Vierailija


Olen siis miettinyt eroa, vakavasti.



Kulissien edessä olemme 3 vuotta sitten naimisiin mennyt pari, jolla on kaksi lasta. Yhteistä elämää on takana 8 vuotta. Mutta kulissien takana olemme toraava, tiuskiva ja toisiinsa ärsyyntynyt pari, jolla ei ole ollut seksielämääkään pitkään pitkään aikaan. Olen kyllästynyt parisuhteeni tilaan, enkä tiedä, haluanko sitä enää pelastaakaan.



Syitä tähän alennustilaan... Miehelläni oli sivusuhde ennen häitämme. Hän jäi siitä kiinni ja monen tappelun jälkeen päätin antaa anteeksi. Mutta kuinka ollakaan, hän piti edelleen yhteyttä tähän ihastukseensa myös sinä aikana, kun itse hoidin lapsiamme kotona. Mies jäi taas kiinni, mutta en voinut jättää häntä, kun olin kiinni vauvassa ja taaperossa. Lisäksi mies on jäänyt kiinni valehtelusta, tuhlailusta, jne. En yksinkertaisesti enää luota häneen, enkä tiedä, että luotanko enää koskaan.



Rakastuinkin silloin aikoinaan luotettavaan ja kunnolliseen mieheen. Ensimmäiset neljä vuotta menivätkin hyvin. Mutta vuosien saatossa mieheni on muuttunut... Niin olen varmasti minäkin, mutta olen silti säilyttänyt tietyt periaatteeni: en petä enkä valehtele. Mieheni on kärähtänyt näistä kummastakin " perisynnistä" . Viimeinen vuotemme on ollut täynnä riitaa ja toraa. Olen sanonut miehelleni, että olen hänen kanssaan vain siksi, etten halua lapsilleni avioerokotia ja etten pärjää lasten kanssa nyt yksin. En kuitenkaan oikeasti jaksa tällaista elämää, vaikka mieheni haluaakin edelleen jatkaa ja yrittää.



Mitä ihmettä teen? Yritänkö terapioiden kautta oppia uudelleen rakastamaan miestäni ja luottamaan häneen, vai onko se edes mahdollista? Yksinhuoltajaäidin elämä pelottaa, mutta silti en halua tällaistakaan elämää. Taloudellisesti tulen toimeen ja minulla on jonkin verran varallisuutta, joten se puoli mahdollistaisi eron... Onneksi on edes näin.

Kommentit (3)

ei luottamus palaudu itsestään. Pettäminen ja valehtelu ovat sen verran rankkoja juttuja, että ne vaikuttavat parisuhteeseen ellei niitä käsittele.



Parisuhdeterapiaa ehdottaisin - sen avulla sinulle ehkä selviäisi paremmin, haluatko jatkaa vai et. Ja vaikka haluaisit erota, on terapia silti hyvänä apuna siihen.



Eroa ei kannata pelätä, yksinhuoltajana pärjää - varsinkin kun sinulla taloudelliset asiat kunnossa.

Ja lasten on parempi kasvaa eroperheessä kuin toraisessa ja riitelevässä ydinperheessä. Lapset aistivat tilanteen ja ilmapiirin paljon paremmin kuin mitä aikuiset tajuavat.



Viivyttelin eroa juuri lasten takia ja näin jälkeenpäin se oli iso virhe. Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka paljon lapset olivat kärsineet kodin " ei niin sopuisasta" ilmapiiristä (emmekä edes riidelleet lasten kuullen, eli mitään huutoa ja riitelyä ei ollut).

lasten kanssa kyllä jaksaa, varsinkin kun se oma olo paranee eron jälkeen, itse ainakin huomasin, että ero toi minulle ihan mielettömän määrän lisää henkisiä voimavaroja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat