Vierailija

Onko ketään muuta jonka mielestä kolmas vauva-aika oli suuri erehdys?

Täällä sellaisia tunteita kantava äiti, jolla kaksi ekaa ehti juuri kouluikään ja elämä alkoi olla niin helppoa ja kivaa. Ei yö heräämisiä, ei vaipanvaihtoa, ei korvakierrettä jne.



Meillä vauva jo yli vuoden ja kadun välillä edelleen syvästi tähän hommaan ryhtymistä. Vuosi on ollut kamala, ja odotan vain, että vauva kasvaa. Niin vaikea vauva kolikkeineen ja korvakierteineen, että en voi olla ajattelematta miten helppoa ja kivaa ois ollut ilman tätä.Ensimmäinen puolivuotta meni niin, että joka päivä itkin ja kaduin, nytkin niitä päiviä on viikottain.



Koska tää helpottaa???



Anteeksi ja kiitos kun sain purkaantua. Heitän tälläisen tabun ilmoille ja odotan syytösryöppyä nöyränä. En vaan voi tunteilleni mitään. Silti osaan nykyään jopa iloita vauvasta ja onhan se ihana. Rehellisesti sanon, että ensimmäiseen puoleen vuoteen en tuntenut mitään rakkautta vauvaa kohtaan, en mitään. Pikkuhiljaa se on sitten kasvanut.

Kommentit (15)

ja sitten tämä 1,5v kohta.

olen kans katunut monta kertaa mutta olen myös osannut nauttia

tästä pienimmästä eniten ja kuinka nämä isommat nauttiikaan pikkuisesta :)

on se ihana ja onneksi kasvaa koko ajan.

rakkautta ja rikkautta tuo jokaiselle mutta vaivaakin on

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että nykyisin asiasta puhutaan onneksi ääneen. Meillä tosin "vain" kaksi lasta (4 v. ja puolivuotias), mutta myönnän olevani täysin kyllästynyt vauvaperheen arkeen. Etenkin kun on muutamat sairastelut juuri takana ja päällä, niin kaikki tuntuu todella raskaalta. Sen olen ainakin päättänyt, että meidän perheen lapset ovat tässä. Lapsia toki rakastan todella paljon!

Kiitos kommenteista, joissa ei yllättäen ollut yhtään syyllistävää sävyä.



Meillä ei ole juurikaan sukulaisia ja omat vanhempani liihottelevat omissa riennoissaan, eivätkä ole valmiita auttamaan. ei kiinnosta niillä, koska itse olen lapset halunnut...



Oltiin mökillä, jossa sanoin äidille, että voitko ottaa vauvan aamulla kun kuitenkin heräät aikaisin, niin ehkä vartin katsoi ja sitten päästi sen meidän huoneeseen hyppimään. Hohhoijjaa.



Kait tämä tästä menee juuri sen voimalla kun näen miten ihania lapsista tulee kun ne kasvaa



T, ap

rehellisestä kirjoituksestasi. Meillä on juuri se tilanne, että mietimme, aloittaako kolmannen yrittämistä vai jäädäkö näihin kahteen 5 v ja 7 v. Olen törmännyt vain ylistäviin kommentteihin, kuinka vasta kolmannesta nauttii jne.



Koeta saada lastenhoitoapua ja kuuntele myös itseäsi. Onneksi jo tiedät, että kohta helpottaa.

puutteestahan nämä tällaiset tuntemukset usein johtuvat, mutta ainakin omalla kohdallani sen järjestäminen on monesti helpommin sanottu kuin tehty... Ja niinhän se oli myös ap:n tapauksessa, että kun esim. oma äiti ei auta, niin ei se oman ajan löytyminen aina niin helppoa ole.



T: viestin 11 kirjoittanut

Siis ihan se perusjuttu että "vauva-arki" johon oot kyllästynyt. Mää en tajua sitä.



Odotan kolmatta lasta. Meillä on pieniä lapsia, joten kai meillä on sitten vastaavasti leikki-ikästen arkea?? Ömmm?



Siis mää ajan nytte takaa että ainahan kaikki on arkea, jos ei ole joku juhla menossa. Tänään on tiistai, arki. Jos siihen kuuluu se että perheessä on leikki-ikänen tai teini tai vauva niin mitä sitten?

Jos et selviä jostain, siis susta arki on ponnistelua niin hae hyvä ihminen siihen apua. Se ei ole äitisi puuhaa jos hän ei sitä halua/jaksa. Älä syyllistä häntä, itse olet lapsen synnyttänyt. Hän on jo lapsensa saanu aikuiseksi.

Mitä jos sun lapsi haluaa hoitoapua lapselleen? Onko se vaan hyväksyttävä?



Totta hemmetissä vanhemmat lapset on kivoja kun ne on omatoimisia, mutta pitää tajuta että se on VAUVA joka vaatii paljon hoitoa, syliä, aikaa.. Mitä sille koliikille voi? Tai korvatulehduksille?

Ei se vauva ole valmispaketti joka olis omatoiminen ja itsenäinen. Eikä pidä olla!

Musta sulla on outo lähtökohta hommaan. Eikä äidinrakkaus ole mikään itsestäänselvyys joka alkaa heti. Säähän oot ihan eri tilanteessa kun odotat ekaa, verrattuna siihen mitä on kun lapsesi on jo isoja! Siksi lapsia ei saa verrata toisiinsa..



Onko sulla ollu yhtään OMAA-AIKAA? Joo, klisee.. mutta toimii. Lähet välillä omiin juttuihin, liikkumaan, ulkoileen yksin, harrastamaan, kahvitte juoruaan kaverisi kanssa ilman lapsia.. Sun tarttee olla äidin lisäksi se oma itsesi, miehelle kumpani.. meissä on monta "roolia". Ja niitten tarttee mun mielestä kaikkien olla olemassa että jaksaa sitä arkea.



Kannattaa sanoa tunteistaan neuvolassa. Itte kärsin töissä pitkään pahaa oloa kunnes pakotin vaan itseni soittaan pomolle että menen nyt terkalle. Ja itkin työterveydessä, se autto kummasti ja taas on ajatukset koossa.

Neuvolassa sua auttaa terkka eteenpäin siinä vauvaa-arjessa. Et tee itsellesi yhtään mitään hyvää tälläsellä puuhalla. Ja sun tarttee oikeesti hyvä nainen ottaa itteesi niskasta kiinni ja kysyä ihan vakavana että tätäkö odotit uuden vauvan myötä ja tällänenkö haluat olla, ei vaan itsellesi vaan ihan koko perheelle ja vauvalle.



Vika ei ole sussa, mutta kuitenkin se ratkeaa sillä että soitat neuvolaan ja vaikka ahdistaa niin parahda itkuun, kyllä se siitä lähtee purkaantuun.



Mun mielestä jokanen saa väsyä, masentua. Mutta kyllä sun tarttee ymmärtää että se on lähdettävä susta. Jos homma ei purkaannu kotona yksin niin hae siihen apua, että joku osaa kysyä oikeita asioita.



Mun tarttee nytten lähteä. Mutta tää ei ollu tarkotus olla syyllistävä, vaan siis ihan herättää sussa ajatuksen että tälläsenkö arjen haluan? Siinä on isoja lapsia, mies ja vauva niin ja sinä. Musta tuntuu että oot antanu vauvalle aikaa, ottamalla sitä itseltäsi pois. Ja jokanen tarttee myös omaa aikaa, vaikka neulot yksin villasukkia.. Mitä vaan.

En tiedä auttaako se yksin, mutta ajatuksista -siis mitä nyt oot kirjottanu voit kertoa neuvolassasi. Onhan se terkan työ. Ja kun se ekana kysyy mitä kuuluu. Se tarkottaa MYÖS sinua.

halusin pitkään kolmatta ja mies hannasi vastaan. yritin jonkin aikaa kääntää päätä mutta sittenluovutin ja nyt kun aikaa "henkisestä" luovutuksesta on kulunut puolisen vuotta huomaan helpotuksen tunteen myös itse. isommat lapset ovat eskari ja tokaluokkalainen ja kesän myötä huomasin konkreettisesti kuinka helpoksi elämä on muuttanut. meillä oli tuttavien vauva hoidossa ja silloin huokaisin helpotuksesta että ei olekkaan oma ;-)



esikoisen korvakierre ja astma sairastelut valvomisineen tuli liian elävästi mieleen.



eli kokemusta ei ole mutta tsemppiä kovasti kyllä se helpottaa. vauva on onneksi joka päivä hieman vanhempi.

Onni tilanteessa on se, että sulla on vanhemmat lapset. Tiedät siis mitä on odotettavissa.



Väestöliitolta ilmestyi keväällä kirjanen: Äitiyden kielletyt tunteet. Kannattaa lukaista, sopii just hyvin tilanteesi.

Itse sain esikoisen jälkeen kaksoset ja elämä oli todellakin helvettiä. Usein itkin itseni uneen, elämä tuntui olevan vain synkkää raadantaa. Ja tunsin paljon katkeruutta lapsia kohtaan (en esikoista), kun veivät elämän pois minulta. Tottakai olivat usein ihania, mutta... Ensimmäisen kahden vuoden aikana jos olisin voinut kääntää kelloa takaisin päin, lapsia EI olisi tullut. Kamalaa sanoakin.



Mikä auttoi, oli TÖIHIN MENO!!! Suosittelen! Menin osa-aikaiseen työhön jotta ehdin olla lastenkin kanssa ja ratkaisu on ollut täydellinen. Nyt kun ovat isompia ovat kullan arvoisia ja en vaihtaisi mihinkään :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat