Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Me ollaan oltu yli 6v yhdessä ja nyt tehtiin vaan päätös että mennään naimisiin ilman sen kummempia tunnekuohuja. Mies ei ole sen luonteinen että osaisi kosia ja minä ehkä vähän vierastan hempeilyä. Ihan tämmöinen järkiratkaisu vaan oli...

Sivut

Kommentit (25)

Olin niin hämmentynyt, että sanoin miehelle monta kertaa: " hullu!" . :) Syy edelliseen kommenttiin oli se, että olimme seurustelleet vasta kaksi viikkoa. Suostuin kuitenkin kosintaan.



Nyt olemme olleet jo kahdeksan vuotta naimisissa ja meillä on kolme lasta. Onnellisia ja rakastuneita toisiimme olemme edelleenkin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuitenkin useimmilla naisilla tuntuu odotukset olevan jossain saippuasarjamaailmassa. Lueskelin välillä noita hääkeskustelupalstoja ja minusta oli outoa, että sinne kirjoitti ihmiset, jotka olivat jo kihloissa, mutta odottivat kosintaa, joka kai tarkoitti juuri tuota polvillaan kukkien kanssa vaimoksi pyytämistä ja hääpäivän päättämistä.



Avioliitossa kuitenkin ihan muut asiat ratkaisevat kuin miten on kosittu. Meillä oli aivan arkinen keskustelu, jossa kerroin kantani, miksi olisi parempi avioitua ja mies vastasi että no jos se on noin, ni kai se on pakko.



Tästä oli romantiikka kaukana. Me olemme kuitenkin hyvä tiimi. Järjestimme innolla hääjuhlia (siis en vain minä morsia, vaan myös mies oli täysillä mukana) ja niistä tuli, sorry jos kehun, aivan mahtavat. Olen samalla myös aivan varma, että olisimme aivan yhtä paljon yhdessä, vaikka olisi ollut vain pieni maistraattivihkiminen, olisimme jaktaneet avoparina tai vaikka mies olisi kosinut päällään seisten. Avio-onnemme kanssa noilla asioilla ei ole mitään merkitystä.



..viettäväthän monet suuressa maailmassa avioliiton vahvistamisia ja vuosipäiviä yms.

Kerran huokailin miehelleni, että me mentiin sitten naimisiin ihan asiapuheella ilman romanttista kosintaepisodia. Mies hankki vihkisormukseeni timantin (vastasyntyneen lapsemme symboliksi) ja yllättäen heittäytyikin lattialle prinssipolvistukseen sormusrasian kanssa ja kosi komeasti, vakavasti ja tyylikkäästi. Kyllä tietysti sitten naurattikin ja oli hauskaa - ja tavallaan tämä kyllä kompensoi tuon " kosinnan puutteen" . Ja hauska oli pujottaa uusivanha vihkisormus sormeen.

ilman että se tuntuu hölmöltä. Minua kosittiin polvillaan, tosin ilman sormusta. Kihlakauppaan marssimme seur arkipäivänä. Tiesin ehkä tätä odottaa, mutta täysin miehen valinta ja ajankohtakin valikoitui ihan tilanteen ja tunnelman mukaan.

Eikö se periaatteessa se, kuka siitä naimisiin menosta ensin alkaa höpäjämään, kosii toista puoliskoa. Ootte mammat vissiin itse kosineet ukkojanne ensin.

Häistä on jo muutama vuosi aikaa. Häät oli oikein mukavat ja kaikin puolin onnistuneet. Yhteiselo on muutenkin sujunut kivasti. Ei se siitä kosimisesta kiinni ole.



Onneksi olkoon!

Tai siis että jos on kihloissa, niin silloin ollaan menossa naimisiin - on siis kosittu. Eikös kihlaus ole nimenomaan lupaus naimisiinmenosta.



Mentiinkö teillä kihloihin silleen, että " kulta, mentäiskö kihloihin?" " Mennään vaan" . Mä oon kuvitellu että se menee niin että " tuletko vaimokseni?" ja sen jälkeen mennään automaattisesti kihloihin. Vai oonko mä ymmärtäny asian ihan väärin?

Seurusteltu oli 6,5v ennen häitä ja oltiin kihloissa melkein koko seurusteluaika. Naimisiin mentiin 17.6.2006. Naimisiin oltaisiin menty aikaisemminkin, mutta ollaan vielä nuoria 22v/27v joten ei pidetty kiirettä. Häistä ruvettiin puhumaan yli vuosi ennen häitä ja päivämäärä vain päätettiin. Kyllähän minä miestä vähän kiusasin kosinnan puutteesta, mutta eipä se arkea ole mitenkään muuttanut.



Rakkaus kestää ja vahvistuu siitä huolimatta! :)

varmaan säikähtäisin että sai jonkun sairaskohtauksen...:-) Minusta nuo tuollaiset " romanttiset" kosinnat on peräisin siitä että emännät on kahtoneet liikaa Kauniita ja Rohkeita...

Eli aloimme seurustella kun olin 17v. ja " mies" 16v. Noin vuoden päästä tästä makoilimme yksi sateinen kesäpäivä poikaystäväni sängyllä jutellen tulevaisuudesta. En muista, kumpi sen eka sanoi, mutta kuitenkin puhuimme siitä, että voiko tosiaan näin nuorena löytää sen oikean ja että kai voi. Ja että eikös me meinatakin olla aina yhdessä. Ja näin todettiin, että aikomus on vakaa ja vakava olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Päätettiin silloin, että kihlat hankitaan sitten kun mies on saanut tietää armeija-ajankohtansa ja mahdollisesti palveluksensa keston. Emme siis halunneet olla kihloissa liian kauaa, vuositolkulla, vaan sormukset päätettiin hankkia samalla kun voidaan hääpäivä päättää (ja tämä riippui siis miehen armeijaan menosta). Kun kutsunnat oli ohi ja mies tiesi milloin palvelukseen astuu, niin menimme hakemaan sormukset ja pujotimme ne toistemme sormeen siellä, missä olimme ekan kerran tavanneet. Päätimme samalla hääpäivän.



Että näin meillä.



Vierailija:

Lainaus:


Mentiinkö teillä kihloihin silleen, että " kulta, mentäiskö kihloihin?" " Mennään vaan" . Mä oon kuvitellu että se menee niin että " tuletko vaimokseni?" ja sen jälkeen mennään automaattisesti kihloihin. Vai oonko mä ymmärtäny asian ihan väärin?

Kyseessä oli kihlasormus. Olimme kolmisen vuotta kihloissa ennen vihkimistä. Hääpäiväkin päätettiin vasta myöhemmin, mutta kyllä kihlaus edelleen on lupaus avioliitosta. En olisi ikinä mennyt kihloihin jos olisin ajatellut että tämän miehen kanssa en menisi naimisiin.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat