Seuraa 


Täällä yritetään sopeutua ajatukseen siitä, ettei lasta ehkä luomuna (tai muutenkaan) koskaan saada. Sellainen asian on nyt jäänyt mietityttämään, että kertoako lapsettomuudesta ja kenelle.



Jostain syystä mulle on tullut viime aikoina kamalan kova tarve kertoa tästä tutuille ja tuntemattomillekin. Ahdistaa aivan valtavasti ja tarve puhua asiasta on suuri. Olen koittanut miettiä kannattaako kertominen vaiko ei, mutta en saa asiaa ratkaistua.



Kertomista puoltaa mm. se, että olen ajatellut että mahdolliselle tulevalle lapselle tultaisiin kertomaan jos hän on saanut alkunsa hoidoilla, joten sitten siitä pitäisi varmasti kertoa muutenkin avoimesti. Olisiko helpompaa jos siitä tiedettäisiin jo yritysaikana, ettei sitten tarvitsisi plussasta kertoessaan selittää, että hoidoilla raskaus alkoi.



Tai jos kävisi niin onnettomasti, ettei lapsia saataisikaan, tuntuu että haluaisin kertoa ihmisille, että olisin niitä kyllä halunnut (tätä en tietenkään voi varmaksi sanoa).



Kertomista vastaan on se, että vauvahaaveista ja yrityksestä kerroin innoissani aika monelle: ystävät tietävät kaikki, myös muutama ei niin läheinen ja useimmat lähisukulaiset. Nyt vähän harmittaa että kerroin niin monille, välillä tuntuisi helpommalta jos " kaikki" eivät tietäisi, kun eivät osaa nytkään suhtautua asiaan niin kuin toivoisin (tämä on siis minun ongelmani, en voi heitä siitä syyttää).



Lisäksi vähän huolettaa, että jos kerron huolettomasti asiasta esim. läheisille työkavereilleni, tieto leviää nopeasti työpaikallani.



Olisi kiva kuulla miten te olette tehneet, toivoisin sen helpottavan omaa päätöksen tekoani. Oletteko kertoneet lapsettomuudesta avoimesti / varovaisesti /ette ollenkaan? Miksi siihen päädyitte ja tuntuiko se oikealta ratkaisulta?



Olisitteko niin kilttejä, että kertoisitte miten olette tehneet! Tai jos asiasta on täällä käyty keskustelua, niin neuvoisitte miten se keskustelun löydän! Kiitos!



Killa

Kommentit (15)

Mielestäni asiasta kertominen on paljon luonteesta kiinni, jokainen haluaa kokea ja puhua omista hankalista asioistaan omalla tavalla. Minulle tuo tapa oli puhua avoimesti kaikille läheisille, niin töissä kuin kotonakin. Meillä kaikki läheisimmät kaverit ja sukulaiset sekä minun työkaverit tiesivät ongelmastamme saada lasta. Ja nyt kun saimme plussan 2 vuoden yrittämisen jälkeen luomuna, niin olen innoissani jo plussasta monelle noista ihmisistä kertonut. Meillä tosiaan takana 2 ivf ja 2 pas, mutta noista kaikista nega ja kesätauolla plussa luomu yllätti. Katso mikä sinusta on parhaaksi. Itse puhun muutenkin hyvin avoimesti asioistani niin miksen olisi tästäkin puhut.



Eikka ja nöpönenä rv 8+4

Me ei olla yhdessä kerrottu kenellekään hoidoista - paitsi mä kerroin kahdelle mun läheiselle ystävälle, kun ekaan inssiin mentiin. Kumpikin on sellasia, että on antanut mun rauhassa kertoa negoista ym. eikä ole koko ajan ollut kyselemässä. Nyt IVF:n ollessa päällä kerroin omalle äidilleni, jotenkin se tuntui luontevalta.



Nyt sitten odotan, että viikkoja tulisi turvallinen määrä kasaan, että mieskin voisi kertoa äidilleen:=)



Eli, mä harkitsisin tosi tarkkaan, kenelle kertoisin:=)



*vilkutus*



-mooli

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osuitpa asian ytimeen... Eli lapsettomuudesta ja hoidoista kertominen omille (ja miehen) vanhemmille on todella vaikeaa. Emme siis ole kertoneet asiasta vieläkään, vaikka lasta on toivottu jo 5 vuotta ja takana on 4 tuloksetonta ICSI-hoitoa PAS:eineen. Sitäpaitsi lopetimme lapsettomuushoidot vuosi sitten, ja vieläkin asia on kertomatta!



Meillä on yksi lapsi, ns. luomuihme eli ilman hoitoja, kovalla yrittämisellä aikaansaatu. Näin jälkikäteen olen tyytyväinen, että en kertonut sekundäärisesta lapsettomuudestamme kuin harvoille ja valituille (kahdelle siskolleni sekä parille hyvälle ystävälle). Ja näillekään ihmisille en pystynyt kertomaan asiasta kasvotusten, vaan sähköpostin välityksellä. Asia oli silloin niin arka - pelkäsin, että alan itkeä hysteerisesti eikä siitä tule loppua. Kerroin näille ihmisille myös hoidoista, mutta en tarkkaan hoitoaikatauluista, juuri sen takia, että joko??-kyselyt ja negauutisista raportointi ei houkutellut.



Omille ja miehen vanhemmille kertomista olemme lykänneet vuosi toisensa jälkeen sen takia, että emme halua heidän murehtivan puolestamme, kun heillä on omatkin murheensa. Toisaalta tapaamme heitä vain ehkä kerran kuukaudessa, joten on mukavampi viettää ne hetket iloisempien aiheiden merkeissä. Haluamme mieluummin kertoa heille iloisia perheuutisia - ja pian on niiden aika! Olemme adoptioneuvonnassa, ja viimeistään jouluna kerromme heille, että heille on tulossa uusi lastenlapsi. Paperit lähtevät kohdemaahan keväällä 2007 ja saamme lapsen kotiin vuonna 2008. Itse asiassa joulu onkin aivan loistava ajankohta kertoa asiasta, sillä uskomme uutisen olevan heille mieluinen, siis oikea joululahja! - Samassa yhteydessä on sitten luonteva tilaisuus mainita myös, että emme saaneet toista biologista lapsia ja että kaikki hienoimmat hoidot kokeiltiin ja vielä useampaan kertaan. Ensi jouluna hoitojen lopettamisesta on kulunut jo puolitoista vuotta, joten toivon, että pystyn puhumaan silloin asiasta luontevasti ja itkemättä - paitsi jos äitini tai anoppini alkaa itkeä...



Hei,



musta olisi todella outoa, että en kertoisi asiasta ystävilleni, koska lapsettomuus on todellakin isoin huoli elämässäni tällä hetkellä.



Mä taas en kertoisi missään tapauksessa töissä, mutta tietty jokainen tehköön itse päätöksensä. Meillä on aika kilpailuhenkinen työpaikka, joten lapsiasioista puhuminen olisi suurin piirtein sama kuin ampuisi itseänsä nilkkaan.

Kiitos taas kommentoineille, tuttujakin löytyi! :)



Puranpa tänne taas tuntojani, kun se tuntuu helpottavan. Olen ajatellut asiaa niin, että en nyt juuri taida kertoa yhtään useammalle, kuin jotka jo tietävät, vaan katsotaan tilannetta sitten kun hoitoihin lopulta päätetään lähteä. Silloin on varmaan töissä pakko jollekin kertoa töiden järjestelyn vuoksi.



Luulen, että tämä tarve kertoa " kaikille" johtuu siitä, että mulle on nyt tullut kova tarve puhua asiasta, eikä oikein lähipiirissä asiaa hyvin ymmärretä, kun suurin osa on tullut raskaaksi tosi helposti. Olen nyös saanut ystäväni ymmärtämään, että turha jatkuvasti kysellä, että joko on uutisia kerrottavana. Annoin ymmärtää että kerron, kun on kerrottavaa.



Nyt on jo jonkin aikaa ollut kamala ahdistus päällä ja harmittaa, että vaikka aika moni yrityksestä tietää, kukaan ei kysy mitä mulle kuuluu ja miten meillä jaksellaan?! Tiedän, että oma on mokani ja pitäisi vaan saada suu auki, mutta kun tuntuu niin hölmöltä kun en tiedä mitä sanoisin. Tuntuu oudolta, että kesken kivan kahvittelun kaverin kanssa paukauttaisin, että olen hajoamispisteessä!



Mulla on nyt sellainen tilanne, että haluaisin puhua tästä asiasta koko ajan ja mies taas ei halua. Täytyy kai vain kerätä rohkeutta avata suunsa lähimmille ystäville tai sitten hankkia terapeutti...



Olen yleensä sellainen pärjäävä tyyppi, joka ei helpolla isoimmista ahdistuksistaan puhu. Ainakaan, jos kukaan ei suoraan kysy. Niin, ehkä tässä olisi hyvä sauma harjoitella avautumista oikein kunnolla... Toisaalta pelkään, kuten Haavemaakin sanoi, etten pysty itkemättä puhumaan asiasta, kun nyt yksinkin ollessa alan itkeä jos asia tulee mieleen.



Kai tämä on nyt osa sitä prosessia, jonka joutuu läpikäymään tässä kurjassa elämäntilanteessa, sopeutuakseen siihen.



Kiitos kovasti kaikille avusta, ette tiedäkään miten tärkeää on ollut lukea ajatuksianne! :)



Killa

...Meillä esikoinen antoi aikanaan odottaa itseään. Pelkäsin jääväni lapsettomaksi. PCO diagnoosin jälkeen sain heti Clomifenit, ja raskaus alkoi ekasta kierrosta. Tyttö syntyi 01/02. Kerroin asiasta avoimesti, mutta tuntuu, että osa unohti asian (raskaaksi tulon vaikeuden) raskauden ja tytön syntymän jälkeen.



Nyt kun kakkosta on toivottu jo lähes 2½ vuotta, ja tytön ollessa jo pian 5v, on lähimmät " heränneet" . Kerrottuani lapsettomuusongelmasta on asia palautunut monenkin läheisen ja työkavein mieleen. Me ollaan siis kerrottu (tai minä, ei niinkään mies) avoimesti lähes kaikille; kavereille, sukulaisille ja työkavereille. Mun mielestä näin on helpompaa. Kun läheiset tietää, jää ne turhat kysymykst " eikö jo pitäisi tehdä kaveria tytölle - tulee pitkä ikäero..." ym... Mä koen siis helpompana kaikenkaikkiaan sen, että asiasta puhutaan avoimesti.



Lähiviikkojen aikana on edessä eka IVF, siitä ollaan kerrottu vähän maltillisemmin, mutta jos joku sattuu jotain kysymään, kerron myös toki hoidoista. Töissä mm. lähin esimies tietää.



Lämmintä syksyä kaikille!'



-AURIS-

Meillä minä olen kertonu muutamalle hyvälle ystävälle vauvatoiveista ja juhannuksena kerroimme(mies kerto kun minä nieleskelin) kummankin vanhemmille ja sisaruksille lapsettomuudestamme ja siitä mitä jatkossa on edessä. Molempien perheet asian otti todella hyvin ja olivat ymmärtäväisiä, mutta kummissaan.

Ihan vain pari hyvää ystävää tietää lapsettomuudestamme, on helpottavaa mielestäni saada puhua jollekkin samassa tilanteessa olevalle, mutta muuten asia on mulle todella vaikea aina välillä, asian olen hyväksynyt enkä ole katkeroitunut, vaan rakastan pieniä lapsia ja niiden hoitoa.

En kuitenkaan voisi koskaan puhua lapsettomuudestamme niinkuin mistä tahansa päivän asiasta, se on kuitenkin niin henkilökohtainen asia ja mieheni ei oikeestaan puhu asiasta ollenkaan(juhannuksena poikkeuksellisesi paljonkin).



Toivottavasti löydät itsellesi parhaan mahollisen tavan käsitellä ja ajatella asiaa, töissä mä en tule varmaan koskaan kertomaan kenellekkään.





ystäville ja sukulaisille, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Oma olo oli paljon helpompi,kun sai asiasta sanottua, ja me saimme hirveästi tukea läheisiltä. Etenkin ne ärsyttävimmät kommentit jäi pois (suuntaan tai toiseen, tyyliin millonkas tai ette kai te nyt vielä).



Töissä kerroin kohdunulkoisen jälkeen parille työkaverille, mutta en mitenkään avoimesti.



Ja nyt raskauden aikana on jatkettu avointa linjaa, eli kerrottu miten vauva sai alkunsa. Ja lapselle kerrotaan varmaan asia ihan niin kuin se on, eli että saatiin lääkäriltä apua.



Mutta tiettyä varovaisuutta kannatta noudattaa esim. hoitojen aikataulusta kertomisesta, joskus se rasitti, kun kaikki odottivat tulosta yhtä innolla kui minä, ja sitten kun tulos oli nega... Mutta yleisellä tasolla on ihan hyvä puhua näistä lapsettomuusongelmistakin ihan ääneen.



Toivottavasti tästä oli jotain apua... :)



-Osse rv 31+2

Jo silloin kun olimme hoidoissa, kerroimme hyvin avoimesti kaikille asiasta. Myös töissä kerroin melkein kaikille, vaikka työkaverit eivät mitään hyviä ystäviä varsinaisesti olekaan.

Minulle lapsettomuus ei ole koskaan ollut häpeä tai edes arka asia, vaan elämän yksi realiteetti, joka ei tehnyt minusta yhtään huonompaa ihmistä. En ole koskaan kokenut tarvetta salailla asiaa, vaikka se sinänsä vaikea asia olikin. Olen muutenkin aika avoin ihminen, minulla ei ole mitään salattavaa elämässäni, vaan haluan olla sellainen kuin olen aina ja kaikkialla muutenkin.

Ymmärrän silti hyvin, jos joku ei halua kertoa lapsettomuudestaan - me ihmiset olemme niin erilaisia.


Taidan olla Osbornen kanssa samoilla linjoilla tuossa kertomisasiassa. Töissä tekisi mieli kertoa lähimille työtovereille, mutta ei toki kaikille. Työpaikka on kyllä " vauvamyönteinen" , eikä kilpailua (ainakaan minun toimenkuvassani) ole. Lähipiirihän tietää jo yrityksestä ja tutkimuksista, joten hoidoistakin tulisi varmasti kerrottua.



Oli hyvä pointti, että hoitoaikatauluista ei kannata kertoa. Toisaalta hoidot tulevat olemaan päiväaikaan, joten töissä saattaa olla vaikea selitellä mihin täytyy häipyä joskus lyhyelläkin varoitusajalla (meillä se tarkoittaa 2-3 viikkoa). Silloin olisi hyvä, jos joku/jotkut tietäisivät ja voisin sopia käytännön järjestelyistä.



Kuulisin vieläkin lisää mielelläni erilaisia näkemyksiä asiasta. Vielä en taida laajemmin ihmisille kertoa ennen kuin olen tarkkaan tämän miettinyt.

toki meidän lähipiirissä miltei kaikki ovat tienneet, että meillä on vauva ollut " tilauksessa" pidemmän aikaa ja mun työpaikallakin monet, mutta tosiaan hoidoista ei sitten ole kerrottu ihan " itsesuojelun" vuoksi:=)

Tapoja on monia, niinkuin kuvista näkyy. Me emme ole kertoneet kellekään lapsettomuudesta. Hoidoissa ei vielä olla enkä tiedä mennäänkö lainkaan, mutta jos mennään, niin siinä vaiheessa haluaisin kertoa muutamalle hyvälle ystävälle, joista yksi on myös työkaverini. Molempien vanhempiin on ihan ok välit, mutta heille haluan kertoa vasta, kun (jos) joskus on vauva oikeasti tulossa.



Meille, tai oikeastaan mulle lapsettomuus on niin arka ja kipeä asia, etten kerta kaikkiaan pysty siitä itkemättä puhumaan edes yksikseni.

Mutta jokainenhan toimii omien tunteiden ja tottumusten mukaan.



Tsemppiä ja toivotaan hoitopolusta hyvin lyhyttä!

Kerroimme avoimesti kaikille

Jo silloin kun olimme hoidoissa, kerroimme hyvin avoimesti kaikille asiasta. Myös töissä kerroin melkein kaikille, vaikka työkaverit eivät mitään hyviä ystäviä varsinaisesti olekaan.

Minulle lapsettomuus ei ole koskaan ollut häpeä tai edes arka asia, vaan elämän yksi realiteetti, joka ei tehnyt minusta yhtään huonompaa ihmistä. En ole koskaan kokenut tarvetta salailla asiaa, vaikka se sinänsä vaikea asia olikin. Olen muutenkin aika avoin ihminen, minulla ei ole mitään salattavaa elämässäni, vaan haluan olla sellainen kuin olen aina ja kaikkialla muutenkin.

Ymmärrän silti hyvin, jos joku ei halua kertoa lapsettomuudestaan - me ihmiset olemme niin erilaisia.

... minulla on nyt ajankohtainen juuri se vaikein asia, eli vanhemmille kertominen. He eivät tiedä paljon mitään, sitäkään että olemme ihan oikeasti aloittaneet yrittämisen jo parisen vuotta sitten ja että ollaan ehditty käydä jo tosi rankoissa hoidoissakin. Mies on kertonut vasta äidilleen, joka oli ollut ymmärtäväinen asian suhteen. Itse koen olevani tästä asiasta suorastaan paniikissa! Aikoinaan ajattelimme, että se lapsen yrittämisen aloittaminen on tasan meidän kahden välinen yksityisasia, ja jos joku ystävä, tuttu tai sukulainen on sattunut utelemaan jälkikasvun perään, olemme kuitanneet sen jollain huumoripitoisella heitolla. Nyt kun asia onkin melko kipeä eikä todellakaan niin itsestäänselvää,että lapsi joskus saadaan, onkin jo aika paljon pokassa pitelemistä kun edelleen koittaa heittää huumorilla - kun oikeasti tekisi mieli alkaa karjua kurkku suorana!



Eli jos saan vielä teitä tänne kirjoittaneita häiritä seuraavalla kysymyksellä: te jotka piditte alkuun yrittämisen salassa, mutta olette joutuneet vanhemmille lopulta kertomaan asian todellisen laidan, miten menettelitte? Miten valmistauduitte? Järjestelittekö erityisen tilanteen, milloin kerroitte vai paukautitteko vain asian " päin naamaa" ... :)



Kuulostaa varmaan hölmöltä, että kyselen ja mietin tällaista, mutta minua ihan todella jännittää. En ole myöskään kovin läheinen vanhempieni kanssa, suhteet ovat sellaiset tavallisen neutraalit, niin en osaa ollenkaan etukäteen odottaa jotain tiettyä suhtautumista, vaan lähinnä panikoin jonkin ylitunteellisen tunteenpurkauksen ja itkukohtauksen tulevan äitini taholta...



KIITOS IHAN TOSI PALJON JOS JAKSATTE VIELÄ PUIDA TÄTÄ ASIAA JA VASTATA!

ja veljeni vaimoineen. Ja tuskin tietäisivät hekään, ellei heille olisi tulossa vauvaa; uutisesta kuultuamme halusimme kertoa myös oman tilanteemme ja vauvahaaveemme.

Mutta jokaisen kohdalla asiasta puhumista ratkaisee varmasti hyvin paljon se oma lähipiiri. Suurin osa minun ystävistäni esim. viettää vielä villejä sinkkuvuosia, eikä tulisi mieleenkään kertoa heille, että meillä on toivottu vauvaa jo 2,5 vuotta. Ymmärrystä voisi toki löytyäkin, mutta pelkään, että löytyisi myös hirveästi ymmärtämättömyyttä :(



Emme ole hirveän läheisiä vanhempiemme kanssa, joten heillekään ei ole ollut " tarvetta" kertoa. Joskus puhuimme miehen kanssa, että kerrotaan vanhemmille sitten, jos mennään raskaimpiin hoitoihin. No, takana nyt yksi IVF, eikä olla kerrottu ;)

Mutta uskon, että kerromme asiasta vielä muutamalle läheisemmälle ihmiselle, jos lapsettomuutemme jatkuu eikä hoidot näyttäisi tuottavan tulosta, mutta toivotaan, että näin ei käy.



Tulikin jo tuossa, että mahdollisen hoidon aikatauista ei kannata paljoa huudella, koska voi olla raskasta kertoa ja selitellä, jos ei tärpännyt. Minulle itselleni yhdellekin ihmiselle negauutisen kertominen oli riittävän raskasta.



Toivotan paljon onnea ja voimia, toivottavasti lyhyelle taipaleellenne =)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat