Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Siis argh, mulla menee kohta hermot 2,5-vuotiaan kuopuksen ruokanirsoiluun. En olisi ikinä uskonut, että tällaisiakin ongelmia voi tulla, jotenkin olen aina ajatellut että kunhan vanhemmat ovat johdonmukaisia ja tiukkoja niin eihän tällaista tilannetta pääse edes syntymään, mutta eipä näköjään pidä paikkansa.



Poika, nyt siis 2,5 on ihan aina ollut pieniruokainen ja epäluuloinen ruokaa kohtaan, ja jo kiinteiden aloitus oli tosi tuskaa. Käytännössä kiinteiden aloitus lykkäytyi 8kk:n ikään siitä yksinkertaisesta syystä, että lasta ei kiinnostanut syömien tipan tippaa, eikä hän suostunut edes aukaisemaan suutaan ja/tai sylki ruoan pois, jos yritti laittaa suuhun. Ennen 8kk ikää ei suostunut oikein laittamaan suuhunsa mitään kiinteää, rinta-ja korvikemaidon lisäksi suostui syömään vain joitain Nestlen valmispuuroja ja niitäkin mieluiten ihan löysänä vellimuodossa pullosta tai myöhemmin nokkamukista. Paino on aina mennyt alakäyrillä ja olen puhunut asiasta neuvolassa moneen otteeseen.



Nirsoilu jatkuu edelleen ihan samanlaisena, ja vaikka siinä suhteessa emme ole antaneet periksi tuumaakaan, että ruoka on ja pysyy terveellisenä, tavallisena kotiruokana eli millekään herkkulinjalle EI mennä, niin kaikki muut keinot onkin sitten kokeiltu. Maanittelu, kieltäminen, palkitseminen, huomiotta ja huomioimatta jättäminen ja kertakaikkiaan se, että mitään välipalaa ei tipu ellei syö ruokaansa - kaikki turhaa. Poika lopettaa syömisen kokonaan. Saattaa mennä päiväkausia, että hän ei syö käytännössä yhtään mitään, ja se tietysti heijastuu mielialaan ja nukkumisiin.



Itse ruokailutilanteista hän tykkää, me syömme aina yhdessä koko perheen voimin ja poika istuu aina mielellään mukana, mutta usein syöminen on tyyliin pari kurkkuviipaletta. Päiväkodissa sama juttu, tykkää syömisestä sosiaalisena tilanteena, mutta jotain harvoja kertoja lukuunottamatta syö tosi vähän. Päiväkodissa hän usein lisäksi ottaa pellen roolin, sotkee vähän ja purskuttaa maitoa päälleen tms., mikä on muiden lasten mielestä tosi hauskaa ja päiväkodin henkilökunta on moneen otteeseen joutunut puuttumaan tähän, ja hyvä onkin.



Näen kauhukuvana tulevaisuudessa lapsen, joka nirsoilee aina ja kaikesta ja valittaa jos on vääränmerkkistä ketsuppia tms. En halua, että lapsestani tulee sellainen, mutta mitä ihmettä tässä tilanteessa voisi tehdä peräänantamattomuuden lisäksi? Meneekö nirsoilu joskus ohi itsestään, pystyykö ja kannattaako tällaisten nirsoilijoiden kanssa neuvotella tai sopima jollain tasolla myöhemmin, kun ovat siinä iässä?

Kommentit (5)

Tytöllä ikää 2,5 vuotta ja ei paina vieläkään edes 10 kiloa! Nyt rupesin antamaan vitamiineja ja ruokahalut ovat vähän parantuneet :)

VOIMIA!



Meillä sama tilanne 3,5 vuotiaalla. Olipa kiva kuulla, että jollakin muulla on samanlaista. Meidän lapsi on jo painossa niin alakäyrillä, että ollaan kierretty keskussairaalat ja tutkittu, mutta syytä ei ole löytynyt. Puolitoista vuotta on syönyt, kun on syöttänyt lautasen tyhjäksi, mutta itse ei tahdo syödä mitään. Päiväkotiin on annettu ohje, että pitäisi houkutella lapsi syömään, mutta eivät viitsi/jaksa. Iltapäivällä sanovat, että maisteli, hyvin maisteli. Eli tarkoittaa käytännössä ettei syönyt juuri mitään. Siinäpä on hauska miettiä, miten saataisiin lapsi kasvamaan. Ikää 3,5 ja painoa 12kg. Pituutta lähes metri! Voimia sulle! Itse olen monesti uupunut asian kanssa, joskus tuntuu että lääkärit ajattelevat minun hivuttavan rakkaan lapseni hengiltä :(. Ei saisi syöttää, minkä ymmärrän, mutta kun en saa lasta muutenkaan syömään.



Jos teen niin että ruoka lähtee pois, joa sitä ei ole tietyssä ajassa syöty, niin lapsi ei syö sellaisena päivänä mitään. Jos teen niin, että annan aikaa, niin yleensä hän pyörittelee lusikkaa lautasella ja kun kaikki muut ovat syöneet, hänkin lähtisi pois. Jos sanon, että sitten saa lähteä, kun lautanen on tyhjä, lapsi istuu pöydässä vaikka kaksi tuntia tyhjentämättä lautastaan.



Itse ruokapöytään hän tulee mielellään ja saattaa syödä vähän tomaattia tai jotain. Kastiketta ei saisi koskaan laittaa, mutta eipä ne potut/makaronit tahdo paljaaltaankaan maistua.



Tuntuu, että kaikki on kokeiltu. Nyt ollaan tilanteessa, jossa vaan katsellaan. Ei saa syöttää, katsotaan miten paino kehittyy pitkällä aikavälillä. Toisaalta yksi helpotus on tullut siitä, että lapsi nykyään sanoo, että on nälkä. Se oli meille iso edistysaskel! Nimittäin hän oli jo 3v 4kk kun eka kerran elämässään sanoi, että äiti mulla on nälkä! Sillon kyllä tarjottiin kaikkea mitä halusi syödä. Ja tarjotaan edelleenkin ruoka-aikoina! Samoin hän on oppinut vasta nyt syömään leipää.



ps. Meillä ei ole herkkuja tarjolla, vaan tavallista ruokaa!



Eo saattaa kuulostaa hassulta, joten haluan sanoa, että kyseessä ei ollut esikoinen, vaan meillä on edellä koululaisia, joiden kanssa itse syömisessä ei ole ollut ongelmaa. Kylläkin maitoallergiaa alle 2v., jota ei tällä kyseisellä lapsella todettu tutkimuksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruokavaikeudet alkoivat jo ihan vauvasta. Paino ei vaan noussut, ruokahalu täysin olematon. Syö kai jotain ihan suunkin kautta, mutta ei tarpeeksi. Mun käsittääkseni mitään järjellistä syytä tai sairautta ei ole löydetty tähän syömättömyyteen.

vähän piristi kuulla, että meidän poika ei olekaan ainoa. Tuota nälkäjuttua jäin miettimään, olen nimittäin joskus miettinyt että ihan kuin pojalta puuttuisi jonkunlainen nälkäkeskus. 2,5-vuotiaaseen mennessä ei ole koskaan, kertaakaan, milloinkaan, sanonut olevansa nälkäinen. Ei itse eikä kysyttäessä, vaikka kaiken järjen mukaan hänellä on pakko olla nälkä kun ei ole koko päivänä syönyt muuta kuin ehkä kurkunviipaleen ja kupillisen maitoa... t. ap

toivottavasti ap huomaat..



Meillä oli sama juttu. Siksi olikin suuri juhla ja iso edistysaskel, kun lapsi ensimmäisen kerran sanoi: " äiti mulla syöttää" tarkoittaen nälkää. Tiedän kokemuksesta, että on hirvittävää katsoa omaa laiheliinia, joka ei syö eikä kerro olevan nälkä, vaikka järjellä ajateltuna niin täytyy olla.



Olen saanut kuulla olevani pakkosyöttäjä(noin rivien välistä) ja että miksi olet syöttänyt lastasi liian pitkään, etkä ole antanut hänen itse opetella jne. Ne ovat tuntuneet erityisen raskailta, kun koko ajan on huoli muutenkin kalvanut mieltä. Minusta vain tuntui ja tuntuu edelleenkin, että en voi antaa lapseni kuolla nälkään. Kyllä minä vaikka vähän pakkosyötänkin, jos noin laiha lapsi ei ole syönyt pariin päivään oikeastaan juuri mitään. Silloin voisi asian hyväksyä, jos niitä syömättömyyskausia tulisi silloin tällöin, mutta kun se on ainaista ja jatkuvaa.



Mutta kuten sanottu, meillä ollaan aavistus voiton puolella. Osaa sanoa, että on nälkä. Syö, kun on tosissaan nälkä (ei kyllä ihan mitä vaan). Osaa pyytää juomista ja myös juo. Harvoin on enää päiviä, jolloin ei syö juuri mitään. Ei kyllä edelleenkään syö paljon, mutta toivon, että pikkuhiljaa mentäis eteenpäin.



Edelleen voimia ja tsemppiä!!! Äläkä välitä, jos toiset katsoo " nokanvartta" pitkin teidän touhua.



t.2

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat