Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Lapseni, nyt 17 vuotias nuori on saanut alkunsa inseminaatiolla, eli minut on hedelmöitetty tuntemattoman luovuttajan siittiöillä. Lapsi on hyvin paljon " sosiaalisen" isänsä näköinen, eikä itse tiedä asiasta mitään. Myöskään meidän kummankaan sukulaiset eivätkä ystävät asiasta tiedä. Alunperin ajattelimme, ettemme koskaan tule lapselle kertomaan, mutta nyt olen vähän miettinyt, että pitäisikö lapselle kertoa, kun hän on täysi-ikäinen ja kypsä käsittelemään asiaa. Toisaalta maailmassa on vaikka kuinka paljon lapsia, jotka luulevat olevansa isänsä lapsia, mutta eivät oikeasti ole. Mitä mieltä olette, antaako asian olla vai alkaako mietttiä, miten asian kertoisi?

Sivut

Kommentit (52)

Onko muuten mahdollista että tuollainen tulee ilmi joskus Kauniit&Rohkeat-tyyliin, eli jossain veriryhmä / silmänväri / munuaisenluovutusasiassa tai muuten vahingossa terveydenhuollossa? Se olisi isoa draamaa ja aika noloa.

Siellä on todella mielenkiintoisia omakohtaisia kokemuksia asiasta. Kirja on rankka, mutta auttaa oman ratkaisun tekemiseen.



Jos lapseni olisi saatu lahjasolulla aikaiseksi, kertoisin siitä. em. artikkeleihin tutustuneena. Milloin... kouluikäisenä tai vähän alle, riippuisi lapsen tavasta käsitellä asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ettei sitä biologista isää ole saatavilla. Tosi kurja homma, jos vaikka onnettumuudessa menehdytte (en yritä manata!) ja lapsi vaikka veriryhmästään myöhemmin päättelee, ettei isä voinutkaan olla biologisesti isä. Luulee sitten lopun elämäänsä, että kyseessä on isompikin draama kuin keinohedelmöitys. Kertokaa heti ja varovasti.

Kaikki perusteet tiedon saannin kielteisistä vaikutuksista viittaavat aikuisten kykenemättömyyteen ottaa vastuuta omista ratkaisuistaan, jotka ovat johtaneet tilanteen tämän hetkiseen tilaan.



Lapsi voi ja saa reagoida tietoon tunteella, hän saa kritisoida vanhempiaan, jopa katkaista suhteensa heihin. Ymmärrän lasta, joka niin tekisi - onhan hänen kaikista luotettavimmat aikuisensa, omat vanhemmat salanneet oleennaista häneen liittyvää tietoa.



Tiedon anto lapselle varmasti lisää vanhempien tuskaa, sitä tuskaa, jonka perusteella he ovat jättäneet asian kertomatta lapselleen.



Valehtelin sinulle kaikella rakkaudella ja suojeluhalullani ei ehkä lämmitä nuoren tai aikuisenkaan mieltä.



Kysymykset siitä, mikä on alkuperäni, on luonnollisia, eikä sen enempää mikään todellinen ongelma, ei sen todellisempi kuin epäluotettaviksi osoittautuvat vanhemmat.



Lapsella on oikeus tietää asiasta. Ja voisihan ajatella toisin päin; miksi ette kertoisi?

Fiksu nuori osaa varmasti käsitellä asian ja ymmärtää sen. Tieto voi olla hänelle tärkeä myöhemmin (esim. jos saa omia lapsia).

Kertomalla vältätte myös tilanteen, että jompi kumpi teistä lipsauttaa totuuden myöhemmin.

ta, että onkohan toi mun isä. Siitä voi kehkeytyä todellinen ongelma. Toisaalta, jos lapsellasi on hyvä isäsuhde, niin asian ei pitäisi oikeesti hirveesti haitata. Mutta ei koskaan voi tietää etukäteen.



Mitä merkitystä loppujen lopuksi on sillä biologisuudella, kun lapsi on syntynästä alkaen ollut teidän lapsi...

...ajankohta kannattaa harkita tarkkaan. Millaisessa vaiheessa murrosiän kuohunta on ja elämäntilanne muuten? Jos on muitakin ns. rankkoja juttuja, niin kannattaa kertomista lykätä.

Mielenkiintoisia kommentteja, puolesta ja vastaan. Veriryhmistä ei tässä tapauksessa muuten pysty päättelemään mitään, veriryhmät " natsaa" . Ja kaikki maksa/munuasis ym. siirrot tuntuu vähän kaukaa haetulta. Itse olen ajatellut, että lapsi turhaan järkyttyy tiedosta, kun kerran biologista isää ei pystytä mitenkään jäljittämään. Ja mitä sitten jos pystyttäisiinkin? Oma sosiaalinen isä on aina pitänyt poikaa omana poikana ja poika tietenkin isää isänä. Omasta mielestänikään solujen luovuttaja ei ole isä. Aika hauska tuo kommentti, että dementoituneena alkaa asiasta höpistä. Eiköhän siinä tapauksessa poika ymmärrä asian niin, että dementia pistää päästelemään suusta tälläisiä juttuja? Haen kuitenkin kirjastosta tuon kirjan ja luen. Kiitos kaikillle asiallisista kommenteista.

Minulla on myös lahjoitetuilla sukusoluilla saatu lapsi. Aivan ehdottomasti kerromme hänelle alkuperänsä jo varhaislapsuusiässä, niin kuin tutkimustietokin aiheesta kannustaa tekemään.



Mutta mutta, koska on hyvä ikä? Tuossa joku antoi ymmärtää, että 2v:lle olisi hyvä kertoa, meidän lapsi täyttää kohta kolme ja puoli, eikä ole mitenkään kiinnostunut ihmisen lisääntymisestä, vaikka vähän ollaan vauvakirjoja luettukin (saadaksemme selville, onko aihe kenties nyt kiinnostava).



Missä iässä teillä on käyty tätä " mistä ne lapset tulee" keskustelua?

Itse sain tietää 18-vuotiaana, ettei isäni olekaan biologinen isäni. Asia selvisi " vahingossa" ja vaivasi minua pitkään. Nyt olen tavannut myös biologisen isäni ja asia ok, mutta isänä pidän miestä, joka on minut kasvattanut.

Ihan jo perinnöllisten sairauksienkin vuoksi. Törkeetä, että hän ajattelee koko ajan, missä hän on perinyt isänsä ja missä ei. Totuus tietenkin julki.

Olettekohan vanhempina ajaneet omaa etuanne salailulla? Useinhan perustellaan omia valintoja lapsen edulla, vaikka takana olisikin vanhemmille vaikea asia.

Itse olen adoptiolapsi ja minulle adoptioistani kerrottiin kun olin muistaakseni n.8v. Eikä siitä mitään traumoja tms ole tullut. Parempi vaan kun kertoivat, vaikkei sillä mitään merkitystä ole ollut minun ja vanhempieni suhteeseen, yhtä rakkaita olivat sen tiedon jälkeenkin.



Hyvä se tieto on ollut esim. lääkärissä käyntejä ajatellen kun on kysytty perityvistä sairauksista tms. Mitä suotta sitä kertomaan adoptiovanhempien suvuissa olevia sairauksia kun ei niillä minulle ole mitään merkitystä kun en biologinen lapsi ole.



Lapsesi on jo aikuisuuden kynnyksellä ja mielestäni hänellä on oikeus tietää alkuperänsä.

Ja sitten jos sitä vielä perustelis sillä, että en ehkä osaa ottaa asiaa " oikealla tavalla" niin siks ei ole voinu kertoa, mikä ihmeen " oikea tapa" ????



Kai sitä ärtyis, jos 17-vuotta olis omat vanhemmat huijjannu.



Ei kannata varmaan kertoa, kannattaa odottaa joku sellanen tilanne, mikä on katastrofi jo sinänsä, vaikka joku isän ja pojan välinen elintenluovutus juttu tai geeniperimätauti tms. niin sitten on hyvä hetki käydä totakin asiaa läpi... menee siinä sivussa.



Mutta se, että onko lapsi riittävän kypsä suhtautumaan asiaan oikealla lailla...se on sitten teidän harkinnassa. Eli sinuna kertoisin mutta miettisin hyvin tarkkaan että koska ja miten ja miettisin jo valmiiksi miten asian kerron ja miten selitän että lapselle isä on kuitenkin se isä, joka hänet on kasvattanut ja joka hänen luonaan on ollut, että tässä kohtaa ei sillä biologisuudella ole paljonkaan merkitystä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat