Vierailija

Sivut

Kommentit (33)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuntuu että vauva repii tullessaan alapään halki, ja sattuu niin perhanasti että todellakin toivoisi kuolevansa. Ja kauheinta on, kun tietää, ettei siihen suinkaan kuole.

Ilman puudutusta siis.

Puudutuksen kanssa ihan iisiä!

PAHOJEN repeämien kanssa on ehkä toisin, mutta itselläni ainakin tuo kokemus, vaikka pinta repeämiä onkin tullut. No, se haavojen ompelu onkin sitten juttu erikseen... Auts!

Hyi helv....

Viimeksi vielä jouduttiin vauvan keuhkot tyhjentään kun ainoastaan pää oli ulkona ja pienikin liike sattui. Tuntui että yrittävät työntää sitä takaisin kohtuun....

Onneksi ajantaju meni. Jossain vaiheessa vaan teki mieli huutaa, että tekisivät sektion, sillä kipu oli aivan järkyttävä.



Se on kyllä totta, että kipu loppuu heti kun vauva on ulkona. Minulle tuli II-asteen repeämät ja ne eivät tuntuneet miltään, ennen kuin kätilö tuli kursimaan niitä kokoon.

ponnistusvaihe.

tuntuu että repeää kaikki paikat.

ja niin repesikin 4 kk vuosi peräsuoli verta ja itkun kera kaikki toiminnot alapäässä piiiiiiiiitkän aikaa.,



ei enää koskaan alakautta!!

kun vain uskalsin alkaa ponnistaa. En tuntenut lainkaan kipua siinä vaiheessa, keskitin kaikki voimani ponnistamaan lapsi maailmaan. Supistuksiin oli kivunlievityksenä aquarakkulat ja ilokaasu. Rohkeasti vaan, kaikki menee hienosti ja muista että olet ammattilaisten käsissä! Onnea matkaan!

No sattuihan se, mutta oli kuitenkin melkein mukavaa, kun pääsi itse tekemään ja vaikuttamaan homman etenemiseen. Oikeastaan jälkeenpäin ajatellen parasta synnytyksessä - siis lapsen syntymä sinänsä poislukien.

Päällimmäisin muisto ponnistusvaiheesta on epäuskoinen tyrmistys: Ei VOI mahtua. Mutta sitten onnistuin järkeilemään, että pakko se on mahtua ja ei tässä muutakaan voi... Ja aloin työntämään kunnolla. Missään vaiheessa ei ollut pakottavaa ponnistuksen tarvetta, olisko sitten epiduraalin syytä (annettiin kyllä vajaa pari tuntia ennemmin eikä lääkettä lisätty)



Minusta pahin vaihe oli se, kun se pää alkoi mennä kohdunsuun läpi.



30 minuuttia kesti mullakin, tosin alussa oli varmaan se 10 minuuttia epäuskoa... :)

kun saa ponnistaa. Ja paikathan on niin venyneet jo siinä vaiheessa, ettei se enää kovin pahalta tunnu. Vauvan ulos tuleminen on kyllä aika pöyristyttävää, kun tuntuu että sitä vauvaa tulee sieltä metrikaupalla...



Kamalaa, mutta kuitenkin niin ihanaa...

nopeasti muutenkin, mutta kun vauvan sydänäänet laski, niin piti saada nopeasti ulos. tokassa kestikin sitten sellaiset 11 minuuttia, ihan omin voimin. repeämiä tuli molemmissa II/III asteen, mutta kyllähän niistäkin ollaan selvitty.

Tunnin ponnistusvaihe oli kamalin. Ilman mitään kivunlievitystä. Mutta synnytys on kokonaisuudessaan niin mieletön juttu, että olisin valmis uudestaankin:)Toivottavasti vielä joskus..;)

Olin tyytyväinen kun vihdoin pääsin tekemään jotain. Jouduin makaamaan loppu ajan koska muuten sydänäänet laskivat heti.

Aloitin rauhassa kun luulin että siinä menee tunti ainakin. Vartissa oli valmista. Nopeammin olisi tullut jos olisin tajunnut ettei ole sen vaikeampaa.

Seuraavan lapsen ponnistinkin kerralla ulos kun tiesin että on minulle helppoa.

Kaikille ei voi tietenkään olla yhtä helppoa. Minulla " synnyttäjän lantio" .

vaikka en ole vielä raskaanakaan... Tämän ensimmäisen kanssa olin nimittäin niin puutunut, sain epiduraalia lisäannoksen puoli tuntia ennen ponnistamista, etten tuntenut oikeastaan mitään enkä edes jalkoja jaksanut liikuttaa...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat