Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Tulin nuorena vahingossa raskaaksi 18v ja aborttia en halunnut.

Joka päivä olen onnellinen siitä, etten tehnyt sitä.

En koskaan kuitenkaan voinut kuvitella mitä se on kun jättää nuoruuden ja yrittää opetella kasvamaan äidiksi.

Onneksi mies oli pitkään tukena. Kaikki ne alkuajat jolloin kaikki käskivät nauttimaan vauvasta oli silkkaa kidutusta!

Lapsi huusi 24h vuorokaudessa, muutamia 10min pätkiä nukkui, yritin sitkeästi imettää kun kaikki sanoivat sen olevan parasta. Minä laihduin 45kg kun en aina ehtinyt/muistanut syödä jne



Jossain vaiheessa miehen kanssa vierauduimme toisistamme ja emme enää keskustelleet asioista. Päivästä toiseen raahauduimme sumussa eteenpäin.

Kun lapsi oli reili1v6kk niin mies jäi pettämisestä kiinni.

Se oli kova isku, tavallaan syytin viatonta lastani kaikesta ja samalla yritin rakastaa ja antaa hellää hoivaa. Kävin puistoissa, tein ruokaa ja kaikkea mitä lapsi tarvitsee.

Mies muutti pois. Sitten en enää jaksanut :(

Annoin lapseni äidilleni melkein kuukaudeksi, mietin mihin olen joutunut jne...

Sen kuukauden aikana sain voimia kummasti lisää, kävin terapiassa ja välit mieheen korjaantui. Mies muutti takaisin kotiin.



Nyt lapsi on 2v, iloinen hyvin kehittynyt ja maailman ihanin.

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun oli vaikeaa.

Monet meidän suvusta on tuominnut minut kun hylkäsin lapseni.

Mitä mieltä täällä ollaan asiasta?

Kommentit (18)

Lainaus:

juhlissa, jossa suku on koolla. Kuulen asiasta näin: ei tuon ikäisen lapsen kuulu olla erosta äidistään jne ja kuulema kostautuu myöhemmällä iällä.

Nyt ei huvita käydä sukulaisten luona tms

ap




Sanoa, että on moukkamaista muistuttaa tuollaisesta. Että sinä teet parhaasi lapsellesi. Että joskus asiat kasaantuu, eikä kaikki onnistu kuten "pitäisi".



Sinä tiedät tehneesi parhaasi. Et ole hylännyt lastasi, vaan huolehtinut hänen hoidostaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tilanteen mukaisesti. Olosuhteet huomioon ottaen.

onhan lapsella isäkin, eihän hänkään hoitanut lasta kriisin aikana vaan äitisi. lapsesi oli niin pieni, ettei asiasta muista mitään ja mummo on varmasti hoitanut häntä hyvin. Tilannehan olisi ihan sama, jos vaikka joutuisit onnettomuuteen ja sairaalaan vaikka moneksi viikoksi tai kuukaudeksi. ethän sinä silloin hylkäisi lastasi vaikka hän olisikin muualla hoidossa. Fiksu äiti ajattelee lapsensa parasta, niin että antaa lapsen muualle hoidettavaksi silloin kun ei itse kertakaikkiaan jaksa, sillä voimattomana ja loppuunuupuneena voi muuten tehdä vaikka lapselle pahaa.

Lopputulos on pääasia, nythän asiat on hyvin. Voimia sinulle jatkoonkin, älä murehdi menneitä vaan jatka elämääsi pää pystyssä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

juhlissa, jossa suku on koolla. Kuulen asiasta näin: ei tuon ikäisen lapsen kuulu olla erosta äidistään jne ja kuulema kostautuu myöhemmällä iällä.

Nyt ei huvita käydä sukulaisten luona tms

ap

omalle kohdalle, jos ei ole kokemusta, kuten minulla ei ole.

Itse olen aina sanonut (3lasta) etten voisi hyljätä lastani edes viikoksi. (Tuttavani "hylkäsi" 6kk)Itse en olisi voinut kuvitella tehdä siten. Nyt hän on yksinhuoltajana ollut jo 5v ja hyvin heillä lapsen kanssa pyyhkii., Tosin kesät lapsi on aina mummolassa, jota en myöskään ymmärrä.



Mietin vain että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos jo nyt "hylkäsit" lapsesi kuukaudeksi, mitä kun taas tulee vaikeaa hylkäätkö taas, jos mies pettää yms??



Mielestäni mikään eikä kukaan mene lasten edelle, ei edes mies.

Silloin kun tulee tarve levätä ja tuntuu ettei jaksa, olisiko päivä tai kaksi riittävä lepoaika, ettei lapsi häiriintyisi. Toisaalta lapsi ei ollut kaukana kun oli varmaan tutun mummon luona...



Mutta kuten sanottu on helppo tuomita, kun ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta voihan sitä ajatella että jos tilanne tulisi vastaan mitäs sitten. Olisinko itsekin täällä kirjoittamassa tunnon tuskia siitä kuinka hylkäsin lapsen, en usko.

Kiitän kovasti kaikkia keskusteluun osallistuneita. Paljon parempi mieli on nyt, kun en saanut syytöksiä niskaan ja monet osasivat kirjoittaa asiat todella hyvin.



Ehkä nyt on aika keskittyä tulevaan, mennyttä ei voi unohtaa, mutta kun sen ajan muistaa niin voi olla sittenkin onnellinen näistä asioista mitä nyt on.



Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

hoitoon vanhempien viikon-parin etelänmatkan ajaksi. Ja yleensä nämä ovat ns. paremmin toimeen tulevia ihmisiä (joihin itsekin kuulun).



Ap:n uskon tehneen oikean ratkaisun tiltanteessaan - lapsesi on kuitenkin ollut läheisen luotettavan ihmisen hoidossa. Itse olen omat lapseni huomattavasti vanhemmalla iällä saanut, enkä yhtään ihmettele, että 18 v. äidillä voi olla todella vaikeaa, jos useampia vastoinkäymisiä tulee yhtä aikaa.

En eilen ehtinyt kirjoittaa enää, mutta nyt haluan sanoa, että mielestäni tuo oli järkevä ratkaisu.

Jos omat voimat ei riitä, niin sitten jotain pitää tehdä ja nythän teillä ilmeisesti menee hyvin.

En usko, että lapsesi sai traumoja, olihan hän tutun ihmisen luona koko ajan.. Enemmän traumoja olisi tullut, mikäli et olisi tuota ratkaisua tehnyt ja tilanne luisunut käsistä, mahd huostaanotto, lastenkoti yms olisi saanut olla edessä.



Onko ap vielä linjoilla? Muutama kysymys olisi..

Juuri noin ajattelee suku kuin nro6 ja sitä mietin edelleen päivittäin, vaikka asiat on nyt hyvin.

Masennus on nyt hoidossa, lääkitys ja kerran pari kk terapia. Mies on aina toisella kerralla mukana.

Kun kaikki asiat on nyt kunnossa, elämä lapsen kanssa paljon helpompaa, olen kasvanut äitiyteen, josta todellakin nautin. Myös niistä hetkistä kun lapsi on sairas, jaksan olla onnellinen.

Nyt kun mietin, jos tulisi kriisi (ero tms) ei samaa tilannetta tulisi, sillä nyt osaan hakea apua ajoissa, osaan itse hoitaa lastani, en kuuntele mitä muut sanovat vaan maalaisjärki toimii. Elämä ei ole enää niin stressaavaa kun nykyään tiedän mitä lapseni tarvitsee ja aina ei tarvitse mennä ihanteiden mukaan.

Alussa imetys oli asia mikä olisi pitänyt lopettaa kun ei onnistunut, kaikki sanoivat, että hyvä äiti imettää jne niin sitten itkettiin ja imetettiin jaksamisen äärirajoille asti.



Nyt vihdoin elämä palaa normaaliksi, miehellä on mukava työ, lapsi käy 2krt/vko 3h aamupäivällä kerhossa jolloin hoidan omia asioita, lenkkeilen jne..

Vuoden päästä jatkan opintojani.



kiitos kaikille, jotka helpottivat oloani kertomalla, etten sittenkään pilannut lastani.

Minusta on turha miettiä menneitä - myös sukusi.

Mennyttä ei voi muuttaa ja minusta suhtaudut elämääsi ja lapseesi ja aiempiin hankaluuksiisi kypsästi. Sinulla ei ollut aiemmin voimia enempään ja teit minkä voit. Olisit voinut toimia paljon huonomminkin - jaksoit kuitenkin hankkia lapsellesi tutun ja turvallisimman mahdollisimman hoitopaikan - jotkut eivät pysty siihenkään ja jättävät lapset täysin hunningolle. Sinä kuitenkin toimit parhaalla mahdollisella tavalla mitä tuollaisessa tilanteessa pystyy.



Lapsen kiintymyssuhde muotoutuu kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana ja myös myöhemmin se voi muuttua turvalliseksi korjaavien kokemusten myötä.

Jos lapsesi olisi jotenkin "vaurioitunut", teillä on paljon aikaa yhdessä korjata tilannetta ja lapsen psyyke muotoutuu joustavasti yhä edelleen. Jos näin ei olisi, ei terapioilla ja muilla ihmisen psyykettä muuttavilla hoidoilla eikä edes psykologia-tieteenalalla olisi merkitystä tai niitä ei olisi olemassa.

Turvallinen perhe-elämä ja se, että sinä jaksat nyt olla läsnä lapsellesi ja iloita lapsestasi on lapsesi kehitykselle tärkeää ja tukee lapsesi "normaalia" kehitystä. Mitään siis ei ole vielä menetetty ja lapsestasi voi erittäin todennäköisesti kasvaa tasapainoinen ja onnellinen ihminen.



Jos asia vielä vaivaa sinua, voit lukea mm. Tuula Tammisen ja Juha? Sinkkosen kirjoja - heillä kummallakin on ollut lapsuuden kokemuksenaan "hylkääminen" sairaalaan kuukausien ajaksi ilman kontaktia vanhempiinsa. Kummastakin heistä on kokemuksesta huolimatta kasvanut ammatissaan ja ihmissuhteissaan menestyneitä, tasapainoisia ihmisiä. He kummatkin toimivat lapsipsykologeina ja heidän kirjallinen tuotantonsa käsittelee lapsen kehitystä eri ikävaiheissa, vanhemmuutta yms.



Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!

Onneksi sinulla oli äiti, joka pystyi auttamaan.



Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus ja tiedän miten vaikeaa masentuneena on hoitaa lasta. Teillä oli tosi rankka alku, mutta sai onnellisen lopun ja uuden alun. Joskus äidiksi (ja samalla vielä nuoresta aikuiseksi) kasvaminen on vaikeaa. Minunkin oli vaikea kasvaa äidiksi, vaikka olin jo yli 30-vuotias. Nyt olen ikionnellinen lapsestani.



Positiivista on, että hait apua. Sun sukulaiset ovat epäempaattisia ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Niin on mullakin, jätä omaan arvoonsa heidän kommenttinsa.



Olet hyvä äiti :)

Et tuossa mielentilassa olisi pystynyt hoitamaan lastasi. Itse olin vastaavassa tilanteessa, väsyin, masennuin ja lapseni oli henkisesti heitteillä. Se oli pahempaa. Vielä tänä päivänäkin lapseni maksaa minun aiheuttamistani haavoista henkisesti :(



Älä anna muiden tuomita viisasta ratkaisuasi!

Olin itse sinua paljon vanhempi enkä tajunnut puhaltaa peliä poikki. Olin pitkään henkisesti huonossa kunnossa ja nyt kuopukseni murrosiässä kärsii silloin saamistaan traumoista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat