Seuraa 

Neuvoja hakemassa, muiden kokemuksia etsimässä, syndäntä purkaamassa...



Miehelläni on kolme lasta edellisestä liitosta. Kun mentiin naimisiin 7 v sitten, lapset olivat 13, 11 ja 4. Mullakin oli silloin 10v. poika. Miehen lapset asuivat äidin luna, meillä joka toinen viikonloppu.

Miehen esikoisen kanssa meillä synkkäsi hyvin, toinen lapsi (tyttö) oli kauhean mustasukkainen ja inhosi minua (vaikka tutustuin mieheeni silloin, kun hän oli jo eronnut ja asui omillaan), mutta se meni ohi hänen kasvaessaan ilman sen suurempia ongelmia. Miehen kuopuksen kanssa asiat olivat hyvin siihen asti kun yhteinen lapsemme syntyi neljä vuotta sitten (siis tämä Pekka-poika oli 7v).

Sen jälkeen aika nopeasti huomasin, että en voi sietääkään Pekkaa. Hänen olemassaolo talossamme ärsytti ihan kauheasti.. Siis suhteemme alusta suhtauduin häneen aivan samalla tavalla kuin omaan poikaani - eli yksinkertaisesti samat vaatimukset ja samat palkkiot. Jatkoin samaa linjaa myös kuopukseni syntymän jälkeen - paitsi kun perheen vauva oli silloin oikeasti vauva eikä se 7-vuotias. Hän jatkoi niin, että hän olisi ollut vauva edelleen. Mieheni mielestä mun kasvatusotteeni tulivat liian koviksi ja aloin vaatia pojalta liikaa (mm. ruokapöydällä maiskottelu olisi pitänyt sallia...). Kun mieheni muutaman kerran huomautti minulle, että hänen poikansa on liian arka ja herkkä lapsi eikä hänelle sovi, että kasvatan samalla tavalla kun omaani, vetäydyin kokonaan pois. Eli käytännössä lopetin vuorovaikutuksen Pekan kanssa - en osaa puhua vain hyvää ja silittää päätä. Kasvakoon ilman osallistumistani.

Nyt, kun hän on jo isompi kun mun poikani oli tutustuessani mieheeni, huomaan, että hänelle mieheni salli paljon sitä, mitä oli pojalleni "väärin" - esim., kun minulla ja miehellä oli tapana syödä puuroa arkiaamuisin, poikaanikin mies pakotti puuroon "tai olkoon nälissä" - nyt Pekka vetää aamupöydälle leipää ja makkaraa kuin syömme muuta ja sille se on sallittu kun mieheni mukaan yhtäkkiä "jokainen lapsi on erillainen". Olimme muutama vuosi sitten yhteisellä lomalla ja silloin pojallani oli tiskivuro muiden isojen lasten rinnalla - tänä kesänä kun Pekka on jo isompi kun lapseni silloin oltiin lomalla viikko, eikä hän kertaakaan edes mehulasiaan huuhdellut, tiskaamisesta puhumatta - ja mieheni mukaan ei saisi pakottaa tiskaamaan. Ymmärrän, että nämä asiat ovat enemmän mieheni vika kun pojan, mutta kun pojan mielestä just näin pitääkin olla..



Kun hän on meillä joka toinen viikonloppu, hän tuijottaa telkkaria tai istuu tietokoneen edessä. Ei ikinä osallistu arkeemme. Aina naama väärinpäin. Ainoa vastaus mihin vaan kysymykseen on "ihan samaa" tai "emmätie". Minä en edelleenkään juuri puhu hänelle. Mieheni edelleen luule hänen araksi. Se "arkuus" mielestäni on peli, jota Pekka pelaa saadakseen etuja.



En siedä sitä. En halua olla samassa huoneessa hänen kanssa. Haluan lähteä pois omasta kodistani silloin kuin hän tulee.

On minulla kuitenkin vielä muutama vuosi tätä piinaa edessäni - niin pitkään kuin hän vierailee isän luona, eli meillä, säännöllisesti.

Miten jaksan nämä vuodet? ?:|

Ja kiitos teille jotka lukivat loppuun!

Kommentit (4)

Jos YHTÄÄN lohduttaa, niin ainakin sinun poikasi osaa tiskata sitten kun muuttaa pois kotoa, eikä maailma ehkä tunnu niin kovalta paikalta kun ei ole elänyt pumpulissa vaan ihan tavallisen lapsen arkea. ;)

Tällä Pekalla on aika kovat ajat edessä jos ei isänsä asenne muutu, mikään ei ole niin kamalaa kuin iso poika joka luulee olevansa vauva. Yäk!

Joo voi olla että herää jo hyvinkin pian nuo kasvaa niin äkkiä ollakseen isoja. Tosi vaikeita tilanteita tollaiset. Meilläkään ei aina niin kiltisti puhuta tuon toisen perheen kanssa...Ja kanssa aina meitä syyllistetään jokaisista jutuista. Nytkinpoika 3v oli mummilla koko päivän yksin mikä on harvinaista yleensä käymme vain kahvilla siellä lasten kmiten kanssa. Kauhea huuto kun lapset on aina hoidossa...kun ne on meillä. Tämä oli vielä pojan eka kerta kolmeen vuoteen kun sai mummilta laatuaikaa...tosi sikamaista jos joskus on laatuaikaa ja saa olla erossa siskostaan kun ovat kuin paita ja pylly.

Tälläsiä nuo ero asiat on...ja miehet ei ehkä ainakaan kaikki saa sanottua eksilleen miten asiat on..

Meillä ainakin minä puutun yleensä asiaan jos jotain asiaa toiseen suuntaan on. Javarsinkin silloin kun se on negatiivistä.

Saa nähä miten asiat on loppuvuodesta kun minä lähden töihin ja miehenikin joutuu kuskaamaan meidän lasta hoitoon kun itse menen vuorotöihin miten sitten tapellaan aikatauluista. Voisin luvata, että tästä tulee seuraava pointti mistä tulee sanomista.

Ei todellakaan ole helppoa olla äitipuoli ja vielä kun lapset tosta kasvaa ja alkaa olla enemmän omaa tahtoa ja ymmärtää asioita..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asia on niin, että rakastan miestäni enkä halua eroa. Pekan äidin ka puhuminen on mahdotonta - miestäni hän syylistää että hän jätti perheen ja Pekka on hänelle juuri se vauva mitä hän esitteleekin meillä.

Ajattelen lähinnä että kerään jostain voimia kestää.... Nyt hän on 11v ja toivon, että ne säännölliset vierailut loppuvat joskus 4-5 vuoden sisällä. Toisaalta luulen, että tämäm pojan murrosikä tulee hänen vanhemmille kuin kylmä suihku ja eikös silloin ne heräävät. Voi voi voi...

Kyllä mielestäni pojalla pitäisi olla säännöt niinkuin muillakin. Meillä on 1 yhteinen lapsi ja miehelläni kaksi. Ja täällä kasvatetaan kaikki samoilla säännöillä sekä meillä on omat säännöt kotona olkoon omat säännöt. Että eikun mies laittamaan kuria sitä lapset tarvii, että arki pelaa. Teill' lapset niin isoja jo jotta saisi osallistua arjen pyörrittämiseen. Millasia niistä kasvaa jos kotona ei koskaan tarvitse tehä mitään eikä komenneta. Sinuna puhuttelisin toista kasvattajaa tai äidin kanssa...jos pystyy ja sopia samat pelisäännöt.

Täällä ainakin tulisi ero jos tuollaista hyväksyisin eihän sitä jaksa kukaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat