Seuraa 

Laitanpa tämän tähän ihan omaksi aloitukseksikin, kun nyt vihdoin sain synnytyksestäni jotain kirjoitettua. Karmea kokemus. Muistakaa uskoa omia tuntemuksianne!



Odotin toista lastani. Esikoinen syntyi viikolla 42+2 ja oli 4,5kg, synnytys oli normaalihko, tosin ponnistusvaihe pitkä ja eppari iso, mutta muuten ok. Jo kuukausi ennen toisen la:aa tunsin, että tämä vauva oli ISO. Neuvolassa puhuin tuntemuksistani, täti totesi, että hyvän kokoinen on ja hyvin mahtuu syntymään, kun iso esikoinenkin syntyi helposti. Pyysin lähetettä kokoarvioon, mutta ei ollut kuulemma tarvetta. Viikolla 38 olin varma, että vauva on jo isompi kuin esikoinen syntyessään ja aloin pelätä tosissani. Sain vihdoin lähetteen kokoarvioon. Ultraava lääkäri sai (rv 39+1) kokoarvioksi 4,1kg ja päältäpäin tunnustellen saman kokoinen. Vaikea oli kuitenkin kuulemma arvioida, kun oli jo niin alhaalla. Sanoin tietäväni, että vauva on iso ja pyysin käynnistystä. Muistan, että lääkäri naurahti, että kyllä sä 4-kiloisen synnytät helposti, kun 4,5-kiloinenkin tuli. Itkin vastaanotolla, kun mua ei uskottu ja olin peloissani. Tiesin, että synnytys ei vielä hetkeen käynnistyisi itsestään. Itkuni takia lääkäri määräsi pelvimetrian, jonka mukaan isokin vauva mahtuu hyvin syntymään. Mieleni vähän rauhottui, mutta silti vauva tuntui päivä päivältä suuremmalta. Rv 40+1 neuvolassa olin taas niin peloissani ja ilmeisesti th:kin tajusi vauvan olevan iso, joten hän laittoi seuraavaksi päiväksi lähetteen äitiyspolille. Siellä (rv 40+2) kokoarvioksi saatiin ultralla 5,1kg (kilon enemmän kuin 8pv aiemmin). Synnytys päätettiin käynnistää seuraavana aamuna cytotecilla.



Illalla kuitenkin kotona aloin yhtäkkiä oksentaa ja pyörryin. Menimme sairaalaan ja verenpaineeni oli huimissa lukemissa. Minut vietiin synnytyssaliin ja laitettiin oksitosiinitippa käteen. Supistukset alkoivat saman tien rajuina, taukoa oli aluksi puoli minuuttia, 10 min jälkeen seuraava tunti oli oikeastaan yhtä loppumatonta supistusta. Epiduraalia ei voitu laittaa, kun supistelin niin rajusti. Huusin, kirosin, itkin jne. Sitten 1h 7min ekan supistuksen alkamisen jälkeen tunsin, että vauva syntyy. Kätilö sanoi, että saa alkaa rauhalliseti ponnistaa. Minä en ponnistanut, yritin pidätellä, kun kipu oli niin kuvottava. Menetin tajuni. Poikamme syntyi rv 40+2 1h7min kestäneen synnytyksen jälkeen ja oli kooltaan 5790kg ja 56cm, py39. Pojalta murtui solisluu, kaksi kylkiluuta ja keuhkot painautuivat, mutta hän toipui nopeasti ja pääsi pois vto:lta jo 2vrk ikäisenä. Minulta repesi kohdunkaula ja paljon muutakin, kun tuollainen iso vauva syntyi vauhdilla. Menetin n. 4l verta, en tiedä paljonko sain lisää. Hb oli 50 paikkeilla ja kohtutulehduksenkin sain. Minua oli ommeltu leikkurissa 5h ja miestä oli kuulemma omien sanojensa mukaan jo valmisteltu pahimpaan. Repeämä oli vuotanut niin valtavasti, että ommellut lääkäri oli ollut neuvoton. Paikalle oli hälytetty kolme muuta lääkäriä. Muistan hämärästi joitain hetkittäisiä välähdyksiä seuraavilta päiviltä. Tajuihini tulin pysyvästi 4vrk synnytyksen jälkeen. Kotiin pääsin 2 viikkoa synnytyksestä. Rv 39:lla ultrannut lääkäri kävi pyytämässä anteeksi osastolla ollessani. Olin kuulemma ainutkertainen tapaus, eivät olleet kukaan minua hoitanut vastaavaan törmänneet.



Uudelleen ei kehotettu enää tulemaan raskaaksi ja voin vannoa etten sitä aio tehdäkään! Synnytyksestä on nyt 11kk, sterilisaatioon olen menossa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiasta kirjoitan ja edelleen puistattaa..

Kommentit (18)

Vauva oli pieni, mutta autettiin ulos imukupilla. Siitä ilmeisesti paha repeämä kohdunkaulalle. Minua operoitiin leikkaussalissa kahteen kertaan, vuotoa yhteensä noin 9 litraa, hemoglobiini alimmillaan 34.



Lohdutukseksi voin kuitenkin kertoa, että alapää parani nopeasti, ei kuitenkaan ihan entiseen kuntoon. Pääasia on kuitenkin se, että vauvamme syntyivät ilman pysyviä vaurioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aina sanotaan että kyllä äiti tietää jos kaikki ei ole hyvin mutta eihän kukaan kuuntele!On niin monia tapauksia.

Oma esikoiseni arvioitiin painavan 3890g,ottivat kuitenkin kans pelvimetrian?No onneksi meni sektioon kun olin 8 cm auki eikä synnytys tipasta huolimatta edistynyt moneen tuntiin.Poika painoi 5440g ja oli vielä avotarjonnassa.

Mun on ihan pakko kysyä mikä sairaala se oli? Tapaus muistutti niin moneltakohdin omaani, (josta en vieläkään kykene puhumaan) kuukauden synnytysreissua. Menetin kyllä täysin luottamukseni gynekologeihin tai synnytyslääkäreihin. Olitko Itä-Suomessa?

Ensimmäiset sanat jotka suustani päästin tämän luettuani oli että " hyi hitto" tarkoittaen sillä sitä että miten ei voitu sinun pyyntöihisi suhtautua yhtään ymmärrettävästi.



Onneksi selvisitte hengissä tuosta koettelemuksesta, todella pahalta kuullosti ja kyyneleitäkin tuossa jo muutama tuli vuodatettua tarinasi luettuani.



Voimia teidän koko perheelle!

Onpas melkoinen tarina. Kylmät väreet oikein kulki pitkin kehoa. On järkyttävää miten lääkärit eivät usko meidän omia tuntemuksia, kun monesti ne pitävät paikkansa. Luojan kiitos selvisitte molemmat tuosta. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

onneksi olen omat lapseni tehnyt, tämä kokemuksesi vie voiton kaikista kuulemistani ja vedet silmissä täällä luin tekstiäsi. Olen onnellinen, että selvisit siitä hengissä! Järkyttävää. Mutta varmasti juuri niin uskomaton kuin kirjoititkin, että lääkäritkään eivät voineen sitä kuvitella. Onneksi olette molemmat hengissä ja terveenä kokemuksesta huolimatta. On sitä äiti ja lapsi menehtynyt vähemmästäkin. Ihan uskomatonta ja sinänsä vielä kammottavaa, että nykyaikana ei pystytä yhtä lasta mitaamaan oikein kohdussa ollessaan.



voimia sinulle ja perheellesi. Nyt tiedät että kestät kaiken, kun tuosta selvisit!

Minulle sanoi neuvolalääkäri kysellessäni vauvan mahdollista kokoa, että on tehty tutkimus aiheesta kuka tietää syntymättömän vauvan koon parhaiten, äiti itse, (kokenut)kätilö ulkopuolelta kokeillen vai lääkäri ultraten.



Tutkimuksessa todettiin, että kaikkein parhaiten koon tiesi äiti itse, seuraavaksi parhaiten kätilö, ja pahiten heitti lääkärien arviot. TÄmä siis tietysti keskimäärin(eli joskus lääkäri tietää paremmin jne.), kuten kaikki varmaan tajuaa.



Eli naiset, jos teillä on epäilyksiä että vauva mahassanne on tosi iso tai muuten vaan ette luota lääkärin arvioon, niin kannattaa ilman muuta marssia yksityiselle, ettei kävisi tämän kaltaisia tragedioita.



JA Tutti Tatille vielä uudemman kerran oikein hyvät jatkot : )

Puistatti kun luki tota tarinaasi! Omakin tarinani ei kuulosta miltään tuon rinnalla. Kai sä vaadit jotain korvauksia? Vaikka eihän tuollaista rahalla voi mitata! Mä kuulin VASTAAVAN; nuori 20-vuotias äiti (53kg painava normaali mitoissa) synnytti 5.2kg lapsen..ei käynnistystä pyynnöistä huolimatta.Raskaus meni yli rv 42, ja vain odoteltiin! Synnytti vauvan tajuttomana,repesi niin pahasti ettei enää koskaan voi saada lapsia!!!



voimia kauheesti..

Hei,



Huh huh, todella hyvä, että sinä ja lapsesi olette toipuneet! Itsellänikin oli esikoinen saanti karmea, mutta ei sentään verrattavissa sinun kokemuksiisi. Sain vain pahat repeämät alapäähän ja ulkosynnyttimiin, mutta niiden ja istukan kiinni jäämisen takia menetin verta yli viisi litraa. Lapsi oli normaalikokoinen, joten en mitenkään voi edes kuvitella kipujasi.



Tuntuu omituiselta, että koskaan henkilökunta ei kuuntele äitejä vaan toimivat mielensä mukaan. Jälkeenpäin tullaan kyllä pyytelemään anteeksi, mutta ei se sitten enää auta, kun on jo puolikuollut. Nyt odotan toista lastani, ja pidän varani, että ylitseni ei enää kävellä! Tyks:ssä ainakin pitää pitää omia puoliansa todella raskaalla kädellä, että jotakin tapahtuu. Omalla kohdallani tuli vielä sellainen tunne, kesällä kun synnytin, että sijaisia ei perehdytetä ollenkaan hommaansa. Yksi kätilö ei saa tippaa toimimaan... toinen ei osaa asentaa automaattista verenpainemittaria oikein käsivarteen.... yksi ei huomaa laittaa verensiirron yhteydessä verenlämmitintä päälle...yksi olisi varmaan hieronut nilkoista akupisteitä ja odottanut vaan istukan irtoamista eihän sen nyt niin väliä paljonko verta sillä aikaa vuotaa... Onneksi oli yksi vanhempi kätilö, joka tajusi asioiden oikean tolan.

Uskon että monta kertaa vielä puistattaa ja vihlaisee alakertaa kun edes ajattelet kokemaasi. Taas tuli uudet mittasuhteet omille kivuille (II-asteen repeämä, n. 30 tikkiä).



Onnea teillä oli matkassa,hittovie! Lottovoittonne olette tainneet lunastaa kun selvisitte vauvan kanssa hengissä.



Mies tuolla keittiössä vieläkin pyörittelee päätään ja huh huttelee.

Fyysisesti olen toipunut yllättävän hyvin ja nopeastikin, henkinen puolikin alkaa pikku hiljaa helpottaa, vaikka painajaisia näen edelleen aiheeseen liittyen. Lapset on ihania, melkein voisi sanoa, että kaiken vaivan arvoisiakin :). Kuopus sai ahtaista paikoista muistoksi komean syntymämerkin otsaansa. Vauvani on syyskuinen -05, ihan kuun alussa syntynyt.

Herran Jumala..Kyllä täälläkin tuli kylmät väreet kun ton tekstin luki,huh huh..Hyvä että pystyt puhumaan siitä(kertomaan) ja toivottavasti olet fyysisesti toipunut koettelemuksesta.Hui että, että en kyllä enää kakkosen jälkeisistä jälkisupistuksista valittele..

Tsemppiä ja iloista tulevaa syksyä lasten kanssa!!



Vauvasi taitaa olla siis elokuinen 05??!!

Synnytin Tampereella Taysissa. Henkilökunnasta ei kyllä valitettavasti paljon positiivista kertomista löydy. Esikoisen synnytyksen jälkeen olin sitä mieltä, että Taysissa oli tosi ihania kätilöitä ja osaavia lääkäreitä, nyt on mielikuvani vähän muuttunut. En tiedä, johtuikohan kohteluni synnytyksen jälkeenkin siitä, että henkilökunta tavallaan halusi " pitää yhtä" ja puolustaa omiaan, kun minuun niin tylysti suhtauduttiin.. Tai sitten minä olin vain liian järkyttynyt, enkä osannut käyttäytyä. Ainoa positiivinen juttu oli tuo lääkärin anteeksipyyntö, kun ei uskonut minua ajoissa. Mutta toisaalta, eihän kukaan henkilökunnasta sinänsä mitään väärin tehnyt silloin ennen synnytystä tai synnytyksessä, uskoivat vain epävarmaan mittausmenetelmäänsä ja " näin se yleensä menee" -juttuihin enemmän kuin minun tuntemuksiini.

Kauhistus! en tieda mita sanoa!



Kyllapa sina olet joutunut jarkyttavan kokemuksen menemaan lapi. Ei mikaan ihme, etta asiasta puhuminen on ollut vaikeata ja varmasti trauma moisesta pysyy voimakkaana mielessa pitkaan.



todella ikavaa, ettei sinua ole kuunneltu ja uskottu!!!



voimaa!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat