Vierailija


Mistä ihmeestä tämä johtuu, että joidenkin mielestä äitiydestä ja vanhemmuudesta pitää väen vängällä tehdä mahdollisimman hankalaa, raskasta ja täyspäiväistä työtä. Ei haluta edes ajatella mitään yhteiskunnan ja järjestöjen tarjoamia hoitopalveluita, ei vaikka mentäisiin pää kainalossa jalka kipsissä. Sukulaisia ja tuttaviakaan ei haluta pyytää ikinä avuksi, vaan loppuun asti hoidetaan lapset, koti, mies, työt, koirat, kissat ja undulaatit ihan itse.



Sen lisäksi uhotaan muille, kuinka itse on aina hoitanut koko perheen kaikki asiat eikä itselle ole koskaan jäänyt aikaa, todetaan että kyllä on raskasta mutta sitä se vanhemmuus on, haukutaan pystyyn ne jotka uskaltavat sanoa että väsyttää, tuomitaan itsekkäiksi kaikki jotka eivät halua täydellisesti uhrata itseään ja minuuttaan kaikkivoivan äitimyytin takia. Niin ja tietysti, todetaan aina sopivan hetken tullessa, että ei pitäisi tehdä lapsia ellei niitä jaksa hoitaa, tuomitaan kaikenlainen äidin ns. oma aika oli se sitten töissä, koulussa tai kampaajalla (ei äidillä pidä olla omaa aikaa - äiti on VAIN lapsiaan varten!).



Kuinka ihmisestä tulee tällainen marttyyriäiti? Katuuko hän koskaan tulevaisuudessa sitä, että jätti oman itsensä kokonaan sivuun lasten takia? Tuleeko hänestä hirviöanoppi, joka tuomitsee kaiken ja puuttuu kaikeen, osaa kaiken paremmin? Ovatko nämä oikeasti onnellisia ihmisiä??

Sivut

Kommentit (32)

mutta liittyen tähän kuitenkin. Kasvattakaa niistä lapsistanne sellaisia,että tottelevat aikuisia. Pitäkää siis kiinni rajoista,jotta niiitä teidän lapsianne on sitten mukava tulla hoitamaan.



Omat kummilapseni huutavat ja kiljuvat. Toinen harrastaa lyömistä eikä äiti puutu. Arvatkaa olenko halunnut heitä hoitoon?

sukulaiset eivät koskaan suostu auttamaan, vaikka olisi se pää kainalossa. Ja rahallakaan ei lastenhoitoapua saa. Eikä ole niin huonosti asiat, että saisi kunnaltakaan apua. Kyllä ihminen väsyy, kun pitää kaikki itse hammasta purren hoitaa, eikä apua saa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja sitten kun laitetaan gallupia kahdenkeskisestä ajasta puolison kanssa, niin nämä marttyyrit uikuttavat " ei meillä vaan, kyllä me hoidetaan itse lapsemme, emme me tarvitse aikaa parisuhteenhoidolle, meillä eletään lasten ehdoilla" jne.

Tokihan sitä saa purkautua, kun harmittaa ettei ole hoitajaa (kaikillehan se ei ole itsestäänselvyys), mutta joistakin teksteistä tosiaan kuultaa tämä " kärsi kärsi niin kirkkaimman kruunun saat" -mentaliteetti.

Ja ihailijoita riittää siksi, että marttyyri elää (tai ainakin yrittää) täydellisen ihanteen mukaan. Kuka meistä ei tuntisi aika ajoin, ettei ehkä olekaan yrittänyt elää lastensa parhaaksi vaan on oikonut jossain ihan oman mukavuutensa vuoksi. Minä ainakin. Marttyyrilla on oikeasti paha olo, mutta muut jos eivät sitä tajua lankeavat martyyrin ansaan ja pahimmassa tapauksessa kadehtivat häntä. Ja taas martyyri jaksaa jatkaa. Marttyyreita on muissakin kuin äideissä: on tunnollista työntekijää (" minä se vaan teen muidenkin työt" ), omaishoitajaa (" pienellä palkalla hoidan vanhaa äitiäni eikä yhteiskunta tämän enempää tue" ) jne. Useimmat marttyyrit ovat naisia. Voi meitä.

Ainakin omasta mielestäni ap:n ideana oli se, että jotkut äidit heittäytyvät marttyreiksi niin, että tekevät kaiken itse välittämättä itsestään ollenkaan. Elävät lapsilleen ja tietenkin vanhempana se menee siihen, että eletään lasten kautta.



Tietenkin jokainen äiti haluaa olla lastensa kanssa, mutta nämä marttyyriäidit vievät asian liian pitkälle. Mitään ei voi tehdä ilman lapsia. Se ei mielestäni ole tervettä.



Mutta mielipiteitähän on monia.



Ääripäät ovat siis mielestäni nämä: äidit, jotka eivät halua tehdä lastensa kanssa yhtään mitään vs. äidit, jotka eivät voi tehdä mitään ilman lapsiaan.



heather

Tulee mieleen se kotimainen Vaimot vaihtoon-nainen, jolla oli kamalat aikataulut kotona ja adhd-tytär tms. jota lukittiin vessaan. Nainen kuin viulunkieli, mutta asiat on pakko tehdä vaikeimman kautta. Karseaa.



Kun lapset kasvavat isoiksi, he tuskin muistelevat imuroitiinko perjantaina vai vasta maanantaina, mutta jos kotona aina kireä ilmapiiri ja jotenkin äiti elää vain lapsistaan ja lapsilleen. Miten käy moisten suhteiden lasten lennettyä pesästä? Vai jäävätkö lapset jonkin velvollisuudentunteen tähden vanhempiensa nurkkiin vuosikausiksi? Tuleeko parille ero lasten lähdettyä, nainen ei osaa enää mitään miehensä kanssa?

En koe olevani marttyyri, vaikka kotona olen lapseni kanssa ollutkin. En ole oikeasti kaivannut minnekään muualle ja parisuhteelle on täysin hyvin riittänyt se, että olemme iltaisin katsoneet yhdessä elokuvaa tms.

Toki puuhaamme paljon yhdessä myös perheenä.



Jos joku haluaa enemmän kaksinkeskeista aikaa yms. niin toki tällöin kannattaa sitä järjestää. Tälläisten asioiden takia ei voi toista vanhempaa nostaa toisten yli. Olemme erilaisia, toinen ei ole huonompi tai parempi.



Mielestäni on kummallista, jos minut koetaan martyyriäitinä sen takia, että teen niinkuin itse oikeasti haluan. Lapsi on pieni vain lyhyen hetken ja tiedän, että kun lapset kasvavat ei heidän kanssaan voi enää viettää samalla tavalla aikaa.

Tosiasia kuitenkin on, että yhdenasian ihmiset, oli asia sitten mikä tahansa, ovat hyvin rajoittuneita ihmisiä ja se ei ole kenellekään hyväksi. Varsinkin kun kyse on asiasta, johon voi täyttymyksen saada vain hyvin lyhyen ajan. Alle 3-vuotiasta tuskin vielä hirveästi haittaa äitiyteen rajoittunut äiti, jos hän vain ei ole kireä, mutta todella vähissä ovat ne martyyriäidit, jotka osaavat päästää irti, kun sen aika on. Toisaalta pienellekin lapselle on eduksi nähdä, että heidän vanhemmillaan on muitakin rooleja, kiinostuksenkohteita ja merkitystä tässä maailmassa kuin vain vanhempana olo. Minusta oli äskettäin kauheaa, kun eräässä kasvatuslehdessä oli hauskaksi lastensuusta jutuksi tarkoitettuna juttu, jossa mummo kysyi lapselta, että entä, jos äiti menisikin töihin ja lapsi oli nauraen vastannut, että eihän äiti osaa mitään töitä tehdä. Millaisia aikuisia kasvaa näistä, joiden ajatus naiseudesta on niin kapea?



Jos hoitajatilanne on hankala, niin sitten se on, mutta sitäkin voi halutessaan helpottaa hankkimalla esimerkiksi muita vastaavia perheitä ystäviksi ja auttaa toinen toisiaan lastenhoidossa. Martyyrius vain on tietysti vaivattomampaa ja joitain tosiaan kiehtoo kovasti se martyyrikruunu.

siis jos jos vanhemmat on aina lastensa kanssa ja tekee kaiken itse, ilman mitään apua, he ovat marttyyrejä niinkö?

Mistä ihmeestä sitä apua sitten oikein saa, kertokaa??? Sukulaiset, tuttavat, ystävät ja MLL on meillä ainakin pois laskuista.

Saimme vihdoin monien vuosien jälkeen kaksoset. Ajatus äitiydestä oli vuosien saatossa noussut aivat kuninkaalliselle tasolle. Halusin tehdä lasteni eteen kaiken, joskus liikaakin. Toisaalta osasin ja osaan nauttia äitiydestä. Olen joutunut opettelemaan luottamaan muihinkin hoitajina. (mies on kyllä saanut tehdä osansa)



En kuitenkaan mainosta, enkä valita. Nyt olen kaukana marttyyriydestä. Silti sekin parempi vaihtoehto kuin totaali lapsettomuus. Olen joka päivä kiitollinen lapsistani.

olen muuttunut sellaiseksi vuosien myötä siksi, että olen kohdannut sellaisia vaikeuksia, joita harva elämänsä varrellaan kohtaa kuitenkaan. Sukulaisia on iso joukko, mutta mikään asia maailmassa ei saa heitä kiinnostumaan tai auttamaan, antamaan sekuntiakaan minun jaksamiseni parantamiseksi, vaikka kuinka pyytäisin. On siis pakko pärjätä omillaan, kun ei ole vaihtoehtoja, ja väsyy ja tulee katkeraksi. Inhimmillistä.

MARTTYYRIÄITI: tekee kaiken itse. Kotityöt, hoitaa lapset ym. MITÄÄN ei voi tehdä ilman lapsia (kaupassakäynnit, ulkoilut, vierailullakäynnit). Ei missään nimessä ota apua vastaan " kun ei muut kuitenkaan osaa tehdä yhtä hyvin kuin minä" . Ja KAIKESTA TEKEMÄSTÄÄN VALITAA!



Uhrautuu siis lastensa takia, vaikkei olisi edes pakko. Mies osaa varmasti hoitaa lapsia, sukulaiset, koulutetut ihmiset ym. Ei vain suostu ottamaan apua vastaan, vaan haluaa tehdä kaiken itse oman itsensä kustannuksella ja valittaa siitä koko ajan.

Marttyyriäiti tarkoittaa (ja näin ap:kin kirjoitti) äitiä, joka tekee aivan kaiken itse edes yrittämättä tai haluamatta saada apua ja joka myös tuomitsee ne, jotka tekevät eri tavoin.



Älkää nyt hyvä ihmiset pillastuko. Ap:n viesti EI koske suurinta osaa teistä vastaajista.

Ap:han nimenomaan kirjoitti tapauksesta jossa apua ei haluta missään nimessä pyytää eikä suostuta ottamaan vastaan vaikka sitä olisi tarjollakin. (Ja vaikka sille olisi tarvettakin).

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat