Vierailija

Ja uskallan väittää, että lapsemme ovat keskimääräistä kohteliaampia ja hyväkäytöksisiä, tasapainoisia ihmisenalkuja =)

Sivut

Kommentit (63)

antaa luunapin jollekin huonosti käyttätyvälle aikuiselle? Kysymys kuulostaa tyhmältä, mutta juuri siitä on periaatteessa kysymys: Onko kaikilla ihmisillä oikeus fyysiseen koskemattomuuteen? Kasvatusta ei voi sotkea tähän kysymykseen, koska kasvattaminen on mahdollista ilman fyysistä kuritusta. Puhumattakaan siitä, että se on laitonta ja lapsi saa mallin, että joskus väkivalta on hyväksyttävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitää paikkansa. Ihan turha selittää, että kaikille ei puhe mene perille. On muitakin rankaisukeinoja kuin ruumiillinen. Lisäksi positiivinen kannustus kannattaa pitkällä tähtäimellä. En nyt tarkoita, että tukkapöllyn antajat ei koskaan kehu lastaan, mutta olen kyllä nähnyt paljon näitä perheitä ja se tukkapölly annetaan usein, kun lapsi ei kahden sanomisen jälkeen usko.



Entä opettajana? Saanko antaa tukkapöllyä lapselle, joka ei muuten usko? En ole vielä koskaan törmännyt lapseen, jota ei saataisi uskomaan muilla keinoin. Mitenköhän näitä lapsia sitten löytyy niin paljon sieltä kodeista?

Äitini löi, tai mitä itse sanoi " räppäsi" minua kun olin tehnyt jotain väärin. Esim. en ollut 9-v muistanut pyyhkiä ruokapöydältä muruja ja sain poskelleni. Joka asiasta lyötiin. Olin todella kiltti lapsi muuten, mutta äidin mielestä en. Sisälläni kasvoi niin suuri viha äitiäni kohtaan (isä ei koskaan koskenut minuun näin) ja kun tulin isommaksi ja äitini taas läimäsi, vedinkin takaisin äitiä niin lujaa kun pystyin ja sanoin että lyöpä vielä kerran niin saat vielä enemmän. Siihen loppui, taisin olla 13-v.



Tilanne nykyään: kunnioitan isääni huomattavasti enemmän. Hän ei koskaan huutanut, ei lyönyt. Kuri oli silti kova, mutta uskoin häntä aina koska isä selitti miksen saa tehdä jotain.



Varmaan kannattaisi miettiä, voisiko itse mennä vähän vaikeamman kautta eikä satuttaa lasta. Lapsi voisi siinä samalla oppia, ettei myöskään vanhemmat saa käyttää väkivaltaa. Kasvatus on kovaa työtä. Ilman väkivaltaa varsinkin.

Uskotteko, että se auttaa? Oletteko joutuneet käyttämään sitä useammin kuin kerran? Jos se nimittäin olisi suurempi apu, kuin ei-fyysinen kasvattaminen, pelkkä tukistuksen tai luunapin uhka pitäisi riittää lapselle koko loppuelämäksi. Näillä lapsilla ei pitäisi siis olla lainkaan normaalia uhmaa, huonoa käytöstä, murrosiän kriisejä mikäli heitä on kerran lapsuudessa fyysisesti kuritettu. Sen jälkeenhän pitäisi kai riittää pelkkä fyysisellä rangaistuksella uhkaaminen. Jos ei riitä, ei fyysinen kurittaminen siis ole yhtään sen tehokkaampaa, kuin puheella kasvattaminen.

Tokihan pelkkä kieltäminen, tilanteesta pois vieminen tai vaikkapa jäähyrangaistus täytyy toistaa, jotta lapsi oppisi vähitellen käyttäytymään. Mutta epäilenpä, ettei yksikään fyysisesti kuritettu lapsi ole käyttäytynyt ensimmäisestä luunapista lähtien täydellisesti. Eli toistoa se vaatii tuokin " kasvattaminen" .

Nimittäin säälittävää se on, ettet pärjää lastesi kanssa muuten kuin käyttämällä fyysistä ylivaltaasi. Menet siitä, missä aita on matalin. Toimitko näin elämässä yleensäkin?

joka on melkoinen tapaus. itsepäinen, kovapäinen, sellainen, joka ei ikinä anna periksi. Nyt kasvaessaan hänestä huomaa, että hänellä on paljon hyviä piirteitä, sellaista sitkeyttä, jolla pärjää elämässä. Mutta toista se oli ennen....



Olen pitänyt häntä holdingissä yli tunnin putkeen. Poika on tapellut, potkinut ja yrittänyt purra. Kun olen päästänyt irti, hän on käÿnyt päälle kuin yleinen syyttäjä. Hajoitti ovenkin, kun ensin yritin pitää häntä jäähyllä. Eli en voinut jättää häntä yksin.

Pahimmillaan hän oli 4-vuotiaana, ja tuona vuonna pidin häntä holdingissa varmaan 30 tuntia yhteenlaskettuna. Minkälaista on pitää häntä holdingissa? Minun piti sitoa hänen kätensä selän taakse, ja pitää jaloillani häntä kiinni. Ja kovasti. Poikaa varmasti sattui.



Mutta kuitenkin holding on hyväksytty kasvatuskeino. Se on fyysistä ja sekin sattuu, jos toinen kovasti tappelee vastaan.



Tai hän heitti juuri samoihin aikoihin hiekkaa puistossa. Kielsin, kielsin ja sanoin, että seuraavan kerran mennään kotiin. Poika heitti hiekkaa silti. Hän ei suostunut kotiin, ja sen verran iso kun jo oli, en jaksanut häntä kantaa. Eli otin käsivarresta kiinni ja kirjaimellisesti raahasin pojan pois puistosta. Tiedän, että siitä voi käsi lähteä sijoiltaan. Ja uskon, että se sattui poikaa. Mutta - olisiko hyvää kasvattamista se, että peruisin uhkauksen?

meillä on rakkautta ja RAJOJA. koskaan ei ole tarvinnut lapseen kajota, vaikka hetkittäin aika villejä ovatkin. kyllä ne rajat voidaan asettaa ihan sanallisestikin.



säälin teitä ja lapsianne.

Meilläkin on kaksi pientä lasta ja kolme teini-ikäistä, yksi heistä jo täysi-ikäinen. Ilman luunappeja, tukistuksia ja nöyryyttämisiä olemme isommat kasvattaneet toisia kunnioittaviksi ihmisiksi ja samaa jatketaan pienempien kanssa. Ihmeellistä, että jotkut vielä luulevat, että lapsia ei pysty muuten kuin väkivallalla kasvattamaan kunnon kansalaisiksi. Ja väkivaltaa on myös luunapit ja tukkapöllyt.



Surullista on minustakin lukea näitä viestejä, joissa vakuutetaan, että mitään traumoja ei ole jäänyt ruumiillisesta kurituksesta. Se, että siirtää samaa perinnettä omiin lapsiinsa ja toivoo vielä lastenkin sitä jatkavan, osoittaa mitä suurimmassa määrin, että erittäin pahoja traumoja on jäänyt.



Ja ihan karvat nousee pystyyn, kun lukee, miten lasta voidaan rakkaudella kurittaa väkivaltaisesti. Kyllä siitä on kuulkaa rakkaus kaukana, kun isi tai äiti vetelee korvista ja hiuksista.

Ottakaa nyt jo järki käteen ja astukaa sieltä vaaleanpunasesta pumpulista todellisuuteen. Mun mielestä jo päättäjät tekevät siinä virheen kun katsovat tukistamisen väkivallaksi lasta kohtaan. Ei ollut siihen aikaan, kun minutkin on kasvatettu sellaisia kauhukakaroita kun nykyään lapset ovat. Rajat täytyy lapselle asettaa. Meillä on kyllä aina ensisijaisena komennuskeinona puhuminen, aresti jne, mutta valitettavaa on se että ne eivät tehoa meidän ylivilkkaaseen poikaan, jonka kanssa ollaan käyty usea lapsipsykologi läpi ja jota on käytetty asiantuntijoiden luona lähes koko pienen ikänsä. Pojalla ei ole todettu mitään sairautta, mikä tämän aiheuttaa. Ainoa mikä tehoaa pojan kohtauksiin, on pieni tukistus. Ja itse en tunne siitä millään tapaa syylisyyttä enkä koe olevani väkivaltainen vanhempi lapselle.

Oikeasti jokainen joutuu joskus kurittamaan lasta rankemman kautta, ja pitää ottaa huomioon että kaikki lapset eivät ole kilttejä ja eivät kuuntele puhetta. Kumpihan on lopuuen lopulta isompi rikos, se että lapset kulkee isona kylillä hajottamassa näyteikkunoita ja potkii mummoja , sekä käyttää huumeita, vai se että tarpeenvaatiessa kuritat nyt lastasi vaikka pienellä tukkapölyllä jos muu ei mene perille? Mä hyväksyn kyllä itse pienen tukistuksen kasvatuksessa, enkä koe silti olevani mitenkään rikollinen lainrikkoja tai huono äiti, päinvastoin. Sanoo muut mitä sanoo.

niin ei ruumiillinen kuritus jätä välttämättä jälkiä. MUTTA hyvään kasvatukseen ja rajojen pitämiseen ei tarvita ruumiillista väkivaltaa, vaan se on sellainen laiskan ihmisen metodi. Itse olen todella tiukka kasvattaja, mutta lapseen en ikinä kajoaisi. En halua antaa sellaista kuvaa, että väkivalta olisi KOSKAAN mikään ratkaisu.



Kurin pitoon on todella paljon muitakin keinoja!

12 on oikeassa. Kasvattaminen on kokonaisuutta, ei mikään yksittäinen toimenpide. Henkinen väkivalta on fyysistä väkivaltaa paljon pahempi asia.



20:lle tiedoksi. Minä sain lapsen tuhat ja yksi kertaa selkää. Olen (työni puolesta) tehnyt lukemattomia psykologisia testejä, jotka kaikki osoittavat, että olen tunne-elämältäni erittäin tasapainoinen.



Kolmanneksi totean, että lapsia on erilaisia. Joku väitti yllä, että kaikille menee puhuttu perille. Totuus on, että lapsia on erilaisia.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat