Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Mikä kaikki voi olla syynä vastasyntyneen järkkyihin ilmavaivoihin? Vauva ähisee tuskissaan ympäri vuorokauden, ei saa itse nukutuksi ja valvottaa vaikeroinnillaan vanhempiaankin. Mikä avuksi? Sapuskana ainoastaan äidinmaito. Kokeilin olla muutaman päivän ilman maitotuotteita. Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Olen kokeillut syöttää pystymmässä asennossakin ja röyhtäytetään aina syönnin päälle ja joskus kesken syönninkin. Maitoa tulee aika lailla suihkuten, joten voiko kyse olla vain siitä, että vauva hotkii ja masu täyttyy tosi nopeasti? Ja koska maitoa on nytkin jo yllin kyllin, en ole kauhean innostunut ajatuksesta, että pumppailisin rintoja ennen syöttöä. En todellakaan halua lisätä maidon määrää entisestään.

Kommentit (7)

meidän tytöllä oli varsinkin alussa masuvaivoja, cuplaton on auttanut meillä mutta mun ruokavaliolla on myös selvästi vaikutusta, ruisleipä aiheuttaa pienelle vaivoja kaikista eniten,samoin limsa..yks päivä söin semmosia suklaanpaloja sisältäviä keksejä ja vauva kipristeli mahaansa niiden seurauksena, en aluksi uskonut että nekin voi aiheuttaa ja söin niitä toisenakin päivänä mutta sen jälkeen on kyllä jääny väliin:) Suklaa ei taas aiheuta meillä mitään,sitä kun jotkut joutuvat välttelemään..eli yksilöllistähän se on.

Meidänkin vauvalla oli tosi pahat ilmavaivat ja niitä itkettiin 2,5 kuukautta. Välttelin vaikka mitä ruokia, kokeiltiin vyöhyketerapiaa, Rela-tippoja, Disflatyliä... Imetin makuultaan, röyhtäytin ym. Mutta mikään muu ei auttanut kuin aika. Nyt on hymyilevä tyttö eikä mahaa enää kipristele kuin ihan satunnaisesti.



Jos huomaat, että joku ruoka aiheuttaa enemmän väänteitä, niin toki sitä kannattaa välttää. Itsellä tämmöisiä olivat mm. hiilihapolliset juomat, keinomakeutetut elintarvikkeet (mm. sokeriton mehukeitto), sipuli, valkosipuli, mausteiset ruuat, mansikat, rahkapullat, ruisleipä ja leseet. Lisäksi vältin herneitä, kaalia, papuja ym. pierettäviä aineita ihan suosiolla.



Noista lääkkeistä Disflatyl helpotti kyllä noita ilmavaivoja. Jos jäi annos antamatta, niin huuto oli ihan lohdutonta.



Alku on aina hankalaa vauvan kanssa, mutta pian jo huomaat, että hän hymyilee päivät pitkät ja oppii vaikka mitä temppuja. Kannattaa hommata joku kantoliina tai -reppu, saa vauva olla paljon pystyasennossa ja mahaan tulee painetta. Lisäks sulla jää sit kädet vapaaksi tehdä jotain muutakin. Tsemppiä, kyllä se aika nopsaan kuluu!



Tytteli-83 ja neiti 3kk 1vk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


..kannattaa syöttää makuullan. Eli ns. suihkutisseille makuuasnto ruokinta.

Ilmavaivoja täälläkin kärsitään vaikka jo ikää kohta 3kk. Disfatylia ollaan otettu mutta ei se kaikkea poista sekään. Ikä ja aika, se varmaankin paras keino ;D

1kk tyttö ja ilmavaivoja vaihtelevalla menestyksellä. Viime yönä melkiein koko yön niitä ähisi ja tämän päivän aikana nukkunut vain 15min - sitten herää pieremään :(



Olen järkeillyt, että ne ilmavaivat on luonnollinen juttu ja vauvan elimistö kehitysvaiheessa, joten ehkä johtuu siitäkin.. Luomuhenkisenä en henkkoht näe syytä antaa jotain tippoja pelkkien pierujen takia :)

Meilläkin mahavaivoista hieman kärsitään. Cuplatonia on käytetty ainakin kerran päivässä ja nyt sit vaihdetaan neuvolan tätin suosittelemana relatippoihin. Eihän vanhemmat niinkään niistä mahavaivoista kärsi, mut vauvalle se on varmasti inhottava tunne ja jos joku lääke auttaa, niin ainakin itse teen kaikkeni, jotta pikkuisella on hyvä olla.



Meillä on hyväksi luomukeinoksi todettu kyljellään kantelu. Itse pitää samalla kävellä ja hyssytellä nyyttiä, silloin pikkuveitikka pystyy hyvin päästelemään ilmoja pois.



Ilmavaivat monilla loppuu siihen kun vatsalihakset kehittyvät (3-4kk iässä) ja silloin pystyvät itse kontrolloimaan piereskelyjään.

Mutta ainahan kaikki asiat ovat todella yksilöllisiä.



Voimia kaikille vatsavaivaisille ja heidän vanhemmilleen.



Minä ja Poitsu 5vk

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat