Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Hei!



Oiskohan kenelläkään kokemusta vastaavasta.Minulla on 1v11kk oleva tyttö, josta on tullut viime aikoina hirveän arka. Kun menen tyttöni kanssa ulos, kerrostalomme yhteiselle leikkipaikalle, hän on omaitsensä...iloinen ja touhukas. Mutta kun sinne tulee joitakin muitakin, tyttö juoksee heti minun syliin ja haluaa lähtä heti sisälle. Joillakin kerroilla voi olla, että tyttö istuu jonkun aikaa sylissä ja menee uudelleen leikkimään, mutta seuraa muiden leikkejä vain vierestä eikä anna koskea omiin leluihin.



Toinen mikä on ilmennyt ihan vasta on se, että tyttö pelkää kauheasti kaikkia pieniä ötököitä...ampiaisista banaanikärpäsiin. Sellaisen nähdessään tyttö alkaa itkemään kauhusta kankeana. Tämä voi johtua tietenkin siitä, että itsekkin pelkään ampiaisia ja tyttö vaistoaa sen ja on alkanut itse pelätä kaikkia pieniä lentäväisiä.



Tyttö pelkää myös hirveästi vauvamme (3kk) lelukaaressa olevaa peiliä, jos siihen paistaa aurinko ja siitä heijastuu seinälle liikkuva varjo.



Tänään menin tytön kanssa sitten mummolaan ja aina ennen tyttö on ollut innoissaan sinne päästessään. Nyt se takertu autosta pois päästessään vain minuun kiinni. Kannoin tytön sisälle ja siellä tyttö vapautu pikku hiljaa. Äitini, tytön mummo siis, lähti sitten käymään tyttöni kanssa ulkona ja tyttöni oli vain halunnut olla siellä sylissä. Hän ei ollut uskaltanut itse kävellä siellä ollenkaan. Tyttö oli vain sanonut, että pelkää autoja, kun siinä on vieressä rakennustyömaa ja sieltä oli kuulunut työkoneiden ääniä.



Olen hieman ihmeissäni. Kuuluuko tällainen tähän ikään, vai missä on mennyt pieleen? Ensimmäisenä syytän vain itseäni, ku olen päivät lasteni kanssa kotona yksin, mieheni ollessa töissä, että olenko minä tehnyt jonkin virheen. Tyttärellämme on ollut ajiemminkin joitain pelkoja esim. imuri, isosti ääntävät keittiökoneet..., mutta ne on menneet jo ohi.



Kokemuksia kaipailen.



Kommentit (5)

ainakin tiettyyn rajaan asti. Oma erillisyys ja tietynlainen suojattomuus on kaksivuotiaalle jo paljastunut. Meidän kaksivuotias pelkää myös kovasti ääniä esim. naapurista ja ulkoa. Pelkää kovasti, että joku tulee meille, eläimet, autot tai koneet. Usein vaikka jotain eläinlaulua laulaessani vakuuttelee että " ei tule meille" . Aina selitän, että ei tietenkään tule, karhut asuu metsässä, ei mopot tule sisälle jne, mutta joka päivä tätä kerrataan.

Lapset voivat reagoida hyvin eri tavoin muuttuneeseen tilanteeseen. Teillä voi isompi pelätä tavallaan, että vauva " vie" äidin tai muuta vastaavaa. Luulisin, että menee ajallaan ohi, en tekisi asiasta sen suurempaa numeroa vaan odottelisin ihan rauhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moi, luulen myös, että on vaan vaihe. Liittyisikö juuri jonkun mainitsemaan oman erillisyyden tuntemiseen.



Ötököiden pelko johtuu varmaan ainakin osittain siitä, mitä itsekin sanoit, että sinun pelkosi on tarttunut häneen.



Voi myös olla että vauvan tulo vaikuttaa.



En olisi lainkaan huolissani.

Olen ymmärtänyt, että 2-vuotiaat ovat usein tosi ujoja.

Oma lapseni on melko samanlainen peloissaan kuin omasi. Ikää hänellä on nyt 2 vuotta.

Tekstisi olisi voinut olla kuin kirjoittamaani, ainoana erona se ettei lapseni pelkää ötököitä eikä hänellä ole sisaruksia. Eikä hän ole koskaan jännittänyt isovanhemmille menoa.



Olen itse ajatellut, että vaihe kuuluu ikään ja lapseni tempperamenttiin. Juuri kuukausi sitten pelot olivat pahimmillaan, mutta jo nyt tilanne on helpottanut.



Uskoisin, että myös pikkusisarruksen syntymä on teillä vaikuttanut pelkojen " liioitteluun" lapsen mielessä.



Neuvoisin, ettet pakottaisi lasta väkisin tilanteisiin, joita hän pelkää vaan antaisit rauhassa seurata sivummalta ja rohkaisisit puhumalle. (niin kuin kyllä kirjoituksestasi päätellen oletkin tehnyt.)

Itse sain mielestäni hölmöjä neuvoja lapseni pelätessä, tyyliin: sinne vain toisten lasten keskellä huutamaan, kyllä se rauhoittuu."

Arka lapsi ei rohkene karaisemalla. Koen, että " hiljainen tuuppiminen" tilanteisiin on ollut paljon tehokkaampaa.



Pelot, joita hänellä on ollut ovat kestäneet aikansa. Joskus tilanne tuntui aivan lohduttomalta lapsen pelätessä, mutta kokemusta lapsikin oppii etteivät esimerkiksi kovat äänet seinän takana voi häntä vahingoittaa.



Nykyisin 2-vuotiaana on jossain tilanteissa suorastaan riehakas. Välillä oikein yllätyn kuinka rohkeasti hän menee jonnekin leikkimään tai juttelemaan.



Mukavaa syksyä teille, uskon että muutaman kuukauden päästä tilanne on teillä tasoittunut ja lapsi uskaltaa jälleen olla oma itsensä jännittävissäkin tilanteissa.

Kuuluu varmaan normaaliin kuvioon lähempänä 2v. Ehkä hieman voimakkaamman puoleisesti vain. Oma lapseni muuttui ihan erilaiseksi myös siinä 2v kieppeillä. Ennen rohkea ja reipas lapsi muuttui kanssa tosi takertuvaksi ja monet asiat aiheuttivat itkuja. Unilelua alettiin raahata kaikkialle. Hoitoon jääminen oli tosi vaikeaa, vaikka ennen pärjännyt tosi hienosti ja ollut tyytyväinen. Tämä vaihe piti vaan hyväksyä ja oltiin " pakottamatta" mihinkään. Nyt kun ikää on 2v4kk tilanne on rauhoittunut ja lapsi entisellään. Toivottavasti tästä jotain apua. Tietenkin asiaa kannattaa tarkkailla ja jos pelot paisuvat suhteettoman suuriksi tai eivät helpota ajankaan kanssa niin sitten kannattaa kysyä vaikka neuvolasta neuvoa. Mutta meillä ainakin aika auttoi.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat