Seuraa 

Kerätäänpä pinoon kaikki merkit tulevan lapsen sukupuolesta (vatsan muodot, sykkeet ym.) Itse en muista mitään mikä viittaisi jompaan kumpaan sukupuoleen ja olisi mukava arvailla...



Teppis rv 19+4

Kommentit (8)

Vauvan paikka masussa (alkuraskauden aikana)

oikealla -> poika,

vasemmalla -> tyttö.



Kun vauva on raivotarjonnassa;

selkä tuntuu vasemmalla ja potkut ylös oikealle -> tyttö,

selkä tuntuu oikealla ja potkut ylös vasemmalle -> poika.

Alkuraskaudesta lähinnä kahvi teki tosi pahaa. Muuten oli pientä aamuyökötystä ja iltaisin etova olo. Mutta tosi pienellä pahoinvoinnilla selvisin ja se vähäkin loppui n. rv 12. Niin ja mikään makea, etenkään pulla tai keksi ei maistunut alkuraskaudesta! Kaikki raikas maistui (mm. omenat, tomaatit, mehut, salaatit). Nyt on rv. 27+2 ja jo jonkin aikaa on taas makea maistunut. Oikeastaan aika normaali ruokavalio on tällä hetkellä, ei mitään kummempia mielihaluja.

Ensin oli pelkkiä muljauksia (luulin tytöksi), mutta pikkuhiljaa liikkeet voimistuneet ja potkuja kyllä tuntuu. Eniten potkii alas, mutta viime viikkoina myös paljon oikealle puolelle ylös (eli ei mene edellä mainittujen uskomusten mukaisesti).

Ei ole linea negraa. Iho pysynyt hyvänä, sekarasvainen iho jopa kuivunut hieman. Hiukset eivät myöskään ole rasvoittuneet niin usein kun joskus. Masu on edessä ja suht alhaalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

minulla siis äidillä 3 tytärtä, 1 poika

siskoilla molemmilla 2 tytärtä, 2 poikaa



tyttösykkeet on olleet kaikilla 140 luokkaa, poikasykkeet yli 160

linea negra on ilmaantunut poikaraskauksien aikana

alkuraskauden pahoinvointi ollut voimakasta tyttöjen aikaan,

vähäistä poikien kohdalla.



mulla on " tyttösykkeet" , ei linea negraa, alkuraskauden pahoinvointi

oli karmeeta, ja viimeks kun sisko näki, sanoi että mulla on tyttömaha.



:)



Venla 21+4


- masu ei näkynyt takaapäin ollenkaan, oli kapea ja eteenpäin työntynyt

- suolaista teki mieli

- ei ollut pahoinvointia

- ns. hormooniviiva tuli ihan viimeisillä viikoilla

- hiukset kasvoivat hyvin ja oli kiiltävät, iho pysyi hyvänä



Syke oli kyllä tyttösyke eli noin 140.



K ja p05

jos virtsa sameaa-poika jos kirkasta tyttö.

jos vatsa alhaalla ja edessä-poika jos ylhäällä ja sivuille levinnyt-tyttö.

tytöillä korkeat sykkeet, pojilla matalat.

tytöt potkii oikealle, pojat vasemmalle.

tyttöä odottaessa turvotus ja finnit ja muut ei niin kivat oireet.

linea negra pojasta.



itselläni on kaksi tyttöä ja raskaudet oli täysin erilaiset. Ekaa odottaessa olin varma että tyttö tulee kun vatsa oli niin tyttömaha, turvotus kamala jne. Tässä raskaudessa tuli myös komea tumma viiva alhaalta rintojen väliin asti. Myös vatsankarvoitus lisääntyi rintaväliin saakka.

Toisesta tytöstä taas mitään viivaa ei tullut vatsaan, pahoinvointi oli kamalampi kuin esikoisesta. Vatsa roikkui todella alhaalla ja oli " suippo poikavatsa" . Turvotusta tuli kyllä tälläkin kertaa, karvat lisääntyi.. Sykkeet molemmilla ollu korkeet.

Mut eipä noista nyt mitään voi oikein päätellä, mut hauskahan se on arvailla :)



Lootuska ja tytöt 01/05 ja 07/06

Minulla oli aivan kamala kokopaiva pahoinvointi viikolle 18-19 saakka,



ei ole viivaa masussa, tosi jamakka pallomaha - ei kamalan levee, mutta pysty, hiukset voi hyvin, potkii paljon alavatsaan, syke oli muistaakseni viimeksi mitattaessa 145 ja ultran mukaan poika tulossa



painoa ei kamalasti ole tullut muualle, kuin mahaan ja se on jo jarkyttavan iso.....



rv 23+jotain

Minulla on 3 tyttöä, jokaisesta vyötärö hävinnyt rv12 vaikka mahaa ei ole vielä ollut yhtään, hirmuinen suklaan himo, sykkeet kaikilla 160-170 välillä, pahoinvointi kestänyt n.12rv asti sen jälkeen huippu kunnossa!

Nyt on 4 raskaus menossa rv 21, suklaata en ole voinut syödä ollenkaan, vyötärö edelleen tallella, pahoinvointi ja väsymys edelleen huipussaan, syke 130-150 ja ultrassa näkyi ihka oikeat pojan sukukalleudet..no ei sitä vielä varmaksi tiedä mutta oireet ovat melkoisen erilaiset kuin aikaisemmissa raskauksissa ..

Olisko korkeat sykkeet merkki tytöstä ja matalat pojasta.



Muistaisin myös, että virtsan väristä voi päätellä sukupuolen, eli jos virtsa on neonkeltaista -> poika ja jos taas tummaa niin on tulossa tyttö.



Ruokahimot: tyttöä odottavat himoitsevat makeaa, poikaa odottavat suolaista / hapanta.



Poikamaha on pysty ja suoraan eteenpäin, tyttömaha taas leviää joka puolelle.



Tyttö vie äidiltään kauneuden, eli paljon finnejä ja turvotusta (?) niin tiedossa on tyttö.



Voimakas paha olo alkuraskaudessa tarkoittaa tyttöä.



Linea negra jos jatkuu yli navan niin tulossa on tyttö, mutta jos päättyy napaan niin tulokas olisi poika.



Karvoitus mahassa tiesi myös jotain, mutta en kyllä muista että mitä.



Osan voin muistaa väärin, korjatkaa siis parempimuistiset :) Raskausdementia vaivaa pahasti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat