Seuraa 

Siis argh, mulla menee kohta hermot 2,5-vuotiaan kuopuksen ruokanirsoiluun. En olisi ikinä uskonut, että tällaisiakin ongelmia voi tulla, jotenkin olen aina ajatellut että kunhan vanhemmat ovat johdonmukaisia ja tiukkoja niin eihän tällaista tilannetta pääse edes syntymään, mutta eipä näköjään pidä paikkansa.



Poika, nyt siis 2,5 on ihan aina ollut pieniruokainen ja epäluuloinen ruokaa kohtaan, ja jo kiinteiden aloitus oli tosi tuskaa. Käytännössä kiinteiden aloitus lykkäytyi 8kk:n ikään siitä yksinkertaisesta syystä, että lasta ei kiinnostanut syömien tipan tippaa, eikä hän suostunut edes aukaisemaan suutaan ja/tai sylki ruoan pois, jos yritti laittaa suuhun. Ennen 8kk ikää ei suostunut oikein laittamaan suuhunsa mitään kiinteää, rinta-ja korvikemaidon lisäksi suostui syömään vain joitain Nestlen valmispuuroja ja niitäkin mieluiten ihan löysänä vellimuodossa pullosta tai myöhemmin nokkamukista. Paino on aina mennyt alakäyrillä ja olen puhunut asiasta neuvolassa moneen otteeseen.



Nirsoilu jatkuu edelleen ihan samanlaisena, ja vaikka siinä suhteessa emme ole antaneet periksi tuumaakaan, että ruoka on ja pysyy terveellisenä, tavallisena kotiruokana eli millekään herkkulinjalle EI mennä, niin kaikki muut keinot onkin sitten kokeiltu. Maanittelu, kieltäminen, palkitseminen, huomiotta ja huomioimatta jättäminen ja kertakaikkiaan se, että mitään välipalaa ei tipu ellei syö ruokaansa - kaikki turhaa. Poika lopettaa syömisen kokonaan. Saattaa mennä päiväkausia, että hän ei syö käytännössä yhtään mitään, ja se tietysti heijastuu mielialaan ja nukkumisiin.



Itse ruokailutilanteista hän tykkää, me syömme aina yhdessä koko perheen voimin ja poika istuu aina mielellään mukana, mutta usein syöminen on tyyliin pari kurkkuviipaletta. Päiväkodissa sama juttu, tykkää syömisestä sosiaalisena tilanteena, mutta jotain harvoja kertoja lukuunottamatta syö tosi vähän. Päiväkodissa hän usein lisäksi ottaa pellen roolin, sotkee vähän ja purskuttaa maitoa päälleen tms., mikä on muiden lasten mielestä tosi hauskaa ja päiväkodin henkilökunta on moneen otteeseen joutunut puuttumaan tähän, ja hyvä onkin.



Näen kauhukuvana tulevaisuudessa lapsen, joka nirsoilee aina ja kaikesta ja valittaa jos on vääränmerkkistä ketsuppia tms. En halua, että lapsestani tulee sellainen, mutta mitä ihmettä tässä tilanteessa voisi tehdä peräänantamattomuuden lisäksi? Meneekö nirsoilu joskus ohi itsestään, pystyykö ja kannattaako tällaisten nirsoilijoiden kanssa neuvotella tai sopima jollain tasolla myöhemmin, kun ovat siinä iässä?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat