Vierailija

...onko teillä samanlaisia ajatuksia??

Nimittäin, minulla jo kolme lasta ja olen erittäin onnellinen, ettei enää ikinä tarvitse olla raskaana!!!

Ei ikinä kokea mitään raskausvaivoja(osa oli toki ihaniakin) ei varsinkaan synnyttää!!! Vaikka synnytyksetkin ovat olleet huippukokemuksia, niin silti ei ikinä enää!!! Ei tarvitse makoilla raatona synnytysosastolla ja miettiä, miten kummassa pystyy käymään vessassa tai suihkussa... tai kävellä hitaasti ja joka kohtaan sattuu...

Ei tarvitse haistella sitä osaston kauheeta hajua!!



Rakastan jokaista lastani äärettömästi ja halusin heitä kaikkia maailmaan todellakin, mutta kun kaikki on jo tässä, niin ei tarvitse enää ikinä kokea noit raskaus ja synnytys vaivoja!!!



JIPII

Sivut

Kommentit (23)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta vauva-vaihe. Vaikka lapseni olikin " kiltti" vauva; ei koliikkia, ei vaativa, nukkui hyvin, pysyi terveenä jne.

En juurikaan pidä lapsista, saatika vauvoista. Nyt kun omani on taapero ja aletaan pääsemään vauvajutuista eroon ja voi touhuta paljon enemmän yhdessä, alan nauttimaan enemmän.

Vauva-aika on toki lyhyt, mutta niin inhottava etten halua enää muksuja. Tämä yksi riittää.

Naiset sinnittelee ja kestää kaiken vaikka hampaat irvessä, koska se kuuluu mennä niin. Mutta ihanaksi sitä aikaa ei voi sanoa. Ja se vauva-aika... vaikka vauva on ihana ja suloinen, niin onhan se raskasta kun ei saa nukkua!

Olen onnellinen kolmesta lapsestani ja vielä onnellisempi siitä, ettei ikinä enää lisää. Steriloin itseni vielä ettei vaan pääse vahinko käymään.

Muuten kolmatta lasta tekisi mieli, mutta en tiedä mitään keinoa selvitä raskausajasta. Olen aivan vihreänä kateudesta niille, jotka voivat raskaudesta nauttiakin. Ekat 5 kuukautta menee kylppärin lattialla maatessa ja ainoa ajatus on, että kerään viimeiset voimani ja hyppään junan alle. olo on kertakaikkiiaan niin sietämätön, ei sitä osaa kuvailla ja ei varmaankaan ymmärrä, jos ei ole kokenut samaa. Antaisin mielelläni katkaista vaikka kaikki ruumiinosani ja kestäisin kivun, mutta tuo raskausajan olo on jotain niin paljon pahempaa!

Ja olen iloinen että sainkin lopulta synnyttää sektiolla (kiireellisellä) eikä mun koskaan tartte enää kokea toista alatiesynnytystä. LUOJAN KIITOS!

Neljä olen synnyttänyt, yhden enkelin ja nämä kolme touhutenavaa.

Vanhin on nyt 8, seuraava 6 ja nuorin kohta 3.

Luulin, että saan aina kauhean vauvakuumeen, kun saan pitää vauvaa sylissä, mutta ilmeisesti ihminen tietää määränsä ja jaksamisensa;

yllätyksekseni en ole enää kaivannut tähän katraaseen yhtään lasta lisää. Eikä miehenikään.

Ihanaa on, kun saa pitää vauvaa sylissään; tuoksutella, leikitellä, ihailla jne.. , mutta ah kuinka helppoa, kun se alkaa parkua, " tuoksahtaa" , niin antaa takaisin omalle äidilleen.

Eikä raskaudet tai synnytykset ole syynä - ne on olleet aina helppoja.

Ja sitten tietysti ikä iskee tietyt realiteetit; kun on kohta 4-kymppinen, niin tietyt asiat on jo ohi....

kaksi poikaa ja ei enään lapsia. Kumpikin on erittäin haluttu ja toivottu. Mutta mies haluaisi vielä sen tytön...no entäs jos ei tule. Tasan yhden kerran voin olla vielä raskaana ja sit ei enää.

Vaikka onhan se ihanaa, mutta kyllä oikeesti raskasta. Ja vaikka mullakin helppoja synnytyksiä, niin siinäkin on kyllä oma hommansa.

kun on ostanut vaippoja ja työntänyt rattaita 15 vuotta, alkaa olla jo nelikymppisenä aika, että haluaisi joskus sellaistakin aikaa, että ei tarvitse vahtia pikkulapsia. Siihen on vielä nytkin aikaa, joten enää en halua´sitä pidentää.

mutta voisin kokea raskauden vaikka kuinka monesti vielä. Eli se on ainoa asia jota jään kaipaan. Olen aina ollut hyvässä kunnossa raskaana ja synnytys on mielestäni aina vaan niin upeaa. Mutta mä en kestä sitä ekaa vuotta enää. Mulla on 3 lasta ja mun mielstäni se rankin on se yöheräily, imetys ja vauvan hoito. Kotona oleminen ei ole minu varten tehty, tuntuu että ne muut äidit siellä heikkalaatikolla on ihan eri aaltopituudella.

Mä rakastan lapsia ja mulla olis varmaan enemmänkin jos se vauva-aika ei olis niin rankkaa. Monet aina sanoo että kuinka voin olla niin varma ettei enää lapsia, että jos vaikka se kipinä syntyy kun jollekin toiselle tulee vauva ja menee sitä katsomaan. Mutta vaikka vauvat ovatkin suloisia niin mä en todellakaan " rakasta" vauvoja, ne on suloisia kun ne on jonkun toisen. Esikoinen oli ainoa vauva josta nautin kun silloin oli aikaa katsella kun vauva nukkuu :-)

Muutenkin ekat 2 vuotta on rankkaa kun silloin tehdään se suurin kasvatustyö eli mitä paremmin pystyy lapselle rajat ja arvot silloin opettamaan niin sitä helpompi on sen jälkeen. Että yli 2v lapsia voisin sitten ottaakin vaikka kuinka monta kunhan niille olis opetettu samat rajat ja säännöt kuin itse opetan :-)

myös lapset tässä. 2 ihanaa poikaa riittävät mainiosti tuomaan haasteita vanhemmuuteen.. Tiedostan omat voimavarani ja mielummin olen rakastava ja jaksava äiti näille kahdelle olemassaolevalle mitä huutava ja väsynyt liudalle viattomia.



Ihana vaan odottaa että kasvavat, ja se tieto että ei enää.. - se helpottaa jotenkin. ihmisiä on monenlaisia ja minä katson kuuluvani sarjaan " kahden lapsen äidiksi luotu joka ei haaveile suurperheestä" . Myöskään raskausaikaa en kaipaa (no,tämä nuorempi on vasta 2kk että ei ihmekään) vaikka tavallaan se ihanaa olikin... Tosin olen jo kuullut vihajauksia anopilta että " sitten kun teillä on tyttökin" .Siinähän odottelevat tyttöä :)

Emme ole asian suhteen muuttamassa mieltämme. Molemmat tietää millaista perhe-elämää haluamme viettää. Olin ainoa lapsi, joten ei ole mitään ennakkoluulojakaan sen suhteen. En pitänyt raskausajasta-hieman vaikea, synnytys oli helppo. En siis halua myöskään olla uudestaan raskaana ikinä. Mieluummin alamme sijaisvanhemmiksi tai adoptoimme. Ehkä sitten vanhempana (olen 30).

Minusta taas tuntuu haikealta, etten koskaan enää ole raskaana, imetä ja kanniskele pientä nyyttiä, niisk. Pitänee vain kiltisti odotella, että pääsen mummoksi :-)



Toisaalta, mitään hinkua aloittaa rumbaa alusta ei ole, sillä koululaisten kanssa on oikeasti niiiin helppoa verrattuna taaperoihin.

Olen aina ajatellut kahta lasta ja nyt kun ne on tehty, ei ole minkäänlaista aikomusta poiketa suunnitelmasta. Odottelen tässä aikaa jolloin saan nukkua taas kokonaisia yöunia ja omaa aikaakin saisi vähän helpommin. Rupeaisi tuo vauvakin kävelemään, puhumaan ja molemmat lapset ilmaisemaan tarpeitaan ymmärrettävästi, syömään omin avuin ja saisi vaipparumban pois. Helpottuisi moni asia ja alkaisin löytää oman, lasten tarpeisiin kadotetun itseni taas.

Raskaus ja synnytys, ei ne olleet kivoja nekään, mutta se vauva-ajan yövalvominen ja yhä jatkuvat herättelyt ovat mulle yhtä helvettiä.

lisään listaan vielä vauva-ajan ja leikki-iän=) olivat toki ihania (ei aina..) aikoja mutta niinkuin sanotaan,aika aikaa kutakin=)

en halua enää mitään niistä takaisin,nautin neljästä koululaisesta=))

EI KOSKAAN ENÄÄ!! Se on motto nykyään raskaudesta, lapsivuodeajasta ja imettämisestä... penskoja sais olla vaikka kymmenen, jos ne sais tehtyä ilman noita kolmea yllä mainittua juttua. Mutta lapset siis itse on aivan ihania, että olihan tuosta jotain iloakin:)

sanoin että kyllähän näiden hoitaminen on helppoa ekat pari vuotta, mutta sitten ne muuttuvat riiviöiksi ja homma on täyttä työtä. Samaan aikaan muistin kuinka olin toisen lapsen ollessa reilu pari vuotias puhunut kuinka mielelläni ottaisin lisää lapsia kunhan saisin ne noin parivuotiaina.



Eli yritän tällä sanoa että se taitaa olla aika lapsikohtaista, miten rankkana sen vauva-ajan kokee, samalla äidilläkin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat