Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Olen harjoitellut ulkosuomalaisuutta pienten lasten kanssa reilut kaksi kuukautta. Alku on ollut rankkaa: luoda koti tyhjästä. Itse ajattelin ennen muuttoa, että kuinkahan yhteydenpidon Suomeen käy. Mistä saan aikaa kirjoitella kaikille kuulumisia jne? Olen huomannut suureksi yllätyksekseni, että minulla riittää aikaa siihen, mutta parhaimmilla ystävilläni Suomessa ei. Yksi ystäväni on kirjoittanut tänä aikana kaksi mailia, yksi pyynnöstä yhden ja yhdestä ei ole kuulunut mitään koko aikana. Ikäänkuin poissa silmistä, poissa sydämestä tuosta vaan. Olen äärimmäisen loukkaantunut. Itse olen lähetellyt tekstiviestejä, postikortteja ja maileja. Ja joka aamu avaan koneeni toivorikkaana, mutta joka kerta petyn. Ei mitään. Ja olen nimenomaan maininnut odottavani viestejä Suomesta enemmän kuin mielelläni. Tiedän, että muiden elämä jatkuu Suomessa ilman meitäkin, mutta silti toivoin, että kaikilla ystävilläni riittäisi edes hieman kiinnostusta meihinkin. Uskon, että heillä siellä Suomessa on kuitenkin minua enemmän aikaa kirjoittaa lyhyitäkin viestejä.



Onko muita, joille olisi käynyt samoin? Tässä elämäntilanteessa, jos missä, olisin kaivannut ystävien tukea. Pikkuhiljaa elämä täällä alkaa sujua, mutta miten enää kohdata vanhat ystävät? Minulla on harmittavan hyvä muisti.

Kommentit (5)

Uskon tuon edellisen selitykseen, kaverit kuulee mielellään sun kuulumisia, mutta heistä todennäköisesti tuntuu, ettei omassa elämässä ole mitään kummempaa kerrottavaa. Eivät ehkä ymmärrä, että arkea ja tavallista haluisitkin kuulla... Kaikki eivät sitä paitsi ole tottuneet kirjoittelemaan, jos ystävät on kutakuinkin pysyneet lähietäisyydellä...



Kyllä se siitä, älä anna periksi, jos on ollut hyvä ystävyys, niin se kestää etäisyydenkin ja ajoittaisen hiljaisuudenkin. Näin ainakin mun ystävien kanssa. En kyllä huomannut varsinaista " tukea" odottaakaan, mutta en itsekään pysty kaikkiin pitämään säännöllistä yhteyttä. Luotan siihen, että oikeiden ystävien kanssa ystävyys jatkuu, joistakin tietty huomaa ekan kerran jälkikäteen tavatessa, ettei enää ole mitään yhteyttä. Sijoitan heidät sitten kategoriaan " paikalliset ystävät-paikalliset asiat" ja en näe kohteliaisuutta enempää vaivaa tulevaisuudessa. Yhteinen arki yhdisti, mutta elämänkatsomus/tunnemaailma tai mikä sitten syvemmin olis yhdistänyt, ei ollut tarpeeksi samanhenkinen kestämään pitkää etäisyyttä ja harventunuttta yhteydenpitoa... Joistakin joista ei olis odottanut tuleekin " universaalisempia ystäviä" ja huomaa, että sielujen sympatia kestää vaikka etäisyyttä ja aikaa jää väliin... Sellasista ystävistä oon aina kiitollinen, he ovat niitä ikiystäviä.



Siis odota ja katso, mutta älä lakkaa itse pitämästä yhteyttä ennenkuin olet saanut selville kuka/ketkä heistä on sun " universaali-ystävä" :).

Mutta ala lopeta yhteydenottoja. Kylla ne sielta takaisin tulevat, jos tosiaan valittavat sinusta. Kysele tarkkoja kysymyksia joihin on " pakko" vastata, tyyliin, miten kavi sille ja sille asialle, mita kuuluu sille ja sille ihmissuhteelle/ongelmalle/suunnitelmalle, jne.



Mina huomaan etta yhteydenottoni vanhoihin Suomen ystaviini ovat harventuneet, eivatka enaa kasittele joka paivaisia asioita. Mutta minua tama ei haittaa, enka voi olettaakaan etta ystavyys sailyisi tasmalleen samana kun ei enaa ole paivittain/viikottain tekemisissa.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta ehkä se on totta, että kun olet kaukana niin et ole enää mukana heidän arjessaan. Itsekin olen samanlaisia asioita miettinyt, varsinkin alkuaikoina jolloin olin juuri muuttanut pois Suomesta. Silloin ei vielä omaa tukiverkkoa ja ystäväpiiriä uudessa asuinmaassa ollut ja niinpä Suomen ystävät olivat mielessä ihan jokainen hetki. Ja tavallaan Suomessa käydessä minulle jatkui asiat siitä mihin ne edellisellä kerralla jäivät, ihan niinkuin en olisi pois välillä ollutkaan. Kun taas ystäväni kokivat ehkä asian toisin. Eräs ystävani sanoi, jotta " juuri kun alkaa tottua että sinä nyt täällä olet niin sitten lähdet taas pois" .



Itselle oli vaikeaa olla kertomatta mitä kaikkea oli tapahtunut. Olinhan aluksi ihan yksin ja ei ollut ketään jonka kanssa olisin ne kaikki tunteet jakanut. Siinä tuli sitten puhelimessa höpötettyä liikaakin kun joku viimeinkin soitti.



Âlä toki lopeta yhteydenpitoa kokonaan vanhoihin ystäviisi. Mutta koeta samalla tutustua ja ystävystyä myös paikallisiin ihmisiin.



Tähän olisi mielenkiintoista saada näkökulmaa myös toiselta puolelta, eli niiltä ystäviltä jotka siellä kotimaassa ovat.

Meni varmaan useampi kuukausi, ennen kuin kaverit " tajusivat" kirjoitella, ehkei ollut sanottavaa sitä ennen. Voihan joistain tuntua, ettei ole mitään kerrottavaa ja sulla on kaikkea uutta tapahtunut. Joillekkin vaan kirjoittelin tervehdys viestejä, vaikkei niihin heti vastattu. Toiset alkoivat kuitenkin ahkeraankin kirjoitteluun, mutta toisten kanssa se jäi. Yritin kovasti kysellä kuulumisia lapsista yms. Yritin olla " kehumatta" omaa elämääni, en edes viitsinyt kirjoitella hyvästä säästä. Vastailin sitä mukaan, kun kyseltiin. Nyt voi jo kirjoitella normaalisti turhia varomatta. Hassua, että jotkut einiinhyvät -ystävät on tulleet tosi läheisiksi meilien kautta ja toiset jääneet taustalle. Vaikka, vieläkin saa pyydellä kuvia lapsista ja uusista taloista :).

Minua asia kuitenkin harmittaa ihan vietävästi, sillä mainitsemani kolme ystävää ovat todellisia sydänystäviä jo vuosien takaa. Tilanne ei vieläkään ole saanut uusia käänteitä, ei uusia viestejä keneltäkään. En todella kehu heille nykyistä elämääni, en kyllä haukukaan. Kerron mielestäni realistisesti kuulumisemme, joista kaikki etukäteen ilmaisivat olevansa hurjan kiinnostuneita. Nyt minusta vain tuntuu jo siltä, että en enää halua itse kirjoittaa mitään, kun kukaan ei näe asiaksensa edes lauseen pituisella vastauksella kuitata mailejani. Minulle riittäisi edes selitys, etten ehdi/jaksa/viitsi kirjoittaa, mutta täydellinen hiljaisuus on loukkaavaa. Ja tiedän, etten ole ketään missään välissä loukannut. Ainoa selitys on jonkinlainen välinpitämättömyys tai ajattelemattomuus, mutta sitä pahempi. Koko muuton ehdottomasti surullisin muutos on ollut tämä ystävien reagointi. Mutta kyllä tämäkin tästä. Varmasti löydän uudet ystävät paluun jälkeen, vanhoista en enää tiedä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat