Vierailija

Oltiin perheen kanssa leirintäalueella viikonloppuna. Viereiselle " tontille" leiriytyi ns. uusperhe; äiti ja kaksi lasta, toinen parivuotias, toinen eskari-ikäinen ja äidin uusi poikaystävä, tummahipiäinen ulkomaalaisittain suomea murtava mies. (Miehen kansallisuudella nyt sinänsä ei ole merkitystä, mutta puhui siis englantia naiselle ja huonoa suomea lapsille.) Teltta oli sellainen pieni ja halpa teltta jostain Anttilasta. Kauhulla katsoin, kun jatkuvasti kuherteleva äiti ja boyfriend aikoivat änkeytyä lasten kanssa samaan pieneen telttaan... Boyfriend kun ei selvästikään ollut aikeissa jäädä ilman seksiä sinä iltana... no joo. Laittoivat sitten lapset yksin telttaan nukkumaan ja lähtivät itse grillipaikalle grillaamaan viinikanisterin ja oluiden kera. Pienempi lapsista sai tietysti kauhean kohtauksen ja alkoi itkien huutaa " äiti, äiti" teltassa. Varmaan vieras paikka ja yksin siskon kanssa jääminen pelotti. Äiti porhalsi paikalle, raivosi lapsille hetken aikaa, uhkasi, että soittaa isän hakemaan lapset pois, ja poistui taas. Sydäntäsärkevä itku ja huuto vain jatkui. Jäi siinä omat grilliruuat kurkkuun kiinni, kun teki niin pahaa. Vaan mitä teki näiden lasten äiti?! Lähetti tämän ulkomaalaisen boyfriendinsä komentamaan lapsia. Tämä ryysi telttaan ja karjui " Lopeta itku, suu kiinni, ymmarratko, aiti ei tule jne." Tästä kaksivuotias ymmärrettävästi kauhistui niin, että parkui vieläkin kovempaa, liki hysteerisesti. Äiti ei enää tullut paikalle, myös mies lähti pois. Lapset jäivät nyyhkimään telttaan. Äiti ja boyfriend ratkaisivat ongelman niin, että lähtivät kauemmas, minne huuto ei kuulu! Loppuihan se itku lopulta, mutta kamala olo jäi.



Aamulla äiti ja boyfriend ajoivat aikaisin (?) heränneet lapset yöpukusillaan ulos teltasta " leikkimään" . Eskari-ikäinen sai paimentaa parivuotiasta ja teltasta kuului hihittelyä ja kuhertelua. Aina kun lapset lähestyivät telttaa, heidät ajettiin pois. Isosisko alkoi purkaa turhautumistaan pieneen ja kiusasi ja äkseerasi tätä armotta. Aamupalana oli puoliksi juotu kokis.



Voisin jatkaa tämän idyllisen telttaretken kuvausta loputtomasti, mutta eiköhän tästä jo tullut käsitys... Minua niin raivostuttaa tuollainen vanhempien itsekkyys, että lasten pitää olla mukana äidin ja uuden miesystävän kuhertelureissulla ja kaikki mikä häiritsee sitä, saa äidin raivoamaan (jos lapsella on nälkä, pissahätä, pelkää yksin teltassa jne.). Miksi eronneiden vanhempien lasten pitää heti hyväksyä uudet tyttö- ja poikaystävät ja miksi vanhemmat antavat näiden komennella lapsia ja leikkiä vanhempia, vaikka ovat lapsille ventovieraita?! Miksi lasten pitää toimia aikuisten ehdoilla? Tiedän, ettei edellä kuvattu " perhe" vastaa likimainkaan niitä kamalia olosuhteita, joissa monet pienet lapset joutuvat elämään. Ei ollut kyse mistään todellisesta rappioperheestä, joka tuskin edes leirintäalueilla lähtee. Mutta tästäkin episodista jäi todella paha mieli ja raivo sitä piittamatonta ja itsekästä äitiä kohtaa, joka laittoi uuden miesystävänsä lasten edelle. Voi paska..! Toivottavasti lukee tätä palstaa ja saa jotain ajattelemisen aihetta!!!

Kommentit (11)

Vaikka kyseinen äiti kuulostaa kyllä siltä, ettei taida olla ihan parasta a-ryhmää muutenkaan... Ei fiksut vanhemmat toimi noin. Mutta tietysti valitettavan usein eronneet hankkiutuvat nopeasti uusiin suhteisiin (usein muutetaan erosta suoraan uuteen perheeseen) ja lapset jäävät jalkoihin. Vaikka eihän suurin osa sitä MYÖNNÄ, vaan totetavat lasten sopeutuneet tosi hyvin ja tykkäävän tosi paljon Timosta/Samista/Petestäjne. kuka milloinkin on kyseessä..!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se palkitsee kuitenkin paitsi lapset myös aikuiset! Lapset ottavat uuden kumppanin pidemmän päälle paljon paremmin vastaan, jos ovat saaneet totutella rauhassa ja elämä ei muutu kertaheitolla liian radikaalista. On kova paikka, kun toinen vanhemmista muuttaa pois, mutta on vielä kovempaa, jos tilalle tulee heti joku uusi tuttavuus.



On äärettömän fiksu neuvo, että treffailu tapahtuu ensin lasten ehdoilla ja vasta kun suhde on osoittautunut kestäväksi, otetaan lapset siihen mukaan. Itse en edes huolisi sellaista miestä, joka ei huomioisi minun lapsiani seurustelutilanteessa!



Totta kai eronneilla on oikeus uuteen parisuhteeseen, mutta asiat voi tehdä niin monella tapaa. On niin tyypillistä, että tuota aikuisten " oikeutta omaan elämään" käytetään lasten kustannuksella! Kun niitä lapsia hankitaan, pitää pystyä joustamaan omista tarpeistaan. Niinhän nekin vanhemmat tekee, jotka pysyvät yhdessä. Sitähän lapsiperheen elämä on -tai pitäisi olla! Koska lapsia ei ole pakko hankki. Voi elää täysillä aikuisten elämään, kun ei hanki niitä lapsia... Elämä on valintoja.

Olen itse uusperheen äiti, ja muistan hyvin tuon kiihkeän kuherteluvaiheen mieheni kanssa.... Lapset olivat silloin 2- ja 4-vuotiaat. He olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin suhde, ja miehenikin ajatteli onneksi tällä tavoin (enpä olisi häntä muuten valinnutkaan). Treffit peruttiin jos tilanne lasten kannalta sitä vaati, eikä lapset ja mies edes tavanneet ennen kuin olimme varmoja että tämä kestää.



Nyt on jaettu yhteinen arki 8 vuotta, ja mies sekä rakastaa että komentaa lapsia kuin omiaan :)



Mutta noita kahta lapsiparkaa siellä leirintäaluella käy kyllä tosi surku..... Ja yhtä kamalia kohtaloita on tuhansilla lapsilla tässä maassa, yhtä lailla ydin- kuin uusperheissäkin. Aikuisten itsekkyys saa joskus järkyttävät mittasuhteet, etenkin kun alkoholi ja muut päihteet tulevat mukaan kuvioihin :(

jotain vähän rankempaa, ennen kuin lastensuojelu puuttuu asiaan. Ja leirintäalue on vähän etäällä kaikista sellaisista palveluista... En tiedä missä raja kulkee, mutta kaipa parivuotiaan saa jättää yksin telttaan eskari-ikäisen kanssa..? Vai saako? Mistä sen tietää, millaisiin tilanteisiin pitäisi puuttua...



ap



Musta se on vähän väärin lapsia kohtaan... Itselläni on eronneet vanhemmat ja olin murrosikäinen kun he erosivat. Ei mennyt erosta montaa viikkoa, kun äidin uusi mies jo muutti meille. Eipä siinä jäänyt aikaa käsitellä vanhempien eroa, kun piti jo totutella " uusperheeseen" ! Tilanne oli todella ahdistava, mutta kilttinä tyttönä sopeuduin enkä kapinoinut silloin. Nyt aikuisena huomaan, että kannan kaunaa äidilleni hänen itsekkyydestään. Mikseivät voineet deittailla kumpikin omista asunnoistaan käsin aluksi?! Olipa kivaa murrosikäisen tytön väistellä kalsareissa muniaan raapivaa äijää kun jonotti kylppäriin. Kotona ei voinut olla kuin kotona, kun tämä vieras äijä oli maisemissa. Äiti ei koskaan yrittänyt edes saada asioista sujumaan, vaan meidän lasten piti vain tottua. Veljelleni, joka tuli myöhemmin murrosikään, kehkeytyi kaikenlaisia vakavia ongelmia, joiden perussyynä pidän sitä, että vanhempamme alkoivat elää omaa elämäänsä meidän lasten kustannuksella. Eroperheessä elämisessä mielenkiintoista oli se, että materiaalista hyvää saattoi saada helposti ja vanhemmat purkivat ilmeisesti omaa huonoa omaatuntoaan antamalla lapsille paljon vapautta ja vähän kuria. Veljelleni tämä sopi huonosti :(



Äh, tulipa purkauduttua... Ap:n juttu nosti omia kurjia tuntemuksia pintaan. Sanon vaan sen kaikille eronneille ja eroaville, että lapsiin kannattaa kiinittää erossa huomiota ja heidät kannattaa asettaa etusijalle. Säröt joita suhteeseen syntyy ovat muuten elinikäisiä...

Camping-alueilla on se ongelma, että kun telttailu on halpaa, niin siellä saa aina todistaa " ei-niin-onnellisten-perheiden" käsitystä lomanvietosta. Eli vanhemmille mäyräkoirat kaljaa, lapsilla karkkia ja limua ja voilá: kiva telttailuloma on valmis! Paljon yksin yöllä juoksentelevia lapsia ja valvomatonta riehumista leikkipaikoilla jne. Alkoi ottaa päähän... Mietinkin, että on kurjaa kun sinänsä mukava lomailumuoto sisältää noita ikäviä lieveilmiöitä... Ehkä mennään jatkossa hotelliin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat