Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

eli toisesta lapsesta haaveillaan. ikäeroa tulisi n. kaksi vuotta jos nyt alettais yrittämään.

hieman jännittää pärjääminen kahden lapsen kanssa, mutta toisaalta mielessä pyörii,että miksi minä en pärjäisi kun muutkin pärjää. esikoisen kanssa ei ole mitään ongelmia.

Sivut

Kommentit (54)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sittenhän se helpottaa, kun lapsista alkaa olla toisilleen leikkiseuraa. Meillä lapset kahden vuoden ikäerolla ja ekat kaksi vuotta olivat rankkoja.

Esikoinen on ollut "vaativa", herkkä lapsi, hirveän huomionkipeä ja takertuvainenkin. Valvotti vauvana ym. Toinen syntyi esikoisen ollessa 3v, ikäero on ollut loistava. Esikoinen oli jo omatoiminen ja osasi auttaakin erilaisissa puuhissa, toinen oli alusta asti "helpompi" vauva, ei valvottanut niin paljon ym. Toisen syntyessä ei tapahtunut tietenkään myös sellaista elämänmuutosta kuin esikoisen syntyessä, joten sekään ei stressannut. Lähes alusta asti kakkonen on ollut myös tälle takertuvaiselle esikoiselle hyvä kaveri ja "turva" (ja tietenkin toisinpäinkin) ja vähentänyt näin myös esikoisen äidin jalassa roikkumista.



Eli meillä koin paljon rankemmaksi esikoisen vauva-ajan kuin ajan toisen lapsen syntymän jälkeen.

Lainaus:

Se riippuu täysin siitä, miten kakkosesi nukkuu, koska välttämättä päiväunia et enää ehdi valvottujen öiden jälkeen nukkumaan. Minun mielestäni suurin haaste on siis unenpuute.



Hektisempää kyllä, mutta monipuolisempaa, eikä niin puuduttavaa, kuin esikoisen vauva-aikana.




Allekirjoitan täysin.



Lainaus:

Omillani on muuten juuri kahden vuoden ikäero, minusta se on paras mahdollinen!




Meillä 3.5 vuotta (tarkoitus oli vähemmän, mutta ei se aina niin mene kuin suunnittelee) ja sekin on ollut hyvä. Isompi pärjää jo mainiosti itsenäisesti ja silti on leikkikaveri pienemmälle. Jos seuraava tulee, niin sitä aletaan miettimään aika pian (vauva nyt tasan vuoden), ihan jo oman ikäni takia.

kyllä jokainen lapsi teettää töitä, mutta kun on jo rutiinit ja uusi lapsi tuo mukanaan uusia rutiineja niin äkkiä se arki rupeaa rullamaan

meillä on kaksi poikaa ja ikäeroa 2v. kakkosen vauva-aika oli suht helppoa, ainoa ongelma oli tuo muidenkin mainitsema väsymys. kakkonen söi tiuhaan yöllä ja päivälläkin. päikkäreille harvoin sai pojat samaan aikaan joten yön univelkoja en saanut pois puoleenvuoteen. puolivuotta olin siis todella väsynyt kunnes päätin lopettaa imetyksen ja sen jälkeen helpotti. vauva alkoin nukkuman paremmin öitä ja minä en enää ollut niin väsynyt. päivälläkin on helpompaa kun myös isä voi syöttää vauvaa.



2v ikäerossa oli ehkä se haittapuoli, että esikoinen oli vielä syli-iässä. imetyksen vuoksi hän oli aika mustasukainen kun ei saanut syliä niin paljoa kuin vauva. kolmas meille tulee harkitusti hieman isommalla ikäerolla (2,5-3v) jotta perheessä ei ole kahta sylivauvaa.

Niin onhan niistä tosi paljon seuraa toisilleen, mutta myös riitojen selvittelyä on ainakin meillä aikas paljon.

Vauva aika kahden kanssa oli rankkaa, kun kuopus ei nukkunut kunnon päiväunia, söi 1-2h välein yölläkin, ei viihtynyt alussa kuin sylissä, vaunuissakin piti koko ajan olla liikettä heti jos pysähtyi niin alkoi armoton huuto. Yritä siinä sitten toisella kädellä tehdä hiekkakakkuja ja toisella lykätä vaunuihin vauhtia. Niin ja esikoisella tosi paha uhmis. Alku oli suoraan sanottuna helvetistä, siksi en todellakaan halua kolmatta vielä, ehkä sitten kun nämä kasvaa vähän isommiksi.

Eli se riippuu niin paljon lapsista, jos on ns. helpot lapset niin mikäs siinä.

Ja kahden kanssa on ollut helppoa. Pienellä ikäerolla, 14 kk. Raskausaika on ollut hankalinta, sitä se oli kun odotti toista ja nyt taas kun odottaa kolmatta. Eniten rassaa se ettei jaksa osallistua niin paljon kuin haluaisin! :(



Kovasti ollaan ajateltu tehdä neljäs samaan syssyyn kuten ekasta ja tokasta.



Meillä on pennut totutettu nukkuun metelissä, oleen itsekseen lattialla jne niin elämä ei ole sen lapsen viihdyttämistä.



Sen verran laiska olen että lapsi opetetaan aikaseen "itsenäiseksi" ja pottaileen, laittaan vaatteita, auttaan kotitöissä

.

Kahvini olen saanut juoda aina rauhassa. Ei mun päivät ole koskaan ollu niin kiireellisiä ettenkö löytäisi luppoaikaa, eikä lapset ole aina vaatimassa huomiota. En tiedä onko syynä se että saan vaan aikaseksi, meillä lapset on "helppoja" tai oonko vaan niin tunteeton että voin juoda kahvin ja lapsi jaksaa olla omissa jutuissaan sen ajan.

koska lepohetket olivat harvassa. Öisin vauvan heräilystä kertyvää univelkaa ei saanut hoidettua päivällä lepäilemällä vauvan kanssa kun oli isompi lapsi hoidettavana. Jollain onnellisella saattaa tietysti isomman päiväunet sattua samaan aikaan kun vauvankin, mutta eiväthän kaikki isosiskot tai -veljet enää nuku päiväunia lainkaan.



Esikoisen kanssa lepohetkiä oli vaika kuinka, aina kun vauva torkahti oli aikaa istahtaa tietokoneelle tai sanomalehden ääreen kahvikupin kanssa. Nyt jos yrittää hetken hengähtää niin AINA joku tarvitsee juuri silloin jotain (lapsia nyt kolme).

En muista mikä numero olin, mutta kun puhuin lasten luonne-eroista, en tarkoittanut, että olisi hankalaa, että niitä on. Hankaluuksiin joudutaan, kun erot aiheuttavat hankaluuksia perheenjäsenten välille. Koska itse olen erilainen, en koe ymmärtäväni esikoistani siten kuin toivoisin ja olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten sen vuoksi koe pystyväni puolustamaan häntä muuta maailmaa vastaan siten kuin toivoisin (poika saa luonteestaan palautetta vähän väliä, mikä välillä tuntuu kohtuuttomaltakin). Ja sisaruksilla on varmaan aina hankauksia, mutta entä kun en viiden vuoden aikana ole pystynyt poistumaan lasten luota het-kek-si-kään ilman, että heti alkaa (kuopuksen) itku (no, pari rauhallista hetkeä on ehkä ollut) - olisin sentään uskonut, että tällainen menee ohi vähän nopeammin, vaikka ymmärrän, että esikoiselle saattaa olla vaikeaa hyväksyä se, että hän joutuu jakamaan huomiota äkkiä sisaruksen kanssa.

Meillä ikäeroa 3v4kk. Meidän esikoinen oli mahtava vauvan synnyttyä. En osaisi edes kuvitella, että kuopus kykenisi moiseen huolehtivaisuuteen. Vaikka oikeastaan varmaankin kykenisi ;-)



Minusta tuo ikäero on maailman paras.



Meilläkin oli tähtäimessä n. kahden vuoden ikäero, mutta ei aina mene kuten toivotaan, joten vähän venähti. Esikoinen ja kuopus ovat leikkineet yhdessä siitä lähtien, kun kuopus oppi päätään lattiasta nostaan. Aluksi kuopuksen rooli oli aika vaatimaton, mutta konttaamaan opittuaan sai jo parempia osia leikeissä. Tänä päivänä lapset, 3 ja 6v., tappelevat ja leikkivät tasavertaisesti keskenään.

Yhdestä lapsesta on kamalasti vaivaa ja stressiä Toinen helpottaa ehdottomasti. Meillä on ekalla ja tokalla vuosi ikäeroa ja täytyy sanoa, että elämä helpottui heti vauvan synnyttyä. Teimme sitten virheen ja hankimme kolmannen vasta noin 6 vuotta myöhemmin kuin kakkosen ja se oli taas puhdasta helvettiä eka vuosi. Kannattaa vaan vääntää kaikki lapset yhteen putkeen.

Lainaus:

koska lepohetket olivat harvassa. Öisin vauvan heräilystä kertyvää univelkaa ei saanut hoidettua päivällä lepäilemällä vauvan kanssa kun oli isompi lapsi hoidettavana. Jollain onnellisella saattaa tietysti isomman päiväunet sattua samaan aikaan kun vauvankin, mutta eiväthän kaikki isosiskot tai -veljet enää nuku päiväunia lainkaan.



Esikoisen kanssa lepohetkiä oli vaika kuinka, aina kun vauva torkahti oli aikaa istahtaa tietokoneelle tai sanomalehden ääreen kahvikupin kanssa. Nyt jos yrittää hetken hengähtää niin AINA joku tarvitsee juuri silloin jotain (lapsia nyt kolme).




Nyt kahden kuukauden kokemuksella. Muu ei haittaa oikeastaan kuin univelka, jota ei saa "maksettua". Nytkin olen minuutin ollut koneella ja taas täytyy mennä...

Miten voit tulla arvostelemaan tietämättä syytä, miksi olemme tehneet lapset putkeen? Nimenomaan harkintaa ja järkeä käyttäen. Ja päinvastoin että olisin valittanut elämäni kurjuutta, mainitsin että meillä riittää aikaa ja jaksamista jopa seksiin. Mikä sulla on hätänä? 22

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat