Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kolmi ja puoli vuotias poikani on alkanut uhmaamaan, kiukkuamaan, itkemään, riitelemään ja käyttämään suoria lauseita minuun.



Rv 38 nyt ja samanlainen käytös alkanut kolmisen viikkoa sitten, kuin edellisenkin odotusajan loppuvaiheilla.



Olen ollut hyvin väsynyt ja joutunut olemaan kotona lähes koko ajan lasten kanssa, poika nyt isänsä kanssa viilettänyt ulkona pallopeleissä, minä kotona sitten kaiken muun hauskuuden, mutta " riehumaan" en enää pysty.



Nyt viime aikoina pojalla muuttunut käytös minua kohtaan jopa hyvin vihamieliseksi, eilen illalla sydän meinasi murskaantua kun nukkumaan mentäessä, tarinoiden loputtua sanoin pojalle niinkuin joka ilta että äiti rakastaa hyvin paljon ja nuku hyvin. Poika oli hetken hiljaa ja tuumasi sitten että hän ei tykkää äidistä eikä rakasta. Käänsi selkänsä minulle lauseen jälkeen ja laitoin käden sitten hänen päälleen siinä itse vielä köllöttäessäni, poika riuhtasi käden pois ja vihaiseen sävyyn vain sanoi: nyt lopeta.



Mummolassa käydessään oli sanonut mummollensa eilen päivällä ettei kotiin halua mennä koska ei tykkää äidistä. Mummo kysyi miksi, niin poika siihen: koska äiti LYÖ häntä.



KUUNAAN KOSKAAN KÄSI SYDÄMELLÄ vannon etten poikaani ole koskenut, ja kysyinkin pojalta sitten myöhemmin että miksi oli sanonut näin vaikka tietää itse ettei pidä paikkaansa. Poika vain totesi minulle ettei pidä minusta..



Jos tämä on stressiä vauvan tulosta, miten ihmeessä helpotan tilannetta?? Tuntuu hyvin omituiselta että poika käyttäytyy noin ja ajattelee minua pahana vaikka päivittäin olen sylissä pitäjän roolissa, ja näytän lapsille hyvinkin avoimesti rakkauteni..



Onko muilla tällaista? Olen kysellyt ihmisiltä ympäriinsä, mutta kenenkään kohdalla ei lapsi ole muuttunut näin, vain sitten vanhemmalla iällä..

jelpatkaa kokemusta, tietoa tai edes luuloa omaavat!!

Kommentit (9)

Pojalla on pikkusisko, vuoden ikäinen, jolle toiminut hyvänä isoveljenä, kunhan kahnaavat keskenään leluista..



Sitä ihmettelenkin että miten tämän tulo nyt vaikuttaa taas poikaan näin, kun on jo kokemusta toisella siitä kuinka elämä on ihan kivaa vaikka on vauva talossa, eikä äiti ja isi hylkääkään häntä vaikka uusi tuli..



Ammattiauttajaa minulle jo suositeltu, mutta en tiedä onko vielä sen aika.. Koska tilanne ei ole joka hetkinen, ja haluaisinkin ensin tietää onko muilla tällaista, vai..



Haluaisin nyt itse auttaa poikani tämän yli ennekuin menee pahemmaksi. Miten te muut olette toimineet sitten näissä tapauksissa, olen kirjojakin lukenut jo vaikka kuinka mutta varmuus ei koskaan oman lapsen kohdalla ole samaa kuin mitä tekstioppaissa on..

ilmeisesti sitten se on tähän ikään kuuluvaa.. Mutta miksi juuri sitä äitiä vihataan?? *snif*



Vierailija:

Lainaus:


Se on varmaankin jotain itsenäistymistä. tekee hiukan pesäeroa sinusta. Ei tunne olevansa enää vauva vaan iso poika.



Meilläkin (3v. ) poika sanoi monena iltana ettei rakasta minua enkä ole mikään hänelle. Ja että ei halua olla äidin seurasssa. Kyllä se viiltää sydämeen, mutta kuulemma kuuluu asiaan.



Minä aina sanoin takaisin että niin äiti kuitekin rakastaa sinua paljon . Vaikka oletkin jo aika iso poika niin äiti rakastaa sinua ja haluaa olla sinun seurassasi.



Mutta en koskenut koska ei silloin tykännyt että halataan.



Nyt se vaihe alkaa olemaan jo mennyttä. Ainoastaan kun poika on vihainen minulle se sanoo että mene pois en halua olla sun lähellä enkä rakasta sinua.



Muuten on jo taas oma itsensä eli suukottelee ja sanoo illalla että rakastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sanallisesti siis kova poika, huutaa, kiljuu ja raivoaa. Välillä haluaa, että äiti muuttaa pois... välillä on itse muuttamassa... äiti on tyhmä, mutta niin on myös isi ja pikkusiskokin.



Itku on itseltäni monesti tullut, kun surettaa pojan käytös. Eiköhän tämä ole jokin ohimenevä vaihe... toivottavasti!



Mutta meidän poika on myös halutessaan erittäin iloinen, tykkää halia ja suukotella, joten ei hän aina rumasti käyttäydy =)

Aloitti silloin juuri kerhonkin ja oli pakko sanoa kerhotädeille että tyttö keksii omia juttujaan. Jutteli just tollasia että häntä lyödään ja kaikkea muuta. Ja meillä ei myöskään olla lyöty. Kai se sitten on jou ikään kuuluva vaihe.

Se on varmaankin jotain itsenäistymistä. tekee hiukan pesäeroa sinusta. Ei tunne olevansa enää vauva vaan iso poika.



Meilläkin (3v. ) poika sanoi monena iltana ettei rakasta minua enkä ole mikään hänelle. Ja että ei halua olla äidin seurasssa. Kyllä se viiltää sydämeen, mutta kuulemma kuuluu asiaan.



Minä aina sanoin takaisin että niin äiti kuitekin rakastaa sinua paljon . Vaikka oletkin jo aika iso poika niin äiti rakastaa sinua ja haluaa olla sinun seurassasi.



Mutta en koskenut koska ei silloin tykännyt että halataan.



Nyt se vaihe alkaa olemaan jo mennyttä. Ainoastaan kun poika on vihainen minulle se sanoo että mene pois en halua olla sun lähellä enkä rakasta sinua.



Muuten on jo taas oma itsensä eli suukottelee ja sanoo illalla että rakastaa.

Eli hyökkäys on paras puolustus. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, selitä että vauva on kaikkien, ja pyydä poikaa auttamaan sinua, sano että äiti tarvitsee paljon apua pikkuisen kanssa, ja että iso veli on maailman paras apulainen. Luo mahdollisimman tiivis side sun ja pojan välille, ja sano aina että kuinka hyvä on että on näin hyvä tms. poika apulaisena.

Muille aikuisille poika on yleensä super kiltti, joten kaikki ei välttämättä edes usko, kun kerron, että miten poika kotona käyttäytyy.



Tänään meillä (ainakin tähän asti) on päivä mennyt oikein hyvin ja toivon, että ei kauheita raivareita tuliskaan.



Toivotaan, että tämä vaihe menee pian ohi... ois kiva saada taas " oma aurinkoinen poika takasin" =)



T:8

On kyllä semmoinen hellyydenpipi tää poika että nauttii kovasti kun halataan jne.. Siksi tuntuukin omituiselta vielä enemmän kun lapsi heittää kuperkeikkaa olemuksellaan ja käytöksellään.. Kauanko se on kestäny teillä?

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat