiin rankaisemiseen ja palkitsemiseen, mutta aika usein mikään ei auta. Olen epäillyt jo pojan saavan väärää ruokavaliota tai sairastavan astmaa (hengenahdistusta) kun käyttäytyy välillä villisti ja juoksee aivan " seinille" .



Päätin jopa, että kiellän vasta kun on oikein vaarallista. Silloin ei saisi huomiota liikaa negatiivisesta teosta. Eihän sitä kukaan kestä katoa kun toinen leikkii hengellään tai kiusaa toisia.. Toisaalta en halua rajoittaa poikaa liiaksi, että saisi kokeilla pienenä kaikkeen, ettei sitten isompana tarvis leikkiä vaarallisia leikkejä. On vain niin vaikea kestää toisten katseita huonosti käyttäytyvästä pojasta.



Ymmärrystä kaikille saman kokeneille! Olen alkanut ajatella niin, että jos nyt saan pojalle rajat selväski, se ei ehkä hae niitä sitten enää murrosiässä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja poden myös huonoa omaatuntoa ajoittain siitä, kun tulee huudettua liikaa yms. Toivottavasti tämä on joku kausi ja sen kärkipiikki.

Meillä on myös 9kk vauva, ja nyt juuri on menossa ehdottomasti pahin kausi, kun lyödään pienempiä, potkitaan, purraan, pistetään kaikin tavoin vastaan ihan kaikessa, ja heitetään hiekkaa, ja sellaista, juostaan karkuun ja käkätetään päälle. Eikä varsinkaan nukahdeta. Ja ruoalla ja juomalla sotketaan ja leikitään ja sitä heitellään, tai ainakin yritetään. Meillä jätettiin vasta viikko sitten unituttipullo pois, sekin vaikuttaa, laukaisi varmana tämän pahimman. Lisänä tuo mustasukkaisuus vauvasta vasta nyt tullut pahasti esiin oikeastaan.



Kun noita ympäristön 3v ja 3.5v lapsia katsoo, ne ovat edelleen samanlaisia, joten tulevaisuus seuraavan vuoden osalta ei näytä valoisalta.. ;)

Lokaäiti-05:

[quote]


Ja poden myös huonoa omaatuntoa ajoittain siitä, kun tulee huudettua liikaa yms. Toivottavasti tämä on joku kausi ja sen kärkipiikki.

Meillä on myös 9kk vauva, ja nyt juuri on menossa ehdottomasti pahin kausi, kun lyödään pienempiä, potkitaan, purraan, pistetään kaikin tavoin vastaan ihan kaikessa



Meillä myös pojat 2.5v ja 9kk. Ja ennen ei ole ollut mitään mustasukkaisuutta mutta nyt uhman ohella pikkuveli ärsyttää. Pienempi oppi ryömimään ja konttaamaan nyt vasta ja tuntuu pääsevän kaikkiin paikkoihin. Isompi saa sitte niitä raivokohtauksia monta kertaa päivässä. Meillä ainakin tohon pienemmän kiusaamiseen toimii hyvin se että jos kiusataan niin illalla ei ole kylpyyn asiaa kun vaan pienemmällä. Tykkää kylpemisestä yli kaiken. Meillä sukulaiset ei vaan oikeen kestä kovaa ääntä, kyläreissuilla tulee toisen uhmasta välillä stressi. Mutta hyvä huomata että on muitakin samanikäisiä samassa vaiheessa. Voin sitte sukulaisille kertoa :)

että muitakin on. Tuntuu, että kaikkien muiden lapset on niitä kilttejä ja meidän poika vaan kiukuttelee :) Onneksi on muitakin ja tosiaan meillä on uusi koti, jonka parketti on jo nyt tavaroiden heittelystä ihan palasina. Mutta nyt HÄN nukkuu ja on suloinen. Iltapv menikin tänään paremmin kuin aamupäivä. Käytiin isin ja serkun kanssa uimassa, pojalla oli vissiin vaan tekemisen puute.

Meidän poika on 2v8kk ja toisen laskettuaika on 10.10 jolloin poika on tasan 3 vuotta.Meillä on tilanne sellainen että poika oli vauvana tosi helppo aina mutta 1,5 vuotiaana alkoi uhma joka koveni ja koveni ja nytten on aikamoinen.Hän muuten uhmien ulkopuolella todella kiltti ja ihana mutta hurjan jääräpäinen ja uhmainen kun kaikki ei mene niin kuin haluaa.Siten tuo puremis,potkimis ja lyömisvimma iskee joskus ja se on iha hirveetä.Ja poika vaan nauraa kun ei ymmärrä että sattuu.Onneksi tuo satuttamisvimma alkaa menemään ohi mutta muuten monet pukemiset ja uloslähdöt yms.ovat uhmassa ihan mahdotonta.Sitten on tuo että on hurjan laiska kun yritettäsiin lähteä.Tän uhman ja jääräpäisyyden kanssa ollaan aika lirissä mutta kun poika muuten hurjan kiltti ja uskoo aina välillä mitä sanotaan niin jaksettu on jotenkin.saa nähdä tosiaan mitä tapahtuu kun vauva syntyy.Tykkää paljon pienistä mutta serkkunsa kanssa joka on myös poika ja ikää vasta puoli vuotta niin tappeli taannoin autoista eikä millään antanu leikkiä omillaan.uskon että vanhempien ja tavaroiden jakaminen tekee hyvää mutta se ei tule olemaan todellakaan helppoa koska pojalla on luonteessaankin runsaasti jääräpäisyyttä..Mutta kyllä täytyy myöntää että joka päivä on hetkiä jolloin mietin että selviääkö äitiydestä tosiaankin hengissä.Tulee kyllä huudettua mutta jälkikäteen harmitttaa kun poika on muutoin äärettömän kiltti.

Kiltti poika muuten mutta meno on villiä ja äityy välillä mahdottomaksi riehunnaksi.



Nukkumaan meno on yhtä taistelua, on kyseessä sitten ilta- tai päiväuni. Nyt on yksinkertaisesti jätetty sänkyyn yksin (nukutettu tähän asti). Siellä kitisee ja kiukuttelee ja huutelee. Voin huudella takaisin, mutta en mene katsomaan kuin äärimmäisessä hädässä. Se on auttanut (meillä jostain syystä ei poukkoilla sängystä pois) ja poika nukahtaa nopeammin kuin jos nukuttaisin vieressä. Itkukin usein pelkkää tekoitkua.



Riehuminen ja kielletyn tekeminen on tosi valloillaan, jäähyporrasta otettu käyttöön ja vaikka mitä. Leluja menee jäähylle ja viimeksi tänään uhkasin, että on mikä lelu tahansa joka heitetään sisällä, niin se menee roskiin (toivottavasti seuraavaksi ei lennä mikään kallis, uhkaus on aina toteutettava =)



Mä otan myös välillä kiinni pojasta ja se alkaa kiljua, mutta yleensä tilanne on sellainen, että muuten tippuisi sohvalta/sängyltä tms. riehuessaan. Mies sanoo, että anna tippua niin oppii olemaan riehumatta... enpä tiedä?!



Oma ongelmani on tuo huutaminen eli mulla nousee volyymi kyllä aika herkästi ja sitten poika alkaa itkeä ja nyyhkiä, että " mulla on paha mieli, ei saa äiti huutaa" - silloin tulee itselle tosi huono omatunto! Mä olen yrittänyt sanoa että äiti yrittää olla huutamatta, jos poika itse ei tee tuhmia mitä tietää ettei saa tehdä. Sovitaan mutta ei se silti näytä auttavan kumpaakaan, poika tekee tuhmuuksia (=kiellettyjä, vaarallisia asioita, ei ole varsinaisesti ilkeä tai tuhma) ja äiti huutaa =(

Kuulostaa tutulta. Meillä juuri 2 - vuotta täyttänyt pikkuneiti tekee aivan samoja temppuja ja äidin hermot ovat välillä kireät kuin viulun kielet. Kieltäminen, karjuminen, jäähypenkki ym. kaikki on kovassa käytössä. Raivokohtauksessaan tyttö riehuu, potkii, paiskoo tavaroita ja mikä kamalinta, hakkaa päätään lattiaan. Onko muilla tälläistä? Hirvittää kun kolina kuuluu, mutta jos otan syliin niin neiti rimpuilee vapaaksi ja jatkaa hakkaamista. Olen huomannut että nopeiten lopettaa jos en tee asiasta numeroa, niin hurjalta kun se kuulostaakin.


Meillä myös poika 2,5-vuotta ja siis aivan mahdoton uhmis menossa. Siis tää on jo todella pahaa, tällästä en ois todellakaan osannut odottaa. Myös mulla menee hermot ihan päivittäin ja välillä poden todella huonoa omaa tuntoa siittä miten lapselleni huudan.

Mä olen nyt myös raskaana ja välillä energiat on ihan nollissa, varsinkin sillon on vaikea kestää pojan temppuja. Tiedän, että ei poikakaan tahallaan ja varmasti tämä vaihe on hänellekin vaikeaa, mutta kuitenkin joskus tuntuu aivan hirveän raskaalta.



Meillä myös olen kerran ottanut liian lujasti kiinni, kun olin nukuttamassa poikaa päiväunille ja olin itse kuoleman väsynyt (alkuraskauden väsymys oli hirveää) ja poika ei millään ruvennut nukkumaan vaan myös nipisteli ja puri minua ja nousi sängyssä seisomaan jne. Säikähdin itsekkin niin valtavasti, että itkin kauan jälkeen päin ja ajattelin kuinka huono äiti olen. En siis varsinaisesti tehnyt mitään pahaa pojalle, otin vain aika kovasti kiinni ja huusin aika lujaa ja rumasti. Se ei kitenkaan kuulu minun kasvatus menetelmiini, enkä hyväksy sellasta ja siksi säikähdin omaa käytöstäni niin paljon.



Mulla on laskettu aika lokakuussa ja mua todella huolettaa miten menee, jos näin paha uhma jatkuu edelleen, kun vauva syntyy. Poika on todella mustis jos pidetään ystävien vauvoja tai edes lemmikkieläimiä sylissä. Pitää vain toivoa, että uhma vähän rauhoittuu ennen sitä, koska nyt tuntuu, että en jaksaisi kotona vauvan ja tuollaisen kiukuttelijan kanssa.



Tulipas negatiivinen viesti, mutta kai kaikki ymmärtävät, että purin nyt vain nämä ajatukseni tästä uhmasta. Toki poika osaa olla ihankin ja hän on minulle rakkain maailmassa, väsy menaa vaan tulla ainaisesta kieltämisestä ja riitlystä. Poika tuntuu välillä myös aistivan millon olen väsynyt ja ärsyttää sillon eritysesti juuri minua (ei isää niinkään).



Jaksamista sulle uhmiksen kanssa! :)

meidän poika usein uhmakohtauksen aikana heittelee tavaroita ja leluja ja yrittää rikkoa paikkoja. se on tosi ikävää koska vaikka vanhemmat jotenkin kestäisi tämän ajan niin toivottavasti kestää kotikin. Just..ai että vielä 3 tai 3,5 vuotiaalla voi olla tämmöstä.Jee....tosi hauskaa...siis ei ole.Huoh...onneksi on muitakin keillä on tälläistä koska kuvittelin että onko minussa joku vika äitinä kun on tämmöistä eikä ohi mene.Nyt olen huomannut että se on pahaa uhmaa ja luutavasti yleistä itseppäisyyttäkin.saa nähä kauan kestää.

Tavaroita heitellään niin paljon. Tiukka kuri, toivottavasti laantuu pahin into heittelyyn. Keittiön lattia ja seinät taitaa mennä uusiksi ainakin jo, seinä on jo niin täynnä ruokaa, kolhuja ja parketti mennyt pilalle ruoasta ja kaadetuista vesistä ja maidoista yms. Niin, ja normaalisti meillä on rauhallinen kiltti tyttö, nyt vaan uhmassa kamalaa kamalampi. Liekö sillä vaikutusta, kun leikkikavereina on kolme suunnilleen samanikäistä poikaa... Mutta on se niin ihana lapsi kuitenkin, kun selittää kaikkea kivaa välillä, alkaa roolileikit hahmottua, ja muutenkin taidot karttuu. Aina vaan pitää jaksaa mennä ja tehdä kaikkea, mieluiten uutta ja liikkua paljon. Samat päivärutiinitkin tuntuu kyllästyttävän meidän temperamenttista tyttöämme. Ruoka- ja nukkuma-ajoista ei tingitä, mutta eväät ja rahaa jos ostaa jostain jotain ruokaa, voi aina ottaa mukaan, ja lähteä näin kesällä varsinkin retkille joka paikkaan, siellä se pahin kiukku tuntuu pysyvän loitommalla. Eikä tarvii olla kuin lähimetsä, tai joku toinen leikkipuisto, ranta, tai automatka johonkin lähistölle, niin heti on ihan toinen.

(Nyt se lapsi on ulkona isänsä kanssa välillä...)

Poikani on hieman yli 2 v ja välillä ihan mahdoton!!!!!!!!!! Osaa tottakai olla ihanakin!!



Poika on kova sylkemään ja tietää että sellaista ei saa tehdä, niin tottakai aina yrittää tehdä niin. Nyt päätin niin että en kiellä poikaa ollenkaan räkimästä vaan en huomioi häntä mitenkään kun hän ilmoittaa räkäsevänsä. Tämä nyt on hieman hillinnyt häntä tekemästä niin.



Samoin poikani on kova leluja heittelemään. Jos lelu lentää niin heitän lelun ovesta ulos poikani nähden. Myös tämä konsti on rauhoitanut heittelyä, koska huomaa et ei ookaan sitä lempilelua, jonka kanssa leikkiä kun se heitettiin takapihalle ja sitä ei sieltä haeta.





Ruokapöydästä poistetaan heti jos pikkusenkin pelleilee ja ruoka ei maistu.



Onneksi en ole ainoa äiti joka huutaa pikkuseleen ja huonoa omatuntoa on tullut podettua useammin kuin kerran.



Jaksamista





* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat