Vierailija

Kaksi kissaa, koira ja lapsi, toinen tulossa. Yksi kissa on jo annettu pois koska se selvästi kärsi huomion puutteesta. Uutta kotia oli tosi vaikea löytää, onneksi viime hetkellä löytyi ja on sopeutunut hienosti.



Viiimeiset pari viikkoa kissojen kanssa olleet ihan mahdottomia, ilmeisesti siksi kun ne on pitänyt sulkea välillä pariksi tunniksi yhteen huoneeseen jotta saataisiin tuuletettua loppuasuntoa kun on niin kuuma. Ovat sitten protestipissailleet: matot on menneet pesuun useamman kerran, ovat kakanneet lattialle, kerran pissasivat omaan ruokakuppiinsa. Tänään pinna täyttyy kun oltiin lähdössä lapsen kanssa retkelle ja olivat käyneet pissalla lapsen vaunuissa. Jäi retki sikseen ja vaunuista kaikki osat irti ja pesuun.



Miehellä loppuu huumorintaju kokonaan enkä itsekään enää jaksa kissoja. Aikaa niille ei ole ja aiheuttavat vain vaivaa. En henno kuitenkaan mihinkään piikillekään viedä. Kai ne pitää palauttaa eläinsuojeluyhdistykseen josta alunperin on otettukin. Ikää 7-8 vuotta molemmilla nyt, ihan pienenä tulivat mulle. Kissoja näkyy olevan tarjolla kaikki silmät ja suut täyteen, tuskinpa niitä kukaan huolii.



Vituttaa.

Kommentit (8)

erehdyin sitten kertomaan tuntojani vähän väärällä palstalla ja sain kaikki eläinsuojelu-greenpeace-kettutytöt kimppuuni siellä:( Ehdottivat mm. lasteni viemistä saunan taakse ja että minun pitäisi laittaa pistoolin piippu suuhuni yms. mutta kissojahan ei saa lopettaa koska niihin on sitouduttu loppuelämäksi. No, loppujen lopuksi kissat ratkaisivat kohtalonsa ihan itse käymällä 3kk vauvan kimppuun ja kynsimällä ja puremalla vauvan kasvot verille todella pahasti. onni onnettomuudessa oli, ettei silmään osunut kynsi. Kissat lähtivät paremmille hiirestysmaille, ikää tuolloin molemmilla jo reilusti yli 10.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ongelmitta. Otettiin kissat jo silloin kun lapsia ei ollut. Opetettiin ne alusta asti siihen, että nukkuvat yönsä saunatiloissa (tyynyt, lelut ja ruokakupit ovat myös siellä). Ovat siellä myös aina silloin, kun emme ole kotona. Menevät sinne myös kiltisti silloin, kun haluamme esim. tuulettaa. Meillä pissailuongelmat hävisivät heti, kun molemmat leikattiin vuoden vanhoina. Aina mummolassa maalla käydessämme kissat ovat vapaina ulkona (jopa pari viikkoa) eikä ongelmia ole tullut, kun olemme palanneet takaisin kotiin.

Lemmikkipalstat. net sivuilta löytyy mm. apula, jonne voit ilmoittaa. Velvollisuutesi on etsiä uusi koti. Älä enää koskaan ota eläimiä.

Ja oltiin ja olemme yhä siitä tietoisia, että kissat vievät aikaa ja vaivaa, lisäksi rahaa kuluu. Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit, kun otit kissat?

Luulitko saavasi niistä jotain pehmoleluja itsellesi?

Esikoisen syntyessä meilläkin oli aika vaikeaa, varsinkin nuorempi kissa teki niin älyttömästi tuhoja, pudotteli kukkaruukut maahan ja repi tapetit seinistä.Mutta sanoisin sinullekin, että kärsivällisyyttä kissojesi kanssa. Tarvitset sitä myös lastesi kanssa...

näin: neljä lasta, kolme kissaa ja koira ja kaikki sulassa sovussa... Kissoille kans ikää meilkein kymmenen vuotta. Sun tilanteeseen en voi ottaa kantaa, ku meillä kaikki on mennyt aika kivuvuttomasti!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat