Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Mua on ruvennut ärsyttämään yks asia. Ensin kaverit kysyy, miten meillä on mennyt. jos kerron, että menettelee. Vauva syntyi pienipainoisena, söi 2t välein ympäri vuorokauden 1,5 kk. Nyt kun on 3kk nukkuu jo yhden 4t:n pätkän yöllä. Kaiket valveillaoloajat kitisee, kannettava koko ajan. Päikkärit nukkuu vaunuissa jos vain jaksaa liikuttaa vaunuja koko ajan. En kauheesti valita asiasta, mutta jos joku viihdyttäis välillä vauvaa, olisin toki kiitollinen.



Mut se mikä ärsyttää, on kun kaverit sanoo, ei tää meidän vauva oo yhtään helpompi, vaikka on heti kotiin saavuttua nukkunut 9t yöunet ja nukkuu kahdet 4t päikärit. Hereillä ollessa vain istuu sitterissä ja katsoo ympärilleen. Miks ihmeessä pitää vakuutella, että tuollainen muksu on jotenkin erityisen vaikea. Se siitä.

Kommentit (8)

Sitä tämä äitiys tuntuu olevan.Kilpailua siitä kenellä on raskainta tai vaihtoehtoisesti helpointa. Kenen vauva kehityyy nopeimmin tms.ärsyttävää. Enkä sano,ettenkö olisi syyllistynyt siihen itsekkin.

Meillä on tämä toinen lapsi ollut myös vaativampi koliikkilapsi ja aikamoinen vipeltäjä muutenkin.Niin ennemminkin saamani kommentit ovat viitanneet omaan osaamattomuuteeni.Neuvolassa itkut koliikiksi luokiteltiin,mutta monen tutun puheista kuulsi epäusko. Ihan kuin en olisi ruokkinut,kantanut,röyhtäyttänyt ja tehnyt vaikka mitä,että vauvalla olisi ollut parempi olla.



Minun täytyy sanoa,että jaksoin koliikkiajan hienosti pienellä unella ja ilman apua,enkä vielä ole kokenut mitään suurta väsymystä(vauva tulee 7kk).MUTTA! Eipä minun ole sitten tarvinnut paljon muuta jaksaakkaan.Normaalit päivittäiset kotityöt ja koiranulkoilutus.Esikoinen on niin iso 12-v,että osaa olla hyvin omatoiminen.Joten tosiaankin,kaikilla on eri elämäntilanteet ja stressitekijöitä voi olla useita,niin ei kenenkään tilannetta voi täysin tietää.

Niin paljon on vauvasta ja äidistä (ja isästä!) kiinni. Meillä tyttö kotiutui reilun viiden viikon iässä koliikin kanssa, ja äidilleni itkin kerran puhelimessa, etten enää tiedä, mitä teen, kun vauva vain huutaa. Äiti meinasi, että kaikki vauvathan itkevät. Sitten keksi kysyä, että huutaako vauva sylissäkin... Ja kun itse näki ja kuuli, tajusi, että joo-o, on ehkä keskimääräistä rauhattomampi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että oli pieni ihme, miten kestin koliikin parin ekan viikon jälkeen niin hyvin. Kun sai edes joskus nukkua pari tuntia putkeen, se riitti mulle.



Saahan sillä oman vauvan vaativuuden korostamisella säälipisteitä. Mutta ei sääli oikeasti auta, jos joutuu koko ajan kantamaan vauvaa sylissään, jos vauva saa itkukohtauksia, jotka jatkuvat ja jatkuvat, jos ei voi käydä vieraissa paikoissa tai tavata kavereitaan edes kotonaan jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elliliina kirjoitti mielestäni hyvin..vauvanhoidon vaativuuden kokeminen on kyllä niin henkilökohtainen juttu kuin voi olla. Mulle ainakin henkilökohtaisesti oli tosi vaikeaa tottua siihen, että vauva on 24h/vrk ihan minussa kiinni ja on ehdoitta mielessä ensimmäisenä ja vauvan tarpeet tulee aina ensin. Vaikka olin kuinka ennen synnytystä tähän yrittänyt valmistautua, silti totuttelu vei aikaa ja voimia.



Meillä on niin sanottu " vaativa vauva " , söi 0,5h välein yötä päivää pari ekaa kuukautta jne. Mutta silti en silloin sitä kokenut vaativaksi, ajattelin että jollain on koliikkivauva jne. aina huonommin...meillä meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin kaikki :)



Eli kokemus on erilainen jokaisella...

Enpä tiedä, olen kyllä huomannut vähän vastaavaa. Joskus kun olen puhunut oman tyttäreni kitinöistä, niin on tullut takaisin sellaista, että " kyllä tämä meidänkin poika on aika hankala, ei aina tahdo nukkua päivisin" . Tämäkin poika on rauhallisuuden perikuva, ei ole koskaan aiheuttanut mitään suurempia kohtauksia, kun ollaan nähty. Nukahtaakin, kun äiti tuikkaa tutin suuhun! Tämä on minusta kummallinen juttu, kun meidän tyttöä on aina ollut hyvin vaikea nukuttaa muulla kuin tissillä. Onko se sitä, että yritetään " lohduttaa" toista äitiä sanomalla, että muillakin on vastaavaa. Ei kehdata puhua oman vauvan helppoudesta, jos toisella äidillä on paljon vaikeampaa. Olen jotenkin tulkinnut näin.



Enpä tiedä, minusta olisi hienoa, jos vauvamme ei olisi niin vaativa. Olisi kiva jutella iloisista asioista, eikä aina vain valittaa, että " taas on ollut viimeiset kolme päivää ihan perseestä, kun tyttö ei ole nukkunut kunnolla yöllä eikä päivällä." Olisi kiva olla paremmalla tuulella ja levänneempi. :)



-Pilkku & Sara-Ellen 7 kk-



Sama juttu, tyttöämme " kehuttiin" temperamenttiseksi tapaukseksi jo Lastenklinikalla. Mutta otimme sen kohteliaisuutena: vetäytyvämpi lapsi ei ehkä olisi jaksanut taistella tietään tähän maailmaan, ei olisi jaksanut pitää huolta ruoka-ajoistaan jne.



kirsikka73:

Lainaus:


Olen saanut synnytyssairaalasta asti kuulluut sanottavan, että teillä taitaa olla melko tempperamenttinen vauva. Kyllä tempperamenttia löytyy joskun tälle äidille vähän liikaakin, vaikka jokainen ei sitä enempää korostaisikaan.

Miten voi kukaan toinen tietää, miltä äidistä tuntuu. Vaikka ulkopuolisesta vauva tuntuisi kuinka " helpolta" tai " vaikealta" , on tuo helppous tai vaikeus äidin korvien välissä. Jotkut lapset ovat vaativampia kuin toiset, mutta myös toisilla äideillä on enemmän voimavaroja kuin toisilla. Lisäksi jonkun luonne kestää esimerkiksi kotona oloa loputtomasti ja toisesta paikalleen pysähtyminen voi olla todella vaikeaa. Lisäksi äidin ja lapsen luonne voivat olla hyvin erilaiset ja äidin on vaikea tästä syystä ymmärtää lastaan. Kyllä minä ainakin otan sen tosiasiana, jos äiti sanoo, että hänellä on rankkaa. Se on hänen kokemuksensa, eikä sitä minun mielestäni tarvitse mitenkään perustella.

Olen saanut synnytyssairaalasta asti kuulluut sanottavan, että teillä taitaa olla melko tempperamenttinen vauva. Kyllä tempperamenttia löytyy joskun tälle äidille vähän liikaakin, vaikka jokainen ei sitä enempää korostaisikaan. Meidän vauva nyt 5,5 kk ja nyt vasta alan päästä vauvani vaatimuksista jonkinlaiseen ymmärrykseen. Meidän ensimmäinen lapsi. Onhan tämä neitokainen ollut tosi terhakka, mm. seurannut liikettä ja kannatellut päätään syntymästä asti, mutta olen monen asian kanssa ollut tosi neuvoton tämän vaativan vauvan kanssa. Vauhtia ei tule varmastikkaan puuttumaan jatkossakaan. Minä ja mieheni olemme luonteeltamme tosi rauhallisia, joten on omena jostain vähän kauempaa.

ns. helppojen lasten vanhemmat haluavat vakuutella, että kyllä hekin joutuvat tekemään töitä lastensa kanssa ja äitiys on rankkaa heillekin välillä. Minulla on tosi suloinen ja helppo esikoinen ja puolihelppo, eläväinen ja allerginen (mulle outoa!) kuopus ja saan mm. anopiltani (joka on muutoin kyllä tosi kiva!) kuulla, kuinka en kuulemma tule ikänä ymmärtämään, mitä lastenhoito todella on, kun mulla on niiiin helpot lapset. Potuttaa hieman -varsinkin, kun on juuri valvonut öitä tai muuten vain tuntuu, että rasittaa vähän kaikki, niin sitten ilmoitetaan, että ole vain p-kele onnellinen, äläkä valita, kun sulla on niin helpot lapset...



Kun enpä usko, että ketkään vanhemmat säästyvät valvomisilta tai muilta harmeilta, vaikka lapset olisivat ihan unelmia! Vai onko oikeasti olemassa vauvoja, jotka nukkuvat heti 9 h yössä ja pitkiä päikkäreitä, eikä unirytmi ikinä vaihdu, ei sairastella, kiukutella? Jos on, niin mulle kanssa sellainen vai onko em. lapset jo pistetty kuriin ja järjestykseen heti kättelyssä;-)

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat