Seuraa 

Lapsi täyttää syyskuussa vuoden, ja haluaisin sellaisen pitkään menevän istuimen. Auto on Peugeot Partner Wagon (eli niitä pakettiautosta muunnettuja tila-autoja).

Kommentit (13)

Muistelin että jotain niistä Variston liikkeistä on haukuttu, mutta en enää muistanut mitä... sivujen perusteella tuo tuntui parhaimmalta.

Tikkurin parkkihallissa voi sovittaa Pikku-Hurmurin turvaistuimia. Parkkeja on kahdessa kerroksessa ja kannattaa ajaa siihen ylempään. Parkcom vahtii, mutta pysäköinti on ilmaista arkisin klo 16 alkaen ja viikonloppuna muistaakseni koko ajan.



Minäkin olen saanut Pikkuhurmurista aina asiantuntevaa ja ohjaavaa palvelua, eikä mitään ole kuitenkaan tuputettu tai pakkomyyty. On saanut ihan vaan kysellä ja katsella ostamatta mitään eikä kukaan katso pahalla silmällä. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen asioinut Pikku Hurmurissa paljon ja aina olen saanut hyvää palvelua. Olemme ostaneet ensimmäiset vaunut jo 1999. Nyt meillä on jo kolme lasta ja lähes kaikki tarvittava on hommattu Hurmurista.

Hyvää ja asiantuntevaa palvelua!

Siellä olen itse saanut aina ensiluokkaista palvelua ja ostan kaikki tarvitsemani lastentarvikkeet sieltä (jos heillä on valikoimassa)! Siellä kun kerrot mitä haluat, niin varmasti saat hyvät neuvot mikä olisi teille se oikea!


Sinne siis suuntaan aina ensimmäisenä jos jotain lastentarviketarpeita ilmenee.



Niissä Variston liikkeissä saa usein haahuilla hamaan maailman tappiin asti ilman että kukaan ehtii auttamaan.

turvaistuimia voi kokeilla parkkihallissa eli olisiko Tikkurin alla jokin halli? Ehkä kannattaisi soittaa Pikku Hurmuriin, niin saa ajo-ohjeet? Vai onkohan niillä nettisivuja?

Ostin Quinny zapp matkikset sieltä ja kuomussa oli reikä! Huomasin reijän vasta kotona ja otin yhteyttä. He tilasivat uuden kuomun, mutta kun menin sitä hakemaan se oli hukkunut?!? Lupasivat soittaa kun löytyy...mitään ei kuulunut ja itse kyllästyin itkemään mokoman kuomun perään! Jäi sen verran hampaankoloon, että meille ei sieltä enää mitään tule, enkä suosittele kellekkään!



Ei pienyrittäjällä saisi olla varaa jättää kauppoja puolitiehen...

n. 20snt/tunti tai vastaavaa, eli ei paljoa. Keväällä kävin, en enää tarkkaa hintaa muista..Ja just tänään käytiin istuin ostoksilla Pikku Hurmurissa, näyttivät siellä liikkeessä olevassa autonpenkissä, miten istuin toimii ja lapsi pääsi istumaan siihen ja kokeilemaan myös! =) Hyvää palvelua, jo moneen kertaan todettu. =)

niin mihin lähelle saan auton? Onko siinä Tikkurissa ilmaisia paikkoja? Haluan nimittäin, että istuinta kokeillaan ihan meidän autoon ja näytetään tarkkaan, miten se laitetaan sinne.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat