Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on ollut ihan uskomatonta taistelua syömisen kanssa nyt kesästä lähtien. Kuulemma keväällä tarhassa ollessaan söi NIIIIN hyvin, ja itse. Mutta kotiin juhannukselta jäätyään syöminen on yhtä pelleilyä tai syömättömyyttä. Juu, tiedän, että tarhassa oli niitä kavereita, jotka söivät vieressä ja niistä otettiin mallia, mutta kotioloissa sellaisen ns ikätoveriruokailun järjestäminen on mahdotonta. Olen siis tämän esikoisen kanssa kotona, koska kakkosen odotetaan syntyvän lokakuun alussa.



Varmasti siinä syömättömyydessä on huomion hakemistakin, koska kyllähän tuon ikäinen tajuaa, että jotain on tapahtumassa. Tosin meillä vauva-keskustelut alkoivat vasta syömättömyyden jälkeen. Ja kun kakkonen syntyy, ei riitä energia esikoisen kanssa turhan ruokailushown pyörittämiseen. Kun nyt jo meinaa hermot mennä.



Aamuisin on tarkoituksena syödä puuro (milloin hillon, milloin jonkun muun lisukkeen kanssa), lounas on pitänyt jättää väliin, koska sitä ei mene yksinkertaisesti alas haarukallistakaan. Aamupuuro syödään siinä klo 9:n pintaan. Päiväunet otetaan n klo 13.00 - 15.00 ja niiden jälkeen syödään päivällinen. Jos ennen päiväunia on syöty välipalaa, päivällinen ei maistu taas ollenkaan. Iltapala on n 19.30 ja se on puuro tms.



Syöminen on sitä, että saattaa istua tuolissaan vaan sekoittamassa ruokaa, syöttämällä kääntää pään pois tai työntää ruuan ulos suusta. Muutaman lusikallisen saattaa syödä, mutta miten sillä määrällä voi elää?? Maitoa juo sen 6 dl /pvä, juuri ennen nukkumaan menoja. Keksit, mehut yms on nollassa, eli ei niilläkään mahaansa turhaan täytä.



Auttakaa joku ja antakaa vinkkejä, miten tuon saa syömään?!? Poika on hoikka, mutta ei kuulemma vielä liian laiha... Äidin sydän vaan kevenisi, jos ruokaa menisi hieman enemmän ja ne totaaliset paastopäivätkin jäisivät pois. Liikkuu kuitenkin paljon niin ulkona kuin sisälläkin.

Kommentit (2)

HEi!



Minulla myös poika, joka ottanut syöttötuolin valtataistelun keskipisteeksi. Aikamoista temppuilua käytiin yhdessä vaiheessa läpi, että sain pojan syömään. Juoksin perässä välillä ja lapoin ruokaa leikin lomassa suuhun. Karseaa... Mitä enemmän joustin sitä pidemmälle poika vei temppuiluaan.



Sitten päätin, että nyt riitti. Oli vaan uskottava, kun sanovat, ettei lapsi kuole nälkään vaan syö kun alkaa huikoa kunnolla. Niinpä jätin stressaamatta. Jos ruoka ei kelvannut heti parilla kysymisellä/lusikan tuputtamisella, totesin rauhallisesti, että jaahas ei ole nälkä, äiti vie ruuan pois. Seuraavan kerran saat ruokaa unien jälkeen (tms).

Lapsi hyppäs pois ja alkoi leikkiä. Aterioita jäi väliin vaikka kuinka, saattoi syödä yhden lämpimän ruuan ja iltapalan esim. Tätä jatkui ehkä kolmisen päivää. Sitten alkoi ruokailu sujua. Huomasi vihdoin, ettei siinä pöydässä olla taistelemassa eikä äitiä saa pompotettua hassuihin temppuihin, vaan siinä ollaan ihan vaan yksinkertaisesti syömässä rauhallisesti. Otti lusikan käteensä ja alkoi syömään.



Itse en vahtinut edes vieressä vaan puuhailin vieressä keittiössä kaikkea. Sekin auttaa, syö silloin paremmin, kuin jos olen vieressä.

Jos alkaa temppuilla ruualla, sanon että lautanen lähtee pois jos ei syödä kunnolla. Vien lautasen pois, ja jos alkaa itku tuon takaisin, mutta sanon että seuraavalla kerralla lähtee kokonaan pois. Ei ole jatkanut tempppujaan. Näin syö aina kun on nälkä, eli nyt lähes kaikki ateriat menee alas ja runsaina.

Toinen joka on auttanut, on annoksen pienentäminen. Kun lautasella on vain vähän ruokaa, käy helpommin sen kimppuun ja saa sen nautinnon, että saa itse pyytää lisää.



Välillä joskus vielä pyrkii homma luisia temppuilun puolelle, mutta aina on samoilla neuvoilla palattu normaaliin yhden keskeytetyn ruokailun avulla.



Eli tsemppiä ja kylmiä hermoja! Hymyä ruuan tarjoiluun ja rentoa otetta, toivotan onnea : )

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat