Vierailija

Olen "osa-aika yksinhuoltaja", mies siis tämän vuoden ulkomailla töissä ja on kuukauden siellä ja viikon kotona. Olen välillä todella uupunut, onneksi on työpaikka jonne pääsen "lepäämään". Suuren suuri hatun nosto kaikille yksinhuoltajille, mulla on se etu että tiedän tämän loppuvan mutta miten te jaksatte joilla ei loppua ole ainakaan tällä hetkellä näkyvissä?

Onko teillä hyvä tukiverkosto ja onko lapset välillä toisella vanhemmalla että pääsette hengähtämään?



Meillä lapset niin pieniä etteivät voi olla yksin kotona, tuntuu että olen täysin nalkissa kotona, elämässäni ei ole muuta kuin työ ja lapset, sitä ns.omaa elämää ei ole. Päivät palvelen asiakkaita ja illat lapsia....

Kommentit (5)

Mäkin joskus mietin tota MLL:n hoitajaa, mutta maksaa aika paljon, nyt kun kaiken lisäksi hoitomaksu nousee taivaisiin niin ei oikein ole varaa ottaa enää hoitajaa.

ei ole ollut tukiverkostoa aikaisemin. Vuosikausia olin ilman mummoja tai isän säännöllisiä tapaamisia. Nyt lapset ovat jo koululaisia ja tukiverkkojakin on tullut ihan luonnostaan esim. lasten koulukavereiden kautta.

Olen kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen elämääni, enkä halua miestä arkeeni. Joku "oma miesystävä" joskus voisi olla ihan kiva lisä' elämään.

Kyllä se siitä ja voit kuitenkin ajatella että, se loppuu joskus:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapset asuu minun luona, mutta ovat isällään 1 arkiaamun viikossa ja viikon välein yhden yön. Käyn töissä ja lapset on päiväkodissa. Kyllähän ne arki-illat hujahtaa mennä äkkiä ihan rutiineissa.



Kaikki oman ajan käytän lenkkeilyyn, lukemiseen yms. rentoutumiseen. Pyrin pitämään siistinä kodin (astiat heti koneeseen, leikit siivotaan aina viimeistään ennen nukkumaan menoa jne.) ja lapset 3 ja 6-vuotiaat pitävät omat huoneensa hienosti siistinä ja ymmärtävät, että nyt kun yksi aikuinen huolehtimassa niin pitää kantaa oma korsi kekoon.



Meillä on mummi ja ukki lähellä. Mummi hoitaa lapsia jos työvuorojen takia pitää. Muuten omien menojen vuoksi olen vähän huono käyttämään sukulaisia lastenhoitoapuna. Pitäis löytää Mannerheimilta tai jostain luottohoitaja, että pääsis menemään joskus vaikka ulos juhlimaan ja nollaamaan aivoja ja arkea. Tai vaikkapa syömään ja teatteriin.

Jos ei käytä kaikkea energiaansa itsensä säälimiseen, niinkuin te onnettomat, jotka joudutte olemaan yh:na satunnaisesti.



En ole koskaan ymmärtänyt tuota asennetta, että lapset ottavat vanhemmalta kaiken... miksi niitä lapsia sitten tarvitsee ollenkaan tehdä, jos ottaa noin koville?

No mun mielestä on kuitenkin eri asia olla yh kuin "satunnaisesti yh", ehkä siihen asennoituu erilailla?



Meillä lapset 2 ja 4v ja kyllä ne tuntuu välillä ottavan kaiken mehun minusta, enkä todellakaan tiennyt silloin lapsettomana että tämä on näin rankkaa, tuskin kukaan voi tietää mitä tämä on kun ei ole omaa kokemusta. Siihenkin vaikuttaa paljon minkälaiset lapset ovat, nekin kun ovat kaikki niin erinlaisia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat