Seuraa 

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä monta vuotta ja naimisissakin vuoden. Meillä on kaksi alle kolme vuotiasta lasta, mutta yhteiselämä ei ole sujunut moneen vuoteen. Vuosi sitten päätimme, että nyt joko erotaan tai pistetään suhde kunnon remonttiin. Päätettiin laittaa remonttiin, mentiin naimisiin jotta saataisiin suhteelle uusi alku ja jumalan siunaus, mies lupasi muuttua ja aloittaa terapian ym, mutta mitään muutosta ei tullut.

Tapellaan joka päivä, en edes uskalla sanoa, että vaipat on loppu koska mies saattaa närkästyä siitäkin. Hammastani on särkenyt monta viikkoa, mutta en uskalla sitäkään kertoa ettei mies taas suutu. Mies suuttuu siitäkin jos löytää lapsen lelun olohuoneen lattialta. Itselläni on nykyään hermot niin tiukalla kun joudun elämään jatkuvasti varpaillani, että tiuskin myös itsekkin miehelleni mennen tullen. Ahdistaa jos mies tulee lähelle, seksistä puhumattakaan! Yritin ehdottaa parisuhdeterapiaa, mutta mies ei ole kuulema hullu, enkä minä toisaalta edes enää jaksa yrittää. Lapset on ainoa asia jonka vuoksi olen jaksanut edes näin pitkälle.

Ei meillä ole niin isoja taloudellisia ongelmia mitä voisi tekstissäni kuvitella, mutta mieheni mukaan tili ei saa mennä alle 500 e. Kaljaan ja hänen harrastuksiin on aina varaa. Kaikki tuloni ja lapsien tulot menee meidän " yhteiselle" tilille jonne minulla ei ole asiaa.

Mitä eri tukia on mahdollista saada asumuseron aikana? Minulla ei ole työpaikkaa enkä töissä ole vuosiin ollutkaan... Kuinka siis elättää yksin nuo kaksi auringonpaistettani? Nuorimmainen on vasta 5 kuukautta. En edes tiedä mitä minun pitäisi nyt ensimmäisenä tehdä, olen ihan lopussa, mutta lapsieni vuoksi minun on pakko tehdä nyt tilanteeseen muutos ettei he joudu kärsimään enempää. Vai onko tässä enää mitään mahdollisuutta pelastaa liitto? Välitän vielä miehestäni, mutta en tunne häntä kohtaan minkäänlaista vetoa, hän kuulema rakastaa minua...

Kommentit (5)

Kerro miehellesi suoraan, ettet enää jaksa. Kerro, että asioiden pitää muuttua. Laita asuntohakemus vetämään ja pakkaile jo tavaroita valmiiksi. Jos mies ei halua muuttua, ei teillä ollutkaan tulevaisuutta.



Ihan ensimmäiseksi otat ne kotihoidontuet ja lapsilisät omaan käyttöösi! Teet arvokasta työtä pienellä palkalla. Edes ne roposet kuuluvat omaan kukkaroosi!!! Mitä tulee pärjäämiseen omillaan, yhteiskunta tulee kyllä vastaan yksinhuoltajaa.



Jos pelkäät väkivaltaa, ota yhteyttä lähimpään turvakotiin. Henkistä väkivaltaa teillä jo on - miehesi käytös ei ole normaalia.

Kuten ed. kirjoittaja neuvoi, ilmoita oma tilinumerosi KELAan ja muualle. Laita kaupungille, SATO, VVO ja muut vastaavat organisaatiot asuntohakemus. Aloita tavaroiden pakkaus. Kysy esimerkiksi sosiaalitoimistosta ja ystäviltä apua. Jos miehesi haluaa pysäyttää prosessin, ilmoita ehdoksi se, että haette ulkopuolista apua. Hän ei ehkä ole hullu, mutta jos hän tahtoo pitää sinut ja lapset, tämä on sinun ehtosi. Voisi olla hyvä joka tapauksessa muuttaa erilleen siksi aikaa kun miehesi miettii haluaako hän nyt olla tosissaan.



Varoituksen sana kuitenkin; moni mies (miksei nainenkin) lupaa vaikka kuun taivaalta kun pelkää menettävänsä toisen. Niinhän teilläkin vuosi sitten, mentiin suurin odotuksin naimisiin ja miehesi lupasi mennä terapiaan. Kun tilanne sitten vakiintuu, muutos alkaakin pelottaa eikä " huvita" tehdä mitään. Älä siis liian äkkiä palaa takaisin uskoen pelkkiä lupauksia. Tekoja pitää näkyä ensin! Voisit myös vastuuttaa miehesi mukaan muutokseen, voisit kysyä häneltä mikä tässä tilanteessa on hänen mielestään vialla ja mitä hänestä voisi tehdä että olisi kaikilla mukavampaa.



Liitto on hyvin mahdollista pelastaa, mutta se ei voi säilyä ennallaan. Sinun on muututtava, samoin miehesi. Kuten itsekin kirjoitat, tästä kärsivät lapsesi myös. He ymmärtävät että isin kanssa pitää olla varovainen, isi ei ole turvallinen, koska äiti pelkää häntä. Se ei ole mukava läksy lapselle oppia! Huutaminen ja vähättely, hallinta ja vallankäyttö on myös väkivaltaa, ei vain se kun nyrkki heiluu.



Mitä tulee rahankäyttöön, mikäli sinä huolehdit lapsista päivittäin kotona, tulee sinulla olla myös vastuu rahankäytöstä. Voitte sopia jatkossa että miehen tilille ohjataan tietty summa, vaikka sata euroa kuussa, kaljaan ja harrastuksiin. Sama summa sinun käyttöösi, oli se sitten kampaajalla käyntiin tai uusiin vaatteisiin tai omaan harrastukseen. Yhteiseltä tilitä voidaan maksaa asumiskustannukset ja ruoka, jos niin haluatte. Asumuseronne aikana mies maksaa elatusapua lapsille. Saat ymmärtääkseni vanhempainrahaa, sen lisäksi voit saada toimeentulotukea ja muuta apua sosiaalivirastosta.



Vaikka sukusi olisi asiasta mitä mieltä tahansa, muista että et ole heille vastuussa vaan ainoastaan itsestäsi ja lapsistasi. Ihan ensimmäisenä sinun pitää lakata kantamasta vastuuta miehestäsi ja muiden odotuksista ja antaa itsellesi lupa tilanteen paranemiseen.



Sori, vähän hajanaisia ehdotuksia mutta toivottavasti näistä kuitenkin on apua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vieteistänne on ollut todella paljon apua ja pikku hiljaa päänikin on alkanut selviämään. Olen päättänyt, että muutan ainkakin hetkeksi lapsien kanssa pois ja jos mies haluaa vielä yrittää, niin aloitamme pariterapian. Jos hyvin käy ehkä vielä joskus voimme olla yhdessä koko perhe saman katon alla.

Niin ja myös sukuni on todella vanhollinen. Ero on miltein synneistä suurin. Heiltä siis turha tukea pyytää, mieskin osaa esitää niin ihanaa miestä, että tuksin heistä kukaan edes totuutta uskoisikaan.

Itselleni tuli ensin mieleen sellaista, että teillä on vain vaihe, jolloin toinen harmittaa ja ärsyttää.. Parisuhteessa ja yhteiselossa riittää niitä vastoinkäymisiä.. Itselleni on tullut tutuksi tuo, kun perheessä on pieni vauva niin yhteiselo on toisinaan hyvinkin vaikeaa ja takkuista.

Joskus täytyy oikein kovasti löytää parisuhteesta niitä hyviäkin puolia ja syitä jatkaa yhdessä. Toisaalta jos parisuhteessanne on väkivaltaa tai erinäistä epätervettä vallan käyttöä niin sitten sinun kannattaisi ottaa yhteyttä sosiaalivirastoon ja / tai turvakotiin, kirjoitan kuitenkin tätä sillä ajatuksella, että teidän parisuhteessa ei ole väkivaltaa.



Jossain ohjelmassa kysyttiin 60 vuotta yhdessä olleelta parilta, että mikä on heidän pitkän suhteen salaisuus? He vastasivat, että he eivät ole molemmat samaan aikaan halunneet antaa periksi.. Eli vuosien varrella, kriisistä toiseen mentäessä, aina jompikumpi on halunnut jatkaa suhdetta ja vaikka kyllästymistä on ollut puolin ja toisin niin sitä ei ole vaan sattunu samaan aikaan...



Me olemme mieheni kanssa olleet vuosia yhdessa, meillä on kolme lasta (kaksi biologisesti yhteistä) ja kaksi vuotta ollaan oltu naimisissa. Monenmoiset koettelemukset on meidänkin perhettä ja elämää koetelleet ja viimeisin " kriisi" on vielä tuoreena mielessä..

Nuorin lapsistamme oli noin vuoden ikäinen, kun olin niin lopen kyllästynyt ja väsynyt yhteiselämäämme, joka ei oikein toiminut miltään osin. Pitkien keskusteluiden ja itkujen jälkeen saimme asiat puhuttua halki ja päätimme jatkaa elämää yhdessä, vahvempina ja tyytyväisempinä.

Tämä vaatii aikaa ja panostusta sekä kompromisseja molemmilta osapuolilta ja jotkut parit tarvitsevat ulkopuolisen apua ongelmien setvimiseen (parisuhdeterapia tai leiri taikka perheneuvola tms.)



Toivottavasti saatte asiat ratkaistuksi :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat