Seuraa 

Keyes puhuikin hengenahdistuksesta. Minulla sitä on ollut n. 5 viikkoa (nyt rv 10+3). Välillä on pakko mennä ulkoportaille haukkomaan henkeä, kun tuntuu, ettei saa happea. Lisäksi öisin on koko ajan hiukan tukala hengittää, kuuma, tukala ja epämukava olo. Nukun aika huonosti ja herään hyvin väsyneenä.



Näen joka yö unta viinistä ja juustoista :) Viime yön unessani ostin 6 pulloa punaista ja päätin juoda itseni hiprakkaan...kaikkea sitä ihminen uneksii.



Vielä 1,5 viikkoa ultraan. Ahdistaa, tuntuu, että jotain on pielessä.



Olo on jo jonkin verran parempi. Helteiden loppuminen helpotti ainakin osaltaan. Tänään iski tosin hervoton päänsärky. :(



Kertomisesta: me kerrottiin heti plussa-testipäivänä kaikille, joille nyt tuli mieleen kertoa. Naapureillekin. Uskon, että keskenmenokin on osa elämää ja haluan, että tuttavani tietävät, jos sellainenkin kohdalle sattuisi. Esikoisen kanssa kerroimme myös heti.



Nimiä on ihana miettiä. Tytön etunimi (ja muutkin) on jo tiedossa, mutta pojan etunimeä en ole vielä keksinyt - sellaista, joka kelpaisi miehellekin.

Onkos muilla jo mietittynä?



Kaikille hyviä vointeja!



Pioni ja Pikkuinen rv 10+3

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat