Seuraa 

Vinkkejä ja kokemuksia kaivataan! Meille syntyi esikoistyttö heinäkuussa. Tyttö on suloinen ja melko helppo, viihtyy yleensä sylissä ja tykkää kun pääsee liikkeelle - autossa, vaunuissa, kantoliinassa, sylissä...



Tuore isukki on muutaman kerran jäänyt tytön kanssa kotiin kun olen lähtenyt omiin harrastuksiin (kerran viikossa). Jo näiden muutaman kerran jälkeen on isältä mennyt itsetunto, kun tyttö ei olekaan viihtynyt hänen kanssaan. Ensimmäisen kerran tytär söi pullosta pakastettua maitoa ja huusi aina välit kun isä lämmitteli lisää maitoa. Toisella kerralla ei maitokaan kelvannut vaan tyttö huusi 45 min. yhtä soittoa kunnes simahti. Kolmannella kerralla huusi parikymmentä minuuttia. Joka kerta kuitenkin ovat olleet tosi söpösti yhdessä kun tulen kotiin, eli lapsi on lopulta rauhoittunut syliin.



Itselläni ei ole mitään epäilystä etteivätkö isä ja tytär pärjäisi vallan hyvin, kunhan isukki saa vähän varmuutta vauvan hoitoon. Hän oli kuitenkin synnytyksen jälkeen kotona kuusi viikkoa joten ovat kyllä päässeet tutustumaan toisiinsa :) Mies kuitenkin oli eilenkin aivan maansa myynyt tytön huudettua. Olen koettanut puhua, mutta en enää keksi miten voisin häntä kannustaa. Mielestäni on kuitenkin kaikille meille tärkeää että isä hoitaa myös pientä vauvaa.



Onko muilla ollut vastaavia hankaluuksia? Miten olette miestä kannustaneet tai opastaneet?



Lorena ja tytsy 2 kk

Kommentit (17)

Isot kiitokset KAIKILLE kirjoittaneille, lisääkin keskustelua saa tulla jos siltä tuntuu.



Itse ymmärrän kyllä erilaiset näkökulmat joita esille tuli. Sekä sen, että pienen vauvan tulisi saada olla äitinsä kanssa, että sen että äidinkin on toisinaan päästettävä höyryjä itsekseen. Meillä isukki tekee melko rankkaa päivää töissä ja vaikka kannustankin iltaisin vauvan hoitoon ja yhdessä olemiseen, koetan huomioida myös sen että työpäivän jälkeen voi väsyttää. Vastaavasti koen tarvitsevani tuon yhden reilun parituntisen viikossa ilman vauvaa. Tyttö syö pullosta oikein hyvin, sen olimme molemmat kokeilleet ennen kuin edes harkitsin lähtöä.



Aika varmasti auttaa asiaan. Mietin kuitenkin, että ellei mies hoida lasta jo nyt, eikö samat itkut voi olla edessä myöhemminkin? Ellei lapsi totu olemaan kahdestaan myös isän kanssa niin kyllähän vanhempikin vauva osaa itkunsa itkeä ja tilanne on ihan yhtä uusi.



Toinen pointti on tietenkin muut pakolliset menot, joihin vauvaa on vaikea ottaa mukaan. Itsekin kävin pienessä operaatiossa, ja myös silloin mies oli tytön kanssa. Sen yhden kerran vauva nukkui koko sen ajan kun olin poissa.



Itse koen suurimmaksi ongelmaksi meillä juuri sen, että mies ottaa niin henkilökohtaisesti vauvan itkun. Itku on kuitenkin vauvalle sinänsä normaalia, ja koetan saada miestä ymmärtämään että tokihan tyttö itkee toisinaan myös minun kanssani. Enpä ehtisi muuta tehdä kuin murjottaa harva se ilta jos ottaisin joka itkun niin itseeni. Tokihan isä haluaa olla hyvä hoitaja lapselle, ja itku harmittaa ja tuntuu kurjalta. Kun vielä saisi nämä isukit ymmärtämään että itku ei suoraan tarkoita epäonnistumista!



Niin, ja välillä tosiaan täytyy itselleenkin muistuttaa tuosta viimeisestä. Etenkin tällaisina huonompina päivinä kun vauva on itkuinen...



Jaksamista kaikille tasapuolisesti!

Lorena ja typykkä

eri tekstit. Minun silmiin iski alkuperäisen viestistä se, että harrastukseen aikana ensimmäisellä kerralla vauva oli itkenyt vähän väliä, toisella kerralla peräti 45 min. ja kolmannella 20 min.. Tuo kuulostaa minusta ihan niin kuin huudatusunikoulu, mikä kuitenkin suosittellaan aikaisintaan 6kk terveille vauvoille, jos on tarvetta. Jokainen tekee kuitenkin niin kuin parhaaksi näkee omassa perheessä ja oman jaksamisen kannalta .Ja jokainen tuntee oman vauvansa parhaiten. Heitin yhden näkökulman ja mukavasti se poiki kommentteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mies on varsinainen koiraihminen, vaikka meillä ei allergiani takia omaa lemmikkiä olekaan. Vauva itki alkuaikoina mieheni seurassa ja hoidossa (kuten myös minun hoidossani, 2 tuntia/vrk on kuulemma vieläpä ihan normaalia, vaikka iäisyydeltä tuntuukin...) ja mies epäili tippa silmässä sen seurauksena, ettei vauva pidä hänestä. Onneksi muistin vastaavan keskustelun tuttavieni koiraan liittyen, joka pentuna vain reuhasi ja puri kaikkia lähelle menneitä ihmisiä osoittamatta mitään kiintymyksen tai hellyyden merkkejä. Silloinkin mieteimme, eikö pentu pidä meistä, ja tulimme tietysti nopeasti siihen tulokseen, että pitäähän se, sitähän se tuolla käytöksellään juuri osoittaa. Vastaavasti vauva uskaltaessaan osoittaa tunteitaan itkemällä osoittaa luottavansa ko. henkilöön - kyse ei siis todellakaan ole siitä etteikö vauva olisi pitänyt isästään tai vanhemmistaan. Tämä selitys rauhoitti mieheni.



Mitä muuhun keskusteluun tulee, niin vertaus huudatusunikouluun on tedella ontuva, siinähän vauva jätetään yksin huutamaan. Ap:n tapauksessa vauva ei ymmärtääkseni suinkaan ollut yksin vaan mies yritti parhaan kykynsä mukaan vauvaa rauhoitella ja sen oloa helpottaa. Koliikkivauvat huutavat jopa 12 tuntia siitä huolimatta, että niitä kannetaan sylissä (jopa äidin...) taukoamatta, syötetään rinnalla jne, mieleeni ei todellakkan tulisi syyllistää vanhempia vauvan itkusta ja verrata tuota " huudatusta" unikouluun.



Meillä 2kk ikäinen poika, joka on jo alle viikon ikäisenä jäänyt isän kanssa kahdestaan kotiin, kun lähdin hakemaan itselleni imetysliivejä + ruokaa kaupasta. Olivat 1,5 tuntia ekalla kerralla kahden ja hyvin meni. Imetän ja meillä on ollut alusta saakka pakkasessa maitoa juuri tällaisia tilanteita varten.



Isä ja poika pärjäävätkin mainiosti ilman minuakin ja kun jouduin viettämään puoli päivää sairaalassa tutkimuksissa, pystyin hyvin mielin jättämään heidät kahdestaan kotiin.

Muistan hyvin kuinka ahdistunut ja vihainen mies oli kun oli joutunut hoitamaan " tissien perään" itkevää (karjuvaa) poikaamme. Lypsetty maito ei aluksi kelvannut pullosta ja pakkohan sitä oli joskus olla poissa kotoa. Kerrankin hän lähti ovet paukkuen ja kiroillen (yleensä on todella rauhallinen ja leppoisa tyyppi) suoraan ulos kun tulin kotiin, palasi kyllä tunnin kuluttua käveltyään raivot ulos. Ajattelin silloin että eihän tuo opi lapsen kanssa olemaan.



Sitten poika kasvoi ja pullosta juominen rupesi sujumaan, olisiko ollut n. 4kk. Heillä oli hauskaa keskenään ja minä sain rauhassa käydä öljyvärimaalaamassa (4t/kerta).



Nyt poika on jo vanhempi ja kun hoitovapaani lopui jäi mies koti-isäksi 2kk 10kk ikäisen lapsen kanssa. Vuosi meni tosi hyvin ja pojasta on tullut ihan isän poika. Mieskin ymmärtää tarttua ihan erilailla kotihommiin kun vuoden vastasi kaikesta ja osaa " lukea" lastakin paljon paremmin.



Eli siis anna aikaa, sillä kyllä se imetysvaihe on vain äidin homma. Isät voi vaihtaa vaippaa, kylvettää ja seurustella. Hyvä oliskikin että joku muukin esim. vauhtaa vaippaa jotta lapsi tottuu erilaiseen käsittelyyn. Meillä on nyt toinen vauva talossa ja en edes yritä mihinkään harrastuksiin tms. lähteä ennenkuin joulun jälkeen jolloin vauva alkaa olla isompi. Kävelyllä käyn vauva kantoliinassa mukana tai pikapiipahduksia kaupassa ilman vauvaa.



Mukavaa syksyä sinulle.








Minusta taas 2kk ei ole liian pieni ollakseen isän hoidossa. Riippuu varmaan mielipide-erot siitä, millainen rooli isällä perheessä on. Meillä isä on aivan yhtä tasavertainen vanhempi kuin minä äitinä. Vastuu ja rakkaus omaa tytärtä kohtaan on kummallakin meillä yhtä suuri.



Vauva pystyy kiintymään kahteen hoitajaansa. Tästä syystä myös äidistä ei tulisi tehdä korvaamatonta. Voihan äidille sattua jotakin...ja moni äiti myös tarvitsee omaa aikaa. Se ei ole hyvän äidin mittari se, että omistautuu lapsilleen välittämättä omasta voinnista.



Meillä ei tätä kehitystä varmasti olisi isin suuntaan tapahtunut, ellei isi olisi alusta lähtien ollut läsnä vauvalle. Vauva on oppinut luottamaan meihin kumpaankin. Me olemme molemmat lapsen vanhempia, miksi äidin pitäisi olla jotain enemmän?! Minä en käsitä yhtään.



jättää isän kanssa yksin, vain sen takkia, kun äiti haluaa harrastaa jotain. Kuten Anni kirjoitti, että jo 4kk iässä on selvästi kehitystä tapahtunut tuosta ihan avuttomasta pienestä vauvasta. Kyllä minäkin ymmärrän, että on niitä itkua joissa ei kumpikaan aikuisista löydä ratkaisua ja yhtä lailla se rassaa kumpaakin.

tämä viesti oli provo - en kyllä ymmärrä koko sanaa että vauva " jätetään isälle hoitoon" - johan pomppas! Isähän on yhtälailla vanhempi kuin äitikin, en kyllä ymmärrä mitenkään miksei lasta voisi jättää isälle " hoitoon" ? Meillä 1kk ikäinen vauva nyt ja olen käynyt ainakin 10 kertaa kaupassa ja asioilla ja jumpassa 1-2h vauvan jäädessä hyvin tissistä syöneenä kotiin. Mihin minua sillä välillä tarvittaisiin, kun syöttöväli on 3h? Eikö isä muka pysty rakentamaan omalle lapselleen riittävää turvallisuudentunnetta?



Minä ainakin isänä loukkaantuisin jos äiti miettisi voiko jättää lapsen minulle jumppansa ajaksi " hoitoon" . Eihän se ole hoidossa vaan omassa kodissaan oman isänsä kanssa joka on yhtälailla vanhempi kuin äitikin. Huhhuh.



Tämä on juuri se tapa jolla äitejä syyllistetään ja saadaan aikaiseksi jos jonkinlaista ahdistusta. Miksei äidillä ole oikeus ottaa paria tuntia itselleen viikossa ihan yhtälailla kuin isälläkin? Tämmöisellä ajattelulla luodaan itsestään illuusio korvaamattomuudesta ja siitä että lapsi ei pärjää mitenkään ilman minua. Voihan sen elämänsä niinkin elää, mutta minä uskon ja veikkaan että kaikki äidit jotka hetken hengähtävät kotikuvioista jaksavat taatusti kauemmin eikä pyykkivuoresta tule maailman suurin murhe. Joten pliis relausta myös tähän asenteeseen, kokeile vaikka.

Minä olin itsekäs äiti ja jatkoin harrastustani kun poikamme oli 5 viikkoa vanha. Pelotti ja jännitti lähteä, mutta minun oli pakko riuhtaista itseni hetkeksi pois arjesta. Olin aivan uupunut ja halusin tehdä välillä jotain muuta kun imettää, hyssyttää, vaihtaa vaippaa tms.

Isä jäi mielellään kahden poikansa kanssa ja hyvin olivat pärjänneet. Vauva oli vähän itkeskellyt, mutta mieheni sai hänet rauhoitettua ja kaikki oli mennyt hyvin. Hän antoi pullosta maitoa pojalle ja tämä söi hyvällä ruokahalulla.



En ymmärrä pointtiasi siitä, että 2kk lasta ei saisi jättää ilman äitiä?? Milloin sitten isä pääsee luomaan kontaktia vauvaan rauhassa. Ainakin meillä isä nauttii niistä hetkistä kun saavat olla kahdestaan ja tehdä ihan omia juttuja.



Monelle äidille on henkireikä päästä edes kerran viikossa johonkin omaan juttuun, mutta on toki äitejä joilla tarvetta ei ole. Minä kuulun niihin jotka haluavat harrastaa ja tehdä jotain myös ilman vauvaa. Jos se tekee minusta huonon ja välinpitämättömän äidin, niin ihmettelen. Poikamme on nyt 3kk ja on erittäin iloinen ja nauravainen lapsi. Neuvolassa hänen iloisuuttaan ja sosiaalisuuttaan ihastellaan.



Niin ja ihmettelen sitäkin, että neuvolan terkka eikä lääkäri kommentoinut mitenkään kieltävästi silloin kun kerroin 5viikkos-neuvolassa että olen ajatellut jatkaa harrastustani. Päinvastoin, molemmat olivat sitä mieltä että se on hyvä idea, varsinkin kun tiesivät kuinka uupunut siinä vaiheessa olin. Eli jos noin pienen lapsen jättäminen isälleen olisi haitallista, niin eiköhän siitä olisi sanottu.



Ja muutenkin, onhan lapsen ihan yhtä hyvä olla myös isänsä kanssa....

Siis ei me kyllä vauvaa huudateta todellakaan! Mistään sellaisesta ei tässä ole kyse, että pakotetaan vauva olemaan ilman äitiä tms..



Vaan aivan normaalista elämästä. Kun äiti menee asioille, isä jää vauvan kanssa kotiin.



Joskus vaan sattuu huono tuuri ja vauva itkee isän aikana. Kuten se itkee äidinkin aikana, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, mutta jokainen vauva itkee.



Varmasti jokainen äiti on vauvansa kanssa joskus sellaisen tilanteen edessä, ettei tiedä miksi vauva itkee. Varsinkin kun itkuja ei tunnista ihan ensimmäisinä kuukausina. Kun isä on vauvan kanssa, voi tapahtua aivan samoin...



Vai tarkoititko sinä tuota...vai mitä, kiinnostaisi tietää?

En tosin alkanut harrastustani ensimmäisten kuukausien aikana, mutta päiväunet nukuin alussa hyvällä omatunnolla tulpat tiukasti korvissa, kun isä hoiti poikaansa. Luonnollisesti juuri imetyksen yms. vuoksi äidin rooli tuntuu alussa suuremmalta, ja tietyllä tavalla sitä onkin. Silti olen sitä mieltä, että isien täytyy saada olla lastensa kanssa myös kahdestaan, jotta molemminpuolinen luottamus voi muodostua.



Lorenalle ehdottaisin, että kun olette koko perhe kotona, niin anna isän pitää vauvaa paljon sylissä niin, että olet kuitenkin itse vieressä/lähellä. Esim. keskustelette jostain tai katsotte tv:tä yms. Kun olet poissa, vauva saattaa huudollansa reagoida myös miehesi epävarmuuteen, kyllähän ne pikkuiset sen aistivat, jos aikuinen on hermostunut. Kun sinä olet vieressä, isän sylikin on luultavasti rentoutuneempi, kun hän tietää, että autat jos vauva hätääntyy. Samalla he saavat positiivisia ja leppoisia kokemuksia yhdessäolosta ja heidän on ehkä helpompi olla rentoja myös kun olet poissa.



Syysterveisin Nuippu ja isi sekä poikanen 8,5kk

pikkuvauva taipalleen. Mitä kiirettä on kasvattaa vauvaa huudattamalla tuossa vaiheessa, kun sille pitäisi luoda perusturvallisuuden tunne. Ymmärrän täysin isät ! Varsinkin jos vauvaa vielä imetetään.



Hyvä isä lapsi suhde kehittyy ihan noissa muissakin touhuissa. Meillä Isä kylvetti ja minusta tuntui, että miehen suuremmat kädet loivat turvallisemman tunnen vauvalle. Myös vaipanvaihdot ja sylittely ja juttustelut loivat mukavia isä - vauva hetkiä. Kannatan vauvojen pehmetä ohjausta ilman turhaa huudatusta.

Meillä on muutamaa kuukautta " vanhempi" isä:). Mutta nämä uutukais-isän tuntemukset olivat hyvin tuttuja meillekin.



Myös meillä tyttö ja isä kokivat samankaltaisia riemunhuutohetkiä yhdessä ja tämä musersi miestä. Hän oli kovin herkkänä isyytensä ja kykeneväisyytensä edessä. Näillä kuoppaisilla hetkillä kaksin vauvan kanssa isä koki itsensä huonoksi isäksi, koska ei osannut auttaa itkevää vauvaa tai ylipäänsä ihmetteli myös sitä, kuinka hän sai vauvan itkemään. Isä siis syyllisti itseään siitä, että vauva itki ja ajatteli ettei osaa.



Surullista, mutta samankaltaisia tunteita käymme me äiditkin varmasti läpi...huono-äiti fiilis koettelee silloin tällöin, kun ei osaa auttaa ja lukea mikä vauvalla on. On voimaton olo ja oma vanhemmuus tuntuu kompastelevalta. Isät varmaankin tuntevat sitä hieman eri tavalla, koska eivät välttämättä ole kotona suurinta osaa ajasta vauvan kanssa koko ajan, kuten äidit. Heillä yhteys vauvaan on katkonaista, pakosta jos ovat töissä.



Meillä auttoi tähän vaivaan kannustus. Ihan niin, että annoin isän osallistua ja pyysinkin osallistumaan vauvanhoitoon aina kun se oli mahdollista. Yleensä iltaisin töiden jälkeen.



Kun vauvalle tuli ikää enemmän, sanotaan tuossa 4kk tienoilla, tuli muutos kokonaan parempaan. Vauva alkoi viestimään ihmisille eri tavalla. Vauvamaisen avuttomat piirteet alkoivat pikku hiljaa jäädä taakse ja kokonaisvaltainen hymy levisi tytön kasvoille. Tällainen viestiminen antoi miehelle aivan selkeää itsetunnonkohotusta. Samoin vauvan erilaiset temput, naurunkiljahdukset, tarttumiset kasvoista ym.



Nyt mies ei tunne enää itseään avuttomaksi. Sekä tyttärellä että isällä on yhteys ja he viihtyvät todella hyvin keskenään. Isä nauttii tyttärensä huomionosoituksista ja itse asiassa nykyään käydään jo hieman pientä kilpailuakin siitä kumpi saa esim. syöttää tytön viimeiseksi illalla:). Kumpikin tahtoo upota niihin ihaniin sinisilmiin. Meidän tyttö on nyt 6kk.



Kannustus on varmaan parasta mitä äidin roolissa voi tehdä. Ihastella heitä yhdessä ja kertoa kuinka vauva viihtyy isän kanssa. Tällaisilla pikku jutuilla on merkitystä ja vahvistaa omaa uskoa itseään.



Tsemppiä teidän uudelle isille!

Eli Anni06 sanoi, että 2kk voi hänen mielestään olla isän kanssa.. ja Papunan kanssahan meillä onkin samanikäiset vauvat ja minä olen varmasti käynyt kaupassa useamminkin kuin 10 kertaa :P ..ja ihan yksin..! Kahtena kertana oli tunnin, parin reissut ja lypsin maitoa pulloon varuilta jos vauva herää - eli olen aina käynyt kun vauva on nukkunut. Tänään tosin kävin, kun vauva oli hereillä, koska oli jo nelisen tuntia valvoskellut kun ei saanut unta ilmavaivojen vuoksi :( Piipahdin lähikaupassa ja hyvin iskän kanssa pärjäsivät..



Eli se, joka sanoi että 2kk vauva on liian pieni jäädäkseen isälleen hoitoon, niin joko hänen miehensä ei ole luonut minkäänlaista suhdetta vauvaan tai sitten ei ole kiinnostunut vauvastaan, tai äidin kommentista voisi päätellä ettei isällä ole asiaa lähellekään vauvaa.. nuo vaihtoehdot tulee väkisinkin mieleen.



Minunkin mielestäni isä on ihan yhtä hyvä hoitaja - ja se, miksi puhutaan että isä on lapsenvahtina tai isä hoitaa lastaan, niin toisaalta puhutaanhan me äiditkin siitä että vahdimme lapsiamme tai hoidamme vauvojamme :) Mua ihmetyttää se, että ihmiset ihmettelee nähdessään äidin jossain ilman vauvaa, että missä vauva on tai kuka sitä hoitaa. Mulle tulee automaattisesti mieleen, että isän hoivissahan vauva silloin lienee ja mietinkin, onko se tosiaan niin harvinaista nykyäänkin, että isät osallistuvat vauvan hoitoon?



Meillä iskä köllöttelee paljon vauvan kanssa, käyttää kylvyssä, vaihtaa vaatteita ja vaippoja, äkkiäkös nuo vaipat itsekin iltaisin vaihtaisin mutta juuri sen takia hän niitä asioita tekee, että vauva tottuu hänenkin käsittelyyn, onhan hän kuitenkin päivät töissä ja ja hänelle jää aikaa vauvan kanssa olemiseen vain töitten jälkeen ja vapailla.



Mä en ole ikinä ymmärtänyt joittenkin kiihkoajatusta siitä, että vain äiti voi hoitaa vauvaa, sehän on suoraan isän aseman syrjäyttämistä..



E ja tyttö 1kk

Jos en olisi saanut omaa aikaa, en olisi jaksanut. Vauvamme oli hyvin vaativa ensimmäiset 2 kk:tta, nyt reilu 3 kk:n iässä on alkanut pikkuhiljaa rytmiä löytymään. Mieheni patistaa minua lenkille tai ihan ruokakauppaan yksinään, koska huomaa väsyneen oloni. Ja esimerkiksi ystävälleni oli lääkäri sanonut, että " jos äiti tai isi voi huonosti, voivat lapsetkin ja että se oma aika on kullanarvoista" .

Aluksi muuten poika kiukutteli isille mutta nyt kun hän on säännöllisesti ollut iskän hoivissa, ei ole enää " mitään" kitinää. Ja minä luulen, että isillä oli pelko jäädä kahdestaan ja vauva vaistosi sen. Pikkusiskollani on kolme lasta ja hän on aina kotona lasten kanssa, hänen mies on paljon töissä ja käy vielä kouluakin, mutta siskoni ei ainakaan valita koskaan meille läheisille. Me kaikki olemme erilaisia, minä tarvin omaa aikaa edes 2 tuntia viikossa, joku toinen ei voi hyväksyäkään sellaista.

Minä olen kyllä tässä asiassa sitä mieltä, että ensinnäkään noin pienet kuin 2kk ikäiset eivät huuda ikävästä, jos molemmat vanhemmat ovat lapsen elämässä täyspainotteisesti läsnä. Kyllä se itku kai tuossa iässä vielä on enemmän fyysisellä kuin tunnepuolella.



Minulla itselläni on kohta 3kk:n ikäinen lapsi. Ja olen käynyt kaupassa hetimiten kotiutumisen jälkeen. Olisiko lapsi ollut 2vkon ikäinen. Hyvin olivat pärjänneet, vaikka en ollutkaan poissa kuin 30minuuttia. Kun lapsi oli 2kk:n ikäinen aloitin jumpan kaksi kertaa viikossa. Hyvin olivat pärjänneet.



Olen siitä samaa mieltä, että lapsi aistii epävarmuuden ja äitinä olin itse sitä alussa täysin. Otin itkun itseeni. Minussa oli varmasti vika lapsen itkulle. Nykyään yritän vain tyynnytellä rauhallisella äänellä ja helliä lasta, jotta hän tyyntyisi. Yleensä syy on kyllä ollut nälkä tai uni lähes poikkeuksetta...



Isälle vain varmuutta ja itseluottamusta kehiin. Kaikki tuntevat epävarmuutta alussa, mutta oma isä ja äiti ovat tasavertaisesti yhtä hyviä hoitajia! Äideille vapautta mennä edes hetkeksi jonnekin omaan menoon ja uskoa siihen että isä pärjää. Emme me kokopäiväiset äidit ole korvaamattomia, vaikka niin paljon lastamme hoidamme ja rakastamme!



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat