Seuraa 

Mitä ihmettä tuon 3-vuotiaan tytön kanssa tekisi, kun hänellä on syöminen mielessä aivan jatkuvasti. Pidän kiinni tarkoista ruoka-ajoista, väleissä ei napostella. Emme syö herkkuja juurikaan, toki välillä saa hyvääkin, mutta vain pari kertaa viikossa keksin tms.



Kaikesta huolimatta hän kysyy päivässä kymmeniä kertoja " mitäs me syötäisiin?" " Mitäs minä saisin?" " Mulla on hirveä nälkä..." Ja sitten söisi leipää, jugurttia, hedelmiä tai mitä tahansa mitä löytyy. Ruoka-aikoina syö ihan hyviä annoksia, puurot sun muut menee hyvin. Hän koettelee jaksamistani kyllä mahdottomasti jatkuvalla kitinällä ruoasta. On ihan normaalipainoinen, mutten siltikään halua alkaa häntä tankkaamaan jatkuvasti.

Kommentit (9)

Olisi kiva kuulla teidän ratkaisusista ongelmatilanteissa, esim. synttärit ym. jolloin meillä ainakin on vaan pakko käskeä lapsi pois pöydästä. Jonkun kerran on syönyt itselleen niin kamalan olon, että en halua sitä virhettä toistaa, kun lapsi ei selvästikään osaa yhdistää täyteyden tunnetta ja ruokaa. eli ei tule täyteen sitä vauhtia mitä syö vaan vasta myöhemmin huomaa, että onpas huono olo.

Meillä lapsi on aina syönyt todella paljon ja kinunut väleissäkin ruokaa ja olen yrittänyt opetella tuntemaan lastani niin että hän saa tarpeeksi ruokaa, mutta aina ei todellakaan hänellä ole nälkä kun haluaa ruokaa. Hän vain rakastaa syömistä (harvinaisempaa lapsilla), mutta näin on ollut aina, ei ole mikään kausi. Jos annan yhtä paljon kuin haluaa, syöö hän aivan yli äyräiden, mutta jos lapsesi on aiemmin ollut normaali syömään, välillä enemmän ja välillä vähemmän, antaisin nyt hieman enemmän välipaloja, ellei sitten ole selvää herkkujen anomista tms...Sitten en antaisi. MEillä tyttö söisi mitä vain ja milloin vain suunnilleen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

aiemmin asiasta kysellyt, mutta vähän tuntuu olevan tällaisia lapsia. Olen myös neuvolassa ja ravintoterapeutin kanssa asiasta keskustellut ja tullut siihen tulokseen, ettei meidän tytölle voi antaa niin paljon ruokaa kuin hän haluaa, edes kunnon ruokaa. Painokäyrä menee plussalla hieman mutta ei ole ylipainoinen, mutta jos antaisin niin paljon kuin haluaa aina niin tulisi kyllä jo lapsuusiän ylipaino-ongelmia jotka ovat suorassa yhteydessä aikuisiän ongelmiin.



Itse olen opetellut tuntemaan tyttöäni (3.5v nyt) mutta aina ollut tällainen ruoan suhteen. Annan hänelle tarpeeksi ruokaa ettei ole nälkä, mutta en anna ylimääräisiä välipaloja hänelle koskasyö ruokansa todella hyvin ja paljon syökin. Ruoka-aikoinakin joudun joskus sanomaan, että nyt jos on vielä nälkä syödään ruisleipää lisäksi, kun tuntuu että joitakin kalapuikkoja tai lihapullia tms. menisi vaikka kaksikymmentä....Ruisleipää ei yleensä halua ellei ole oikeasti nälkä. Makeaa menisi niin paljon vain kun eteensä saisi ja tämä onkin ongelma esim. lasten kutsuilla ja juhlissa. Mikään ei olisi tarpeeksi.



Tyttö nauttii syömisestä ja istuu aina pöydässä viimeiseen asti. Olisi kiva kuulla lisää teidän tapauksesta, kun harvemmin kuulee tässä asiassa vertaistukea.



mummi meillä on ongelma, joka haluaisi syöttää tytölle niin paljon kuin tämä haluaa ja katsoo pahalla minua, kun " rajoitan" tytön ruokailuja. Tyttö on kuitenkin iloinen ja pirteä sekä tyytyväinen tapaus, vatsalaukulla vain ei tunnu olevan rajaa.

paljon kun on kiire jälkkärin kimppuun. Ja vielä sellainen juttu, että meillä ainakin tyttö syö niin nopeasti, nopeammin kuin aikuiset, että täyteyden tunne ei ehdi edes tulla yleensä ruoan aikana.

Yleensä ihmiset eivät osaa pitää tätä ollenkaan ongelmana vaan sanovat että " se on vaan hyvä kun lapsi syö hyvin" . Mutta mitä sitten, kun lapsi syö liian hyvin...Minulla ainakin ongelma on se, että koen huonoa omaatuntoa siitä, että joudun rajoittamaan ruokamääriä, vaikka tarkoitus on hyvä ja lapsi ei siitä piittaa hirveästi, kun on tottunut siihen. Muutamia neuvoja/huomioita meillä (laitan numerot niin voit kommentoida kohtiin, jos viitsit...)



1. Itse tosiaan sanon usein, että nyt saa sitten ruisleipää tai porkkanaa tms. jos lapsi tuntuu haluavan ylettömän montakertaa lisää jotakin ruokaa ja näen, että lapsi on jo täynnä, mutta syö vain syömisen takia koska pitää ruoasta. Toisin sanoen koetan välttää sanomasta, että nyt on syöty jo tarpeeksi vaan ohjaan syömään jotakin muuta, mitä ei jaksa syödä, jos on vatsa täynnä (meilläkin esim. lihapullia ja makaroonilaatikkoa jne. menisi todella paljon).



2. Jos pöydässä on muita lapsia, meidän tyttö pyytää niin kauan lisää, kun muitakin on pöydässä. JOskus viivyttelen lisää antamista, että vatsa ehtisi täyttyä ja kun muut lähtevät pöydästä, ei tyttö jaksa yksin jäädä syömään.



3. Maketa anna mahdollisimman vähän, tosin käymme kylässä paljon ja meillä käy vioeraita ja silloin ei voi makeata välttää. mutta olen opettanut niin, että herkkuja ei syödä kuin vain vähän tai yksi pala ja sanon aina suoraan herkkujen kohdalla että nyt riittää, jos olen paikalla, koska muuten ei loppua tulisi. Toisin sanoen minä määrään aina paljon herkkuja saa. Aina söisi enemmän kuin annan ja siitä on itselläni hieman paha mieli, että koen olevani tyranni... Kuitenkin parempi näin. Jos joskus lipsun niin aina kinutaan enemmän. Synttäreillä tms. sanon vain, että vielä yksi pala kakkua ja sitten leikkimään...



4. Laitan välillä myös keittoja ja perunaruokia, joita ei mene niin paljon kuin muita ruokia (kuulostaa teillä aivan samalta kuin meillä...) Lähes tulkoon kaikkea muuta menee liiankin hyvin. Tyttö tykkää kaikista aikuisten mauista, kermaisista pastoista, rasvaisista ruoista, aurajuustosta, oliiveista, suolaisista piirakoista tms...mistä lapset eivät yleensä tykkää, joten nirso ei ole....



5. Annan ruokaa vain ruoka-aikoina. Meillä välipalat eivät vähennä seuraavalla aterialla syödyn ruoan määrää ja herkkujenkin jälkeen yleensä vielä ruoka maistuu, joten ylimääräiset välipalat olisivat vain " turhaa lisäenergiaa" jota lapsi saa kyllä varmasti ateriaoilla tarpeeksi. Porkkanaa, kaalia, omenaa tms.. olen antanut ruokien välissä välillä, kun toivon, että täyttäisi hieman vatsaa ennen ruokaa...



Muutama kysymys:



a. Kuulostivatko nuo asiat tutuilta ja onko sinulla joitakin muita toimintamalleja tai kommentteja? Itsekin vältän puhumasta ruoasta lapsen kuullen ja ainoastaan vetoan hampaisiin välillä.



b. Onko sinulla vaikeukisia jättää lasta hoitoon muille? Itse olen kotona lasten kanssa ja kerhostakin on tullut palautetta, että tyttö siellä syö mahdottomasti jos on tarjolla jonkun synttäreiden kunniaksi jotakin...Minulla on vaikeuksia jättää tyttöä mummin hoitoon, koska minua ärsyttää se, että kirjaimellisesti syöttää tytön ähkyksi aina. Tytöllehän ei tarvitse tuputtaa, riittää että laittaa tarjolle. Toivoisin, että isovanhemmat pitäisivät samaa linjaa kanssani tässä asiassa. VAi ajatteletko, että ihan sama, mitä lapsi syö viikonlopun aikana kylässä (itse en siihen pysty). Koen että lapsi rupeaa ihmettelemään, miksi jossakin saa mättää ruokaa ähkyyn asti ja kotona ei...



c. Onko teillä muita lapsia ja ovatko he erilaisia tässä suhteessa



d. Haluaisitko vaihtaa sähköpostiosoitteita vai kirjoitellaanko täällä? Minusta on niin mukavaa kun ensimmäistä kertaa tuntuu, että jollakin on oikeasti samansuuntaainen ongelma...











Meidän perheeseen on sattunut tästä ruokahalusta ääripäät. Isoveli ei ilman pakottamista söisi mitään muuta kuin jäätelöä, ja sitäkin vain pienen annoksen. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut ruuasta. Jo imetysaikana tuntui siltä, että imi lähinnä siksi, että joku tissin suuhun tunki, mutta oma kiinnostus asiaan puuttui. Kiinteiden aloitus oli yhtä painajaista. Millä innostaa syömiseen, kun toiselle nälkä on täysin outo ilmiö.



Vaan tämä pikkuveli on toista maata. Olin todella onnellinen äiti, kun pelkällä rintamaidolla lapsi kasvoi yläkäyrillä. Vaan kyllä vaavi sitä vetikin. Parin tunnin välein molemmat rinnat tyhjiksi. Isoveljensä syöttämispainajaisten jäljiltä olin jo valmiiksi hermostunut, kun aloin syöttämään ensimmäistä perunasoselusikallista. Ihmeekseni puolivuotias osasi syödä ihan heti. Ja ihan selvästi pyysi aina lisää, kun loppui.



Ja sitä on nyt jatkunut jo 1,5 vuotta. Jos lautaselle jää jotain, saa hakea kuumemittarin. Sairastaminen on nimittäin ainoa asia, joka vie ruokahalun. Meillä on aamu- ja iltapuurojen lisäksi kaksi lämmintä ateriaa ja iltapäivällä hedelmä tai vastaava välipalaksi. Joka kerta pikkuveli syö enemmä kuin 1,5 vuotta vanhempi isoveljensä. Ja pyytää lisää. Joskus olen koittanut, paljonko uppoaa, ja lopputulos on, että syö, kunnes oksentaa. Ei mitään rajaa.



Onneksi hänellä on tuo hyperaktiivinen isoveli, joka pitää huolen, että ruokapöydässä ei pitkään istuta, vaan muuta tekemistä löytyy koko ajan. Suuresta ruokamäärästä huolimatta pienempi pysyy normaalipainoisena, tai siis vain lievästi pyöreänä, kun liikuntaa riittää koko ajan.



Eli jos perustetaan " Nälkäisten lasten kerho" , niin olen valmis liittymään, vaan ihan yhtä kovasti on tarvetta " Ruuasta kieltäytyjien liitollekin" .

Kirjoittamasi kuulostaa NIIN tutulle lapsen ikää myöten. Olen kokenut ihan samoin ongelmana lastenkutsut, jossa tyttö söisi makeaa varmasti oksennuspisteeseen saakka. Meidän mummot ovat kovia leipomaan ja mummoloissa tarjotaan pullaa jopa aamupaloilla. Vietämme pitkiä aikoja mummoloissa, kesälomalla jopa yli kuukauden, jolloin meidän oli ihan pahoitettava mummojen mieli ja kiellettävä pullat ja kääretortut normaaliruokana. Eri asia tietty, jos ollaan vaan viikonloppu, mutta tuollainen pitkä rupeama vaikuttaa jo painoonkin. Tilanne on pahentunut aina noitten pitkien mummolareissujen jälkeen, kotona menee viikkoja ennenkuin saadaan hillitön makeanhimo kuriin edes joten kuten.



En tiedä, auttaisiko karkkipäivä yhtään. Jos annamme vaikkapa vain keksin kun itse juomme kahvia, kinuaa hän loppuillan makeaa. Auttaisiko, jos rajoittaisi sokerin määrää yleensäkin niin, ettei sitä olisi elimistössä lähes ollenkaan? Itselläni ainakin makeanhimo katoaa, kun olen muutaman päivän syömättä sokeria. Meillä sitä sokeria tulee lähinnä jugurtissa ja muroissa, ei me karkkia pahemmin syödä.



Ja kuten kirjoitit, ei se makea ole ainoa ongelma, vaan tosiaankin ihan normaaliruoka. Yritän tehdä paljon perunaruokia ja keittoja, niitä menee ihan normaalimäärät. Mutta kun on makaronilaatikkoa, nakkeja tai lihapullia, määrät ovat kyllä ihan hurjia. Meilläkin mennään hieman pluskäyrällä painossa ja tyttö on silmämääräisesti hieman pyöreä. Tällä hetkellä en ole yhtään tuosta painosta huolissani, mutta en todellakaan halua altistaa häntä ylipainolle.



Lapsen kuullen en hirveästi halua jutella ruoan rajoittamisesta, painosta jne., koska tuon ikäisen ei mun mielestä tarvitse vielä ajatella sellaista yhtään. Makean rajoittamisen yhteydessä puhutaan hampaiden kunnosta mielummin kuin painosta. Muita ajatuksia?

Meillä ainakin välillä ruokahalu on aivan valtava ja sitten taas menee pitkään, ettei ruoka juurikaan maistu. Yleensä " hyvän syömiskauden" jälkeen huomaan lapseni kasvaneen paljon pituutta.



Nuorempi lapsistani on aina syönyt kokoonsa nähden ja muihin ikätovereihin verrattuna paljon. Olen kuitenkin antanut syödä usien ja paljon, kun ruoka on ollut terveellistä perusruokaa. Saattaa syödä päivässä kolmekin lämmintäatetriaa, kun puuro ei mene alas (yökkii), mutta nälkä on.



Sinuna antaisin lapselle usein ruokaa, jos sanoo olevansa nälkäinen, mutta tarkkailisin, mitä annan. Lapsilla on luontainen kyky huolehtia riittävästi ravinnonotosta eikä terveelinen perusruoka lasta lihota. Eri asia on siten herkut ja runsaasti sokeria ja rasvaa sisältävät tuotteet.



Eli tyttö söisi mitä vain, miten paljon vain ja milloin vain - vaikka olisi juuri syönyt täyden aterian. Tämän vuoksi en haluaisi kovin lisätäkään ruokailukertoja tai jos annan jotain aterioiden välissä, niin vaikkapa porkkanan tai marjoja. Minusta tuntuu, ettei kyse ole niinkään nälästä kuin siitä, että syöminen on kivaa. Äidin tyttö...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat