Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija


Lapsemme on nyt 2 vuotias. Pelkään mitä tämä ilmapiiri häneen vaikuttaa. Mieheni kanssa emme pysty olemaan päivääkään riitelemättä. Parisuhde on aivan hunningolla. Aina kun ehdotan jotakin kahdenkeskistä esim. lautapeliä tai leffan vuokramista tai kirjan lukemista yhdessä, mies sanoo ettei jaksa (menee päiväunille jos ei ole töissä) tai että toisen kerran. Mutta mitään " toisen kerran" ei koskaan tule, mies ei tee mitään ehdotusta ikinä. Jos yritän puhua ilmeisistä ongelmistamme, hän käyttää aina jotain tekosyytä (usein lasta) miksi ei sillä hetkellä voi puhua asioista (lapsen ruokailua pitää vahtia tai lapsen leikkejä... samalla ei voi kuulemma puhua...). Tunnen itseni ihan idiootiksi, ja tunnen myös hirveätä vihaa ja hylätyksi tulemista ja katkeruutta nykyään miestäni kohtaan. En voi tajuta, mikä meitä vaivaa. Eikö mies halua enää olla kanssani?? Lapsellemme hän on kertakaikkiaan loistava isä.



Nykyään ahdistun koko ajan kun mieheni on läsnä. Kun hän on töissä, tunnen vapautta, josta tunnen syyllisyytä :(



Mitä voin tehdä?

Kommentit (28)

muille vain sen tähden että oma elämäsi on NOIN rajoittunutta.

en osaa neuvoa ap:ta minäkään, mutta luen mieheni kanssa paljon kirjoja. voin kuvitella että ap on korkeakoulutettu, samoin miehensä, ja kumpikin on aiemmin harrastanut tai peräti opiskellut kirjallisuutta tai kieliä? no joka tapauksessa, yhteinen lukeminen on ihana, älyllinen, yhteistä " pääomaa" stimuloiva nautintoharrastus, joten voin vain sääliä niitä joille tämä on mahdoton...

Yleensä se menee niin että jutellaan sitten lopulta ...kun asiat on jo aika huonolla tolalla.. Yöllä sängyssä kun lapset nukkuu. Minä vuodatan pitkät pätkät, mies ei kommentoi, minä loukkaannun, mies hermostuu... sitten lopulta ukkokin saa jonkun ajatuksensa kerrottua... semmosta hankalaahan se on...



Itse annan aika paljon periksi ja yritän ottaa sen asenteen että se nyt on mies eikä siltä voi vaatia ihan mitä vaan : ) Se on kuitenkin hyvä mies lopulta, on hyvä isä ja vastuullinen ja tekee kovasti töitä. Nyt ollaan oltu jo niin kauan yhdessä että oon ottanut sen tekniikan että ihan oikeesti puhun suoraan sitten kun on asiaa. Miehelle ei kauheesti kannata vihjailla. Sanon ihan suoraan esim. että loukkaannuin kun sanoin/teit sitäjatätä. Kysyn ihan oikeita kysymyksiä. Kun mies vastaa niin en väitä vastaan vaan sanon että kiva kun selitit, voisitko vielä selventää... jne.



Yritän pitää mielessä että meillä on kuitenkin hyvin. Niin monella on esim. juoppo äijä, joku saa selkäänsä, on leskiä ja yksinhuoltajia.. Välillä on tosi pahasti pinna tiukalla, mutta vielä on saatu puhumalla selvittyä asiat vaikka se joskus otta sen kuukauden murjotusta alle...



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

tai pelaa jotain, hei camoon mimmit!

mä en ees osaa kuvitella omaa ukkoa mun kaa pelailees tai puhumattakaan kirjaa lukees, hei mä kuolen nauruun!

leffaa vois kuvitella et katottas, mut maku on niin erilainen et ei sekään onnistu!

toisessa huoneessa ukko kattoo jännäreitään yms ja toisessa mä rakkaus kuvia

sellasta se on elämä

elätte pilvilinnoissa!

Kyllä se kirje irtoo kun otat ite kans aikaa ja mietit mitä haluat sanoa. JA muista nyt että kirjoitat miehelle!! Eli aloita kehuilla ja rakkaudentunnustuksilla... : ) Naisethan tajuaa paremmin näitä juttuja, miehet tarvii kehuja ja sen jälkeen faktoja ranskalaisilla viivoilla. Toivottavasti löydätte yhteyden vielä!



t. 14 (jolla on ollut todella tikkuisia vaiheita insinööri-neitsyt-miehensä kanssa ...forgive & forget)

Minulla ei ole ketään jolle puhua tästä, tuntuu etten kestä enää, teen jotain typerää että pääsisin vaikka lataamoon RAUHAAN, tämä ahdistava ilmapiiri tekee mut hulluksi! Miten tilanne voisi muka enää muuttua?? Inhottaa ajatuskin seksistä miehen kanssa, kun kaikki muukin on aivan sekaisin. ap

Hän tekee kauheasti töitä. En jaksa enää tätä jatkuvaa ahdistusta. Mutta mies ei halua mitään muutoksia. TUntuu kuin en olisi minkään arvoinen kun hän ei puhu KOSKAAN MISTÄÄN kanssani. Yhdessä vaiheessa ajattelin että otan yliannoksen lääkkeita, koska muuta tietä ulos ei ole, mutta en tietenkään tehnyt niin, lapsen tähden. ap

Lähde itse myös nukkumaan (tai valvomaan) äläkä jää viereen kyttäämään reaktioita ja tivaamaan vastauksia. Anna miehen kaikessa rauhassa tutustua mietteisiisi ja mietiskellä. Laita kirjeen loppuun vaikka että toivot kommentteja viikon kuluessa ..tai jotain vastaavaa..

Me ollaan aina pelattu paljon, samoin aiemmin luettiin yhdessä, jos pitkä romaani, luettiin peräkkäin ja sit intohimoiset keskustelut päälle sen kirjan rakenteesta, henkilöistä, juonenkäsittelystä. Ja elokuvat aina analysoittiin viimesen päälle; toimintaleffat siis EIVÄT kiinnosta meitä... eurooppalaiset kulta-ajan elokuvat sitäkin enemmän

käymään jossain. Saisit vähän hengähdysaikaa, jonka tarpeessa kuitenkin olet. Voisitä vähän mietiskellä ja rauhoittua, samoin miehesi.



Sen jälkeen voisitte keskustella kunnolla, vaikka sitten keskellä yötä pimeässä jos muuten ei onnistu. Joskus ärsytys on niin kova, että pelkkä toisen näkeminen saa raivon partaalle. Jospa pimeys auttaisi.. :)



Asioilla on taipumus järjestyä.

Kaipaisiko hän vähän omaa aikaa? Meillä on sama ongelma mutta niin päin että minä olen sen joka ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä jne. Nykyään tuntuu siltä, etten mitään niin toivo kuin tilaisuutta olla ihan itsekseni ilman että kukaan vaatii mitään. Olen sen tyyppinen ihminen että kaipaan rauhaan ja hiljaisuuteen.

En valitettavasti osaa auttaa. Olen yrittänyt piristää itseäni tekemällä lapsen kanssa jotain kivaa päivällä ja koettanut unohtaa että mulla miestä onkaan. Välillä tuntuu siltä, ettei olekaan kun se on aina töissä ja kotona se vaan juo ja nukkuu.

kanssa kirjoittanut kymmeniä rakkausviestejä ja muutaman ongelmia ratkovan myös! aika hyvä vaisto sulla :)

nyt ENSIMMÄISEN kerran tuntuu etten pysty kirjoittaan sitä kirjettä. aina aiemmin on ollut ihan erilainen olo. ap

joka kerta että olen väärässä. Siinä se keskustelu aina on. Kohta hakkaan hänen päänsä seinään murskaksi, tai muutan lapsen kanssa pois, ja mies saa kokea hirveän autiuden kun me emme ole enää hänen elämässään ITSESTÄÄNSELVYYKSINÄ. ap

eli kuka ehtii ja jaksaa kun on pieniä lapsia ja ukon on käytävä töissäkin, kait tuo nyt on väsy! toista se on kun me naiset ollaan päivät pitkät kotona lapsien kanssa niin ehditään haahuileen menneistä ajoista, tottakait se alkusuhteeseen ja kaksin oloon kuuluuu pelailla ja kattella elokuvia yms. nyt kun on pieniä lapsia niin yhdessäolo on sitä et lasten kanssa leikitään, käydään kävelyllä, mennään leikkipuistoon, pelaillaan yhdessä lasten kanssa

ketä mies sen jälkeen kun on viikonloppusin viel kimpassa siivottu niin jaksaa vaimoa viihdyttää kirjaa lukien? he he heeeeeeee

Kirjoita vaikka päiväkirjaan tai tänne tai ystävälle, mutta älä tee itsellesi mitään! Lapsesi tarvitsevat sinua! Ajattele nyt heitä, joku päivä vielä helpottaa! Mitä mieheesi tulee, ehkä hän ei vaan pysty (nyt) syvempään keskusteluun. . . silti välittää!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat