Vierailija

Äitini on juuri jäänyt eläkkeelle ja hänellä on aina ollut " hieman" epävakaa persoonallisuus. Isoveljeni väittää, että ainakin narsismia löytyy. Äitinä hän on ollut hyvä ja huolehtiva, kun vaan kaikki pyörii oman pillin mukaan. Jo vuosia sitten opin, ettei koskaan kannata väittää vastaan tai kyseenalaistaa mitään. Siitä seuraa hillitön raivokohtaus. Tähän vaikeaan persoonallisuuteen liittyy myös piirre, jossa hän ajautuu hirveisiin riitoihin ihmisten kanssa ja onnistuu hyökkäävyydellä kääntämään kaikki itseään vastaan. Hän ei kestä mitään huumoria itseään kohtaan ja jokainen väärä ilmekin on verinen loukkaus, jota ei jätetä siihen ja johtuu yksinomaan ihmisten suunnattomasta kateudesta. Koko lapsuuteni vuoden-parin välein elettiin parin-kolmen kuukauden jakso, jolloin koko kotielämä oli sekaisin, koska äidillä oli vaikeaa jonkun kanssa töissä tai muissa merkittävissä yhteyksissä. Jatkuvaa huutoa, itkua ja raivoamista.



Olen kuvitellut, että ongelmat olisivat vähenneet töiden loputtua, mutta taas on uusi " kränä" päällä. Mökillemme rakennetaan uutta mökkiä ja sen tekeminen on ollut yhtä h****ttiä viimeiset pari kuukautta. Hän pelkää (ja tietohan se osittain on), että joku yrittää huijata ja suuttuu jokaiselle rakennusmiehelle ja sementtitoimittajalle vuoron perään. Huutaa ja itkee puhelimessa, kuinka " hänen elämänsä on järkyttävää ja hän on meille kaikille katkera, kun olemme hänet tuohon laittaneet" . Itsehän tuota mökkiä alkoi innoissaan suunnitella muiden vastustuksesta huolimatta ja kaikki toppuuttelu sai vain töykeän vastaanoton. Uskoi kovasti osaavansa organisoida tuollaisen hankkeen " tuosta vaan" . Isää ei asia kiinnosta ja hän on sitä paitsi töissä vielä päivät, ja tavallaan tuo rakentamisen organisointi on jäänyt äidin niskoille pääosin. Nyt aamulla yhdeksältä sain taas puhelun siitä, että joku on tehnyt siellä mökkityömaalla jotain väärin ja täydellinen hysteria huuto jatkui ja jatkui. Yritin varovaisesti enemmän asioista tietävänä sanoa, ettei asia ole välttämättä tehty väärin vaan eri tavalla kuin joku toinen olisi tehnyt. Ääni särki, kun sain kaikki kirosanat niskaani... Mä en vaan jaksanut enää ja löin luurin korvaan. Nyt puhelin soi tauotta ja tiedän, mitä sieltä seuraavaksi tulee. Itsemurhauhkaukset. Isä juuri eilen soitti mulle ja pyysi, etten väitä yhtään vastaan ja silitän vaan myötäkarvaan kaikkea. Hän sanoi suoraan sen, mikä me kaikki on tiedetty jo vuosia eli äidin mielenterveys ei ole kunnossa ja hänen kanssa pitää sanoa aina ja jatkuvasti vaan " jees" joka asiaan. Mä en vaan jaksa, kun olen niin kiltti, etten kehtaa olla vastaamatta puhelimeen ja yrittämättä ymmärtää. 99,5% kerroista onnistuun olemaan pehmeä, mutta joskus vaan ei jaksa enää ja sanoo rauhallisesti mielipiteensä... Veljeni on ottanut tylymmän linjan ja vastaa puhelimeenkin, kun sattuu kiinnostamaan. Isän terveyden puolesta pelkään, kun hänelläkin on jo ikää ja tuota raivoa ja itkua on taas päivittäin. Öisin puidaan asioita ja itsemurhasuunnitelmia aamuyöhön ja aamulla isän pitäisi päästä töihin.



Hoitoon tai lääkitykseen ei suostu, kun ei ole mielestään hullu. Me muut vaan ilkeitä ja pahoja, kun sellaisia ehdoitetaan. Isä sanoi, että viimeksi varovaisesti ehdottaessaan jotain tasoittavaa lääkitystä rikkui lasisarja lattialle. Väkivaltainen äiti ei varsinaisesti ole, mutta arvaamaton kyllä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat