Vierailija

Tällä viikolla on minulle tullut olo, että nyt elämä on helpompaa lasten kanssa. Sunnuntaina nukuimme puoli kymmeneen, lapset heräsivät seitsemältä, mutta isoveli antoi pikkuveljelleen weetabixia, leikkivät nätisti keskenään. Kumpikin osaa pukea itsensä, isompi osaa tehdä esim. kaikki iltatoimet. Ainoa häiriötekijä on kahden pojan kinastelu ja tappelu. Sekin on ajoittaista.



En ole koskaan kovin rankkana pitänyt elämää pienten lasten äitinä. No, kotiäitivuosina (joita oli 4,5v) tylsistyin, mutta ei se rankkaa ollut. Mutta nyt tuntuu, että minulla on tilaa hengittää. Näin jälkeenpäin ajateltuna.



Onko sinulle tullut jossain vaiheessa samanlainen oivallus? Minkäikäisiä lapset olivat silloin?

Kommentit (10)

välipalaa, sämpylää ja jugurttia , oli kyllä Keiju-rasia hyvännäköinen sen jälkeen ;) Minä makasin vaan sohvalla, voi kamalaa...

Lapset on jo monessa asiassa omatoimisia , nukkuu hyvin , leikkii jo aika

kivasti keskenään jne. Nyt olen vielä huomannut, että ei ole enää vauvan

kaipuuta, vielä vuosi sitten vähän oli eli meilläkin on nyt sitten vauva-ajat

taakse jäänyttä elämää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt alkaa jo olla aika helppoa :) Lapset YLEENSÄ nukkuu yöt suht hyvin, huh. No nyt on sairastettu jo monta vkoa, se aika kamalaa, mutta kyllä se muuten helpottaa kun perheen vauva myös alkaa olla taapero! Ja vaikka uusia vastoinkäymisiä kasvavan lapsen kanssa on (meillä 6v uhma ja 3,5v keskimmäisen kriisi ja 10kk eroahdistus) niin kyllä kuitenkin jollain tapaa koko ajan helpottaa, kun lapset kasvaa.

ja ihan saman havainnon olen tehnyt. mikähän siinä vain on, että en oikein osaa nauttia lisääntyneestä vapaudestani, vaan haaveilen kovasti vielä kolmannesta. Mies taas osaa nauttia, eikä haluaisi millään kolmatta :/

Elämä oikeastaa helpottaa enempi fyysisltä puolelta, saa nukkua enemmän jne. Mutta mutta... Pienillä on pienet murheet, isoilla isot. Näin teinin äitinä sanoisin että nyt vähän helpottaa jo kun poika täyttää 16v ja menee sisäoppilaitokseen. Tai mistä sen tietää, jos hän ei vielä olekaan valmis asumaan solussa omin nokkineen. Saa nähdä. Voi olla vielä murheita tiedossa, mutta jotenkin luotan pojan pärjäämiseen.


Elämä oikeastaa helpottaa enempi fyysisltä puolelta, saa nukkua enemmän jne. Mutta mutta... Pienillä on pienet murheet, isoilla isot.



Mutta oon samaa mieltä tän kirjottajan kans. Nyt jo murehdin eskarin ja koulun alkua. Tuon 1-veen kans ei tarvi vielä sitten sellaisia murehtia. Siis vielä hetkeen. Mut ollaan päätetty yrittää tehdä kolmas lapsi pian, sitte ei tulis taas sitä, et just ku edellisen kans helpottaa niin alkaakin taas vauva arki.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat