Seuraa 

Mitä ihmettä tämä oli??

Viime yönä heräsin klo 2.00 vihlovatyypiseen alavatsakipuun ja joka heijastui alaselkään, samaan tyyliin kuin esikoista synnyttäessä. Kipu oli vain tosi paljon lievempi. Kipu tuli muutaman minuutin välein kesäten kerrallaan noin 30-60 sekuntia. Kaiken kaikkiaan kärvistelin klo 5.30 saakka. Panadolinkin otin, mutta eihän sillä ollut tietenkään mitään vaikutusta. Kipu oli sen verran kovahko kuitenkin, ettei tolkuttomasta väsymyksestä huolimatta saanut koko aikana unta. Sitten päätin, että jos vielä klo 6 koskee, pitää lähteä sairaalaan. Kipu kuitenkin loppui klo 5.30, jolloin sain lopulta unen päästä kiinni.



Raskausviikkoja minulla 31+3. Tänä aamuna ja aamupäivänä olo on toki tolkkupois-väsynyt, mutta tuota kipua ei ole ollut enää. Mitä tekisitte?



Mulla tosi mälsä tilanne nimittäin nyt, olen yksin tytön (5v) kanssa, kun mies työmatkalla ulkomailla vielä 2 viikkoa. Eli kovin hevillä " turhaan" en voi ainakaan yöllä lähteä sairaalaan tarkistuttamaan tilannetta, koska joudun ottamaan lapsen mukaani.



Pitäisikö olla huolissaan??? (minä olen jo...)

Kommentit (1)

Mulla on ollut samanlaisia kipuja alaselässä ja alavatsalla. Välillä yhtäjaksoisia ja välillä jaksottaisia muutaman minuutin välein tulevia. Muutaman päivän olin sairaalassakin sisällä sen takia. Mulla kun raskausviikkoja nyt vasta 24 ja silloin 22+. Nyt lepäilen kotona...



Käy ihmeessä tarkistuttaa vaikka neuvolalääkärillä kohdunsuu tilanne, jos nuo jatkuu kipeinä useampana päivänä!



t. Hermione

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat