Vierailija

Kyse on siis minusta itsestäni. Itken jopa katsoessani olympialaisia. Esim. naisten voimistelu ja miesten uimahypyt saavat alahuuleni väpättämään ja silmät kostumaan. Tai mikä tahansa laji, jossa joku on todella hyvä ja onnistuu täydellisesti. Pistääkö joku "paremmaksi" vai olenko ainoa tällainen?

Sivut

Kommentit (44)

Täällä yksi vollottaja! Kun Satu Mäkelä-Nummela ampui kultaa itkin niin, että päähän sattui, kurkkua kuristi ja oli huono olo.



Tai avajaisissa, näytös ja urheilijoiden innostus saivat minut itkemään, ei ollut yllätys.



Eräänä päivänä istuin bussissa ja pieni poika tuli viereeni, hän sanoi "hei" minulle ja hymyili ihanaa pientä hymyäään. Jep, ja minä porasin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suorastaan parun, kun ne hyvintreenatut naiset tempaisevat kuulan piiiitkälle nurmikentän taakse :-( Myös uimahyppääjien saumaton yhteistyö (niissa parihypyissä) saa silmäni kostumaan. Onneksi en ole hiljattain nähnyt opaskoiria sokeain kera; varmasti tikahtuisin kyyneliin. Huoks.

kiva että on muitakin, aloin jo ajatella että tarvitsen lääkitystä tähän itkuherkkyyteen.. :)

mutta onhan se kai parempi olla yliherkkä kun paatunut..



toivoopi vierailija

oikeesti minulle tämä itkuherkkyys on ihan ongelma. En nyt itke olympialaisia, mutta esim. lasten ristiäiset on paikka jossa itken varmaan ainakin yhtä paljon kuin hautajaisissa. Ja minut saisi viedä ihan kenen tahansa hautajaisiin, niin itkisin varmaan eniten. Olen sairaanhoitaja, ja kyllä joskus tosissaan pelottaa mennä asukkaan hautajaisiin, koska tiedän että itken varmaan enempi kuin omaiset, ja vaikken edes olisi pitänyt tästä asukkaasta yhtään.

Jostain syystä sotaveteraanit olivat minulle kyynelten aihe. Voi että jos telkkarissa näkyi, missä hyvänsä yhteydessä, näitä Suomen puolesta paljon uhranneita harmaahapsia, niin vollotus alkoi välittömästi.

Lapsi itki elokuvissa, kun yksi lastenelokuvan päähenkilöstä kuoli, ja takapenkiltäkin kuului itkua. Eipä aikaakaan, kun minä liityin seuraan. Siinä sitten vuodatin kyyneleitä pienen, piirretyn hämähäkin vuoksi..

Minä! Itkin Särkänniemessä Delfinaarioesityksessä!! Voi kun ne delfiinipojat oli niin taitavia, että ihan itketti! Onneksi siellä oli pimeää.

Herkkyys ja tunteiden näyttäminen on hyvä asia mutta jatkuva vuolas kyynelehtiminen on pirun ärsyttävää. Nyyhkin itsekin esim. joskus muinoin kun näin dokumentin jossa kuutteja nyljettiin elävältä tai jos uutisissa näkyy hiiltynyt 3v:n ruumis mutta rajansa kaikella... TOMAATTI? DELFINAARIOESITYS? TÄMÄ KETJU?

mutta mun mielestä ehdottomasti huippua oli, kun sisko oli raskaana ja telkkarissa pyöri silloin Felixin tms. ketsuppimainos, jossa yksi tomaateista ei päässyt pulloon kun se oli vielä puoliksi raaka - siitäkös sisko aina kyynelehti! :)

Kaikki vahemmankin herkka telkusta saa itkemaan. Seka kaikki vauvajutut, varsinkin jos jotain surullista. Jos joku kaveri kertoo omasta lapsestaan miten tama oli tehnyt jotain suloista ma saan heti kyyneleet silmiin. Jos luen aaneen jotain miehelleni tai lapsille, esim. suomesta, sukulaisista, kuinka joku oli onnistunut jossain hienosti, alkaa aani varehtimaan ja selvitan kurkkua.



Arsyttaa oma herkkyys, mutten voi sille mitaan. Isan puolen sukulaisnaiset ovat kaikki tallaisia, (ja miehet kun nyt oikein ajattelee!).

Nälkiintynyt gepardin poikanen yrittää saalistaa pussirottaa, mutta ei saa kiinni. Sitten gepardi kuukahtaa kasaan ja kertojan ääni selittää miten se oli gepardin viimeinen mahdollisuus ja minä alan pillittää. Sitten kuvataan sitä pussirottaa, joka kipittää kotiinsa ja siellä odottaa kasa poikasia, joille äiti toi ruokaa. Oikeasti ulvoin koko illan luonnon ja maailman julmuutta.

Se ärsyttää että kun telkkariohjelmassa tulee joku "paha" (tässä mielessä) kohta, mies lopettaa telkun katselun ja katsoo aina joko mä itken...

-nelonen? se toinen olympialaisten vuoksi itkevä kuitenkin...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat