Vierailija

Ennen niin sosiaalinen ystäväni on reilun vuoden kärsinyt mielenterveysongelmista ja hänellä on ainakin 2-suuntainen mielialahäiriö. Oikean lääkityksen saaminen kohdalleen ei ole ollut helppoa. Välillä on sairaalajaksoja osastolla masennuksen vuoksi -eli ystäväni menee sinne vapaaehtoisesti lepäilemään.

Nyt hän on viimeaikoina alkanut ottamaan etäisyyttä, ei halua kyläillä, eikä oikein jaksa ottaa kotiinsakaan vieraita. Pitäisikö minun vain sitkeästi mennä tapaamaan häntä vai annanko olla rauhassa ja ottaa yhteyttä sitten kun tuntuu siltä?

Kommentit (6)

estää aallonpohjat ja pahat masennukset -eli piti olla tasaisempaa. Mutta jospa odottelen muutaman viikon jos sitten kyselisi vointia. t: ap



Lainaus:

ja ainakin mun kohdalla masennuskaudet on sellaisia, että en todellakaan halua nähdä _ketään_ vaan olen mieluummin yksin ja hautaudun. Ehdottomasti en halua lähteä mihinkään, enkä olla toisten "riesana".



Jos bipo on hällä oikea diagnoosi, niin kyllä hän sieltä taas kohta nousee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siten hänellä säilyy yhteys ulkomaailmaan, mutta voi kuitenkin olla vaikka koko päivän yöpuvussa, eikä se puhelimessa haittaa. Ja puheluihin voi aina jättää vastaamatta, jos ei just ole sosiaalisella päällä. Eli älä loukkaannu siitä, jos ei vastaa, vaan soita taas ensi viikolla uudestaan.

Jos olet hyvä ystävä, ja ehkä valmis olemaan tukena ja voimavarana hänelle, niin kysy ihmeessä kuulumisia.

Tärkeintä on kuitenkin antaa "tilaa", bipon masennukset ovat rajuja ja ahdistuskeskeisiä, eli "nurkkaan ahdistaminen" ja tsemppaaminen ei ainakaan auta asiaa.

Varovainen tiedustelu kuitenkin voi antaa voimia hänelle, ja tunteen siitä että kaverit eivät hylkää sairauden vuoksi.



Lääkitykset ovat vaikeita juttuja, itselläni meni vuosia ennen sopivan lääkityksen löytymistä. Nyt olen ollut yli vuoden lähes oireettomana, mikä on aivan uskomatonta ja hienoa!



-se toinen bipo

Ensinnäkin tekee hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille ja toiseksi ei ole sitä voieikämppäonsotkuinen ja mitäsitätarjoais-ongelmaa, jonka ratkaisu tuntuu masentuneena ihan ylivoimaiselta.

ja ainakin mun kohdalla masennuskaudet on sellaisia, että en todellakaan halua nähdä _ketään_ vaan olen mieluummin yksin ja hautaudun. Ehdottomasti en halua lähteä mihinkään, enkä olla toisten "riesana".



Jos bipo on hällä oikea diagnoosi, niin kyllä hän sieltä taas kohta nousee.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat