Vierailija

Meillä suhteen alussa mies oli tietenkin empaattinen ja jaksoi olla olkapäänä, jos minua itketti. Yleensä vollotin meidän riidoista, ei siis koskaan mitään tyyliin läheinen kuollut.



Nyt olen huomannut miehen muuttuneen, valitettavasti. Olisi niin lohduttavaa, jos saisin edelleenkin samaa empatiaa. Onhan minulla paha olla. :( Mies siis nykyään vain suuttuu (!!) kun itken ja sanoo esim. että mene muualle itkemään, en halua että olet siinä vollaamassa. Lopeta nyt, pese naamasi.



Tuntuu tosi pahalta tommoinen ja olenkin siitä sanonut, mutta ei. Yleensä itkuni vain yltyy, kun mies on minulle tyly. Oikea noidankehä. Mikä siinä on niin vaikeaa miehelle??? Itseasiassa nuo kaikki liittyvät aina riitelyyn ja jossain vaiheessa sitten en kestä enää ja alan itkeä. En siis joka riidan yhteydessä, mutta toisinaan. Olen luonteeltani muutenkin sellainen herkkä mutta en kuitenkaan mikään hysteerikko... :D



Tuollainen on jotenkin niin kylmää ja torjuvaa. Kuitenkin silloin kaipaisi läheisen lähelläoloa ja välittämistä. Joskus katkerana mietin sitäkin että jos mieheni sattuu joskus itkemään, sanon sille samat sanat, mitä se sanoo minulle. Siinähän näkee, miltä se tuntuu.



*sniif*

Kommentit (14)

itkien riidan päälle. Ei enää. Älä aina viitti rupee itkemään kuuluu nyt. Jos olen oikeesti jostain surullinen niin sanoo hiljaa että älä viitti itkee, mullekin tulee paha mieli. Yx ilta itkin alakerrassa, mies oli mennyt jo ylös nukkumaan, tuli viesti jossa lohdutteli kauniisti. .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos riitelemme, ei itketä, raivoan vain.. En osaa sellaisessa tilanteessa itkeä. Alkuaikoina kun riideltiin, meillä itki usein mies. Hän on vähän herkempi siinä suhteessa. Minä taas olen tottunut " pikariitoihin" lapsuudenkodissani, jossa kiihdytään ja lepytään nopeasti. Ei tunnu niin dramaattiselta riitely..

Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, ja tänä aikana olen itkenyt tasan kaksi kertaa: ekan kerran kun koirani kuoli ja tokan kerran, kun kuopus oli vauva, kärsi pahasta koliikista ja olin yhtenä päivänä vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin väsynyt etten voinut kuin itkeä.



Itken siis tosi harvoin, joten vähemmästäkin mies ottaa tosissaan kun itkun aika on :)



Riidelty ei olla (vielä...) kertaakaan, en tiedä miten suhtautuisi jos olisi jo valmiiksi vihainen mulle ja sitten alkaisin vielä poraamaan. Ehkä sekin selviää jonain päivänä :)

Itken herkästi sillon kun riidellään tai kun suututtaa oikein kovasti. Ennen riita loppui siihen itkuun ja mies tajusi olla edes vähän ystävällisempi. Mutta nykyään kun minulla tulee ensimäinen kyynel silmään tai ääni sortuu niin mies suuttuu " ala nyt taas vaan vollottamaan" tai " taasko sä itket"

Hämmästyin tässä kerran kun mies tulikin ja halasi kun minä itkin meidän riitaa. Piti oikein kovasti ja kauan halauksessa :) Tuollaista ei ole ollutkaan moniin vuosiin. :(

välillä ei reagoida mitenkään siihen kun itken, on vain hiljaa ja poissa mun silmistä. Sitten joskus suuttuu kun itken mutta antaa mun kuitenkin itkeä itkuni rauhassa eikä sano mitään, mutta selkeästi loukkaantuu itsekin siitä että itken, ottaa sen jollain tavalla itseensä. Sitten välillä lohdutellaan ihan kunnolla, halitellaan, pusutellaan jne. Ja sitten tänään...

Joka sitten lopetti mun itkun kokonaan, mies vahingossa sanoi: - Että isi etsii...(olin hukannut tavaran ja se itketti sitten). Mies tajusi puhuneensa mulle kuin omalle lapselleen ja siinä sitten hirveellä kiireellä korjaamaan asiaa. Ja minä...no, ei tuon jälkeen enää itku luonnistunut. Huumoriksi meni...

bitter

Itken myös riitojen yhteydessä. Mies katselee tällöin netflixiä tai on muuten kuin ei huomaisikaan itkuani. Harmittaahan se vain entistä enemmän. Se on varmaan hänen tapansa purkaa pahaa olla, mutta "pitäis nainen ykköseks laittaa aina..."

Vierailija

En melkeen koskaan itke, ennemmin turhautuneena puhun jostain asiasta jos on jotain sattunut. Mies taas on sellanen, että hankalassa tilanteessa, esim töissä jotain tai sillon kun äitinsä oli kipeä, niin on paljon poissa kotoa ja vaitonainen. Siis tekee vaikka paljon kauppareissuja tai muuten vaan kyhnää jossain. Ja sitten monta kertaa tuollaisina aikoina oon yläkerrasta kuullut että se alakerrassa itkee, tai ikkunasta että itkee terassilla jne.

En oikeen osaa siihen mennä lohduttamaan koska haluaa selvästi itkeä yksin. Ja ollakkin yksin, jos siis on jotain vakavampaa niin aina ihan selvästi ottaa etäisyttä muhun noilla kauppareissuillaan ja muilla. Niin että vastaus kysymykseen olis kai, että minä itse vähän niinkuin esitän etten olis koko itkua kuullutkaan?

Vierailija

Tuntuu luonnottomalta että itkuun vastataan suuttumalla. Senhän luulisi herättävän pikemmin jonkinlaisen hoivausvietin.
Itse en itke (siis sellaisia oikeita itkuja, joskus menkka-krapulassa saatan kattoa töllöä ja itkeä nalleretkimainoksille yms) miehen seurassa, enkä kenenkään muunkaan. Jos mies loukkaa mua jotenkin poistun paikalta ja itken vessassa tai pihalla tai muuten piilossa. Mekään ei ikinä riidellä, mies kyllä välillä humalassa huutaa mulle, mutta mä en osaa ollenkaan reagoida sellaseen. Menen vaan pois. Meillä ei myöskään keskustella, mitään tilanteita ei pureta tai pyydellä anteeksi. Ylipäätänsä mistään tunne-elämään liittyvästä ei puhuta eikä rakkaudentunnustuksiakaan tullut kuin alussa pari, vailla vastakaikua, kunnes mies ymmärsi että sellainen tunteiden ilmaisu on minulle mahdotonta ja epämiellyttävää.

Elämä on rauhallista ja vailla draamaa, olen tyytyväinen. Mitä jos ensi kerralla kun riitelette vain poistuisit paikalta kun huomaat, että meinaa alkaa itkettää? Voisitte puida tilanteen vaikka jälkikäteen kun tunteet ovat vähän tasaantuneet, ehkä miehesikin osaisi tarjota enemmän tukea ja myötätuntoa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat