Vierailija

niin mitä sitten... ei sitä meistä aikuisista enää huomaa!

Kommentit (6)

Esikoisemme kanssa oli nuorempana syömisongelmia. Käyrät eivät pysyneet tasoissa ja itse huolestuneena päätimme neuvolatädin kanssa laittaa neiti tutkimuksiin. No, se meni aivan liian nopeasti överiksi...

Laittoivat 3v neidin lastenklinikalle 3 pv tutkimuksiin teinien anorektikkojen kanssa. Oltiin 13v anorektikkotytön kanssa samassa huoneessa ilman väliverhoja. Onneksi tyttäreni oli sen verran nuori ettei ymmärtänyt. Sitten passittivat meidät johonkin psykiatriselle konsultaatioyksikköön keskustelemaan. Käytiin siellä pari kertaa kun siitä ei mitään hyötyä ollut. Itse ahdistuimme asiasta enemmän. Ravattiin aina väliajoin lastenklinikalla ja aina eri lääkärillä. Paras tapaus oli se kun lääkäri kyseli meiltä mitä niissä papereissa on. Kun oli jo mennyt kauan aikaa ja tyttären paino/syömisongelmat olivat normaalisointuneet. Soitti taasen joku uusi lääkäri minulle ja vaati meitä tulemaan sairaalaan kun oli saanut käsiinsä erittäin huolestuttavan ruokapäiväkirjan. Tämä oli tehty silloin kun tyttäremme oli ollut viikkoa aiemmin ruokapäiväkirjaa tehdessä oksennustaudissa ja eihän se ruokahalu palaa normaaliksi kovin nopeasti sairauden jälkeen ja olin siihen maininnut ravintoterapeutille asiasta. No, lääkäri oli sitä mieltä että tyttäremme on niin huonossa kunnossa, että hänet täytyy laittaa letkuruokintaan. Se oli viimeinen pommi meille. Kävimme lääkärillä ja hän pyyteli anteeksi kun ei ollut tutkinut asioita tarkemmin ja ilmoitti ettei sairaala ole enää kiinnostunut tyttärestämme kun kaikki näyttääkin olevan ok. Ja tähän kaikkeen meni melkein 2v.

Tyttömme täyttää pian 6 vuotta. Itse olen ollut hänestä huolissaan jo ptkän aikaa. Vauvana hän tuli kaikessa jäljessä verrattuna isosiskoonsa. Alkoi istumaan ja konttaamaan vasta 10 kk ikäisenä. Kävelemään hän oppi kyllä ihan norm. rajoissa. Puheenkehityksessä hänellä on ollut hankalaa. Nyt hiljattain vasta tuli R, mutta K:ta ei edelleenkään osaa sanoa.

Häntä ei oikein mikään kiinnosta. Hänellä ei koskaan ole ollut mitään lempilelua tai leikkiä. Mieluinten pyöriskelee vain kotona ja valittaa kun ei ole tekemistä. Haluaa vain katsoa telkkua. Hän ei pahemmin edes leiki yksikseen millään lelulla kun taasen isosiskonsa kehittelee barbileikkejä tai leikkii nukkekodilla. Välillä tuntuu ettei hänen puheestaan saa mitään selvää.



Päiväkodissa eivät ole ainakaan mitään huonoa palautetta antaneet, ainut vain, että häntä pitää rohkaista enemmän tekemään juttuja. Loukkaantuu tosi pienestä.



Epäilen, ettei hän mene ensi vuonna eskarin jälkeen vielä kouluun. Hänen piirustuksensakin on edelleen 3v tasolla. On monia asioita mitä hän ei osaa tai uskalla tehdä. Hermostuu pienestä jos esim paita ei mene kunnolla päälle.



Olen huolissani ja pelkään!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meidän dysfasia-pojalle sanottiin tuosta koulun aloittamisesta että kannattaa ennemmin käydä eka luokka vaikka pariin otteeseen kuin aloitta koulua myöhemmin - joten kouluun siitä vaan vaikka äitiä pelottaakin. Koulunkäyntiä voidaan tukea monin eri tavoin - erityisluokka, avustaja, koulukyyti yms.

Huonoja näytit keksivän vähän liikaakin. Lapsesi on selkeästi herkkä mutta se, että hän hermostuu nopeasti, ei ole mikään negatiivinen ominaisuus herkkähipiäiselle.

Ei se pelkäämällä ja ihmettelemällä korjaannu. Nykyään on hyviä kuntoutusmuotoja ja keinoja lasten auttamiseksi. Kuitenkin on niin että vanhempien on oltava aloitteellisia ja aktiivisia saadakseen apua lapselleen.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat