Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Tässä oma tarinani...



Sunnuntaina tuli viikot 9+0 täyteen. Samana aamuna alkoi myös verinen tuhruvuoto. Maanantaina vuoto muuttui ruskeaksi ja elättelin jo toiveita, että vuoto loppuu. Tiistaina vuoto taas koveni ja muuttui veriseksi. Soitin neuvolaan, josta passitettiin suoraan terveyskeskuksen yhteispäivystykseen (ihana kesäaika ja oma terveysasema kiinni). Lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi, että vielä kaikki ok. Ajan gynelle ja ultraan sain torstaille. Tiistai-keskiviikon välisenä yönä vuoto lisääntyi ja mukaan tulivat menkkamaiset kivut. Siinä vaiheessa aloin jo mielessäni prosessoimaan _ehkä_ tulevaa keskenmenoa. Torstaina menin iltapäivästä ultraan hyvän ystävän saattelemana. Oma mies ei päässyt matkaan. Ultrassa (ensin mahan päältä ja sen jälkeen alakautta) todettiin, että alkion kehitys oli lakannut viikko-pari sitten. Mittaa alkiolla oli 8mm ja sydänääniä ei enää näkynyt. Kävin ultrassa rv 6+5 ja silloin mittaa oli myös sen 8mm ja syke näkyi. Kehitys oli loppunut viikko, vähän reilut siitä. Nyt alkio oli alkanut jo surkastumaan. Sikiöpussin koko vastasi viikkoja ja se oli kehittynyt normaalisti. Tieto oli järkytys, vaikka olin sitä osannut odottaa. Itkin ja itkin ja itkin terveyskeskuksen pihalla. Onneksi oli hyvä ystävä mukana.



Gyne käski odotella spontaania keskenmenoa ja uusi kontrolliultra varattiin ens viikon perjantaille. Sitten katsotaan, tuliko kohtu itsestään tyhjäksi vai vaatiiko vielä kaavinnan. Lääkkeellisestä keskeytyksestä gyne ei puhunut mitään. Johtuisiko viikkojen määrästä, kun oli menossa jo 10. raskausviikko...



Tänään perjantaina menin normaalisti töihin, kun kipuja ei ollut. Töissä kivut kuitenkin tulivat ja vuoto koveni. Lähdin kesken päivän kotiin. Kotona alkoivat kovat supistelut. Tulivat ihan samalla tavalla kuin esikoistani synnyttäessä (reilut 3 vuotta sitten) - aaltomaisina parin minuutin välein. Niitä kesti 2-3 tuntia ja kivut olivat kyllä jo sietokyvyn rajamailla. Supistusten jatkuessa alkoi myös raju vuoto. Makasin kotisohvalla ja tunnin välein kävin vessassa " tyhjenmässä" kohdun. Verta tuli aivan lotisemalla. Ajattelin jo, että pitäisiköhän lähteä käymään päivystyksessä. Kun ei ollut lääkärinkään kanssa ollenkaan puhetta, kuinka kovaa vuoto voi olla. Verta ja hyytymiä tuli ihan hirveästi. Sidettäkin vaihdoin tosiaan sen tunnin välein, mutta ehkä vain kolme-neljä kertaa. Nyt vuoto on rauhoittunut ja supistukset loppuneet. En uskonut, että keskenmenokin voi olla kipuineen näin lähellä synnytyskipuja. Toivottavasti vuoto loppuu tähän ja kohtu on tyhjentynyt kokonaan. Tuli sitä vuotoa ainakin sellaisella rytinällä, että luulisi sen kokonaan tyhjentyneen. Alkion näin tulevan ulos jo aikaisemmin työpaikalla vessassa käydessä tai niin ainakin luulen. Siitä alkoivat ne kovat supistelut.



Henkisesti olen kai jo jotenkin selvinnyt tästä tai päässyt ainakin pahimman yli. Keskiviikko- ja torstaipäivät meni molemat itkiessä ja suriessa alkion kuolemaa. Nyt olen sen kai jo jotenkin hyväksynyt. Itkeä en enää osaa tai jaksa. Tätä raskautta yritettiin yli vuosi ja se oli enemmän kuin toivottu. Ikävää vain, että se ei voinut jatkua. Ajatukset on jo tulevassa. Oloani on kovasti helpottanut se, että olen voinut puhua tästä lähimpien tuttavien ja myös työkavereiden kanssa. Alku oli tosi vaikeaa, mutta nyt pystyn puhumaan tästä jo itkemättä. Kun tiedän, että itse en ole voinut tähän mitenkään vaikuttaa ja että nämä ovat kuitenkin kauhean yleisiä ja " normaaleja" . Pettymyshän oli suuri, mutta asioita, joilla olen yrittänyt piristää omaa mieltä on monia: meillä on jo yksi lapsi, parempi alkuraskauden keskenmeno kuin myöhemmin tapahtunut, olen vielä suht nuori (28v), itse en voinut keskenmenoon vaikuttaa, alkiolta puuttuivat tarvittavat rakennusaineet ja uusi raskaus on mahdollinen, kun tämäkin sai alkunsa vaikkakin pitkän yrityksen jälkeen. Gyne lohdutti myös ajatuksella, että keskenmenon jälkeen seuraava raskaus alkaa yleensä helposti, kun keskenmeno/raskaus jättää kohtuu jotenkin otolliset olosuhteet uudelle raskaudelle.



Tuttavat ovat tukeneet. Mitään sanomisia en ole heiltä odottanut. Minulle riittää se, että voin itse puhua niille. Eivätkä tuttavat ole lipsautelleet mitään sammakoita. Tai ainakaan en ole pitänyt niitä sammakoina. Ehkä joku herkkänahkaisempi olisi saattanut. Eniten olisin kaivannut lääkäriltä/gyneltä selvitystä tulevasta keskenmenosta. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa kipuineen ja vuotoineen. Vuoto oli todella rajua, mutta tuollaisten supistusten jälkeen en kyllä muuta odottanutkaan. Kai se oli aivan normaalia? Nyt onneksi se on rauhoittunut.



Kyllä on tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana käynyt varsin selväksi, että lapsia saadaan eikä tehdä. Esikoinen " tehtiin" ja kaikki meni kuin oppikirjassa konsanaan. Elämä opettaa.

Kommentit (3)

Kirjoitinkin oman tarinani, tai tarinat jo aikaisemmin.

Itselle jäi sama olo noiden lääkäreiden puheista, puhuttiin vaan runsaasta vuodosta...

Mulla ainakin verta tuli norona ja vessasta ei juuri tarvinnut minnekkään poistua.

Onneksi olin kuullut jo kaverilta että vuoto on kyllä aika rajua, varsinkin noilla viikoilla (10+4) mutta kyllä silti pelotti.

Luulin tosiaan perjantaina, että pahin on jo ohi. Yön meni aivan hyvin pienellä vuodolla ja melkein kivuitta. Lauantaina alkoi taas tosi runsas vuoto. Aikani sitä ihmettelin, soitin päivystyksen puhelinneuvontaan ja he käskivät odottaa. Pian sen jälkeen alkoivat taas kovat supistukset ja vuoto koveni. Vessassa käydessä vain lotina kävi. Pikkuhiljaa rupesi jo heikottamaan ja siinä vaiheessa lähdimme viemään esikoista hoitoon ja sieltä päivystykseen.



Päivystyksessä toiminta oli todella hidasta. Vuosin kuin seula. Jouduin sängyllä maatessani repimään jo kaikki vaatteet alaosasta pois, että en sotkisi joka paikkaa vereen. Tunnin odottelun jälkeen pääsin yleislääkärille, joka vain totesi, että pitää odottaa gyneä. Gyneä odottelinkin siinä aulassa sitten kolme-neljä tuntia. Yleislääkärillä käynnin jälkeen noin tunti, sain tipan ja samalla särkylääkettä tosi koviin supistuksiin, joiden aikana puristin rystyset valkoisema mieheni kättä ja huusin ja paruin. Se oli jotain aivan hirveää! Supistusten lomassa verta lorisi pitkin jalkojenväliä. Oikeasti tuntui, että kohta mä kuolen siihen eikä kukaan välitä yhtään. Hoitajat vain kävelestekli ohi mitään välittämättä. Vessaan en päässyt enää omin avuin, kun jalat eivät kantaneet. Mies käytti sängyn kanssa ja sain senkin voimaan pahoin, ku veri lotisi ja loiskuin pönttöön.



Lopulta, kun pääsin gynen vastaanotolle, pahin supistelu oli jo lakannut. Verta kuitenkin tuli aika reippaasti. Yleislääkäri muuten sanoi, että en minä voi kuiviin vuotaa, kun se on vain sitä kohdun limakalvoa ja raskausmateriaalia, mitä sieltä tulee. Gynen mukaan siinä kuitenkin tulee ihan oikeaa vertakin, kun se istukka vuotaa. Gyne ultrasi ja totesi, että vielä on istukka sisällä ja se pitäisi saada pois. Suuntana oli sitten gynen osasto ja siellä sain cytoteciä (en tiedä, miten kirjoitetaan), joilla koitettiin saada lisää supistuksia aikaan. Lääkkeillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta ja yön aikana tuli vain muutama hassu supistus. Vuotokin rauhoittui.



Sunnuntaiaamuna odottelin uutta gynen tarkastusta. Oma vointi oli jo tosi hyvä. Vuoto ei ollut kovaa enää ja toivoin, että pääsisin kotiin. Gynen tarkastukseen pääsin yhdentoista aikaan. Toivoin kovasti, että hän antaisi luvan lähteä kotiin. No, gyne repi jollain pihdeillä raskausainesta (hänen sanoin) kohdun suulta pois, joka sattui aika lailla. Ultrasi ja totesi, että kaavintaan. Kova pettymys!



Kahdeltatoista hoitaja toi jonkun pienen sinisen tabletin, joka oli jotain rauhoittavaa. Sen otettuani nukuin ainakin tunnin. Ajantaju katosi jossain vaiheessa kokonaan. Puoli kolmen maissa hoitaja tuli tuomaan leikkaussalivaatteita ja anesterialääkäri tuli juttelemaan aikaisemmista nukutuksista ja niiden kuluista. Kello oli 14.45, kun minua kärrättiin leikkuriin. Sen pienen sinisen tabletin vaikutus oli jo lakannut, mutta ei mua kauheasti jännittänyt tai pelottanut. Leikkurissa nousin itse pöydälle. Jalat ylös levälleen ja sen jälkeen tarvittavat seurantalaitteet ja kipu- ja nukutusaineet suoneen. Hississä muistan käyneeni hereillä. Seuraava selvä muistikuva on huoneesta klo. 15.15. Eli matkalla oli vierähtänyt vain puoli tuntia!



Olo oli hyvä. Ei hajuakaaan aikaisempien nukutusten kaltaisesta pahoinvoinnista ja heräsin todella virkeänä. Soitin miehelle, että voivat esikoisen kanssa tulla käymään ja tuoda samalla puhtaita vaatteita. Neljän maissa sain ruokaa ja viideltä olimme jo matkalla kotiin.



Kohtu ei ole ollut lainkaan kipeä. Yhtään särkylääkettä ei ole tarvinnut ottaa. Vuoto on kuukautisvuodon suuruista, ehkä nyt jo hieman niukempaa. Vointi on hyvä. Vaikka pelkäsin kaavintaa kovasti, se oli paljon kivuttomampi ja nopeampi kuin olin odottanut. Hieman on vielä heikko olo, mutta se saattaa johtua aikaisemmasta kovasta verenvuodosta. Lääkkeellinen tyhjennys ei minulla siis toiminut toivotulla tavalla.



Nyt sitten vain odotellaan tämän vuodon loppumista ja omien kuukautisten alkamista. Sitä mukaa sitten uuteen yritykseen. Mies kyllä meinasi päivystyspolilla ootellessamme, että taitaa jäädä esikoinen meidän ainokaiseksemme. Minä tyrmäsin ajatuksen heti, vaikka juuri silloin olin todella kipeä supistuksista ja verta valuin pitkin ja poikin.... Toivottavasti tätä ei tarvitse kokea enää ikinä uudelleen!



Keijuk@inen: Mikä sun tilanne on? Vuoto on voinut olla aivan harmitonta. Käy lääkärillä ja sitä kautta pääset ultraan. Sen jälkeen tiedät paremmin. Syitä voi olla niin monia, harmittomia ja sitten vähän ikävämpiä. Mun tapaus päättyi ikävästi, mutta sinulla voi olla aivan toinen syy vuotoon. Pidän peukkuja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt rupes pelottaan.. Mulla alkoi eilen tuhruvuoto ja loppui iltapäivällä.. Tänään alkoi uudelleen ja sitä tulee enemmän.. Kauhulla odotan, mitä tuleman pitää.

T.Äiti ja pikkukakkonen 9+3

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat