Seuraa 

Käytiin viime viikolla rakenneultrassa ja siellä paljastui, että meille tulee toinen poika. Kaikki oli kunnossa. Kamalaa tunnustaa, mutta olisin halunnut kyllä tytön. Meille ei tule kahta lasta enempää, joten kyllä tässä ihan tosissani suren sitä, etten tyttöä koskaan tule saamaan, en siis sitä että saan pojan. Esikoinen vielä sattuu olemaan varsin paljon isänsä näköinen ja luonteenlaadultansa isänsä sukulaisten kopio, enkä tunnista pojassa mitään omia piirteitäni. Jotenkin olisin kuvitellut, että tyttö olisi jotenkin enemmän itseni oloinen, vaikkei sellaisesta mitään takeita olekaan ja äärimmäisen itsekästäkin se on. Tämä kuitenkin on ihan oikea surun paikka minulle. Suren, etten saa äiti-tytär-suhdetta. Esikoinen on ihana poika, mutta olen vain aina ollut niin kovin kaukana kaikista auto/konejutuista, joita esikoisemme rakastaa. Olen kasvanut naisten keskellä ilman veljiä, enkä itse asiassa ole koskaan ennen ajatellut että jään tytöttömäksi.

Kun luen tekstini,olen itsekin järkyttynyt itsekkyydestäni ja ajatuksistani. Siltä minusta kuitenkin tuntuu ja olen toisaalta iloinen, että tiedän sukupuolen nyt, jotta voin käsitellä asian mielessäni ennen pojan syntymää ja ottaa toivottavasti silloin pojan onnellisena vastaan.

Kommentit (10)

Lainaus:

Esikoinen vielä sattuu olemaan varsin paljon isänsä näköinen ja luonteenlaadultansa isänsä sukulaisten kopio, enkä tunnista pojassa mitään omia piirteitäni.



Veljeni esikoinen, poika, on kuin kopio pojan äidin veljestä - pojassa ei ole _mitään_ tuttua meidän suvusta. No, he saivat toisen pojan, joka olikin sitten heti oikein tutun näköinen! Eli voipi olla, että tässä uudessa tulokkaassa onkin sitten esikoisenkin edestä niitä sinun piirteitäsi. =)

Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu, vaikka itselläni tytär onkin. Olen monesti ajatellut, että olisin todella pettynyt, jos minulla olisi 3 poikaa (3 on meidän lapsiluku, nyt poikakaksoset tulossa). Eihän tämä tietenkään tarkoita, etteikö lapsiaan rakastaisi aivan yhtä paljon, oli ne sitten mitä sukupuolta tahansa. Mutta kyllä se äiti-tytär -suhde on omaa laatuaan, varmaankin olisin adoptoinut vielä tytön, jos tyttöä ei olisi luonnollisesti tullut. Miehen " painajainen" olisi ollut 3 tyttöä. Ja ymmärrän häntä siinäkin. Toiveita ja haaveitahan nämä on, ja minusta saa pettyä, jos eivät käy toteen. Kaikki lapset ovat kuitenkin yhtä tärkeitä.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minäkin halusin sulle vastata, koska tunnistin kirjoituksessasi joitakin omia ajatuksiani..



Mulla on kaksi ihanaa poikaa. Odotan nyt kolmatta lasta, luulen tämänkin olevan poika ;) kakkosesta toivoin ihan kauheasti tyttöä. Emme kuitenkaan käyneet ultrassa sukupuolta selvittämässä, poikaolo oli vahva koko raskauden mutta silti, kun kuulin pojan syntyneen, tuli vähän sellainen" höh" - fiilis. Mutta se kaikkosi hyvin pian.. Poika oli vaan niin ihana, oikein rauhallinen ja suloinen vauva. Omaan positiiviseksi kääntyneeseen mieleeni vaikuttivat varmasti se, että mieheni ja esikoinen olivat taivaissa pikkuveljen vuoksi :)



Nyt, kun katson poikiani, näen kaksi erilaista poikaa :

Esikoinen herkkä, mietiskelijä, rauhallinen

Kakkonen tulisielu, temperamenttinen pikku taistelija.



Kummassakin on luonteenpiirtetä sekä äidistä että isästä, ulkoisesti esikoinen olen minä ja kuopus isänsä.



Tästä kolmannesta en ole toivonut tyttöä yhtä kovasti kuin kakkosesta. Mutta sekoiasin varmaan ilosta, jos tyttö syntyisi. Menemme ensi viikolla ultraan katselemaan mitä tulossa on, haluan tietää, jotta osaan vähän " asennoitua" ennen synnytystä.. Enemmän nyt mietiskelen kuitenkin kolmosen luonnetta ja ulkonäköä ja terveydentilaa.



Usko minua, kun toinen poikasi syntyy, et koe muuta kuin iloa. Ei siinä vaiheessa enää mieti, onko sillä ihanalta tuoksuvalla pienellä nyytillä siniset vai punaiset potkarit jalassa :) Ja sitten myöhemmin on ihana seurata kahden pikkupojan leikkejä, mitä iloa heillä toisistaan onkaan (en meinaa, etteikö sisko ja velikin tule yhtä läheisiksi, itselläni on maailman ihanin pikkuveli!) ! ! Äitinä ihan varmasti pystyt osallistumaan isompien poikiesi leikkeihin ja harrastuksiin, ei ne ole pelkkiä autojuttuja, sinun pitää vaan kannustaa poikia tekemään muitakin juttuja, esim. askarrella, leipoa jne. Meillä esikoinen kävi yhdessä vaiheessa jopa tanssitunneilla, eikä vain äidin toiveesta (isän kauhuksi :)



Meilläkin tämä lapsiluku on nyt täynnä ja tunnen kanssa pientä " suru" siitä, etten pääse kokemaan tyttöäitiyttä. Mutta juospa nämä pojat sitten toisivat tyttöjä taloon, niin kuin sanotaan :)



ardisia ja " luukas2 rv 22+6

Aika varmasti auttaa asiaan, ja se, että työstät asiaa mielessäsi. Niin kuin edellinen vastaaja sanoikin, tuleva poika saattaa hyvin olla sinun näköisesi ja luontoisesi. Sitä paitsi onko rakenneultrakaan ihan 100% varma, ellei ole se 4D? Että älä säikähdä, jos saatte sittenkin tytön :-)



Haluan muistuttaa (vaikka ap ja moni muutkin varmasti tietää tämän), että poikien kanssa voi myös äidillä olla hyvä suhde, pojat pitävät myös kulttuurista ja vaatteista, jotka monesti ajatellaan ns. tyttöjen jutuiksi. Ja voihan olla, että vaikka olisitkin saanut tytön, tyttö olisi perinyt miehesi suvun piirteitä ja kiinnostunut kaikesta samasta mistä isoveljensä, ollut ns. poikatyttö ja viihtynyt luontaisesti enemmän isänsä kanssa sitten isompana... Eivät tytöt automaattisesti ole äitinsä kopioita.



- tiukkis

kysyisin ihan ystävällisesti, että miksi sinulle tyttö olisi " parempi" vaihtoehto kuin kolmas poika? jos kerta kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä...



;)



Ardisia

ja hienoa, että uskallat sanoa ne ääneen ja käsitellä niitä jo raskausaikana. Meillä jokaisella on varmasti jonkinlaisia toiveita ja mielikuvia tulevasta vauvasta ja sitten kun todellisuus ei kohtaakaan, joudumme käsittelemään näitä pettymyksen tunteita, vaikka kiinnymmekin syntyneeseen vauvaan ja harva varmaan myöhemmin olisi valmis vaihtaman sitä rakasta omaa lastaan toiseksi, jotta tämä vastaisi enemmän odotuksia.



Itse odotan kolmatta poikaa ja alkuraskaudessa toivoin tyttöä. Minulla oli kuitenkin aika vahvana tunne, että tämäkin on poika. Kävimme yksityisellä ultrassa rv 23 ja muistan edelleen, kuinka sinne kävellessäni mietin " tyttö-tyttö-tyttö, anna sen olla tyttö" . Sain siis tietää, että odottamani lapsi on poika ja sadasosasekunnin ajan ehdin olla pettynyt, mutta sitten kuulin lääkärin sanovan, ettei vauvalla olekaan kaikki kunnossa. Siinä samassa sukupuoli menetti merkityksensä, tärkeintä oli vain se, että vauvalla olisi kaikki kunnossa, etten menettäisi tätä lasta. Vauvalla todettiin huulihalkio, itku pääsi siinä vaiheessa kun lääkäri sanoi, että mitä todennäköisemmin vauva on muuten täysin terve eikä mitään muita poikkavuuksia ole näkyvissä (vauvaa tutkittiin todella, todella tarkkaan kaikki mahdollinen: sydän, aivot, vastakalvot, sisäelimet, selkäranka, kädet&jalat, jopa varpaat ja sormet lääkäri laski).



Tämän jälkeen ei enää missään vaiheessa ole tullut minkäänlaista pettymystä vauvan sukupuolesta ja olenkin miettinyt, että jos vauva olisi todettu ultrassa täysin " normaaliksi" pikkupojaksi, olisin varmaan märehtinyt tätä sukupuoli asiaa paljon kauemmin. Nyt tuntuu hyvin luonnolliselta, että saan kolmannen pojan.



Ja tuosta äiti-poika suhteesta, se voi kehittyä ihan yhtälailla läheiseksi pojan kanssa kuin tytönkin. Toki naiset keskenään voivat olla paljon läheisempiäkin, koska kaikki asia eivät kosketa miehiä samalla tavalla ja äidiltään tytär saa paljon viimeistään siinä vaiheessa kun itse tulee äidiksi. Minä en ole murehtinut vielä sitä, millainen suhde minulla tulee olemaan poikiini kun he ovat aikusia, mutta ainakin nyt kun he ovat lapsia, suhde on läheinen ja lämmin. En minäkään tajua autoista/koneista juuri mitään mutta monista muista poikien asioista tykkään... meillä on paljon yhteistä vaikka emme mitään barbieleikkejä harrasta, luemme paljon, käymme elokuvissa, lastenkonserteissa, askartelemme ja rakentelemme, ulkoilemme ja kannustan lapsia liikkumaan. Luonteessa ja ulkonäössä kummassakin on hieman kumpaakin meistä vanhemmista, toisaalta läheiseksi lapsessa tekee sen, mitä näkee hänessä peilinä itsestään ja toisaalta taas hyvin rakastettavaksi se, mitä hänessä näkee puolisostaan.



Mayella rv 39

Mun oli kanssa ihan pakko kirjoittaa, kun olen itse tilanteessa jossa odotan kolmatta lasta (ja viimeistä) kahden pojan jälkeen ja tyttötoiveet on niin katossa kuin ikinä voi olla! Jo toisesta lapsesta odotettiin miehen kanssa molemmat tyttöä, mutta pieni pettymys olikin kun poika tuli taas... Itsellä tosin se pettymys meni ohi siihen mennessä, kun sain vauvan syliini, voi sitä ihanuutta! Meni taas monta vuotta ennenkuin aloin " surra" tyttären puutetta ja lopulta päätettiin miehen kanssa yrittää vielä kerran, vaikka alun perin lapsiluku piti jäädä kahteen. Meillä siis mieskin toivoo tytärtä yhtä hartaasti kuin minäkin.



Meillä oli toinen lapsi enemmän minun näköiseni, kun esikoinen taas on isänsä kopio. Silti löydän kyllä esikoisestakin paljon itseäni, lähinnä luonteesta. Kakkonen taas taitaa tulla siinä asiassa enemmän isäänsä, eli meillä nää jutut on mennyt sulavasti sekaisin :)



Mutta nyt tosiaan ollaan jännän paikan edessä, kun odotellaan vielä pari kuukautta rakenneultraan pääsyä ja josko siellä selviäisi sukupuoli. Ja jos ei siellä selviä niin menemme 4d ultraan, koska mun on ihan pakko saada tietää se ennen synnytystä jotta ehdin käsitellä pettymykseni jos poika onkin tulossa. Minä jään myös suremaan äiti-tytär-suhdetta jota en koskaan saanut, ellei tällä kertaa onni potkaise.



Tiedän kyllä, että kolmas poika olisi lopulta ihan yhtä rakas ja tärkeä, mutta ensin pitää saada haudata ne vaaleanpunaiset unelmat ikuisiksi ajoiksi... Vaikka välillä kyllä tuntuu, että miten edes selviän siitä jos en tyttöä saakaan... Nää on vaikeita asioita, ei sille mitään voi.


" kysyisin ihan ystävällisesti, että miksi sinulle tyttö olisi " parempi" vaihtoehto kuin kolmas poika? jos kerta kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä... "



Tottakai se tyttö olisi täyttänyt yhden unelman. Tarkoitin vain sitä, että en silti arvostaisi 3 poikaa yhtään sen vähempää kuin sitä tyttölastakaan, kun ne maailmassa ovat. Kaikki yhtä rakkaita. Jos minulla olisi 3 poikaa, luultavasti siis harmittaisi, ettei tyttölasta ole, mutta se ei muuttaisi suhtautumistani yhtään huonommaksi näitä lapsia kohtaan.







Eli meillä oli tyttö ja poika, masussa asukki josta toivoin toista poikaa...ja kun ultrassa selvisi että tyttöhän sesiellä, olin pettynyt. MIKSI?



Olen tyttäreni kanssa kovasti saman luonteinen mikä on oikeasti aika rasittavaa ja aiheuttaa ehkä jopa ylimääräistäkin ritinää välillemme, kun tuntuu että suorastaan näen hänen lävitseen tietynlaisissa tilanteissa. Toisaalta ihanaa kun minun on niin helppoa ymmärtää häntä, mutta toisaalta...Olenkin miettinyt että ainakain meillä pojan kanssa kaikki on niin paljon mutkattomampaa. Välit ovat läheiset, mutta erilaiset kummankin lapsen kanssa. Voin vain toivoa että vuodet helpottaa tätä äidn ja tyttären suhdetta, ainakin nyt, kun neidillä on 6v uhma päällä tuntuu välillä että ei tulla toimeen edes huonosti joinakin päivinä.



Masusta siis tupsahti toinen tytär, ihana suloinen nuppumussukka, mielenkiinnolla odotan, millainen suhde häneen kehittyy...



Onneksi pettymyksestä uskalletaan puhua ja siitä pääsee kyllä yli kun sen itsekin tiedostaa. Itse ainakin rakastuin taas ihan päätä pahkaa pikkuneitiin jo siinä vaiheessa kun kätilö näytti sukupuolta, eli nähtyäni pienen ruipelon takapuolen ja riukukintut ja haravarpaat ;)



Minjuska ja hiirenherne 10pv

Haluaisin lohduttaa sinua sillä, että jos teille syntyy toinen poika, niin lapsillanne on leikkikaverit omasta takaa. Meillä on yksi poika ja neljä tyttöä ja kuten arvata saattaa, tytöillä on leikkikaverit omasta takaa, mutta varsinkin eskarivuonna poika oli jatkuvasti joko kavereitten luona kylässä tai sitten kavereita tuli meille. Nykyisin poika viihtyy enemmän täällä kotiympyröissä (paljon on kyllä läheisessä mummolassa) ja haluaisi, että kaverit tulee meille. Minä taas en aina haluaisi, että meillä on vieraita lapsia. Eli aika rasittavaa välillä hommata aina niitä kavereita.



Joku tuossa jo kirjoittikin, että jos pojan jälkeen syntyy tyttö, niin saattaa olla enemmän sellainen poikatyttö. Näin meillä ainakin kävi, kun esikoispojan jälkeen syntyi tyttö. Eli tyttö halusi matkia veljeään, joten hameet ja mekot eivät kiinnostaneet tippaakaan ja aina olisi halunnut isänsä ja veljensä mukaan miesten hommiin (mies on metsäkoneyrittäjä, joten konehommia siis riittää). Nyt kun on useampi tyttö, niin jopa vanhin tyttökin tykkää hameista, hiusten laitosta ym. tyttöjen jutuista ;-).



Meillä vasta neljännestä lapsesta on sanottu, että aivan äitinsä näköinen. Kolmesta ensimmäisestä miehen sukulaiset ovat sanoneet, että aivan isänsä näköisiä, vaikka mies ja minä ollaan sitä mieltä, että kaksi ensimmäistä ovat kyllä meidän molempien sekoituksia. Kolmas lapsemme on tullut aivan selvästi mieheni sukuun. Onhan se kivaa, että lapsessa näkee omiakin piirteitään, mutta kaikkihan ne silti on yhtä rakkaita.



Hyvä, että käsittelet noita tunteitasi ja ajatuksiasi jo nyt. Toivottavasti osaat pikku hiljaa ruveta nauttimaan tulevasta pojan syntymästä ja arjesta kahden pojan kanssa!



neronja & neiti reilut 2 vk

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat