Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Muita?

Kommentit (22)

Toinen lapsista on tosi vilkas ja tottelematon, toinen taas rauhallinen ja tottelee helposti. En siis yhdistä rauhallisuutta siihen, huudetaanko vai ei. Luonnekysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kaikilla ei vaan yksinkertaisesti ole lapsia, jotka olisivat niinkin helppoja, ettei huutaa tarvitsisi saatikka sitten joskus pientä tukkapöllyä. olisinkin:(

täällä yksi tukkapöllyjä jaellut, joka on asiallisesti ja napakasti kertonut lapselle rajat tuhansia kertoja, ja niistä on myös pidetty kiinni. Poika on istunut jäähyllä varmaan kuukausia, ja silti vaan meno joskus karkaa sellaiseksi että vauhti ei pysähdy muuten kuin pysäyttämällä. Tukasta on siis vedetty tilanteissa, joissa perille ei mene puhe eikä huuto ja juuri on joku toinen kärsimässä vahingon pojan riehumisen takia. Olen kyllä yrittänyt samoissa tilanteissa myös väkivalloin raahaamista, mutta siinä tulee pahempaa jälkeä. Tukistuksen jälkeenkin on vielä tullut muu rangaistus. Siksi ärsyttää nämä besserwisserit jotka luulevat olevansa erinomaisia kasvattajia vain siksi, että ovat niiiin johdonmukaisia yms. Ihan niin kuin muut eivät olisi tajunneet ihan samoja asioita - ne eivät vaan kaikille lapsille toimi. Ja kyseessä ei siis ole mikään diagnosoitu erityislapsi, onpahan vaan vilkas poika.

Lapset ovat 20, 17, 15, 12 ja 6 vuotta. Esikoinen ja kuopus eivät ole olleet helppoja tapauksia, kolme keskimmäistä taas ovat ja esikoinenkin murrosiän jälkeen.

Eivät he aina "tottele kiltisti" tai "kuuntele sievästi" - vaan ovat eläväisiä ja omapäisiä. Toisinaan on ollut jopa hitsin vaikeaa!



KUITENKIN noista vaikeistakin ajoista on selvitty ilman luunappeja tai tukkapöllyjä. Ja tuloksena on kaksi lasta, jotka ainakin osaavat kysellä ja kyseenalaistaa sen lisäksi, että tietävät kyllä mitä heiltä odotetaan. Päiväkodissa tai koulussa ei ole ollut suurempia ongelmia, molemmilla hyvät oppimistulokset ja ovat toveripiirissä pidettyjä lapsia. Palaute ohjaajilta ja opettajilta on myös ollut myönteistä.



Me kasvatamme lapsia tähän elämään, elämään omaa elämäänsä - emme sokeasti tottelemaan ja ohjautumaan.

Lainaus:

kaikilla ei vaan yksinkertaisesti ole lapsia, jotka olisivat niinkin helppoja, ettei huutaa tarvitsisi saatikka sitten joskus pientä tukkapöllyä. olisinkin:(




Meillä on kolme lasta, joista keskimmäinen ei tosiaankaan ole "helppo". Silti ei ole koskaan käytetty ruumiillista kuristusta eikä käytetä. Ainoa ruumiillista koskemattomuutta periaatteessa rikkova teko on se, että poika pitää joskus ohjata kädestä pitäen jäähylle ja hän joskus mielellään riuhtoo tai heittäytyy letkuksi, jolloin on pidettävä tiukemmin kiinni....mutta sitäkin yritetään välttää.

eikä kukaan ole koskaan saanut tukkapöllyä, luunappia tai mitään muutakaan ruumiillisen kurituksen muotoa. Ei ole sellaista tilannetta vielä eteen tullut, että lapsia tarvitsisi ruveta ruumiillisesti kurittamaan - eikä tule.

Vähän olen välillä ottanut kiinni "rivakasti", siis riuhtaissut pois jos lapsi on ollut tekemässä jotain vaarallista, ja pitänyt kiinni selittäessäni asioita. Mutta mitään tukasta repimistä tai lyömistä ei todellakaan harrasteta!

olisi ollut niin välttämätöntä, ettei tilannetta olisi voinut muulla tavalla hoitaa. Muutoin kuin siis sen tukistavan henkilön mielestä - "kun taidot loppuvat, alkaa väkivalta".



Viimeksikin kun näin äidin tukistavan "ajoradalle juoksevaa lasta" - se lapsi oli jo seissyt useammankin sekunnin tien vieressä hiiren hiljaa. Mutta äidin oli "pakko tukistaa, kun se muuten olisi juossut tielle". Häh?? Ehkä se lapsi intti vastaan, mutta yhdessä ja samassa paikassa ne kintut kyllä olivat.



Ronskeja rangaistuksia ja ikuisuuksien pitkiä jäähyjä yleensä seuraakin entistä pahempi uhmaaminen - tai herkemmillä yksilöillä täydellinen lannistuminen. Empaattisempi ja lasta ymmärtävämpi (silti jämäkkä!) kasvatus ei provosoi yhtä paljon ääliömäisyyttä lapsissa esille.



Ja monen äidin jaksamattomuus ja neuvottomuus johtuvat väsymisestä tilanteeseen, joka tuntuu pahemmalta kuin onkaan. Levännyt hyväntuulinen äiti keksii parempiakin keinoja kuin tukasta veto, vaikka tilanne olisi identtisesti sama kuin "oli pakko tukistaa, kun..."

Yhden kerran olen erehtynyt luunapin antamaan ja vieläkin se kaihertaa mieltäni. Silloin vain paloi päreet ja tuli näpsäytettyä pikkuinen luunappi.

Täyttää pian 4 ja ikinä en ole fyysisesti koskenut rangaistusmielessä. Sen puoleen en edes huuda kuin ääritilanteessa. Kunnolla ärjäissyt olen 3-4 kertaa koko elinaikana. On tosi kiltti ja rauhallinen tyttö. Tietysti tarvii ohjeistusta usein, mutta uskoo kyllä puhetta.

mutta 3-vuotias ei ikinä, eikä tule varmaan saamaankaan. Ihmisten luonteet ovat jo lapsina täysin erilaisia, ja turha on taas kaikkien helpoilla lapsilla siunattujen tulla tänne jeesustelemaan miten "meillä ei ole ikinä edes huudettu". Voi että te jaksatte.

Jännää, että jotkut tosiaan ovat sitä mieltä, että lapsen pahonpitely on ihan ok, jopa välttämätöntä... :-(



Meillä on 6-, 4-, ja 2-vuotiaat lapset sekä vauva. Meillä on rajana se, että tukkapöllyä tai luunappeja ei anneta, eikä turhaan huudeta. Etenkin 2- ja 4-veet ovat hyvin vilkkaita, ja heidän kanssa hermo menee päivittäin, mutta minä en aikuisena ihmisenä voi purkaa sitä lapsiini! Mikään täydellinen jeesustelija en luule olevani, sillä välillä väsyneenä kiukustuessani kyllä tulee ääntä korotettua, mutta yleensä jutellaan lasten kanssa asiasta.



Tiukat rajat heillä on ja seuraamus tulee sääntöjen rikkomisesta, tai jos ei uskota kun sanotaan. Sitten vaan pitää olla joku periaate miten toimitaan ja jaksaa toimia se mukaan, vaikka kuinka olisi joku kiva oma juttu kesken. Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi!



Olen jokusen tukistavan tai luunappeilevan vanhemman nähnyt, enkä ole heitä koskaan nähnyt asiallisesti ja napakasti kertomassa lapselle rajoja, ja niistä pitävän sitten kiinni. Pienelle lapselle täytyy jaksaa jonkin verran toistella samaa asiaa, niin se vaan on.

Elin minä(kin) uskossa ja toivossa, että kaiken voisi lapsen kanssa hoitaa puhumalla. Vaan asiat eivät mene tuhansienkaan jankkaamisten, tiukkojen rajan vetojen tai muunkaan kautta perille. Joskus on pakko nippasta tukasta, jotta menon saisi jotenkin rauhoitettua (viimeksi tartuin tukasta kiinni, kun meinasi jäädä auton alle, vaikka juuri olin ehkä ties kuin monta kertaa pyytänyt olemaan vieressä, ottanut kädestä -> oli rimpuillut irti ja juoksi nauraen tielle).



Vaikka kuinka puhuisi, asettaisi rajoja, pyytäisi, maanittelisi, ärjyisi... Niin aina kaikki sekään ei auta.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat