Vierailija

Olemme seurustelleen viitisen vuotta, joista asuneet nelisen vuotta saman katon alla. Mies väittää rakastavansa minua, mutta jotenkin en usko sitä. Olen vihjannut monta kertaa kihloihin menosta, pari kertaa humalassa mies onkin " kosinut" , mutta olen sanonut että kosi selvinpäin... Ja tuo " kosiminen" on ollut sellaista " mitäs sanoisit jos tässä joku päivä mentäis kihloihin..."



Nyt minua on alkanut ärsyttää. Tuntuu ettei mies rakasta minua, vaan on kanssani koska tulemme hyvin toimeen, ja hän pitää siitä että joku pitää hänestä huolen (laittaaa ruua ymv.) Ja onhan meillä hauskaakin yhdessä... Mutta en enää jaksa tätä tilannetta! Minusta tuntuu, ettei hän ole valmis sitoutumaan minuun kunnolla, vaikka välillä puhuu lapsista ymv. Tuo kihloihin meno on vain yksi (ehkä selkein) esimerkki. Toinen on se, että minä muutin miehen (vuokra)asuntoon, ja olemme jo monta vuotta puhuneet, että isompi asunto olisi hyvä. Mutta emme ole saaneet sitäkään aikaiseksi, lähinnä mies " ei ehdi/jaksa" lähteä etsimään uutta asuntoa, ja kyse vuokra-asunnosta, ei edes mistään yhteisestä omistus asunnosta...



Pitäisikö minun lähteä lätkimään tästä suhteesta??? Olen ajatellut, että jos muuttaisin toiselle puolelle Suomea/maailmaa ja unohtaisin koko ukon... Tämä on taas niitä juttuja, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ei kuitenkaan ole... Kuinka saan selville, rakastaako mies minua oikeasti, vai onko kanssani vain siksi kun kaikki menee ok ja parempaa ei ole vielä tullut vastaan...

Kommentit (21)

seksi-puoli on hyvinkin antoisaa...;)

Ja tämä asunto tekee meidät hulluiksi, sillä tämä on aivan liian pieni kahdelle. Tämä on yksiö, jossa ei ole säilytystilaa. Meillä ei ole tilaa ruokapöydälle, ja käytännössä esim. moppia on pakko säilyttää huoneen nurkassa, koska se ei mahdu mihinkään muualle. Joka paikka on täynnä tavaraa, vaikka käytännösä kaikki turha on karsittu pois.

Ketään ei koskaan kehtaa pyytää kylään, koska tilat ovat niin ahtaat ja sekaiset tavaroiden vuoksi.

Muutenkin fiilis on koko ajan se, että ei viitsi ostaa esim. uusia verhoja, koska " kohta" muutetaan täältä pois... Tai ainakin minä...

ja ihan rauhallisesti... Mies vain kuittaa kaiken " rakastan sua" -lauseella, ja sen pitäsisi riittää vakuuttamaan minut... Usein myös lupaa että mennään ostaan se-ja-se juttu vaikka heti ens viikolla, mutta niin ei kuitenkaan koskaan käy... :( Kun muistutan asiasta, on väsynyt, tai lupautunut johonkin muuhun juttuun juuri sinä päivänä, ja enpä sitten jaksa enää kuukauden kuluttua edes kysellä, vaan " unohdan" asian --->v*tutus jää kyllä mieleen, ja että taas joutui pettymään... :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eiköhän tuo mies rakasta sinua. Etsit ilmeisesti vain jotain romanttista kokemusta vai?



Jos kerran ette ole saaneet isompaa asuntoa hankittua, niin ei kai se teille ole ajankohtainenkaan. Minä olen puhunut jo kolme vuotta muutosta pienempään ja halvempaan, mutta emme ole vain saaneet aikaiseksi. Valitellen maksamme tätä mammuttivuokraa ja emme vain saa etsittyä jotain paremmin meidän kukkarolle sopivaa.



Jatka vain elämääsi onnellisena, kun kerran on mies, jonka kanssa tulette toimeen. Miksi rikkoa taas yksi perhe vain jonkun avioliitto-oikun takia? Te olette kuitenkin jo yhteen muuttamisella sanoneet toisillenne, että te haluatte olla perhe ja pitää toisistanne huolta. Miksi siis rikkoa tätä perhettä ja alkaa tehdä parin vuoden surutyötä, kun jätit hyvän miehen?

Ei kai oikeasti kukaan KOSI ketään KIHLOIHIN?

Ei kihloihin kosita! Jos joku kosii, pyydetään menemään NAIMISIIN. Kihlaus on lupaus avioliitosta, eli sen merkki, että naimisiin ollaan menossa.

mutta vain siis tuo yhden kanssa on kihlautunut ymv. Ja nyt olemme seurustelleen yhtä kauan kun he olivat yhdessä, mutta minuun ei ole sitoutunut samalla tavoin. Tilanne ahdistaa (ei ennen ahdistanut, mutta nykyään...) koska en jaksa alkaa kinuamaankaan. Ja niinkuin sanotaan, ei suuret puheet vaan teot! On monta muutakin esimerkkiä, missä voisi teoilla osoittaa rakastavansa minua, ei vain sano niitä kolmea kliseistä sanaa, jotka loppujen lopuksi eivät merkitse yhtään mitään --kärjistettynä--

koska ex petti häntä (käsittääkseni pariinkin otteeseen, ensimmäisen kerran antoi anteeksi mutta ei toista kertaa...) Joten mies jätti hänet, hyvästä syystäkin, mutta tiedän että tapahtuneesta on jäänyt syvät arvet...

Olen itsekkin miettinyt tuota, mutta kannattaako minun jäädä suhteeseen, jossa mies elää vanhojen haamujen kanssa, peläten menneisyyden toistuvan...? Eihän ihminen koskaan koe mitään, jos ei uskalla ottaa riskejä... Nyt minun tulee sitten asua läävässä, vain haikailla kihlautumisesta ymv. ettei mies vain satuta itseään...!?



Anteeksi, alkoi taas kiukuttamaan... :( Tekisi vain mieli kadotta, pois-pois-pois jonnekkin, ja katsoa kärpäsenä katossa, tulisiko miehen yhtään edes ikävä!:(

ajeltiin kotiinpäin synnytyslaitokselta esikoisen kanssa ja matkalla kysäisin mieheltä " että pitäisköhän meidän mennä naimisiin samalla kun on pojan ristiäiset?" mies vastasi että " no joo, kai se olis ihan hyvä."



onnellisesti ollaan oltu naimisissa jo kohta kuusi vuotta ja lapsiakin on tullut vielä kaksi lisää.

että tekee pahaa kun muut sisustavat ymv. asuntojaan, ja vaikka meillä kaikki tavallaan onkin hyvin ymv. niin mies ei ole valmis lähtemään kanssani esim. sohvaa ostamaan, vaikka tiedän että hän on ex:änsä kanssa kierrellyt kauppoja ymv. Hän ei siis ole sellainen ihminen, joka ei pitäisi asunnon laittamisesta, hän vaan ei tee sitä jostakin syystä minun kanssani... En ymmärrä miksi.



Tiedättekö kun sanotaan että ihminen vaistoaa jotakin... Minusta tuntuu että minä vaistoan etten ole mieheni suuri rakkaus, mutta ei eroa minusta koska periaatteessa meillä on kaikki hyvin... Parempi kai sen on minun kanssani olla joka on ihan jees, kun yksinäisenä...? Mutta tuo taas ei riitä minulle... :(

Ei ihme ettei mies uskalla kosia selvinpäin. Pelkää että annat pakit hänelle ja lähdet lätkimään.



Kumma kun joillekin mikään ei ole riittävän hyvin...

ettei varsinsaisesti kosi, vaan vihjailee... Mulla on niin paha olo:(

Mieheni on siis aiemmin elämässään mennyt n. vuoden seurustelun jälkeen kihloihin, panostanut asuntoon (sisutukseen ymv.) todella paljon, tämä asunto on rähjäinen häntä ei tunnu kiinnostavan yhtään, ja kuummastuttaa tuo, että jos kerran rakastaa minua, niin miksei voi kosia... Tietyllä tavalla tuntuu, että " me vain seukataan" vaikka tämän ikäisenä tahtoisi jo jotakin " vakavampaa" . Ystävät menevät lyhyemmän tuntemisen jälkeen naimisiin, saavat lapsia, ostavat asuntoja ymv.



Minä toivoisin vain hieman isompaa vuokra-asuntoa, sormusta sormeeni ja pientä panostusta huonekaluihin ymv. Ja mies ei todellakaan ole saita, joten mistään sellaisesta ei ole kyse... Tuntuu, ettei tahdo sitoutua minuun, vaikka vannoon rakkauttaan... Olenkin miettinyt, että oliko tuo yksi ex jonka kanssa erosi pari vuotta ennen kun me tutustuimme se hänen " suuri rakkautensa" , enkä minä... Ja olen toisaalta myös miettinyt, että eikö tahdo rakentaa kotia ymv. minun kanssani, koska on sen kerran rakentanut ja menettänyt ne yhdessä ostetut huonekalut ymv.

Suhde junnasi paikoillaan. Yksi jos toinenkin asia rupesi ärsyttämään ja sitten nostin kissan pöydälle. Selvisi, että haluamme ihan eri asioita. Lähdin lätkimään, enkä ole katunut.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat