Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Kommentit (7)

Marsut ovat suhteellisen helppohoitoisia ja meillä ainakin seurallisia eli huutelivat häkistään, kun tulin huoneeseen ja olivat mielellään myös sylissä ja nuolivat sormia. Tosin kaipaavat myös liikuntaa eli hyvä olisi päästää ne välillä häkistä jaloittelemaan.



Marsut ovat kyllä sen verran seuraa kaipaavia, että 9 tuntia yksin voi olla aika pitkä aika. Mutta jos hankkii kaksi marsua, niin sittenhän niistä on seuraa toisilleen. Silloin paras olisi kaksi naarasta, sillä kaksi urosta ei yleensä tule toimeen keskenään (paitsi meillä isä ja poika) ja uros ja naaras taas lisääntyvät aika helposti. Meillä tuli juuri ongelmia tämän lisääntymisen kanssa, kun ei saatu sitä kontrolloitua, joten loppujen lopuksi naarasmarsu menehtyikin ennenaikaisesti. Pennuthan sinänsä ovat aivan ihania, mutta liika on liikaa, vaikka kerralla tuleekin vain noin 2-4 pentua.



Mutta siinä vaiheessa kun vanhuus iskee, niin saattaa tulla hoidonkin suhteen ongelmia. Meillä esim. marsun etuhampaat alkoivat kasvaa niin kovasti, että jouduttiin käymään niitä eläinlääkärillä lyhentämässä. Ja sitten oli yksi inhottava ongelma eli vanhemmalla marsulla " peräosasto" löystyi niin, että papanat kerääntyivät sinne jotenkin pussiin ja meidän piti niitä kaivella sieltä säännöllisesti vanupuikolla. Eläinlääkäri sanoi tämän olevan aika yleinen vaiva vanhoilla urosmarsuilla.



Ja olihan meillä yksi albiinomarsu, jolla oli vaivana ihotulehdukset, jotka eivät hyvistä hoidoista huolimatta hellittäneet, vaan se piti lopulta lopettaa.



Kaikesta huolimatta marsuista jäi hyvät muistot ja voisin ajatella ottavani lapsilleni marsun. Kunhan nyt lapset tuosta vähän kasvavat, että osaavat itse jo auttaa hoidossa.

Marsu on näistä helpompi hoidettava ja " seurallisempi" vaikka kyllä meillä marsu mielummin on omissa oloissaan. Ei kamalasti välitä sylistä ja rapsutteluista. Ja yleistä taitaa olla sekin, että alkuinnostuksen jälkeen lemmikki jää vähän taka alalle, ja sen kanssa touhutaan sillon kun ei ole mitään muuta tekemistä. Ollaan kovasti tyttöä yritetty saada innostumaan enemmän lemmikin hoitamisesta, päävastuu on tietenkin mulla, mutta meilläkin se kiinostus jäi siihen ensihuumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Marsu on todellakin seurallinen eläin ja vaatii lajitoverin seuraa. Minusta marsu ei ole vielä 6v. lemmikki, koska saattaa pudota helposti sylistä jos rimpuilee. 6v. ei myöskään välttämättä ymmärrä että marsua ei saa jahdata lattialla, ei saa rutistaa yms.



Meillä ensimmäinen marsu eli 9v. (oli uros joka ei hyväksynyt lajitoveria..) ja oli ihmisille todellinen hurmuri. Kuikutti aina kun jääkaapin ovi kävi, juoksi sitten keittiöön vastaan namin toivossa, tykkäsi olla sylissä yms.



Marsun on saatava jaloitella lattialla päivittäin vähintään tunti (meillä on päivisin koko ajan), harmillista kuitenkin on että marsu harvoin oppii niin sisäsiistiksi etteikö papanoita saisi siivoilla lattialta juoksutuksen jälkeen..Mutta ne on kyllä helppo rikkalapiolla lakaista pois ovat niin kuivia.



Lisäksi marsulle pitää muistaa antaa c-vitamiinilisää koska se ei itse pysty tuottamaan c-vitamiinia, niin kuin esim. kani tekee.



Lisää tietoa ruokinnasta, hoidosta, tarvikkeista yms. kaikesta mahdollisesta löytyy marsut. netistä.



sotkee melko paljon, pölisyttää heiniä ja voi olla kiukkuinenkin ( kokemusta) jolloin puree herkästi. On myös hyvin allergisoiva, tuttavillamme on jouduttu antamaan marsu muille ilmenneen allergian takia ( tosin eihän sitä voi tietää etukäteen).

Laittaisin itse marsun isommalle lapselle.

Meillä eka lemmikkeinä on ollut hamstereita. Nehän tosin valvovat pääosin iltaisin ja öisin, mutta ovat helpompia hoidettavia.

...joko 2 tyttöä, tyttö ja poika (leikata tietysti täytyy!) tai 2 poikaa (rauhallisemmissa roduissa 2 poikaa tulee toimeen, esim. rex-marsu).

Sotkevat kyllä jonkin verran, etenkin jos juoksevat paljon vapaina. Ei minusta varsinaisen työläs, mutta vaatii kyllä aikuisen hoitoa tuon ikäisellä. Eli jos itsestä on mukava puuhailla marsun parissa, niin mikä ettei =0) Seurallisuus riippuu rodusta paljonkin.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat