Vierailija

Yritän kovasti joka päivä, yritän olla huolellinen ja fiksu ja ystävällinen. Teen pitkiä päiviä, en ehdi päivän aikana juuri vessaankaan ja ruokatunti on yksi leipä ja vesilasillinen n. 10 minuutissa. Olen aivan poikki kaikesta työmäärästä ja etenkin sen rankkuudesta. Saan koko ajan pelätä että jotain ikävää seuraa, koska työolosuhteet on sellaiset ettei työtä ole mahdollista tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Suurin osa asiakkaista on mukavia ja kohtaamiset onnistuneita, mutta joka päivä on myös niitä joiden vuoksi valvon yöt ja tuskailen. Ja viikoittain tulee eteen tilanteita, joissa jokin lenkki on pettänyt ja siitä saa syyt niskoilleen. Yhtään viikonloppua ei kulu niin ettei työasiat pyörisi mielessä, yhtään maanantaita ei ole, jolloin lähtisin töhin innolla uutta viikkoa odottaen. Olen valinnut aivan väärän alan, mutta kukapa lääkäri lähtisi enää uutta alaa opiskelemaan kun on saanut jo opiskella vuosikaudet. Yhteiskunnalle taidan olla velkaa sen että jatkan hammasta purren onnettomana.

Kommentit (9)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Ja juuri tuo, ettei ehdi hoitaa ihmisiä useimmiten kuin " pinnallisesti" vaikka osaisi ja haluaisi perehtyä tapaukseen paremmin, vie jonkinlaisen " sisäisen" tyydytyksen pois työstä, kuvittelisin.



Olen itse ihan toisentyyppisellä joskin akateemisella alalla, ja koen kaikkein raskaimmaksi juuri tuon että pitää nopeassa tahdissa hoitaa paitsi ihan rutiiniasiat (jotka voikin hoitaa nopeasti), myös sellaisia asioita, jotka ansaitsisivat tulla tehdyksi paremmin ja jotka myös osaisi tehdä paremmin - ja joiden jälki olisi parempaa jos niihin käyttäisi vähän enemmän aikaa!



Kapinoin tuota nopeusperiaatetta vastaan aina kuin voin, ja yritän ottaa aikaa joillekin asioille jos vain suinkin mahdollista. No, pomo onkin huomauttanut asiasta, ja taitaa olla työpaikan vaihto edessä jossain vaiheessa.

että aloin kuntoilla kunnolla ja paljon. Fyysinen terveys koheni ja sen myötä pääkin jotenkin selveni.



Samaten otin lyhyitä lomia sopivin väliajoin niin että tiesin aina, missä kohtaa tulee uusi breikki.



Tällä lailla sain itseni hyvään fyysiseen ja henkiseen kuntoon ja oikealla tavalla tarpeeksi etäälle työstä, että saatoin ruveta tekemään ratkaisuja.

Ehkä tällä purkautumisella haenkin vähän potkua takalistolle, kuulostan varmaan aika säälittävältä. Koen vaan että työ on vienyt kaiken voiman, siis aivan kaiken. Täytyy nyt vaan alkaa viemään muutosta eteenpäin.

eihän se olisi kuin pääsylippu hetkeksi pois. Vauvaa tosin ollaan yritetty jo kohta vuosi, mutta motiivit sille on muut. Tämä paikka jossa työskentelen on ihan ok, työkaverit mukavia jne. En vaan taida soveltua alalle. Erikoistunut en tosiaan ole kun en ole vielä keksinyt mikä olisi ominta alaa. Mutta olen kovin kyyninen sen suhteen muuttaako paikanvaihdos tai erikoistuminen itse työtä miksikään. Lääketeollisuuteen tai opetuspuolelle voisin ajatella suuntautuvanikin, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole voimia eikä aikaa ottaa asioita selvää, etsiä mieleistä työpaikkaa. Iltaisin kaadun sänkyyn, hyvinä hetkinä saatan esim. surffata vauvapalstalla tai hoitaa kotia.

ap

Minä olen vaihtamassa alaa (kahdeksan vuoden korkeakouluopinnot ja piiitkä työkokemus) juuri sen takia, että tämä työ on alkanut maistua puulta ja se on alkanut myrkyttää myös perheeni elämää.



Mieluummin menen vaikka tehtaaseen tai lehtiä jakamaan tai torille myymään leipää tai mitä tahansa, mikä tuntuu mielekkäämmältä, vaikka olisin kuinka opiskellut jotakin muuta!



Ihmisellä on vain yksi elämä ja se pitää elää niin, että se tuntuu hyvältä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat